Just noin pääset irti itsesäälistä, että olet sen jo itse huomannut. Voit olla kiitollinen että se asia tuli mieleesi.
Ja kyllä, ainakin minulla hyvin herkästi menee itsesäälin puolelle kun on vaikeuksia, kun asiat ei mene niinkuin kuvittelen. tai kait otan liian raskaasti kaiken, liikaa mietin. Osaan joskus jo hellittää itsesäälistä ajoissa, vain vähän aikaa olen siinä ja sitten jo hävettää että taas olen ruikuttamassa.
Ja liikaa aina tarkkailen itseäni, olenko tarpeeksi hyvä ja kunnollinen, hyväksytäänkö minut. Ja aika äkkiä luen ihmisten käytöksestä ettei minusta kukaan välitä, olen huono. Onneksi kuitenkin ajattelen että on olemassa joku joka minua rakastaa, ihan tällaisenaan, se Luoja joka minut loi.

Itse koin olevani jotenkin erilainen, huononpi kuin muut ja etenkin luonteeseen ja ulkonäköön kohdistuva vertailu sai minut valumaan itsesäälin pariin. Se eteene aaltoliikkeinä, välillä hälvenee ja joskus taas palaa mieleen, kun asiat alkavat kasaantua mieleen.

Olen asian kanssa taistellut jo vuosia ja minusta tuntuu, että kun siihen kasvaa kiinni lapsesta asti, niin on siitä irti pääseminenkin vaikea ja pitkä tie.
Tärkeää on olla ottamatta liian suurta tavoitetta asian suhteen, koska minulla on "mottona", että elämässä asiat kyllä järjestyvät ajallaan. Liian nopeaa muutosta ja pettymystä sen pitämättömyydestä ei kannata siis tehdä. Itsekin viestistäsi huomasin sen, että tärkein asia on jo tapahtunut - oma halu muutokseen ja ymmärrys mieltä askarruttavasta ja elämää vaivaavasta asiasta.

Itsesääli ja itsearvostuksen puute ovat minulla johtaneet moniin terveydellisiin ongelmiin, mutta koska koen terveyden tärkeäksi ja minua kiinnostavaksi asiaksi, on minulla löytynyt motivaatiota lähteä asiaa muuttamaan. Se on juuri se suurin askel, ja siitä pikkuhiljaa on hyvä lähteä jatkamaan.

Olen aina ihaillut "terveen itsekkäitä" ja itseluottamusta uhkuvia ihmisiä, jotka vaikuttavat tasapainoisilta. Heihin verrattuna koen oloni heikoksi. Mutta todellisuudessa olemme samanarvoisia, ja sen ymmärtäminen ja itsensä sellaisenaan - erilaisena ja ainutlaatuisena - hyväksyminen on ollut avain arvostuksen löytämiseen. Jokainen ihminen on erilainen ja kaikille eivät toimi samat temput. Mutta silti minusta ei ole ainakaan turhaa kokeilla erilaisia juttuja. Itse tykkään etsiä netistä esim. lehtiartikkeleita ja blogikirjoituksia onnellisuudesta ja itseluottamuksen kohottamisesta. Lisäksi minua auttaa ajatella, että olen selvinnyt näinkin pitkälle elämässä - ja sinä myös! Tähänkin mennessä kaikki ylitsepääsemättömiltä vaikuttaneet ongelmat ja esteet on päästy yli, itkuista on löydetty taas ilo ja on herätty uuteen aamuun. Jokainen päivä on mahdollisuus 🙂

Elämässä on paljon asioita, joita haluaisi tehdä. Pieniäkin unelmia, esim. lähteä käymään kävelyllä, puristaa itse appelsiinimehua aamupalalle, opetella kitaralla joku kiva biisi, rakentaa kirjahylly tms. Pienet asiat tekevät minut iloiseksi, ja varmasti jokaisella tällaisia pieniä asioita mielessä on, joita tekisi mieli tehdä. Tee ne! Ansaitset ne! 😍

Pienistä puroista syntyy suuri joki.

Hei! Nyt tuli vielä yksi hyvä juttu mieleen.

Psykologiaakin opiskelleena henkilönä ja oman kokemuksen kautta voin vinkiksi antaa, että toisten auttaminen luo pitkäkestoisempaa onnea ja hyvää mieltä kuin esimerkiksi lottovoitto. Tee vapaaehtoistyötä, auta ystävää, taluta vanhus tien yli, tarjoa auttavaa kättä läheiselle. Et ole hyödytön osa tätä maailmankaikkeutta, ystäväni, kaikki olemme tärkeitä🙂🌻

Kiitos viesteistä!🙂 Niistä on ollut paljon apua... Olen tällä hetkellä huono vointinen ja senkin takia tunnen suurta itsesääliä...

