Miten pääsen taas pinnalle ?
Pakko kirjoittaa siinä toivossa, että joku muukin olisi kokemut samaa ja osaisi rohkaista eteenpäin.
Koin avioeron vuosi sitten. Marraskuussa 2009 mieheni muutti kotoa ja teimme sopimuksen, että saisin asua yhteisessä talossamme vuoden, eli 2010 syksyyn. Kävin eroryhmässä ja selvisin arjestani näennäisesti hyvin, vaikka huonoja päiviä toki oli ja itkin paljon. Tänä keväänä huomasin, että aloin olla aina vain alavireisempi ja elämä tuntui ajoittain raskaalta. Lomat olivat pahimpia, kun jouduin kohtaamaan yksinäisyyteni ja koko elämän tyhjyyden. Heinäkuun lopulla kaikki sitten romahti ja alkoi alamäki, jonka seurauksena päädyin tänne montun pohjalle jossa nyt olen.
Olen aina kärsinyt turvattomuuden tunteesta elämässäni ja siksi sairaudet ovat edustaneet mulle pahinta mahdollista painajaista, sillä jo lapsena mulle taottiin päähän, että olen vain itseni varassa, työ, eläke jne. ja sairastuminen on merkinnyt mun mielikuvissani elämän hallinnan menettämistä, pahinta mahdollista turvattomuutta. Olen nyt 48 vuotias nainen elämäni raunioilla.
Sairastuin heinäkuun lopulla ja pelkäsin menettäväni munuaiseni, mutta onneksi niin ei käynyt. Ko. prosessin aikana ajauduin kuitenkin järkyttävään hätään ja paniikkiin joka johti unettomuuteen. Sain avuksi nukahtamis lääkkeitä ja Opamox:a, mutta silti en pystynyt rauhoittumaan, vaan mieleni valtasi jäkyttävä hätä siitä, että miten selviydyn tästä elämästäni yksin, kun kukaan ei ole auttamassa ja tukemassa. Miten lasteni ja mun käy, jos menetän työkykyni ja terveyteni ? Kierre vain paheni ja seuraavaksi alkoi hirveä närästys, josta kärsin edelleen. Lopulta hakeuduin psykiatrin vastaanotolle, jonka seurauksena olen nyt 2 viikon sairaslomalla ja aloitin mielialalääkityksen (Remeron). Olen nyt ollut lomalla viikon ja tuntuu, että oloni vain pahenee. Ahdistus on välillä niin kamala, että tuntuu etten jaksa enää hetkeäkään. Onneksi Remeron on väsyttävä lääke, joten olen sentään saanut nukuttua yöni kunnolla. Pahimpaan hätään olen ottanut Opamoxia 1/2 tablettia, sillä pelkään riippuvuuden muodostumista, enkä haluaisi syödä mitään lääkkeitä.
Olen noidankehässä näiden fyysisten ja psyykkisten ongelmieni kanssa, sillä mitä enemmän mulla on näitä fyysisiä oireita, sitä enemmän olen paniikissa ja mitä enemmän olen paniikissa, sen pahempia fyysisiä oireita saan. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista, pelkään että en kohta jaksa hoitaa lapsianikaan (11 v ja 16 v) ja joudun makaamaan jonnekin psykiatriselle osastolle, jään työttömäksi ja olen mielenterveyskuntoutuja lopun elämääni !!!
Voiko tästä selvitä täysjärkisenä ??????
Hei,
Voimia sinulle, tässä muutama asia mitä juolahti mieleeni:
- voit itse päättää istutko vai nousetko ylös (fyysinen terveys ei ole niin huono että olisit toisten armoilla, voit itse päätää missä asennossa päiväsi vietät).
- mieliala, sait tarvitsemasi sairasloman. Hyväksy se että olet alamaissa, ei avioero ole helppo asia, ei käytännössä eikä tunteiden tasolla. Älä ahdistu lisää siitä että sinun on paha olla.
- parisuhde ei ole koko elämä, jokainen elää itse elämänsä, jokainen on loppupeleissä yksin.
- sinulla on lapset, joidenkin elämän kaikkein suurin suru on lapsettomuus, lapset on aarre - vaikka ovatkin joskus hankalia. Kirjoita hyvä asia listaasi lapset..
Lomat on pahimpia>: Tässä olet varmasti oikeassa, mutta ei koko elämäsi voi olla avioeron johdosta tyhjää, tuskin olet joka asiassa ollut miehesi varassa, entä lapset?
Tämäkin ilon aihe:, pääsit pälkähästä, et menettänyt munuaistasi. Kiitä siitä, iloitse siitä.
