Muutokset työpaikalla ahdistavat
Työpaikalleni kaavaillaan melkoisia muutoksia, jotka ahdistavat minua valtavasti. Olen ollut sillä tapaa onnekas, että olen jossain määrin pystynyt yhdistämään työni ja harrastukseni. Nyt ovat sitten molemmat vaarassa ja olen todella ahdistunut. Joudun tietysti myös samalla kamppailemaan vihaa, katkeruutta ja muita voimakkaita kielteisiä tunteita vastaan. 😠
En ole saanut menestystäni ilmaiseksi, vaan sinnikkyydellä ja kovalla työllä. Rahaa ei ponnisteluistani ole tullut, päinvastoin, mutta iloa ne ovat tuottaneet, itselleni ja myös muille. Luopuminen tekee kipeää, ja pitäisi löytää uudet keinot ja kyetä luovasti sopeutumaan tilanteeseen. Olen todella yksin näissä vaikeuksissa, mikä tekee tilanteesta tietysti vielä ahdistavamman. 😯🗯️
Miten te muut, jotka olette joutuneet luopumaan paljosta tai joutuneet vaikeuksiin työpaikallanne, olette kestäneet? Miten paljon mielekkäällä vapaa-ajalla voi kompensoida työn köyhtymistä ja muuttumista yhä epäkiinnostavammaksi? Miten ylipäätään säilyttää työmotivaatio, kun olosuhteet muuttuvat hankalimmiksi ja vaikeammiksi, eikä mitään lisähyvityksiä esim. palkan muodossa ole odotettavissa?
Televisiota ja radiota ei kannattaisi avata ollenkaan, eikä lehtiäkään lukea, mediahan tulvii vain säästöpakkoa, eläkeiän nostosuunnitelmia ym. ikävää. (Eipä ihme, jos useimmat vaihtavat viihteeseen!)
Tietysti toisaalta kaikkinainen luopuminen kuuluu elämään ja varsinkin vanhenemiseen. Itse olen jo siirtynyt sen maagisen puolen vuosisadan paremmalle puolelle. Odotettavissa on siis vaihdevuosivaivoja ja kaikenpuolista fyysistä ja psyykkistä rappeutumista… Ihanaa! 😋
Siis kysymys kuuluukin: Mistä ilo? Onko ainoa lohtu uskonnossa ja sellaisessa elämänfilosofiassa, joka kannustaa luopumiseen ja korostaa sen luonnetta kehittävää vaikutusta? Voinko todella luottaa siihen, että kun Jumala sulkee ikkunan, hän avaa oven toisaalle…Ehkä minun pitäisi vain rukoilla johdatusta. Se lienee ainoa väylä vapautukseen.
Hei!
Mun on pakko antaa tähän kommenttia. Juu se on niin totta, että muutokset työpaikalla ahdistavat. Meillä töissä on koko ajan muutoksia. Yksi suuri muutos, kun saadaan valmiiksi, suunnittelevat jo uutta muutosta. Porukka, mihin mä töissä kuulun, on nyt muutaman kuukauden ajan oltu heittopusseina, ennen kuin "meidän alue" valmistuu. Mullakin on parhaillaan seitsemäs pomo menossa tänä vuonna, kun meidän omakin pomo on parhaillaan heittopussina. Parhaillaan meillä töissä huolestuttaa jatkuuko lomautukset vai ei ja millä vuoromallilla mennään. Stressaa ajatus jatkaa tätä lomautusvuoromallia ja jos viikon lomautus perutaan, tiedossa on siinä tilanteessa viisi yövuoroa.
Toivottavasti on muutakin elämää kuin työ. Mulla nyt kaikki on vähän hakusessa...
Tsemppiä Etsijä! Se muutos voi olla myös hyvästä!
Heippa
Joo työpaikalla aina tulee muutoksia ja niihin vaan pitää tottua ja niin eukkokin sanoi
että niidenkin työpaikalla muutoksia tulee ja tulikin mut kyllä ne asiat yleensä
järjestyy.
Millaisia vaikeuksia sinä olet joutunut kokemaan työpaikalla???
Pyri ajattelemaan asioita positiivisesti??? se nimittäin auttaa.
