Miten suojautua loukkauksilta ja kiusaamiselta?????
Hei!
Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa. Itse asiassa tämän, meneillään olevan kriisini kautta ylipäätään löysin näille sivuille. Yritän hakea apua ja toivon rippeitä mistä tahansa, sillä koen, että olen kuin nurkkaan ahdistettu koira.
Ensinnäkin hieman taustaa: Olen avioliitossa oleva, kolmen lapsen kotiäiti ja mieheni minua kymmenen vuotta vanhempi. Olemme ihan tuiki tavallinen suomalainen lapsiperhe. Tänä syksynä tulin yllätykseksemme taas raskaaksi ja päätimme mieheni kanssa pitää vauvan, koska emme keksineet yhtään pätevää syytä raskauden keskeyttämisellekään, enkä olisi itse henkisistä syistä pystynyt ko. ratkaisuun ja muutoinkin pidän lapsista ja kotiäitiydestä. Mieheni varsinkin on kolmannen lapsemme jälkeen paukutellut henkseleitä ja julistanut suureen ääneen, että kolmonen oli pahnan pohjimmainen, joten suku ja ystävät ovat olleet todella yllättyneitä uudesta käänteestämme.
Mieheni vanhemmat ovat jo ennen minun astumista heidän perheensä kuvioon pitkään toivoneet lastenlasta, joten ilo ja onni oli suuri, kun aloin odottamaan esikoistamme. Myös perheemme toinen lapsi otettiin ilolla vastaan, mutta silloin heti synnytyslaitokselta palattuani anoppi sanoi minulle: Nyt älkää tehkö enää! Kun sitten kolmonen ilmoitti tulostaan, niin asiaa hämmästeltiin ja kummasteltiin (kakkosen ja kolmosen ikäero on vain 1v 2kk) Mutta nyt kun kerroimme tämän uusimman uutisen, niin appivanhempani suorastaan räjähtivät (kaikki muut sukulaiset ja ystävät ovat onnitelleet ja tukeneet meitä). He haukkuivat minut pystyyn, syyttäen että olen tahallani hankkiutunut raskaaksi ja vaativat minua useaan otteeseen tekemään abortin. He nimittelivät minua ämmäksi, huoraksi, akaksi, hyväksikäyttäjäksi, kaniksi. He huusivat, että miten voin tehdä tällaisen tempun heille? ja appiukko sanoi minulle näin: Se kellä v@#%tu on, sillä valta on ym ym törkeyksiä ja loukkauksia. Mainittakoon, että ko appivanhemmat eivät juurikaan osallistu perheemme arkeen tms. sillä asuvat satojen kilometrien päässä ja tämä haukkuminen tapahtui heidän ollessaan meillä vierailulla. Tuon tapahtuman jälkeen he eivät ole tehneet pienintäkään elettä anteeksi pyynnön suhteen, sillä he väittävät, etteivät muista mitään tapahtumista, sillä ovat olleet shokissa vauvauutisestamme. He eivät ole edes tiedustelleet uuden vauvamme laskettua aikaa, puhumattakaan siitä miten raskaus on edennyt.
Tämä tarina ei valitettavasti pääty tähän, vaan jatkuu vieläkin surullisempana. Nimittäin miehelläni on yksi sisko, hän on naimisissa, mutta lapseton. Hän suuttui minulle noin kahdeksan kuukautta sitten, kun annoin hänelle negatiivista palautetta, kun hän oli pettänyt minun ja mieheni luottamuksen eräässä mitättömän pienessä asiassa eli oli kertonut eteenpäin asian, joka oli tarkoitettu vain hänelle ja hänen miehelleen, sekä minulle ja miehelleni. Hän ei siis kestänyt tätä antamaani kritiikkiä, vaan on vihoitellut minua vastaan tästä lähtien. Hän aloitti jahtaamiseni ensin soittamalla miehelleni haukkumispuhelun, että onko mieheni koskaan tullut ajatelleeksi, että hänen vaimollaan eli siis minulla on luonnehäiriö ja että olen mielisairas? Ja nyt kuultuaan, että olen jälleen raskaana hän jatkoi puhelimitse haukkuen minut ihmisenä, äitinä, kasvattajana, vaimona, työntekijänä siis kaikilla elämän osa-alueilla. (Tästä puhelinhaukkumisesta on siis noin 1,5 kk:ta) Ja pisteenä iin päälle, nyt tällä viikolla mieheni sai häneltä kirjeen, missä on ranskalaisin viivoin, kolmen sivun verran lueteltu narsistisen luonnehäiriön piirteitä viitaten niillä minuun ja tekemiini elämänvalintoihin. Hän mm väittää, että olen hankkiutunut raskaaksi, koska se on tapani sitoa mieheni eli hänen veljensä itseeni, hän väittää että manipuloin perheessämme kaikkea, että persoonallisuudeltani olen kameleontti, että näyttelen puheliasta, hurmaavaa ja eloisaa, että esitän muuta kuin olen (minulla on paljon naisystäviä ja perheellämme paljon perhetuttavia). Tässä vain muutama esimerkki hänen listauksestaan, miten huono ja sairas ihminen hänen mielestään olen. Hän ei ole valmis millään tavalla sopimaan asioista, sillä hän sanoo vain uhmakkaana, ettei hänellä ole mitään anteeksi pyydettävää, aikä kaduttavaa – hän siis saa tehdä ja sanoa ihan mitä tahansa ja hän tuntuu hautovan koko ajan lisää satuttamiskeinoja.