"Sairastuin heinäkuun lopulla ja pelkäsin menettäväni munuaiseni, mutta onneksi niin ei käynyt. "
"Olen noidankehässä näiden fyysisten ja psyykkisten ongelmieni kanssa, sillä mitä enemmän mulla on näitä fyysisiä oireita, sitä enemmän olen paniikissa ja mitä enemmän olen paniikissa, sen pahempia fyysisiä oireita saan. En näe tulevaisuudessa mitään positiivista, pelkään että en kohta jaksa hoitaa lapsianikaan (11 v ja 16 v) ja joudun makaamaan jonnekin psykiatriselle osastolle, jään työttömäksi ja olen mielenterveyskuntoutuja lopun elämääni !!!"
Kysyt: Voiko tästä selvitä täysjärkisenä ??????
Voit selvitä, ja selviät. Olisi hyvä jos sulla olisi joku jolle voisit puhua ja taas puhua. Jos ketään ei ole, niin kokeile kirjoittamista. Suosittelen Julia Cameronin metodia: aamusivujen kirjoittamisesta, kirjoitat joka päivä pidäkkeetöntä tajunnanvirtaa paperille. Lisätietoa Cameronista ja aamusivuista saat netistä - ja kirjastosta.
Hei!
No sehän se ongelma just on... Samaa täs just mietitään... Yhteiskunnan ongelma se on... Mä en osaa vastata... Ite yritän kokoajan...
Halauksia, kunpa voisinkin auttaa☹️
Sanoit että olet aloittanut mielialalääkityksen , ymmärsinkö että lääkitys on vasta aloitettu? Mielialalääkkeiden sivuoireina on tilapäinen oireiden pahentuminen joka voi kestää 2-4 viikkoa. Joten jos olet vasta aloittanut, kärsit varmasti noistakin oireista.
Tiedän tunteen kun ei jaksa ja kaikki on.... mieheni kuoli 1v 3kk sitten joten pohjalla ollaan oltu monesti. Itsellä ollut tuo opamox myös tilapäisessä käytössä ja minäkään en ole huomannut rauhoittavaa vaikutustua niinkään, vaan tuo väsy siinä on aika päällimmäinen oire.
Onko ketään kenelle voisit soitella kun olosi on noin huono? Käytkö psykiatrilla tai kenelläkään juttelemassa? Ja onko kunnassasi mahdollista saada tilapäistä kotiapua, kun sinulla on lapset? Sinulla täystyisi saada keskittyä myös itseesi, sillä arjen pyörittäminen pohjalla ollessa on ihan liaan vaikeaa ja ylitsepääsemätöntä!!
Halauksia kovasti, vaikkei ne oloasi helpota!!🌻🙂🌻
Ja haluaisin myös takaisin sen vaiston, johon tämä jottu alunperin liittyi. Et mä en tiä, miks mun pitäis lähtee vetää täst tilanteest tai tapahtuu oikeesti jotain. Mut kun sekin, siis intuitio josta mä olin aina saanut kuulla, et no sul ei ainakaan voi koskaan tapahtuu mitään tosi kamalaa, kun sulla on niin terve itsesuojelu vasto. Mutku sekin lääkittiin. Täs nyt odottellaan sitä intuition palautumista... Et ainaki silleen vois taas päästä jollain taval pinnalle. Ja olen myös ottanut ystävään yhteyttä eilen. Ja luen solubiologiaa. Se maailma on mulle hyvä. Mut valitettavasti etäopiskelen... Mut ei se siit koulutuksest johdu. Esim. mun nykyinen tuleva ammatti tosiaan vaatii intuitiota. Ja mul ainakin ennen oli intuitiokin. Et todenäköisesti mä en raportoi mitään... Pääasia et menee kokoajan eteenpäin...
Hei!
Olen 52v, erosta 5v aikaa.
Eikä se ollut ainoa ero elämän aikana.
Tunnistan hyvin tuon sinun olotilasi, ja myös itse sairastuin jo10v sitten.
Mutta miten voisin auttaa, mietin, tiedän miltä susta tuntuu,
mutta riittääkö se, mitä voisin sanoa.
Sillä itselläni pitkittynyt hoitamaton masennus, tai lääkkeitä kyllä, mutta on aikoinaan
päässyt niin pahaksi.
Koetin olla "vahva" viimeiseen saakka.
Olin niin vahva, että romahdin täysin!
Nyt tänäpäivänä tiedän, että vasta kun uskaltaa sanoa (ja sinä uskallat)
"En jaksa enää"
siitä alkaa paranemisprosessi.
Hitaasti, mutta varmasti.
Lääke jonka olet aloittanut, voi tosiaan aluksi pahentaa oireita,
kerro asiasta lääkärillesi, tai voi olla että lääke ei välttämättä sovi.
Älä kuitenkaan neuvottelematta lopeta lääkitystä.
Sinäkin selviät! Vaikka nyt ei siltä tuntuisi, paranet kyllä vielä. Voimia Sinulle! ☺️❤️