Musiikin lohduttava voima

Musiikin lohduttava voima

Käyttäjä ElämänValo aloittanut aikaan 29.09.2011 klo 16:20 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 16:20

Meitä on monia, jotka kärsii jostakin. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Ajattelin avata ketjun ”musiikkiterapia” hengessä.

Ideana olisi että voisi laittaa linkkejä youtubeen (tai muuhun vastaavaan palveluun) jostakin elämää antavasta, kannattavasta voimasta, haavoja parantavasta, toivoa huomisesta, lohtua pitää kynttilää suojassa sateelta jne. musiikkikappaleesta. Mitä itse olet viime aikoina kuunnellut ja huomannut kipaleen antavan sinulle jollakin tasolla voimia? Eli linkki ja mielellään vaikka pieni kommentti, että miksi valitsit sen kappaleen tähän ketjuun muiden oloa helpottamaan.

Laitan tähän yhden esimerkiksi, sillä jään ensin odottamaan, että julkaiseeko ylläpito tämän avauksen. Laitan sitten vasta lisää linkkejä (tai pelkkiä mainintoja että jokainen voi itse käydä hakemassa kipaleen nimen perusteella jos linkit ovat kiellettyjä).

http://www.youtube.com/watch?v=ZMW8xAv-Y6w&feature=relmfu

Sara – Yhtenä iltana: Coveri hectorin tuotannosta, jossa on ”lottovoitto” sanoma kuinka elämä kuitenkin voittaa vaikeuksista huolimatta. Mielestäni hyvin onnistunut cover sovitus ja parempi kuin alkuperäinen.

Ja loppuun mietelause: Muistamme heidät, joiden kanssa olemme nauraneet. Mutta emme koskaan unohda heitä… joiden kanssa olemme myös itkeneet.

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 17:39

Voipallo miljoonasade cover: Ei ehkä niin hyvä versio kuin alkuperäinen, mutta taustakuva sopii hyvin tunnelmaan. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=K-0Kw0HFp6A

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 18:32

Minä tulin sinua varten (tuntematon esittäjä): Hieman huono äänenlaatu, mutta mahtava rakastavan lohduttava sanoma kunhan vain jaksaa kuunnella alusta loppuun. Itseäni kosketti laulun sanoma aikoinaan voimakkaasti...

http://www.youtube.com/watch?v=wwHn_QBlHMY&feature=related

Lohdutan - Zen Cafe: Kun kaipaat lämmintä halausta.

http://www.youtube.com/watch?v=Y8E-uHrLRnc&feature=related

Kuuntelija - Stella: Joskus hyvän ystävän seura auttaa.

http://www.youtube.com/watch?v=TGJ31XqEEQM

Everything is everything - Beats and styles: Vaikka millainen ydinvoimala räjähtäisi omassa elämässä, niin sanomassa on eväitä nähdä asioita ehkä toisin. Videon visiolliset taustat kun eivät selkeästi ole sattumaa vaan niillä haetaan jotain tukemaan sanomaa.

http://www.youtube.com/watch?v=LI8xhuOsecI&ob=av2e

Fix you - coldplay: Ystävä hädässä tunnetaan kun ei meinaa mitään jaksaa. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=PrrdLO8fie0

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 19:11

Get a life, get alive - Eric Papilaya: Kun alkaa olla hieman voimia ja alkaa pyöriä ajatuksia, että jotain pitäisi elämälle tehdä eikä vain maata tekemättä mitään. Gigantin mainosta lainaten "Nyt ahterit ylös aurinkotuoleista, sillä..." 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=MbRFRprZCfE&feature=related

Käyttäjä kirjoittanut 29.09.2011 klo 19:22
Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 20:11

Stronger - Britney Spears: Jossain vaiheessa kivusta alkaa pääsemään viimeinkin ylitse ja voi todeta että...

http://www.youtube.com/watch?v=AJWtLf4-WWs&ob=av2e

Enkelin silmin - Arja Koriseva: Kai meissä jokaisessa on kuitenkin pieni lapsi aikuisen ulkokuoren sisällä. Pitää vain osata katsoa maailmaa eri silmin.

