Tämä sinun vinkki toimi siinä mielessä, että minua alkoi hymyilyttää, kun kuvittelin keskivertomiestä tanssimassa pois pahaa oloaan 😀 Toisaalta olen kyllä vähän kyyninen. Täällä on esimerkiksi paljon ihmisiä, joilla ei tunnu oikein olevan läheistä jolle kertoa pahasta olostaan. Ei minullakaan niitä liiaksi ole, eivätkä läheiset aina mitenkään innostu, jos heille alkaa kertoa pahasta olostaan mikä vaikuttaa sitten itseen. Nuo muut keinot sitten... Kirjoittamistahan me täällä harrastetaan ja se tuntuu monia ja minuakin auttavan. Piirtämisen kanssa on vähän niin ja näin. En usko itselläni olevan lahjoja mihinkään. Korkeintaan värien lätkimiseen sinne tänne. Haluaisitko kertoa itsestäsi enemmän? Miten selvisit ja mistä selvisit?

Mutta minun mielestä ei olekaan kysymys esim. puhumisessa, että kerrot miten paha olo sulla on vaan mietit niitä ajatuksia, joita et uskalla sanoa ääneen ja sanot ne ääneen. Piirrät niitä kuvia mitä et uskalla piirtää, tanssit sillä tavalla millä tavalla et uskalla tanssia. Koska, joku "olevinaan" tuomitsee sinut tästä. Tai sä tuomitset itsesi jo pelkästä ajattelusta. Kaikki pitää vaan kohdata. Sit kun tästä pääsee yli yksi paino on pois harteilta ja se poistuu kyyneleinä, vapautena! Mä tuomitsin itseni joskus siitä, että ajattelen naisista seksuaalisesti, siis näinkin perustavaa laatua oleva ajatus sai mut ruoskimaan henkisesti itseäni, että et saa näin tehdä.

On joku tietty porukka yhteiskunta, kaveripiiri, jotka sanovat sulle, että näin pitää toimia ja näistä asioista saa vain puhua. Se on se ongelma minulla. Se, että vangitsee itsensä ja luovuuden.

Kyllä aina kerrotaan kuinka joku on hullu sun muuta ja sit ihmiset taistelee itseensä vastaan koska pelkää, että entä jos mut toimitaan nyt hulluksi, elämä pilalla. Esim. nyt jos joku mies miettii, että kun sanoit että huvituit siitä, että joku mies tanssisi tämä on just se mikä estää tätä miestä tanssimasta, koska entä jos joku saa tietää ja sit huvittuu siitä, elämä pilalla.

Pitäis mennä ulos ja tanssia ja antaa toisten pilkata ja puhua. Sä et välitä siitä vaan annat sun sielun tulla ulos, et häpeile itseäsi. Mä tykkään kuunnella musiikkia mikä on tosi seksuaalista (esim. jotkut kovat Eurodance biisit 😀) tai muuta sellaista mitä mun kaverit oudoksuisi, sit laitan silmät kiinni. Kuvittelen mun eteen sen ihmisen, joka naurais mulle siitä, että tanssin näin. Sit mä vaan tanssin ja mulle tulee hyvä olo siitä, että tämä kuviteltu ihminen ei pysty estämään minua. Mä kontrolloin itseäni.

Jossain vaiheessa ajattelin, että millään ei ole mitään väliä. Musta tää on perusajatus masentuneella ihmisellä. Mutta sitten kun mietin asiaa niin tajusin, että kaikilla asioilla on LIIAN paljon väliä. Elämä on tarkoitettu itsensä ilmaisemiselle! Sulla on oikeus olla oma itsesi, sun elämä! Ei kenenkään toisen!

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että sä kykenet rakastamaan itseäsi kaikkine ajatuksinesi! Kokonaisena. Kaikki tunteet. Sitä on itseluottamus.

Mitä piirtämiseen tulee niin miks ihmeessä sulla pitäis olla lahjoja piirtämiseen? Sen takia, että joku arvostais sun piirroksia? Ei tietenkään, ne sua itseäsi varten.

Mä olen ollut todella varautunut heti murrosiän jälkeen ja sitten poltin pilveä "kavereideni" painostama. Kun olin tässä tilassa he nauroivat minulle ja minä olin täysin shokissa. Tämä johti siihen, että vetäydyin täysin itseeni, pelkäsin, että mulla on skitsofrenia ja kaikkea muuta. Sitten kävin terapiassa, josta sain sysäyksen itseni tutkiskeluun.

