Jos mua ahistaa päivällä, mä alan laulaa🙂 Uskokaa tai älkää, mä kaivan esiin virsikirjan ja etsin sieltä tilanteeseeni sopivia virsiä ja veisaan niitä. Olen usein ottanut käteeni myös Siionin kanteleen eli evankelisen liikkeen laulukirjan ja olen laulellut niitä lauluja. Laulaminen karkoittaa usein synkkämielisyyden ja ahdistuksen🙂

Vucy: minuakin ahdistaa usein jotenkin elämä ylipäätänsä - tuntuu ettei missään ole mitään järkeä (miksi olemme täällä, mitä täällä "kuuluu" tehdä, miksi jokin missä ei tunnu olevan mitään suurempaa tarkoitusta tai päämäärää voi tuottaa näin suurta tuskaa ja mitä järkeä siinä sitten on...!!) Ehkä ei pitäisi miettiä niin paljon 🙂...

Vori: hyvä vinkki tuo ahdistusten kerrallaan ottaminen! Tosiaan, kun helposti rupeaa ahdistuksissaan ahdistumaan jo tulevistakin ahdistumisista niin ihmekkös jos ahdistaa 😀D... Ja juuri tuota teen. Hyvä tiedostaa asia, ehkä osaan jatkossa kiinnittää asiaan huomiota.

Desper: tuo ajatuksesi "Yritän ajatella: Tämä ei ole hengenvaarallista eikä tähän ei kuole, tämä on vain tunne --- " ...kuulostaa kovin tutulta. Tämän tyyppistä taktiikkaa käytin jonkin verran paniikkikohtauksissa vuosi sitten ja lisäksi erilaisten turhien pelkojen voittamisessa. Minulla siis oli aika voimakas kemikaalipelko vuosi sitten ja pääsin siitä eroon vain pakottamalla itseäni kohtaamaan ihan normaaleja arjessa käytettyjä kemikaaleja juuri tuolla tavalla ensin järkeilemällä että ne eivät ole minulle hengenvaarallisia ja suunnaton pelkoni on vain mieleni epätarkoituksenmukainen puolustusyritys. Vähän niinkuin allergiassa elimistö hyökkää turvallisia, elimistölle haitattomia aineita vastaan. Auttoi minua!

Vaeltaja-Ihmettelijä: laulaminen onkin ihan uusi keino minulle! Pitää kokeilla! =)

salainen55: hienoa että olet ymmärtänyt mistä käytöksessäsi on kyse! On varmasti raskasta kun tietää, että muutosprosessi on hidas ja takapakkeja tulee yms. eikä käytöstään voi heti muuttaa vaikka haluaisi - ja sitä muutosta tehdessä pikkuhiljaa loukkaa edelleen käytöksellään muita... On raskasta pyytää koko ajan anteeksi, kun ei kuitenkaan tarkoituksella loukkaa toisia - olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa masennukseni vuoksi pari vuotta sitten, kun en väsymykseltä, ärtymykseltä ja ahdistukselta pystynyt hillitsemään sanojani ja usein sanoin läheiselleni asioita joita en tarkoittanut, mutta jotka loukkasivat heitä. Useimmiten anteeksi pyytäminen oli ok, mutta välillä jatkuva anteeksipyytely alkoi rasittaa... Tuntui hölmöltä, että pitää pyydellä koko ajan anteeksi vaikkei tarkoittanut mitään pahaa. Mutta silti on ehdottomasti oikein ja tarpeellista pyytää anteeksi jos toista loukkaa. Tietääkö läheisesi tilanteestasi ja tunteistasi? Itse kerroin läheisilleni tilastani ja siitä, että tietynlaisessa mielentilassa puran ahdistustani heihin, enkä missään nimessä tarkoita sillä mitään. Kerroin myös, että työskentelen jatkuvasti sen eteen, että pääsisin siitä "tavasta" eroon ja pyysin huomauttamaan jos huomasivat minun purkavani pahaa oloani heihin väärin. Kerroin myös, että on raskasta pyytää koko ajan sanomisiaan anteeksi (minulla se pahensi masennusta, koska se huononsi itsetuntoani: olin taas epäonnistunut). Tilanne helpottui kun molemmat osapuolet tiesivät missä mennään ja miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyin.

Etsijä: voimia paniikkikohtauksista selviämiseen 🙂🌻. Hyvä kuulla, että tiedät mistä ahdistuksesi johtuu - se on jo paljon. Itselläni on useimmiten etenkin paniikkikohtauksissa niin epämääräinen ahdistus, etten osaa eritellä mistä se johtuu. Uskon kuitenkin että joku syy pinnan alla on, se pitää vaan löytää... Mutta siis eikös sitä sanota että se on ensimmäinen askel - siis tiedostaminen. Siitä sitten on suunta vain eteenpäin 🙂! Kirjoitat hyvin tuosta paketin avaamisesta ja siitä, miten on vieraiden seurassa yritettävä tavallaan kätkeä totuus, joka ei muita edes kiinnosta. Tuntuu usein hassulta, että asia, joka on itselle elämää suurempi ongelma on toisille olankohautus..