http://www.youtube.com/watch?v=6wY3GIXSpaA

Köyhät - Miljoonasade: Usein vähäosaiset ymmärtävät paremmin lähimmäisiään, joilla ei mene ehkä elämässä hyvin... ja kaikesta huolimatta osaavat myös välillä hymyillä sinulle. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=rtQZtPegh2Q

Tulkoon rakkaus - Miljoonasade: Rakkautta on monessa eri muodossa ja jokainen sitä tarvitsee... tarpeen mukaan.

http://www.youtube.com/watch?v=us8dNfjRLEQ

Elän vain kerran - Neljä ruusua: Jokaisen onnettoman minuutin aikana saatamme menettää 60 sekunttia onnea. Välillä ongelmat ovat niin isoja, että unohdamme elää...kerran.

http://www.youtube.com/watch?v=AdIFQY17kV4&ob=av3e

Hunningolla - Neljä ruusua: Elämä saattaa tiputtaa tuolilta kun on hermopaineita. Välillä syytä ihan sovinnolla lähteä "radalle" kuutamolla ja tehdä jotain hullua elämän piristykseksi, sillä silloin sielu lepää. 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=P6W7lMi796g

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 29.09.2011 klo 21:40

upea ketju. en yleensä tule toisten ketjuun ja en osaa laittaa noita linkkejäkään, mutta hakekaa youtubesta nimellä.
minuun musiikilla on hyvin parantava vaikutus. tohtori housena tunnetun hugh laurien julkaisema levy kokonaan toimii minulla. en tiedä löytyykö youtubesta?
linkin park:numb
linkin park cover adelen hitistä: rolling down(chesterin ääni sopii tuohon biisiin)
uniklubi:huomenna
uniklubi:kukka
skid row:18 and life
bon jovi:always
cyndi lauper:time after time

minun lohtuterapiamusiikkia. on paljon muitakin, mutta en saa nyt mieleen.

elias hämäläien hector cover: jos sä tahdot niin

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 29.09.2011 klo 22:28

If everyone cared - Nickelback: Tässä on hyvä sanoma laulussa, mutta vielä parempi sanoma itse videossa.

http://www.youtube.com/watch?v=-IUSZyjiYuY&ob=av2e

Someday - Nickelback: Joku päivä asiat järjestyvät. Saattaa tulla yllättävä käänne elämään. Sitä päivää odotellessa.

http://www.youtube.com/watch?v=-VMFdpdDYYA&ob=av2e

Pidä huolta - RAY mainos versio: Visuaalisen sanoman takia tämä versio parempi kuin Pave Maijasen alkuperäinen...

http://www.youtube.com/watch?v=dlI_vBBZgQc

Elämän nälkä - Pave Maijanen: Välillä ei vain meinaa millään jaksa nousta aamulla ylös ja tarvitaan jotakin jalkopäähän, joka laittaa liikkeelle. Siis sitä sisäistä ääntä, joka alkaa käskemään lähtemään.

http://www.youtube.com/watch?v=N4qHTFgOpwA

Go west - Pet shop boys: Joskus ongelmat ovat niin monimutkaisia ettei uskalla tehdä jotakin irrottautumista, vaikka mahdollisuus siihen olisikin. Hyppy uuteen elämään saattaa pelottaa kun muutos ei välttämättä tapahdu kivuttomasti. Silloin tarvitaan kannustusta. :o)

http://www.youtube.com/watch?v=LNBjMRvOB5M&ob=av3e

Show must go on - Queen: Aina ei voi kaikkea kertoa lähimmäisilleen mitä tuntee sisimmässään ja on paljon asioita arjessa mitä pitää kuitenkin jaksaa hoitaa, vaikka sydän sanoo toisin.

http://www.youtube.com/watch?v=QRE0slFf4Zg

Jokaisesta joku välittää - Samuli Putro: Eiköhän biisin nimi jo kerro tarpeeksi miksi valitsin tämän 🙂

http://www.youtube.com/watch?v=21E5Pksh4Xo

Tuhkaa korulippaassa - Samuli Putro: Onko elämän tarkoitus hukassa? Eikö kauneutta näy ja virelyöntej vain ruudulla?

