Miten selviätte ahdistuksen kanssa?

Miten selviätte ahdistuksen kanssa?

Käyttäjä Dolorous aloittanut aikaan 13.07.2012 klo 01:48 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Dolorous kirjoittanut 13.07.2012 klo 01:48

Eli tämän ketjun tarkoitus olisi koota yhteen vinkkejä kaikille ahdistuksesta kärsiville: mitä teette lievittääksenne ahdistusta 😑❓ ?

Itselläni joskus auttaa suihku tai nukkuminen (jos nämä ovat mahdollisia), mutta kaipaisin vinkkejä mitä tehdä kun nämä eivät ole mahdollisia. Joskus olen lukenut, että tunteet pitäisi vain tuntea, eli tätä tulkitakseni, ahdistus pitäisi hyväksyä ja antaa ahdistaa (-kö?). Ja kaikki ahdistuksen kanssa kamppailevat varmaan ovat samaa mieltä, ettei jatkuva päivittäinen/useita kertoja päivässä tuleva voimakas ahdistus ole sellainen kumppani, jota pystyisi joka päivä hyväksymään elämäänsä, vai mitä mieltä olette…

Puhuminen voisi tietty auttaa, mutta itselläni ainakin ahdistus iskee juuri silloin kun olen yksin ja yleensä niin myöhään illalla, ettei ole enää soveliasta soittaa kenellekään. Enkä toisaalta voisikaan soittaa joka kerta jollekin kaverille kun ahdistaa – olisi aika kuormittavaa heille 😋 …

Nyt siis jakoon vinkkejä ahdistuksen kanssa kamppaileville! 🙂🌻

Käyttäjä arka kirjoittanut 13.07.2012 klo 13:23

Hei!
Fyysinen rasitus lievittää ahdistusta. Itse joudun raahautumaan kauppaan silloin tällöin ja kun olen kävellyt sen matkan edestakaisin vetokassin kanssa olen aivan hiessä kun pääsen kotiin (kauppa on aika kaukana ja mäkisen matkan takana). Menen sohvalle lepäämään ja huomaan että paino rinnassani (=ahdistus) on keventynyt. Liikunnan tulee olla sen verran rasittavaa että tulee hiki ja hengästyykin vähän. Liikunnan aloittaminen masentuneena on vaikeaa, mutta kannattaa kokeilla.

Minä luen myös tiettyjä kirjoja yhä uudestaan ahdistuneena. En aio mainita tässä nimiä kun meillä jokaisella on omat mieltymyksensä, mutta minulla ne ovat hartauskirjoja, joissa on kullekin päivälle joku raamatunpaikka ja lyhyt ajatus siitä.

Joltain palstalta olen lukenut sellaisen vinkin (taisi olla Salme Blomsterin sivut - hän on kristitty terapeutti) että laita kuminauha ranteeseen ja joka kerran kun tuskalliset ajatukset nousevat mieleesi napsauta sitä kuminauhaa. En ole kokeillut.

Toiset ihmiset pitävät tärkeänä päiväkirjan kirjoittamista. Itsekin kokeilin sitä mutta minulle se ei toiminut, tai kirjoitanhan minä tänne tukinettiin, se on kai vähän sama asia.

Yksi asia tuli vielä mieleen. Kynttilän liekin lepatus rauhoittaa. Eli kynttilä esille kun illat alkavat pimetä syksyä kohti.
Mukavaa jatkoaja mielenrauhaa Sinulle!

Käyttäjä zimba2 kirjoittanut 13.07.2012 klo 13:29

Minulle itselle on hyvin tärkeää huumori, itselle nauraminen, hyvin vaikeaa tosin jos on ihan aallon pohjassa. Onhan minulla tuo hyvin "rakas martta" masennus josta toisaalla tässä ryhmässä.

Käyttäjä Anksu kirjoittanut 13.07.2012 klo 14:43

Minua auttaa reipas kävely ulkona koiran kanssa. Myös keskustelu toisen ihmisen kanssa helpottaa oloa.

Käyttäjä goodbeliever kirjoittanut 13.07.2012 klo 14:45

Minua auttaa syvään hengittäminen (hengitysharjoitukset) sekä meditoiminen. Meditoinnissa lähinnä kaiken mielestä pois pyyhkiminen ja rauhoittuminen.

Suoranaiseen vitutukseen ja pahaan oloon itsellä auttaakin sitten vain itseni vahingoittaminen ja sitä en suosittele yhtään kellekään. Tästä tavasta yritän parhaillaan itse päästä eroon ☹️

Käyttäjä lintunen-85 kirjoittanut 13.07.2012 klo 20:58

Hei!