Tässä siis pitkä pohjustus siihen miksi olen henkisesti lopussa tällä hetkellä. En voi käsittää noita edellä kuvattuja tapahtumia ja syytöksiä, enkä sitä miksi olen yhtä äkkiä joutunut mieheni suvun puolelta niin vihatuksi ihmiseksi. Olen aivan kädetön tässä yksipuolisessa kylmässä sodassa, sillä en pysty millään keinoin puolustautumaan, kaikki käännetään mieheni sisaren puolesta minua vastaan ja narsistiseen luonnehäiriööni kuuluvaksi: jos itken suruani näyttelen kuulemma surullista, joka on hyvin tyypillistä ko luonnehäiriöön. Jos nauran ja olen iloinen näyttelen sitä, koska oikeastihan olen vihainen ja aggressiivinen ja haudon jotain pahaa. Jos laitan hiukseni ja meikkaan, niin sekin on narsistiselle luonteenomaista, silloin kiinnitän ulkonäkööni epätavallisen paljon huomiota ja käyttämääni kosmetiikkaan runsaasti mieheni hankkimaa rahaa Eli mitä tahansa teen tai sanon tai olen, hän kääntää sen minua vastaan. Olen siis aivan epätoivoinen, että miten voin puolustautua tällaiselta henkiseltä väkivallalta, kiusaamiselta ja lahtaamiselta????? Voimani ovat lopussa ja minun pitäisi vielä jaksaa olla äiti kolmelle lapselleni, sekä jaksaa kantaa tämä meneillään oleva raskaus.
Mielestäni paras vastaus olisi tuohon se, että miehesi tukisi sinua avoimesti sukunsa edessä.Valitettavasti tuohon eivät kaikki vain kykene.Hänen kuuluisi laittaa tuollainen käytös poikki, koska ovat hänen sukulaisiaan ja puolustaa sinua.Toivottavasti et jää yksin, sillä on tosi vaikeaa, jos miehesi ryhtyy puolustamaan vanhempiaan.Se voi aiheuttaa vihaa ja katkeruutta miehesi ja sinun välille.Toivottavasti miehesi asettuu puolellesi.🌻🙂🌻
Kiitos tästäkin tuesta 🙂 Vastasin tuohon toiseen viestiketjuun, sillä tämä sama viestini onkin tullut tänne kahteen otteeseen 😳
Hei,
Ensin toivotan onnea sinulle ja raskaudellesi, että kaikki sujuisi hyvin loppuun asti. Lapsi on aina lahja, joka tuo tullessaan paljon iloa ja onnea elämään. Helli itseäsi hyvillä asioilla; nauti hyvästä ruuasta, hyvien ystävien seurasta ja täytä elämääsi ilolla niin paljon kun voit.
Olen oikeasti tyrmistynyt ja pettynyt siihen, miten ihmiset oikeasti voivat kääntää takkinsa noin, niin kuin appivanhempasi ja miehesi sisko ovat tehneet. Mielestäni se ei kuulu heille minkään vertaa, kuinka monta lasta teidän perheeseen syntyy tai on syntymättä. On oikeasti järkyttävää, miten aikuiset ihmiset eivät tuon paremmin osaa käyttäytyä.
Miten miehesi on suhtautunut omiin vanhempiinsa ja siskoonsa tapahtuman jälkeen? Miten miehesi suhtautuu raskauteesi? Osoittaako sinulle rakkautta ja huomiota niin kuin ennenkin?
Olen itse lähes vastaavanlaisessa tilanteessa tällä hetkellä; tosin omat appivanhempani eivät ihan noin törkeästi asiaan ottaneet kantaa, mutta toivat esiin sen, kuinka meidän perheen lapsikiintiö on heidän mielestään täynnä ja meidän pitäisi keskittyä "aikuistumaan" jo... Meillä siis 2 yhteistä lasta, eli kolmas yhteinen tulossa (la 26.5.2011).
Koitetaan jaksella ja olla positiivisia kaikesta negatiivisuudesta huolimatta. Kaikkea hyvää odotusajallesi ja hyvää joulun odotuksen aikaa myös!
Kiitos MeriTuuli vastauksestasi ja paljon-paljon onnea sinullekin raskauteen. Meillä onkin vauvojen saanti aika lähellä toisiaan, sillä mun la on 24.4.2011 ☺️❤️ Yritetään nauttia ihmeistä suurimmasta eli pikkupotkuista sisällämme!!!