http://www.youtube.com/watch?v=u-15eOUvqvc

Hölmö rakkaus - SMC: Hyvät muistot jäävät kulisseihin kun ongelmat näyttelevät pääosaa elämässä. Välillä tekee hyvää muistaa hyviäkin asioita.

http://www.youtube.com/watch?v=jKZclDm5fv4&ob=av3e

Satellites - September: Kannustava kappale aloittamaan aamu paremmin.

http://www.youtube.com/watch?v=KvC_XPH06No

Inside - Stiltskin: Aika arvoituksellinen biisi, josta tulee mieleen nostradamuksen ennustukset voimakkaan koodauksen takia. Ainut kohta jonka aidosti luulen ymmärtäväni on "fat man starts to fall", niin se ehkä tarkoittaa amerikkalaisten toisen maailmansodan ydinpommia, joka tappoi 40 000 ihmistä Nagasagissa. Kuitenkin valitsin biisin lähinnä kertosäkeen takia kun välillä ongelmista on vaikea puhua kun ovat kovin kipeitä asioita ja biisin sanomana, että kertomusta on toisen välillä vaikeata ymmärtää mitä toinen aidosti kokee.

http://www.youtube.com/watch?v=tYkeeAVXD78

Hetken tie on kevyt - Vesa Matti Loiri: Tehosekottimen cover biisi, hyvät taustat. Haaveilua kun voi unohtaa arjen ongelmat kun aamun tähti otsalla astelet yön laitoja.

http://www.youtube.com/watch?v=MS6uMpEEOKw

Devils - The 69 eyes: Laulu on ehkä hieman synkkä, mutta kannustaa kuitenkin taistelemaan häiriöääniä vastaan, jotka haastavat sinua kisaamaan hyvän ja pahan välillä. Aina kun ei voi olla varma mikä on totta ja mikä ei... mitä sisimmästä nousee pinnalle... naamioituneena.

http://www.youtube.com/watch?v=Ok3vUDQmPdY

Onnelliset - GeaGea&Vesterinen: Leevi cover, mutta aika hauska kuitenkin. Hieman korni valinta tänne palstalle kunnes muistin kun lomamatkalla tuli vierailtua oppaan kera aidossa slummissa. Sai kokea itse paikan päällä äärimmäisen köyhyyden. Jätin hieman kolikoita useammalle eri ihmiselle vierailulla. Helposti unohdamme kuinka hyvin asiat meillä suomessa oikeasti ovat. Slummi vierailua voisi hyvin kuvata Matrix elokuvan kohtaus:"En voi kertoa mikä Matrix (slummi) on... se on koettava itse.". Pelkkä televisio dokumentti ei kosketa läheskään samallalailla kuin itse olet paikanpäällä ja mielikuvitus alkaakin laukkaamaan, että häviääkö passi ja et pääsekkään enään slummista pois...

http://www.youtube.com/watch?v=EkJtd8yzpGI&feature=related

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 30.09.2011 klo 11:35

Heippa
Musiikki on todella voimaa antava ja lauluissa on hurjasti sanomaa
kun tarkkaan kuuntelee ja itse käytän lauluja monesti työkaluina ja olen
itsekkin niistä oppinut.
Esim Irinan laulu Näe minut tässä. on hyvä jos on ollut väkivaltaisessa, alistavassa,
narsistin suhteessa / uhrina
Kaunista syksyä kaikille.

Käyttäjä repukka kirjoittanut 30.09.2011 klo 12:04

Musiikki auttaa usein minuakin (ei aina). Mitä ahdistuneempi tai levottomampi olo, sen raskaampaa musiikkia kuuntelen (en tosi rankkaa heviä, koska se ei minusta enää ole nautinto, vaikka nuorena olikin). CMX ja Muse ovat tällä hetkellä lemppareitani. Toisaalta pidän myös Vesku Loirin uusimmista levyistä. Ne ovat niin ihanan melankolisia. Hilpeämpää musiikkia kun kaipaan, kuuntelen Ultra Brata tai Kitkeriä neitsyitä. Niin ja Ismo Alanko on kaikkine tuotantoineen ja kokoonpanoinnen mahtava klassikko.