Itselläni auttaa se että kirjoitan paperille ahdistuksesta ja sen mahdollisista syistä jos pystyn niitä nimeämään. Joskus myös peiliin tuijottaminen auttaa, en osaa selittaa miksi 🙂

Käyttäjä Dolorous kirjoittanut 14.07.2012 klo 01:29

Kiitos kaikille jo keskusteluun osallistuneille! Hyviä vinkkejä tuli jo monta. Liikunnan/fyysisen aktiivisuuden vaikutuksista olen myös kuullut, mutta tosiaan, masentuneena on yllättävän hankalaa liikunnan lisääminen elämään 😋. Itse liikun kyllä päivän mittaan ns. hyötyliikuntaa, mutta aktiivinen liikuntaharrastus on jäänyt noin 2 vuotta sitten pois (kun elämä kävi liian rankaksi, eikä ollut voimia enää käydä liikkumassa). Nyt sitten halua olisi kyllä, mutta aloittaminen tuntuu niiin vaikealta. Ehkä tosiaan pitää vielä yrittää tsempata itseään siihen 🙂🌻. Anksun koiran ulkoiluttaminen olisi kyllä aika hyvä konsti motivoida itseään ylös ulos ja lenkille - ja etenkin kun mulla koirakuume kasvaa päivä päivältä... mutta en yksin eläessä halua ottaa koiraa, etenkään nyt kun on voimat sen verran vähissä, ettei koira kärsi passiivisuudestani.

Kirjoitan joskus myös päiväkirjaa - se auttaa kyllä selkiyttämään ajatuksia ja suosittelen sitä kyllä muillekin! Meditointia ja hengitysharjoituksia olen myös kokeillut (ja lukenut kirjallisuutta hyväksyvästä tietoisesta läsnäolosta), mutta se on vähän kausittaista. Välillä kyllä auttaa rentoutumaan ja rauhoittumaan todella hyvin. Mutta usein kyllä ahdistuksen kourissa en oikein kykene hiljentymään ja olemaan paikoillani - ainakaan hereillä 😀... Tosin on kai hyvä olla monia keinoja, jotta voi sitten omien voimiensa mukaan valita miten purkaa ahdistustaan.

Toivottavasti goodbeliever saat tästä viestiketjusta vaihtoehtoja ahdistuksen helpottamiseen jollakin muilla keinoilla kuin itseäsi vahingoittamalla ☹️. En ole koskaan itseäni vahingoittanut, mutta joskus tein sitä, että jos oli paha olla, söin esimerkiksi hirveän paljon karkkia, jotta tulisi myös fyysisesti paha olo. Ehkä siinä on jotain samankaltaista taustalla, en tiedä. Mutta joka tapauksessa hiukan huonoja keinoja joka tapauksessa molemmat - hyvä kuulla että olet jo aloittanut taistelut siitä "tavasta" eroon pääsemiseen 🙂🌻!

Mutta vielä vaan, jos siellä on vielä erilaisia tapoja miten selviydytte ahdistuksen kanssa niin jakakaa ihmeessä tänne, niin ehkä useampi voisi löytää itselleen uusia rakentavia tapoja elää ahdistuksen kanssa 🙂.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 14.07.2012 klo 09:11

Minulla on ollut ongelmana ahdistus joka iskee milloin missäkin tilanteessa. Aiemmin en ole edes tajunnut että käytökseni on ahdistusta. Nyt vasta sen ymmärrän miksi hermostun, olen levoton, puhun ja ärisen läheisille, haastan riitaa kaikkien kans jotka on lähellä. Ihme on tapahtunut että kykenin ymmärtämään ettei käytökseni ole vain ilkeyttä vaan jotain ihan muuta. Olen kuin tulisilla hiilillä, pelko on oikea sana kuvaamaan sitä.
Mutta mistä apu? Olen toki yrittänyt muuttaa itseäni ja tarkkailla itseäni etten loukkaa läheisiäni, mutta kun tämä tilanne on aina vain uudestaan esillä, alan väsyä. Alan väsyä anteeksi pyytelemisiin. Ennen kait otin alkoholia tähän tunteeseen että sain sen poikki. Koska ahdistus "puhkeaa" sitten kun olen tarpeeksi höyryä päästänyt, mutta se loukkaa kyllä lähellä olevia....