Mieheni on siis aivan tyrmistynyt tilanteeseen ja hän häpeää sukunsa käytöstä. Mieheni on aivan uupunut tähän kaikkeean, mielestäni hänellä on vatsahaavan oireet. Tämä tilanne on mennyt niin oudoksi, että sieltä päin ei tunnu olevan mitään häpeän, katumuksen tai anteeksi pyynnön merkkejä, he ovat alkaneet käyttäytyä kuin loukatut osapuolet ja pitävät meitä loukkaavina osapuolina (vaikkakin roolithan pitäisi kaiken järjen mukaan olla täysin päinvastoin...) ja varsinkin mieheni sisko tuntuu olevan oikeutettu tekemään ja sanomaan mitä tahansa.
Hieman ennen joulua tapahtui nimitttäin sellainen, että mieheni äiti sai lievän sairaskohtauksen, jolloin hän houraili, puhui puuroutuneesti ja menetti muistinsa ko päivän osalta. Mieheni sisko päätti tuolloin, että heidän äidillään on joko aivoinfarkti ja siitä seuraava kuolema tai hermoromahdus - mutta mitä tahansa onkin, niin se on joka tapauksessa vaan ja ainoastaan minun syytäni ja minun aiheuttamaa. Että minun käytökseni ja "temppuni" (=raskaana olo) ovat saaneet heidän äitinsä romahduksen partaalle. Loppujen lopuksi heidän äidillään oli siis lievä aivoverenkierronhäiriö, mutta voit vaan kuvitella miten pahalta tällainen syyttely ja syyllistäminen tuntuu. Olen aivan loppu tähän tilanteeseen.
Mieheni siskon viha minua kohtaan on jotain aivan käsittämättömän silmitöntä, hän kuulemm kiehuu ja kihisee, kun kuuleekin minun nimeni ja nyt hän vaatii, että "se pikkurouva pitää saada aisoihin" - vaikka itse asiassa minä olen pysytellyt aivan taustalla ja hiljaa, enkä ole edes vastannut hänen tai anoppini yhteydenottoyrityksiin (mutta sekin on miehen siskon mielestä väärin ja sairasta...) Oli miten oli tai teen mitä tahansa, kaikki on väärin ja kaikki käännetään minua vastaan - en voi siis puolustautua mitenkään. Minä olen jo alkanut pelkäämään häntä, kun näen puhelimesta, että hän soittaa alkavat käteni täristä ja hengitykseni salpautuu (vaikkakaan en vastaa näihin puheluihin itseäni suojellakseni).
Välillä on päiviä että vaan itken, mutta lapset ovat kuitenkin se voimavara miksi yritän jatkaa 😞
Kuuleppa nyt. Miehesi sisko on sairaan kateellinen sinulle, kun sinä saat lapsen, sillä hänellä se on joko mahdotonta tai hän ei niitä halua. Hän pelkää silmittömästi, että sinä keräät kaikkien huomion, lapsesi saa osakseen kaikkien rakkauden ja hän jää aivan osattomaksi.
Toivoisin, että miehesi panisi pisteen tuolle kiusaamiselle, vain kylmästi sanomalla, jos heillä ei muuta asiaa ole, kuin loukata ja haukkua, niin pysyvät teistä erillään. Niin kauan tuota jatkuu, kun mies antaa sen tapahtua. Sinä olet miehesi kanssa naimisissa, ettkä hänen sukunsa kanssa.
Ja sinä, voit kovettaa itseäsi, niin että olet kylmän rauhallinen ja melkeimpä hymy huulillasi, heidän edessään, kun he vetävät haukkunsa välillä henkeä, kysyt viileästi, "mitä sanoitkaan", kuin et olisi kuunnellutkaan. Kilpalaulantaan ei toinna mukaan lähteä, siinä menee vain ääini! 😉
Minulla oli yksi "jumalan mieliharmi", silloisen miehen sisko, yli kolmekymmentä vuotta, viimeisellä haukkumiskerralla kutsuin poliisit, kun ei poistumiskäskyä uskonut, sen jälkeen ei ole vaivaksi ollut...hänkin on lapseton ja minulla niitä on, joka "nurkalle kuikkimaan ja taloa köyhdyttämään".
Kaunis kiitos teille kaikille vastauksista ja kullanarvoisesta tuesta! Olen saanut niistä uskomattoman paljon voimaa ja uskoa siihen, että "olen oikeassa" ja että minuapa ei näin kohdella! Olen saanut voimaa ja uskallusta jopa niin paljon, että päätimme mieheni kanssa tehdä tälle nyt lopun kerta heitolla ja lähetimme mieheni siskolle molemmat (email) kirjeet, missä kerromme tuntemuksistamme ja vaadimme, että tähän loukkaamiseen pitää tulla nyt loppu. Mieheni kirjoitti, että hänellä on siskolleen "ovi vielä raollaan", mutta että hänkin katkaisee kaikki välinsä ellei tämä nyt asetu. Jotenkin on nyt jo helpompi hengittää, vaikka jännityksellä odotankin tulevaa viikkoa ja sitä miten vastapuoli reagoi...
Joka tapauksessa kiitos vielä teille kaikille vielä kommenteista ja tuesta!!!!!!!!!!!!! Katsotaan miten tämä surullinen tarina jatkuu...😐