Olen kuitenkin lähi aikoina alkanut lukemaan Raamattua kun on ollut kammottavia olotiloja... Olin ennen täysi ateisti. Mutta Raamattu on auttanut minua jaksamaan... Olen ajatellut niin kuin Frank Sinatra on joskus sanonut: "Ei ole väliä oli se sitten uskonto tai alkoholi, kunhan selviää yöstä." Tiedän että tärkeintä on yritys. Yritys jatkaa elämistä niin pitkään kuin suinkin voi ja sitten kun on kaikkensa tehnyt, niin antaa Jumalan huolehtia lopusta...

Olen tajunnut sen, että kukaan ei elä ikuisesti. Ainakaan maan päällä... Uutisia kun katsoo, niin maailma on välillä kammottava paikka. Ja tuntuu että pahuudella ei ole loppua. Silti yritän elää hyvää elämää ja juuri niin kuin sanoit: ne pienet asiat. Ihminen ei ole täydellinen olento... Mutta se ei tarkoita sitä että emme voisi yrittää olla täydellisiä ja hyviä toisillemme...

Mielestäni toivo täytyy säilyttää... Itse näen maailman välillä niin synkkänä, että haluaisin pois... Rukoilu auttaa... Olen niin herkkä ihminen etten kestäisi muuten tätä elämää ilman uskoa... Ajattelen usein kaaos ajatuksia: kuinka kaikki tuhoutuu. Se on varmaan osa tätä minun sairautta, mutta toivon silti aina parempaa huomista.

Tiedän että olen tehnyt pahaa itselleni aikanaan ja saan maksaa siitä, mutta myönnän myös sen että tämä skitsofrenia, mikä minulla on, tätä voisi verrata syöpään...

Tämän vielä sanon, että kyllä nämä mielenterveys ongelmat ovat ihan yhtä pahoja kuin somaattiset sairaudet... Ja jos palataan itsesääliin, luulen että sekin liittyy tähän minun sairauteen. En hae mitään sääli pisteitä. Tiedän ettei kenelläkään tämä elämä ole mitään helppoa.Suurella osalla on vielä vaikeampaa kuin minulla... Korostan vaan toivon merkitystä... Minä laitan toivoni Jumalaan, kun en muutakaan voi. Joku muu voi hakea sen toivon jostain muusta...

Meni nyt vähän ohi aiheenkin mutta menköön...🙂

Hei. Minua auttoi aikoinaan monta vuotta sitten juuri myös tuo että löysin uskon rakastavaan hyvään Jumalaan, ei enää rankaisevaa ja tuomitsevaa.
Mutta varoituksen sana, omasta kokemuksesta tiedän että yksin asioiden miettiminen voi olla väärään suuntaan menoa, joten jos mahdollista käy juttelemassa jonkun uskossa olevan ihmisen kanssa. Rukoile että löydät jonkun ihmisen jonka kanssa jutella. Täällä netissä ei voi kirjoittaa kovin paljoa uskosta, koska tulee paljon kritiikkiä ja minä en ainakaan kestä sitä.
Mutta meren rannalla, metsässä, musiikkia kuunnellen ja luontoa seuraten voi saada hyvää mieltä. Se on ollut terapiaa sekin.
Minulla on itselläkin (niinkuin on tälläkin hetkellä) välillä huono olo, unettomuus vaivaa ja tunnen etten ole ollut hyvä ihminen ja taas menee pitkä aika että kaikki on hyvin. Nämä tunteet vaihtelee. Tulen tänne lukemaan ja kirjoittamaan niin oloni paranee, huomaan etten olekaan ainoa koko maailmassa joka tuntee epäonnistuneensa kaikessa. Ja sehän on pelkkä tunne. kaikki epäonnistuvat jossain, mutta eivät ota sitä niin tosissaan. Minä olen liian herkkä syyllistymään ja syyttämään itseäni jos jotain tapahtuu. en tiedä onko se jotain lapsuuden aikaista syyllistämistä, vai onko minun mieli aluperinkin ollut tällainen ja tämä pitää vain sietää ja yrittää ymmärtää eikä ottaa vakavasti.
Yritän katsoa elämän hyviä puolia ja sitä ettei minun tarvikaan onnistua yhtään missään, saan elää ja olla ihan tällaisenaan. tsemppiä sinulle!

Kiitos salainen55!

Olen kyllä käynyt näitä uskon asioita uskossa olevan kanssa läpi... Tiedän että uskonnosta puhumista ei katsota hyvällä... Tiedän että monikaan ei usko, eikä se ole minun asiani... Minun asiani on vaan yrittää pärjätä jotenkin tässä maailmassa, joka tuntuu niin loputtoman pahalta, että olen tämän kaiken edessä tavallaan pakosta alkanut uskomaan... Ja sitten on tiettyjä kokemuksia jonka pohjalta usko on vahvistunut...