Hei,

Neuvo toimii omalla kohdallani hetkellisesti, vaikkapa soittaminen, laulaminen, piirtäminen tai tanssiminen. Sen aikaa kun noita tekee, ei edes muista murehtia ja on ihan hyvä olla. Sitten taas kun ei tee noita, niin paha olo tulee takaisin. Tosin laulamisen jälkeen on jonkun aikaa parempi olla mutta se menee ohi. Minuakin kiinnostaisi tietää miten pääsit eroon kokonaan pahasta olosta jos oikein ymmärsin että pääsit 🙂 Itse olen yrittänyt päivittäin tehdä jotain noista kivoista jutuista, lisäksi värkkään itse koruja ja siinä myös unohtuu murheet vähäksi aikaa, samoin kuuntelemalla musiikkia. Ehkä tekemällä itsestä kivalta tuntuvia asioita erittyy jotain mielihyvähormonia mutta se ei kestä kauaa.

Komppaan Lukossa, ei täällä mitään läheisiä, ystäviä ja kavereita ole. Miten selvisit, mistä ja niin pois päin? 😯🗯️

Niin toivottavasti ette ymmärtänyt väärin. En ole selvinnyt mistään, elämä vaan yksinkertaisesti on sellaista, että on ylä- ja alamäkiä. Maailma ei ole yhtään sen ruusuisempi paikka, mutta olen päättänyt, että käsittelen mun tunteet ja annan itseni hengittää. Yritän ymmärtää, että miksi mulla on paha olla, sit sen jälkeen voi hyväksyä sen, että okei tämä on syy miksi mulla on paha olla. Sitten voin toimia.

Ei ole olemassa ihmistä, jolla ei ole pahaa oloa. (Paitsi sosiaalisessa mediassa) On vain ihmisiä, jotka eivät käsittele niitä ja ihmisiä, jotka käsittelevät.

Yleisesti voisin omasta kokemuksesta sanoa, että seksuaalisuus on ehkä se kaikista suurin juttu. Jos tuntee, että ei saa ilmaista itseään. On vain kaksi tietä, joko sä patoat sun tunteesi, luot niiden ympärille isot muurit ja yrität katsoa muualle ja etsiä toisia ihmisiä, jotka pystyisivät ilmaisemaan nämä sun puolesta. Esim. TV:n tai pornon katsominen voisi olla juuri tätä, että katsoo jotain ohjelmaa ja voi fantasioida jostain siellä esiintyvästä ihmisestä ja pitää häntä idolinaan. Siinä tietyllä tapaa yrittää elää hänen kautta näitä juttuja vaikka myös sä voit sellainen ku haluat.

Toivon vaan, ettei kukaan teistä kauniista ja luovista ihmisistä patoaisi näitä tunteita vaan eläisi nyt kun siihen on mahdollisuus 🙂

Yksi mahdollisuus voisi olla alkaa kirjoittamaan tarinaa, kirjaa. Miettikää miten monta romaania on kirjoitettu sen takia, että kirjoittaja on purkanut omia tunteitaan jonkin hahmon tai sankarin kautta. Siinä tarinassa tapahtuisi just niitä juttuja mitä vain keksit, uskallat ajatella ja kirjoittaa!

Wunderbar kirjoitti 20.3.2016 21:17

Jossain vaiheessa ajattelin, että millään ei ole mitään väliä. Musta tää on perusajatus masentuneella ihmisellä. Mutta sitten kun mietin asiaa niin tajusin, että kaikilla asioilla on LIIAN paljon väliä. Elämä on tarkoitettu itsensä ilmaisemiselle! Sulla on oikeus olla oma itsesi, sun elämä! Ei kenenkään toisen!

Kyse on yksinkertaisesti siitä, että sä kykenet rakastamaan itseäsi kaikkine ajatuksinesi! Kokonaisena. Kaikki tunteet. Sitä on itseluottamus.

Mitä piirtämiseen tulee niin miks ihmeessä sulla pitäis olla lahjoja piirtämiseen? Sen takia, että joku arvostais sun piirroksia? Ei tietenkään, ne sua itseäsi varten.

Mä olen ollut todella varautunut heti murrosiän jälkeen ja sitten poltin pilveä "kavereideni" painostama. Kun olin tässä tilassa he nauroivat minulle ja minä olin täysin shokissa. Tämä johti siihen, että vetäydyin täysin itseeni, pelkäsin, että mulla on skitsofrenia ja kaikkea muuta. Sitten kävin terapiassa, josta sain sysäyksen itseni tutkiskeluun.

