Kyllä myös ystävistään voi olla mustasukkainen, ja tämä on varmaan ihan yleistäkin. Ehkä tunteeseen liittyy pelko, että joku vie tuon ihmisen omasta elämästä, tai sitten sitä vaan haluaisi ystävänsä huomion kokonaan itselleen. Mustasukkaisuuden tunteelle ei oikein voi mitään, joten se kannattaa vain hyväksyä osana omaa tunneskaalaa. Mutta pitää myös muistaa, että yleensä oma paikka läheisen ystävän elämässä on ja pysyy, vaikka hänellä olisikin sosiaalisesti vilkas elämä.

Kai se on minun menneisyyteni, jonka vuoksi en voi luottaa ihmissuhteisiin. Kummallista, että parikymppisenä hyväksyin jotenkin sen, että olin aina yksin. Nykyään minulla on ystäviä, mutta pelkään menettäväni heidät.

Olenkohan minä sitten jollain lailla "vajaa" kun en koe mustasukkaisuutta vaikka naisystäväni tapaa myös muita miehiä. Me molemmat ollaan vapaita, eikä suhteemme ole intiimi. En ole koskaan miettinyt moista asiaa. Tilanne voisi olla erilainen jos olisimme olleet sängyssä. Naisystäväni on eronnut, itse olen ollut koko ikäni naimaton muutamia avoliittoja toki ollut.

Mikä siinä häiritsee jos ystäväsi tapaa muita miehiä? Miksi pelkäät että hän hylkäisi sinut? Eihän siinä ole mitään järkeä jos suhteenne on pelkkä ystävyys.

Se on varmaankin se pelko että menettää toisen,hyvän ystävän,mikä tekee tuota mustasukkaisuutta. Ja jos ei luota toisiin niin on aivan ymmärrettävää että pelkää että toinen hylkää. Mulla ei valitettavasti ole kertoa mitään millä tavoin luottamusta toisiin voisi parantaa,koska itsekkään en uskalla luottaa. Mulla se vaan näkyy vähän eritavalla.. mielummin en edes päästä ketään lähelle etten jossain vaiheessa tule hylätyksi,tai sitten jos jonkun lähelle päästän niin mielummin itse hylkään kuin tulen hylätyksi.. Mieheni on ainoa jonka olen muurini läpi vuosia vuosia sitten päästänyt ja johon luotan aina.
mutta tunnistan tuon tunteesi täysin.

daleg55 kirjoitti 15.5.2015 15:21

Olenkohan minä sitten jollain lailla "vajaa" kun en koe mustasukkaisuutta vaikka naisystäväni tapaa myös muita miehiä. Me molemmat ollaan vapaita, eikä suhteemme ole intiimi. En ole koskaan miettinyt moista asiaa. Tilanne voisi olla erilainen jos olisimme olleet sängyssä. Naisystäväni on eronnut, itse olen ollut koko ikäni naimaton muutamia avoliittoja toki ollut.

Mikä siinä häiritsee jos ystäväsi tapaa muita miehiä? Miksi pelkäät että hän hylkäisi sinut? Eihän siinä ole mitään järkeä jos suhteenne on pelkkä ystävyys.

En sanonut, että minua häiritsee jos ystäväni tapa muita miehiä, vaan hänen muut läheiset ystävyyssuhteensa, jotka ovat yleensä naisia. Suhteessamme ei todellakaan ole mitään seksuaalista.

Mielestäni on ihan yhtä normaalia olla ystävistään mustasukkainen kuin olla olematta. Olen itsekin huomannut tuntevani joitain ystäviäni kohtaan mustasukkaisuutta (riippumatta heidän sukupuolestaan), kun taas joistain en ole yhtään. Tällä ei edes välttämättä ole tekemistä sen kanssa, kuinka läheisiä nuo ystävät ovat. Omituista tämä ihmiselo! Ehkä tunne juontaa juurensa vanhoista syrjään jäämisen, torjutuksi tulemisen tai erilaisuuden kokemuksista. Liittyy siis itsetuntoon.

G'Kar kirjoitti 15.5.2015 9:18

Ongelma on, että minulla on naispuolinen ystävä, jonka kanssa olen tekemisissä lähinnä yhteisen harrastuksen takia. En tunne häntä kohtaan mitään seksuaalisia haluja, mutta olen mustasukkainen hänen muista ystävistään. Hän on leski, eikä hänen miehensä eläessä tällaista ongelmaa

. Nykyään minusta tuntuu pahalta, kun ajattelen, että joku muu on hänelle tärkeä.

Luin uudestaan aloituksesi etkä siinä tosiaan kerro muista miehistä mutta että hänen naisystävänsä aiheuttaa sulle mustasukkaisuutta. Aika erikoista minun mielestä pelätä että ystävä viihtyisi paremmin joidenkin toisten kanssa. Vähän narsistisia piirteitä kun haluat omia ystäväsi vain itsellesi. Mustasukkaisuus ja kateus kulkevat käsikädessä ja mietin että jospa kadehdit naisystäväsi vapautta leskenä, jos ongelmia ei ollut silloin kun hänen miehensä eli.