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 30.09.2011 klo 16:06

Wonderful life - Hurts: Jos elämä uhkaa ajautua umpikujaan niin...

http://www.youtube.com/watch?v=1TB1x67Do5U&ob=av3e

Everybody hurts - Rem: Melankolista pohdintaa kun on paha olla. Tämä biisi koskee meitä jokaista. 😉

http://www.youtube.com/watch?v=ijZRCIrTgQc&feature=relmfu

Käyttäjä ElämänValo kirjoittanut 30.09.2011 klo 16:47

Absolutely (story of a girl) - Nine Days: Jos olet miettinyt, että olet liian hankala tapaus ja kukaan ei sinusta välitä, niin ehkä tämä kappale saa sinut ajattelemaan toisin...

http://www.youtube.com/watch?v=ZIANBamMgas

Sama nainen - Chisu: Jos ulospääsy hankalasta elämästä ei ole helppoa ja päätät kuitenkin pysyä siinä tai palata siihen.

http://www.youtube.com/watch?v=_tCd1hot0MQ&feature=related

Käyttäjä Sammaltassu kirjoittanut 30.09.2011 klo 21:30

Varsinaista lohtumusiikkia ei nyt tule mieleen, mutta minulle tulee yleensä parempi olo kun joku toinen on onnellinen, ja tässä Emilia Torrinin kappaleessa on niin aurinkoinen fiilis, että on vaikea olla tulematta ainakin vähän paremmalle tuulelle sen kuullessaan:

Emilia Torrini: Nothing Brings Me Down
http://youtu.be/UP3O13sYSkg

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 01.10.2011 klo 11:05

Heippa
Kannattaa kuunnella jokaisen yö yhtyeen laulu KIITOS JA KUNNIA
miettikääpä yö yhtye on 30 vuotta kiertänyt suomea ja olen itse yö yhtyettä
kuunnellut sen 30 vuotta ja oppinut paljon yö yhtyeen lauluista.
Kaunista syksyä kaikille

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 03.10.2011 klo 16:00

Hienoa nähdä mitä olette laittaneet. Niin erilaisia musiikkimakuja.
Minua koskettavat kappaleet... en tiedä saako linnejä laittaa mutta voi jättää poiskin jos ei saa...

Katri-Helena - Taivas sylissäni. Kaunis ja koskettavat sanat.
http://www.youtube.com/watch?v=rtHadOpRmj8

Uniklubi - Huomenna. Samoin... kaunista...
http://www.youtube.com/watch?v=-5CNSjy4rxk

Jope Ruonansuu - Enkeleitä toisillemme. Niinhän se pitäisi olla...
http://www.youtube.com/watch?v=1y77lUqbxls

Randy Grawford - Almaz.Se vaan on kaunis ja herkkä ja laulajalla upea ääni.
http://www.youtube.com/watch?v=FyF-NqIuT0I

Nightvish - Sleeping sun. Edelleen kaunis, tykkään heidän musiikistaan ylipäänsä.
http://www.youtube.com/watch?v=GdWhlo9b9zg

Queen - Show must go on. Niinhän se elämässä on...
http://www.youtube.com/watch?v=5TXXbd4Tjoc

Olisi lisääkin mutta ne ei mahtuis kaikki tänne 😉

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 03.10.2011 klo 16:23

Vielä lisään pari biisiä mitkä on minusta aivan ihania...

Loius Armstrong - What a wonderfull world. Kertakaikkisen ihanaa, kun vaan muistaisi tuon synkkinä hetkinä... the bright bleddes day, the dark sacred night... colours of the rainbow... lohduttavaa.

Yö - Joutsenlaulu. Siinä se on, ihmisen elo. Koskettaa ainakin minua. Tästä tulee aina tippa silmään.
http://www.youtube.com/watch?v=8wWWH1xhdxs