Noinhan se on, kaikella on liikaa väliä. Välillä ei ole, mutta ne on vain pieniä pilkahduksia siellä täällä. Minä en rakasta itseäni. Miten voisin rakastaa, kun tunnen että en edes tunne itseäni. Olen vain joku kuori, joka matkaa päivästä toiseen. Antaiskohan ne mullekin sitä pilveä. Ehkä mä havahtuisin 😋

Wunderbar kirjoitti 21.3.2016 10:34

Maailma ei ole yhtään sen ruusuisempi paikka, mutta olen päättänyt, että käsittelen mun tunteet ja annan itseni hengittää. Yritän ymmärtää, että miksi mulla on paha olla, sit sen jälkeen voi hyväksyä sen, että okei tämä on syy miksi mulla on paha olla. Sitten voin toimia.

Anteeks tyhmä kysymys, mutta miten tunteet käsitellään? Ihan aidosti kysyn tätä. Mun tunteethan on olleet sivuseikka ihan lapsesta asti. Ei niitä ole mitenkään käsitelty. Olen käynyt terapiassa ja en edelleenkään tiedä: miten tunteita käsitellään?

Wunderbar kirjoitti 21.3.2016 11:7

Yksi mahdollisuus voisi olla alkaa kirjoittamaan tarinaa, kirjaa. Miettikää miten monta romaania on kirjoitettu sen takia, että kirjoittaja on purkanut omia tunteitaan jonkin hahmon tai sankarin kautta. Siinä tarinassa tapahtuisi just niitä juttuja mitä vain keksit, uskallat ajatella ja kirjoittaa!

Tätä olen itse ajatellut. On vaan niin paljon kaikkea mitä pitäisi tehdä, että tämä vielä odottelee ehkä kauankin. Eli tunteita käsitellään puhumalla. Mutta minä patoan aika hyvin tietyt asiat, tai koen jonkun ihmisen lakaisevan ne maton alle. Eli ei ole syytä käsitellä, koska enhän minä ole mitään. Olen vaan se kuori.

Anteeks tyhmä kysymys, mutta miten tunteet käsitellään? Ihan aidosti kysyn tätä. Mun tunteethan on olleet sivuseikka ihan lapsesta asti. Ei niitä ole mitenkään käsitelty. Olen käynyt terapiassa ja en edelleenkään tiedä: miten tunteita käsitellään?

Menemällä ajatuksissa sinne lapsuuteen, miettimällä sitä hetkeä kun tunsin jotain, mutta tunne piti piilottaa jostain syystä. Sit yritän elää sen hetken uudelleen paperilla (tai siellä terapiassa) ja kirjoittaa voimakkaasti, että mitä oikeasti tunsin ja miten toimin nyt kun se tilanne on uudelleen käsittelyssä. Rakkautta, vihaa, pelkoa, vääryyttä. Sit kirjoitan siitä. Vaikka tikkukirjaimilla ja tussilla tai millä tahansa joka toimii. Käsitykseni mukaan se on tätä solmujen availua mikä vaatii aikaa. Yksi tunne ja tilanne kerrallaan. Sit kun yks solmu aukee niin se purkautuu kyyneleinä ja vapautumisena. Se on merkki ainakin mulla siitä.

Jos tunteita ei saa pintaan ajattelemalla niin yksi keino on mennä fyysisesti siihen paikkaan minne on jäänyt käsittelemättömiä tunteita. Se saattaa olla paikka johon ei halua mennä, koska ne tunteet odottavat siellä.

Wunderbar kirjoitti 21.3.2016 15:31

Anteeks tyhmä kysymys, mutta miten tunteet käsitellään? Ihan aidosti kysyn tätä. Mun tunteethan on olleet sivuseikka ihan lapsesta asti. Ei niitä ole mitenkään käsitelty. Olen käynyt terapiassa ja en edelleenkään tiedä: miten tunteita käsitellään?

Menemällä ajatuksissa sinne lapsuuteen, miettimällä sitä hetkeä kun tunsin jotain, mutta tunne piti piilottaa jostain syystä. Sit yritän elää sen hetken uudelleen paperilla (tai siellä terapiassa) ja kirjoittaa voimakkaasti, että mitä oikeasti tunsin ja miten toimin nyt kun se tilanne on uudelleen käsittelyssä. Rakkautta, vihaa, pelkoa, vääryyttä. Sit kirjoitan siitä. Vaikka tikkukirjaimilla ja tussilla tai millä tahansa joka toimii. Käsitykseni mukaan se on tätä solmujen availua mikä vaatii aikaa. Yksi tunne ja tilanne kerrallaan. Sit kun yks solmu aukee niin se purkautuu kyyneleinä ja vapautumisena. Se on merkki ainakin mulla siitä.