Itse olen nyt 44 vuotias ja ei todellakaan ole enää 20 vuotias ei silleen enää jaksa
ja kolottaakin paikkoja kun kunnolla rehkii ja niin ne kaveritkin sanoo kun jutellaan
mut se vaan pitää hyväksyä että hiljakseen elimistö huononee.
Kaunista syksyä sinulle
Hei!
Ilouutinen täältä töistä: loppuvuoden lomautukset peruttu!! Yes!!🙂👍
Joo, yritän kyllä ajatella positiivisesti...aina se ei ole helppoa. Minulla on taipumusta pessimismiin. Onneksi minulla on nyt rinnallani ihana miesystävä, joka tukee minua henkisesti. Se auttaa kestämään. Meillä on ollut muita vaikeuksia, josta olen kertonut toisessa ketjussa. Mutta uskon, että selviämme kaikesta, koska rakastamme toisiamme.
Olen luova persoona, joka yrittää sopeutua elämään ns. virkamiehenä. Eipä ole helppoa. Uskon kyllä, että luova ihminen löytää aina jonkun väylän tekemiselleen. Sinänsä luovalle työlle on vain eduksi se, että joutuu hylkäämään vanhan ja tarttumaan uuteen. Kiintymättömyys on ihmiselle hyvin vaikeaa. Meillä on taipumus kiintyä omiin aikaansaannoksiimme vähän liikaa ja pitää itseämme niin hurjan erinomaisina. Minä joudun hävittämään vanhoja töitäni ja se tekee kipeää. Mutta jos Luoja suo terveyttä, teen uutta.
Työelämä on muuttunut muutamassa vuosikymmenessä todella paljon kuormittavammaksi alalla kuin alalla, jonka mm. Juha Siltalan tutkimukset (Työelämän huonontumisen lyhyt historia) on osoittanut. Mutta toisaalta: jos mennään ajassa taaksepäin ja tutkitaan historiaa, niin kyllä menneiden vuosisatojen ihmisilläkin on vaikeaa ollut. Emmehän me voi edes kuvitella, millaista oli, kun pyykit pestiin ilman konetta. Eikä ollut kehumista ruoanlaitossakaan kun ei ollut pakastimia sun muita välineitä. (Tykkään itse ruoanlaitosta ja teen paljon kaikenlaista myös pakkaseen, joka onkin ihan pullallaan.) Nykyään ei sentään tarvitse nälkää nähdä kuten entisaikoina, joskin monella suomalaisella on taloudellisia vaikeuksia nytkin. Historian lukeminen on erittäin opettavaista.
Onneksi sentään ylipäänsä on työpaikka ja jonkinmoinen työkyky vielä tallella, vaikka kremppoja jo onkin! Ehkä kaikki kääntyy vielä hyväksi...
Heippa
Joo ajatellaan vaan asioita positiivisesti ( niin minä ajattelen ) niin se auttaa kummasti
vaikka joskus se on vaikeaa ajatella positiivisesti.
Se on hyvä kun sinulla on miesystävä niin se todellakin antaa voimaa ja toinen tukee toista
niin siinä on hurja voimavara kun sen oikein osaa käyttää
Mullakin on upea vaimo ja voin sanoa että en todellakaan olisi yksin jaksanut.
Jos on vaikeuksia niin yksin älä ikinä jää asioita miettimään sillä sillon niistä
tulee todellakin ylitsepääsemättömiä.
Onkos sinulla ystäviä / kavereita joille voit kertoa iloja ja suruja????
Niin itse siirryin työelämään 80 luvun alussa ja on todellakin kummasti muuttunut
maailma toisissa asioissa parempaan toisissa asioissa huonompaan suuntaan.
Joo suomen historia on yllättävän lyhyt mietippä sotaajat ja muut kurjuudet???
Kyllä ne ajatkin muistan kun äiti pesipyykit käsi ja sit oli pulosaattori pesukone ( meniköhän nimi oikeen ) ja muutkin tehtiin käsin sit hiljakseen 80 luvulta kaikkia koneita hankittu.
itse olen syntynyt vuonna 66 ja äiti keroikin kun olin sairastanut ripuliin vauvana niin olin
joutunut sillon helsinkiin sairaalaan oliko se ( lasten linna ) olin ollut siinä ja siinä jäänkö henkiin mut niin vaan selvittiin.
ei ollut sillon jääkaappeja.
Kaunista syksyä sinulle