Jaksaako?: toivottavasti saat vinkkejä tästä ketjusta ahdistuksen lievittämiseen! Tsemppiä kokeilemiseen ! 🙂👍

Pleikkari toimii toisena ääripäänä, luonnossa liikkuminen toisena.
Vaikka en pelaa kuin muutamaa peliä, löytyy valikoimasta ihan erilaista pelattavaa. Ovat vähän kuin muutama toisistaan poikkeava kaveri kenen kanssa viettää aikaa, riippuen mielentilasta.
Pelatessa pystyy paremmin keskittymään itse peliin, toisin kuin vaikka kirjan tai leffan kanssa joiden tapahtumiin et voi itse vaikuttaa.
Luen kyllä ja katon joskus telkkariakin mutta pelimaailmaan pääsee parhaiten arkea
pakoon.
Paitsi kohta kun telkka ei meinaa toimia eikä uuteen oo varaa.

Luonnossa virkistymistä tuskin tarvii selittää muille kun ötökkä- tai avaranpaikankammoisille, tai ihan vain metsään ym. tottumattomalle.
Erityisesti vaeltaminen painavan rinkan kanssa, varsinkin Lapissa, on mulle hetkellisesti ahdistusta poistavaa. Siinä keskittyy niin maisemiin ja tuoksuihin, juurten ja kivien väistelyyn ja jalkojen valitukseen ennen leiripaikkaa että arkiset paineet tuntuvat vähän pienemmiltä.
Vaellan kylläkin mielummin kaverin kanssa. Yksin en uskalla. Vielä.
Vaikka pahimmassa ahdistuksessa kuolema tuntuisikin tervetulleelta, yhtäkkiä polulle hiljaisuudessa osuneita poikasiaan puolustavan karhuemon hengiltä murjomaksi en halua joutua.

Sitten se ystävämme alkoholi. Rentouttaahan se.
Vaikka joskus joisin enemmänkin kuin sen pari kaljaa, vältän kauheita kännejä, koska liian humalassa ahdistus vaan pahenee. Yksin en juo juuri ikinä. Ahdistaa vielä helpommin.
Korvaavista päihteistä on niin vähän kokemusta, eli pilveä pari kertaa, enkä osaa sanoo siitä kuin sen että se rauhoittaa mua. Tuudittaa on kai paras termi.

Siinähän niitä. Lappiin asti täältä etelästä toisaalta pääsee niin harvoin että siitä nauttii jo ihan siksi. Kieltämättä paluu arkeen n. viikon reissulta on aina tavallista ahdistavampaa, varsinkin kun sitä ei osaa olla miettimättä jo etukäteen.
Kiva sinne on mennä ja kiva sieltä on lähteä, mutta kamala tulla pois. Jännä juttu.

Ulkoilu auttaa, rauhallinen kävely ennenkaikkea.
Samoin autolla ajaminen😀 Semmoiset 100 km huristellessa ajatusten antaessa lennellä sinne tänne on kiva tulla kotiin. 50 kilsaakin riittää ihan hyvin...

Vucy kirjoitti 16.7.2012 21:2

Täällä yksi taistelija myös, joka päiväistä ahdistusta, pelkoja ja paniikkia. Ylipäätänsä tämä elämä ahdistaa. Ajattelen usein, miksi elämme, mitä varten, mistä nämä tunteet tulevat, entä jos jne. Tiedän ettei nuo ajatukset ole hyviä, jotenkin olen vain niin suuressa solmussa enkä pääse auki..

Minullekin on oikeastaan ihan yhtäkkiä alkanut tulla tällaisia ahdistus- ja paniikkioireita. Välillä iskee ahdistus elämästä ja siitä, mikä on elämän tarkoitus. Millään, mitä teen ei tunnu olevan oikeasti merkitystä, ja siksi pelottaakin, että mitä tästä tulee.Outoa tässä on se, että en keksi mitään erityistä syytä tähän ja periaatteessa kaikki on elämässäni hyvin. Ja siksi se ehkä onkin niin pelottavaa, kun iskee vain hirveä ahdistus eikä siihen keksi mitään syytä. Nyt alan aina välillä pelätä, että milloin taas ahdistus iskee ja silloinhan se helposti iskee kun sitä alkaa pelätä. En ole keksinyt vielä mitään tapaa helpottaa yhtäkkiä iskevää ahdistusta, pitää vain odottaa, että se menee ohi. Olen myös puhunut poikaystävälleni asiasta, mikä on ainakin hetkellisesti auttanut. Mutta miten pääsisi eroon pelosta, että ahdistus taas iskee? Mietin ja analysoin ihan liikaa aina kaikkia asioita, ja tämäkin tottakai pyörii nyt päässä ihan liikaa. Ihmetyttää ja pelottaa, että mistä tämä on nyt tullut.