Jos tunteita ei saa pintaan ajattelemalla niin yksi keino on mennä fyysisesti siihen paikkaan minne on jäänyt käsittelemättömiä tunteita. Se saattaa olla paikka johon ei halua mennä, koska ne tunteet odottavat siellä.

Olen tehnyt kumpaakin. Kumpikaan ei ole auttanut. Minä kehitin selviytymis strategioita lapsuudessa. Ne minä muistan, muuta oikein en. Enkä minä itke yksinäni juurikaan. Jossain vastaanotolla kyllä, joskus. Lost Case, kuten jo olen aiemmin todennut.

Wunderbar,Pompula. Kyllä itkeminen sitten ilahduttaa
🙂, vaan helppoa ei ole sen itkun houkutteleminen. Kun kirjoituksia täällä lukee, niin joskus jotkut sanat liikahduttavat vuoria paikoiltaan. Silloin sitä tuumaa, että kuolleessa puussa on ainakin yksi elävä silmu, ja että sitä silmua kannattaa vaalia. Ja edelleenkin: jos siihen kiinnittää huomiota ja sitä hoitaa, niin ehkä se alkaa versota, ja siitä kasvaa vähitellen uusi puu. Ja lopulta se puu on se, mikä sen tarkoituskin oli.

Nykyään ajattelen jo etten "parane" koskaan, enkä taida edes haluta sellaista takaisin mistä lähdin tähän uuteen elämään. Ei oikeastaan ole enää paluuta mihinkään. On tullut kokonaan uusi minä, se joka ei koskaan ennen uskaltanut olla esillä.
Sitähän se kait useimmin on, vanha poistuu kun ei se enää toimi.
Nyt käyn läpi häpeä kokemuksia ja niistä syntynyttä kauhean tiukkaa itsensä vartioimista. On tosi mielenkiintoista muistaa milloin on hävettänyt rankasti, milloin joku muu on häpäissyt ja nolannut että on joutunut häväistyksi ja miltä se tuntui. Näitä tunteita kun on kerännyt, eikä ole osannut niitä poistaa vaan on uskonut ne aina todeksi niin onko mikään ihme että alkaa päässä viiraamaan ja paha olo olemaan.
Nyt kun vain oppisin eroittamaan asiat toisistaan ja jättäisin kaiken turhan häpeämisen pois ja häpeäisin vain sitä jos olen tehnyt jotain pahaa muille.
Tanssikurssille meno oli muuten yksi parannuskeino minulla masennuksesta ja jännittämisestä, siellä kun itsensä nolasi muiden mukana niin helpotti, muutkin nolaa itsensä kun opettelee uutta asiaa. Mutta jo sinne meno oli kova koettelemus ja itsensä voittaminen.
ja toinen asia mihin haluan muutoksen on se etten ottaisi muiden naljailuja enää niin tosissaan, jättäisin ne omaan arvoonsa. Kun itse tiedä mitä olen niin antaa muiden soitella suutaan. Onneksi ei enää ole ympärillä heitä, en enää halua olla ilkeitten ihmisten kanssa tekemisissä. Ei ole pakko. Joskus kun oli vielä töissä niin oli vain pakko sietää.

Wunderbar: Nyt ymmärrän paremmin sanomaasi. Olen kyllä vähän sitä mieltä, että mulle itseni ja tunteiden ilmaiseminen noin konkreettiiain keinoin ei ole ehkä se omin juttu. Olen paljon hyötynyt esim. selfhelp-kirjoista, joiden ääressä olen välillä itkenyt tosi vuolaasti. Mutta me ollaan erilaisia ja olisi hienoa, jos kukin löytäisi itselleen sopivat tavat käsitellä ja tuntea tunteita.

Pompula: Joissain selfhelp-kirjoissa todetaan, että asioiden oivaltaminen älyllisesti edeltää niiden käsittelemistä tunnetasolla. Eli älyllinen oivaltaminen olisi jo puolet tavoitteesta. Mun mielestä toi on lohdullinen ajatus silloin, kun tunnepuoli tuntuu olevan ihan lukossa tai jähmeä. Kirjojen lisäksi netissä on paljon materiaalia jota voi lukea ja nettiartikkelit voivatkin olla helpompia lähestyä kuin kirjat.

Tästä ketjusta tuli hyvä mieli 🙂. Minulla on ollut myös hieman vaikeita aikoja ja olen yrittänyt keksiä jotain piristystä. Kaupassa sitten kerran näpräsin kauniita vihkoja ja tulinpa yhden ostaneeksi. En tiennyt vain millä sen täytäisin. Jostain sain sitten päähäni täyttää vihkon kukilla. Nyt olen joka päivä piirtänyt vihkoon yhden mahdollisimman hienon kukan. (Kuulostaa hassulta kun sen kirjoittaa )🙂🌻

Aivvvan... 😎 mullekin tuli ihan mielekäs olo lukiessani tätä ketjua.
Wunderbar, on mahtavaa lukea välillä, miten asioista voi ajatella positiivisesti.

