Käytkö sinä siellä psykiatrilla puhumassa, kauniista säästä, siellä sataa jne??
Parempi se on repiä ihtensä vaikka kappaleiksi ja puhua kaikki, koreilematta. Silloin siitä on jotakin apua, jäät itsekkin ajattelemaan asioita.
Luottamuspulasta, toisia ihmisiä kohtaan, kärsii moni ihminen ja sen on usein, vain yksi ihminen on sen särkenyt.
Sitä pitäisi uskaltaa vain avoimin mielin kohdata uusia ihmisiä ja olla ajattelematta, että onko tämä nyt sitten samanlainen petturi...ne pettymykset kyllä tulee, jos ovat tullakseen, mutta monet hyvätkin asiat jää tulematta ja kokematta.
On niin paljon ihmisiä, jotka kulkea koheltavat ja jättävät jälkeensä vain "savuavia raunioita", sen enempää ajattelematta muiden tunteita, niin uskoisin, että heillä itsellään on jokin tunnevamma ja heidän tekojensa pohdintaa ja suremiseen ei kannata uhrata elämäänsä, vaan "puistella turkki kuivaksi" ja eteenpäin.

Ymmärrän hyvin, että ei ole välttämättä helppoa vain lätkästä sisintään tiskiin mentaliteetilla "tässäpä tämmöne, mitäs sanot?" vaan joskus asioista keskusteleminen terapeutin/psykiatrin kanssa vaatii enemmän istuntoja -näin ainakin itselläni käynyt.

Toki sinun kannattaa mainita psykiatrille että sinulla on luottamuspula kaikkia ihmisiä kohtaan eikä hänkään ole poikkeus -ja että sinulla on sellaisia ajatuksia ja tuntemuksia joita et uskalla hänelle vielä kertoa.
Psykiatri varmasti ammattilaisena ymmärtää tämän ja osaa sitten viedä terapiaa siihen suuntaan että se todella on hyödyllistä.
Voi olla että jossain vaiheessa pääsette käsittelemään sitä mistä epäluottamus muita ihmisiä kohtaan kumpuaa ja sitä kautta hiljalleen availla mielen laatikoita.

Turha pakottaa itseään rempomaan kaikkia ajatuksia ulos ja sitä kautta ahdistaa itseään. Koeta rohkaista mielesi sen verran, että uskallat sanoa psykiatrille luottamus-asiasta! 🙂👍