Käyttäjä Desper kirjoittanut 14.07.2012 klo 13:08

Yritän ajatella: Tämä ei ole hengenvaarallista eikä tähän ei kuole, tämä on vain tunne, joka on jäännös siltä ajalta, kun olin avuton lapsi enkä olisi pysynyt hengissä ilman vanhempia ihmisiä, ja jostain syystä en saanut tarpeeksi tukea ja jouduin kauhun valtaan. Nyt olen aikuinen ja pärjään yhtä hyvin kuin muutkin aikuiset, enemmän tai vähemmän hyvin. Kuolema korjaa joka tapauksessa joskus.

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 14.07.2012 klo 22:23

Tänään sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen. Tilanne oli sellainen, että mitään acting out -mahdollisuutta ei ollut. Yritin rauhoitella itseäni hengittämällä syvään eli eräänlaisella meditaatiolla. Luulen, että aiemmin mainittu peiliin katsominenkin toimii juuri meditaatioharjoituksena. Ikävä kyllä, rauhoittava lääke oli pakko ottaa, vasta se helpotti tilannetta,

Yleisohje on kai, että pitäisi yrittää selvittää, mikä niin kovasti ahdistaa. Minua ahdistaa se, että olen niin yksin maailmassa. Pystyn ylläpitämään sosiaalista small talkia hyvinkin pitkään, mutta kuitenkin ahdistaa. Tiedän, että se johtuu torjutusta rakkaudesta, josta en vain näytä pääsevän yli ja muistot erittäin pahoista tilanteista kuristavat kurkkua, kun palaan ympäristöön ja tilanteisiin, jotka aktualisoivat nyt jo vähän laimenneen trauman.

Aika pelottavaltahan se rauhoittavan pillerin ottaminen tuntuu, mutta loppujen lopuksi se on ainoa keino, joka ei rasita muita. Juuri nyt olen kursseilla, jonne ihmiset saapuvat rauhoittumaan ja rentoutumaan. Paketin avaaminen on mahdotonta useastakin eri syistä, ja se tyynen roolin vetäminen tuottaa tuskaa. Kotioloissa on helpompi koota itsensä kuin vieraissa, jossa on varottava joka sanaansa ja yritettävä kätkeä totuus, joka ei muita kiinnostakaan. Siispä pilleri.

Pidemmällä tähtäimellä auttaa vain asian työstäminen. Se on samanlaista kuin itkevän lapsen kanssa toimiminen. Ensin lohdutetaan, sitten kiinnitetään huomio muuanne. Aikuisen täytyy vain pystyä itse lohduttamaan itseään ja sitten suuntaamaan oma huomionsa muuanne. Täytyy kyetä jakautumaan kahdeksi eri persoonaksi, äidiksi ja lapseksi, koska muuta mahdollisuutta ei vain ole.

Jos joku jaksaa kuunnella, niin tottahan se auttaa. Terapeutti jaksaa, mutta sitten täytyy jaksaa maksaa. Varon siirtämästä omaa riippuvuusongelmaani terapeuttiin, mistä sitten taas johtuu, ettei terapiakaan kovin paljon etene. Ei vaan ole sellaista rahaa, jolla maksaa kovin intensiivistä terapiaa....pitää pärjätä vähän omillaan. Ja purkki on oltava kaapissa valmiina, jos tilanne käy ylivoimaiseksi.

Käyttäjä ero_kesäk_2006 kirjoittanut 15.07.2012 klo 11:29

Osallistunpa minäkin tähän keskusteluun. Itsellä kun tätä ahdistusta oli silloin kun erotilanne oli tuore ja huoli huomisesta. Kävin jo ennen eroamistani keskustelemassa seurakunnan diakonin kanssa ja keskustelu jatkui kuin luonnostaan eron jälkeenkin. Koin nuo keskustelut vapauttaviksi ja huomasin ahdistuksen poistuvan kuin itsestään, nuo tunteet olivat mielestäni syntyneet avioliiton aikana ja ero oli tavallaan helpotus itsessään. Kun purin mieltäni niin itkin ja itkin, tuntui ettei siitä itkusta koskaan tullut loppua, mutta tulihan siitä lopultakin. Joku raja kai siinäkin. Kokeilkaa kellä tähän kiinnostusta, itsellä ahdistus jäi sille tielleen. Voimia ja jaksamista kaikille☺️❤️

Käyttäjä Jaksaako? kirjoittanut 15.07.2012 klo 12:05

Täältähän tuli paljon hyviä neuvoja! 😀

Omalla kohdalla kun en ole keksinyt mitään keinoa ahdistuksen lievittämiseen - paitsi ne lääkkeet. Mutta parempi niistä olisi varmaan eroon päästä...