Tämä maailma ja elämä vaan tuntuu välillä täysin kaaokselta. Yritän rukoilla ja tehdä kaikkeni ettei joutuisi kärsimään...

Minäkin olen kova syyttämään itseäni kaikesta. Esim. jos minulla on huono olo, niin ajattelin että tämä on taas minun vikani. Että olen tehnyt taas jotain väärää...

Olen huomannut että juttelu auttaa usein. Ei tarvitse aina puhua mistään uskosta tai syvällisiä, kunhan vaan saa seuraa... Keskustelut auttavat jaksamaan taas...

Yksinäisyyteen lopulta hukkuu. Sen olen ainakin omalta kohdalla huomannut, että yksin jääminen tietää loppua. En tarkoita nyt että koko ajan pitäisi olla jonkun seurassa. Tai olishan se ideaali tilanne, mutta jos jää sinne pimeimpään nurkkaan niin ei sieltä kukaan tule hakemaan... Yksin kuollaan, yhdessä eletään...

Minusta itsesääli voi olla viesti eräänlaisesta vajauksesta ihmisen sisällä. Minua joskus suututtaa, kun ihmiset halveksivat itsesäälin vallassa olevia ihmisiä. Koen, että itsesääli on vihoviimeinen keino antaa huomiota itselle, mutta se on sairastunutta huomiota eikä johda mihinkään hyvään oman elämän suhteen. Se ei vie eteenpäin, mutta tämä eteenpäin menemättömyys ei ole syy tuomita itsensä "turhasta valittamisesta" tai "rypemisestä" tai muusta sellaisesta. Ihminen, joka kokee itsensä turhaksi, huonoksi, rumaksi, epäonnistuneeksi ja jää lietsomaan tätä tunnetta itsessään, tarvitsisi todellisuudessa omaa ja toisten rakkautta ja arvostusta - ei vastalääkkeeksi itsesääliin siitä eroon pääsemiseksi (ikään kuin itsesääli pitäisi "palkita" antamalla empatiaa sen vallassa olevalle), vaan ennemmin niin, että itsesääli on merkki siitä, ettei ole ehkä saanut tarpeeksi väittämistä osakseen.

Näin ei ole aina - toki on olemassa sellaistakin itsesääliä, jonka voi ulkopuolinenkin kyseenalaistaa, mutta minusta masennuksessa on surullista ruoskia itseään ajattelemaan positiivisemmin siksi, ettei olisi toisten silmissä säälittävä itsesäälissä rypijä. Itsesäälistä pitäisi päästä siksi, että olisi tilaa itsensä todelliselle hyväksymiselle sellaisena kuin on. 🙂

Minusta atardecer kirjoitti hyvin! Pakkohan on itse sääliä itseään, jos ei kukaan muu sääli. 😉 Itsesääliin auttaa se, että saa oikeaa lohdutusta: että tulee nähdyksi ja kuulluksi kaikkine kipuineen, epävarmuuksineen ja pelkoineen. Toki joskus voi olla vaikeeta ottaa vastaan lohdutusta. Sehän edellyttää sitä, että uskaltaa luottaa ihmiseen niin paljon, että voi näyttää tarvitsevansa lohdutusta.

minäitse89 kirjoitti 18.7.2016 15:58
Tämän vielä sanon, että kyllä nämä mielenterveys ongelmat ovat ihan yhtä pahoja kuin somaattiset sairaudet... Ja jos palataan itsesääliin, luulen että sekin liittyy tähän minun sairauteen. En hae mitään sääli pisteitä. Tiedän ettei kenelläkään tämä elämä ole mitään helppoa.Suurella osalla on vielä vaikeampaa kuin minulla... Korostan vaan toivon merkitystä... Minä laitan toivoni Jumalaan, kun en muutakaan voi. Joku muu voi hakea sen toivon jostain muusta...

Näin on.
Raamatussa sanotaan, että "sinä (Jumala) havaitset vaivan ja tuskan ja otat sen oman kätesi huomaan, sinulle onneton uskoo asiansa, sinä olet orpojen auttaja." (Ps.10) Voimia minäitse89 - mä todella nostan hattua, että oot kulkenu eteenpäin ja etsiny valoa ja toivoa, vaikka tie on ollu vaikea (päätellen niistä viesteistäsi, jotka tähän mennessä on silmiini osuneet) Se on tosi sankaruutta ja kyl sun on itsekki syytä olla ylpeä itsestäsi. 🙂🎂