Olen kirjoittanut tänään toiseenkin ketjuun, vaan vieläkään ei sitä ole siellä julkaistu. En muista montako tuntia kestää tuo tarkistaminen, mutta hällä nyt väliä.

Olen, kuten olen kirjoittanut 200% sesti pessimistinen melankolisti ja kärsin epävakaasta pers. häiriöstä 😳

Tänään on ollut paska päivä. Ahdistusta, v...tutusta, vihaa...
Annoin sinne myöskin pari vinkkiä, joita itse käytän varsin ahkerasti; Aikuisten värityskirjat ja äänikirjat ! Yhdessä ne toimii satavarmasti - vaikka eivät paranna tautia. Ei tietenkään, eikä se ole edes tarkoituskaan, kuten Wunderbarkin tietää 😀

Sellainen ihminen, kuin minä olen, joutuu pakostakin joskus katkaisemaan pahan olon jollakin keinolla - millä hyvänsä. Hyvä on sekin, että menee metsään, ottaa karahkan käteen ja paiskoo puiden runkoja ja tuntee miten paskaa virtaa risua pitkin mättäälle.

Puita tietysti käy sääliksi ja sitten usein kun olen rauhoittunut, pyydän niiltä anteeksi. Mikään ei ole vielä kostanut kaatumalla autoni eteen ☺️

Kuten olen kirjoittanut siityäkin, että olen trans-persoonallisuus ja koen olevani mies naisen ruumiissa, olen huomannut, että siirtämällä pahaa oloa tuon äijänpuolen käsiteltäväksi, olo helpottuu. Jännä ajatellakin, mutta tiedän, miten mies suhtautuu paskaan olotilaan. En tarkoita, ettei mies voi olla herkkä ja tunteellinen, sillä itse olen sitä, mutta jotenkin se vaan mussa vaikuttaa helpottavasti.

Tätä ei tietty voi antaa kellekään neuvoksi pahaan oloon, sillä tällaiseksi synnytään - vastoin omaa tahtoa. Ihan niinkuin vastoin omaa tahtoamme ollaan näissä mielenkin sairauksissa kiinni kuin täit tervassa. En halua masentaa ketään enempää, mutta sanonpahan silti, ettei tästä sairaudesta ainakaan terveeksi tule. Siis epäv.pers.häiriöstä.

Ottakaa nyt silti hyvät ihmiset joskus vastaan pirteääkin tekstiä ihan vaan vaikka toteamuksena, että ai jaa... noinkin voisi koettaa... jotakin.

Olen paljon lueskellut eri ketjuja ja viimeistään silloin kyllä, jos kohta huomaankin monessa päässeeni helpommalla, myös tuntenut ahdistusta, sillä niinkuin näihin mielen sairauksiin kuuluu, ei juurikaan ole hyvää kerrottavaa ja sitten tulee mr. Wunderbar

🙂👍 ja herättelee hymyn tapaista lärviin... Aivan mahtavaa 😀

Toivottavasti WB, kirjoitat jatkossakin. Jossakin ryhmässä, ellet tässä.
Kukikasta kesää kaikille, jotka luitte tämän ja Wunderbarille eritoten 🌻🙂🌻

Wunderbar kirjoitti 20.3.2016 12:28

Piirrä, kirjoita, soita, tanssi, puhu läheiselle

Minä olen tehnyt noita kaikkia paitsi soittamista, en aina niin, että itkisin, mutta auttavat ne silti! 😀
Hienoa, Wunderbar, olenkin etsinyt tällaista viestiketjua. Vointini on kohentunut paljon viime vuosina, ja haluaisin jakaa kokemuksiani toipumisesta ja siitä, mikä auttaa. Tietenkin on huonoja päiviä, enkä ole täysin parantunut, mutta luottamus asioiden järjestymiseen on kova! 🙂
Ja apua kannattaa pyytää aina, kun on neuvoton olo! Mitä avoimempi ja tietyllä tavalla nöyrempi olen ollut, sen helpompaa elämästä on tullut. Ei tarvitse salailla eikä hävetä mitään.
Olen työkyvyttömyyseläkkeella, mutta vapaaehtoistyö ja yhdistystoiminta tuovat elämään kaivattua sisältöä. Pikku hiljaa uskallan jopa suunnitella tulevaisuutta, toteuttaa unelmiani.

🌻🙂🌻