Voimakas ahdistus on vielä sen verran uutta, että aina se yllättää. Mutta todella hyvä tietää, että siihen todella löytyy keinoja, kunhan vain jaksaa kokeilla.

Käyttäjä Vori kirjoittanut 15.07.2012 klo 12:13

Puhut siitä, että tunteet pitää vaan tuntea. Itse hyödynnän usein juuri tuota. Jos on raskas päivä ja hirveä olo niin menen sänkyyn ja tuijottelen kattoon, hengittelen "ulos" pahan olon. Mietin, mikä surettaa tai ahdistaa ja muistelen sitä, että tähänkin saakka se on aina häipynyt. Kesto vain vaihtelee.

Kun miettii etukäteen, että tämä on jokapäiväistä tai aina takaisin tulevaa, se tuntuu suuremmalta. Kannattaa ottaa ne ahdistukset yksi kerrallaan, seuraavia miettimättä. Tunnustella läpi, tai jos energiaa on niin hakeutua muiden pariin tai puuhastelemaan jotain mikä saa vapautettua ajatuksia.

Koiralleni olen paljon velkaa itse, sen kanssa ulos lähtiessä yleensä vaan päätän tarkastella maailmaa sen vinkkelistä. Pysähdytään tuijottamaan virtaavaa vettä sillalle tai toljotellaan sorsia/oravia 🙂

Käyttäjä Vermillion kirjoittanut 15.07.2012 klo 23:24

Minullekin tämä kysymys ahdistuksen kanssa selviämisestä on ollut ajankohtainen jo pitempään. Tuntuu, että olen koko ajan enemmän tai vähemmän ahdistunut ja yritän jotenkin epätoivoisesti paeta sitä. Liikunta minullekin tulee ekana mieleen, vaikka ei siitäkään aina ole apua - aika usein se kuitenkin edes vähän lieventää pahaa oloa. Esim. kuntosalitreenin jälkeen on usein hyvällä tavalla tyhjä olo. Luulen, että itse tarvitsisin jotain sellaista tekemistä, johon täytyisi keskittyä ihan täysille, niin ei pystyisi vatvomaan mielessään ahdistustaan - ehkä jokin soittoharrastus voisi toimia minulle. Täytyy myöntää, että vähän turhan usein olen itse turruttanut ahdistustani alkoholilla, mutta sitä en kyllä suosittele - sillä saa vain elämänsä pahemmin sekaisin. Yritän itsekin vähentää ja käyttää aikani ja rahani järkevämmin.

Käyttäjä salainen55 kirjoittanut 16.07.2012 klo 16:52

Silloin kun olen "pois" normaali-tilasta ahdistuksen ja pelon vallassa, en kykene oleman järkevä että käyttäisin keinoja millä pääsisin pois siitä tilasta. Aiemmin kun olin huomattavasti enemmän paniikissa ja masentunut niin käytin näitä kaikkia keinoja mitä oli olemassa: juoksin, makasin lattialla selällään ja annoin ahdistuksen tulla, kyselin mikä nyt on hätänä, tai soitin jollekin jne. Keinoja oli.
Mutta nyt tuntuu että jo pitäisi olla jo niin "terve" ettei tarvi yhtäkkiä alkaa makoilemaan lattialla (aiemmin eli yksin nyt parin kans). Ehkä se on siinä etten kehtaa parin nähden tehdä näitä harjoituksia, katsoo vielä että olen lopullisesti seonnut. Hän kun on ns. normaali, tasainen. Hän tietää kyllä että olen masennuksen yms. takia eläkkeellä. Mutta kun olen muuten terve, eikä sitä huomaa normaalisti, sitten vasta kun on pidempään minun seurassa. Enkä uskalla kovin kuormittaa häntä ongelmillani.
Mutten enää halua asua yksin, koska se vain lisäsi ahdistuksen tunteita. Ensin paranin yksin asuessa, koska aiempi elämä oli ahdistuksen syy (lapsuusperhe, koulu, työ ja avioliitto). Ja löysin Korkeimman Voiman johon luottaa, enemmän kuin ihmisiiin. Nyt olen alkanut luottaa myös ihmisiin.

Käyttäjä Vucy kirjoittanut 16.07.2012 klo 21:02

Täällä yksi taistelija myös, joka päiväistä ahdistusta, pelkoja ja paniikkia. Ylipäätänsä tämä elämä ahdistaa. Ajattelen usein, miksi elämme, mitä varten, mistä nämä tunteet tulevat, entä jos jne. Tiedän ettei nuo ajatukset ole hyviä, jotenkin olen vain niin suuressa solmussa enkä pääse auki..