Hyvä ettet ole kertonut ongelmasta vaimollesi sillä taatusti hän ymmärtäisi asian täysin väärin mutta oletko naisystäväsi kanssa jutelleet huolestasi?

Erikoista että et ole vaimostasi mustasukkainen vaan ystävästä. Ilmeisesti luotat vaimoosi enemmän kuin ystävääsi mutta onko jotain sellaista tapahtunut että kokisit olevasi syrjäytysvaarassa.

Olen minä joskus mustasukkainen myös vaimostani, mutta en mitenkään sairaalloisesti. Vaimon suhteen tiedän yleensä mitä hän tekee tai missä hän on. En vahdi häntä. Hän käy ulkona ilman minua silloin tällöin omien ystäviensä kanssa. Olen oppinut häneenluottamaan parinkymmenenn vuoden aikana.

Olen miettinyt, että varmaan pystyn luottamaan parisuhteessa toiseen, koska vanhempieni parisuhde, mistä minulla on tietysti malli, on ollut aina jokseenkin kiinteä. Sen sijaan ystävyyssuhteissa minulla on ollut aina pettymyksiä. Kuten sanoin, olin aikoinani kiusattu koulussa ja myös lapsena pihapiirissä. Joskus kun luulin lapsena tai nuorena, että minulla on kerrankin kaveri, hänkin siirtyi kiusaajien riveihin jossakin tilanteessa. Tämä tapahtui useammin, kuin kerran. Kun kiusaamisen kierteeseen joutuu, on todella yksin. Kiusatun kaverina olemisesta tulee myös kiusaamisen aihe, joten minun kanssani ei esimerkiksi koulun pihalla juuri oltu.

minävaan00 kirjoitti 15.5.2015 18:15

Mulla se vaan näkyy vähän eritavalla.. mielummin en edes päästä ketään lähelle etten jossain vaiheessa tule hylätyksi,tai sitten jos jonkun lähelle päästän niin mielummin itse hylkään kuin tulen hylätyksi.. Mieheni on ainoa jonka olen muurini läpi vuosia vuosia sitten päästänyt ja johon luotan aina.
mutta tunnistan tuon tunteesi täysin.

En minäkään montaa ihmistä ole päästänyt muurini läpi. Harrastuksen piirissä minulla on melko paljon kavereita nykyisin, mutta heidän kanssaan en ole tekemisissä muuten. Tykkään käydä konserteissa, mutta jos en saa vaimoani mukaan, menen aina yksin. Tämän ketjun alussa mainitsemani ystävän kanssa olemme käyneet konsertissa kolmistaan, hän, vaimoni ja minä, mutta silloinkin aloite konserttiin menemisestä tuli häneltä. Myös hänen miehensä eläessä kävimme joskus nelistään. Minä en koskaan pyydä ketään (paitsi tietysti vaimoani) mukaan mihinkään. Pelkään kai niin paljon kieltävää vastausta ja sen tuomaa pettymystä.

G'Kar kirjoitti 16.5.2015 21:6

Sen sijaan ystävyyssuhteissa minulla on ollut aina pettymyksiä. Kuten sanoin, olin aikoinani kiusattu koulussa ja myös lapsena pihapiirissä. Joskus kun luulin lapsena tai nuorena, että minulla on kerrankin kaveri, hänkin siirtyi kiusaajien riveihin jossakin tilanteessa. Tämä tapahtui useammin, kuin kerran. Kun kiusaamisen kierteeseen joutuu, on todella yksin. Kiusatun kaverina olemisesta tulee myös kiusaamisen aihe, joten minun kanssani ei esimerkiksi koulun pihalla juuri oltu.

Itsellenikin ovat ystävyyssuhteet olleet pettymyksiä lähes järkejään ja olen syitä etsinyt omasta käytöksestä mutta tietenkään niin ei asia ole vaan en vaan ole löytänyt ihmistä jonka kanssa synkkaisi ilman että joustan omista toiveistani. Sellainen ei ole oikeaa ystävyyttä jossa vain toinen joustaa. En ole onnistunut kummissakaan, mies tai naisystävyyksissä.

Minua ei ole koulussa kiusattu mutta armeijassa esimiehet simputtivat perusteellisesti. Myös parissa työpaikassa jouduin "erikoisjärjestelyn uhriksi" joten tiedän kyllä mitä kiusaaminen on vaikken siitä pahoja arpia ole saanutkaan. Kiusatut tosiaan jätetään selviämään yksin mutta viimeaikoina on sentään alettu kuunnella myös kiusattuja.

Viimeaikoina olen tapaillut naista josta olen pikkuhiljaa alkanut vähän tykätä mutta tällä kertaa aion edetä hitaasti ja harkiten. Voi olla ettemme muuta koskaan yhteen vaan jatkamme vain seurustelua.