Oletteko te onnistunu hakemaan ammattiapua? Mulla on syömishäiriö päällänsä ja mä niin tahtoisin siihen apua ja tahtoisin parantua, mut tuntuu niin mahdottomalta mennä kellekään lääkärille puhumaan. Jotenkin just se et on aikuinen (24vee) ja kaikki perusasiat on silleen kunnossa jne. Niin tuntuu täysin mahdottomalta mennä puhumaan siitä ettei osaa syödä oikein. Tai et masentaa. Tai et tekis mieli viillellä ranteensa. Tiedättekö. tulee niin ”lapsellinen” olo..Tuntuu et pitäis olla vahva ja pitäis jo osata tässä vaiheessa elämää. Hmph, en tiedä, jotenkin on niin vaikeeta.
Sit vielä oon elokuussa muuttanu Helsinkiin enkä juuri tunne täältä ketään. Illat menee yksinään ja se on sit niin helppo turvautua johonkin ruuan mässäämiseen ja masenteluun. Ois kiva jos sais vaikka ees mailiseuraa..
Mutta toivon voimia meille kaikille ongelmaisille! Pidetään itsemme hengissä ja yritetään läytää se rakkaus omaan itseen, jostain..
Heipparallaa! 🙂
Kun asut täällä Helsigissäpäin, saat helposti ammattiapua. Itselläni ei ole syömishäiriöstä kokemuksia, mutta masennuksesta kylläkin. Jos olet täälläpäin opiskelemassa, kouluterveydenhoitaja saattaisi olla oikea paikka, missä asioita käsitellään luottamuksellisesti ja saat runsaasti tietoa aiheesta. Näin ainakin itse menettelin. Jos olet YTHS:n piirissä, hoito on halpaa, jopa ilmaista. Jos ei ole oikein rahasta kiinni, yksityiset lääkäriasemat Mehiläinen, Diacor ja VITA-terveyspalvelut voisivat olla kova sana. Googlaamalla nuo löydät varmasti ajanvarauksen puhelinnumeron.
Tsemppiä sulle ja kirjoittele lisää🙂🌻
Hei!
Minä olen sairastanut masennuksen useamman kerran ja ensimmäisellä kerralla avun hakeminen oli vaikeinta. Toisilla kerroilla aikaisemmasta oppineena lähdin pyytämään apua paljon herkemmin. Apua saa, jos sitä osaa pyytää. Itselläni ei ole syömishäiriöistä kokemusta, mutta on se minusta riittävän vakava syy hakea ja saada apua. Syömishäiriöön on aina jokin syy ja kun niitä alkaa selvittämään, löytyy usein muutakin. Hae siis rohkeasti apua itsellesi. Ei sen pyytäminen katso ikää.
Soita ensin terveysasemalle ja pyydä lääkäriltä lähete psykiatrian poliklinikalle. Käsittääkseni on olemassa myös syömishäiriöklinikoita. Jonot voivat olla pitkiä, mutta kun pääset asiakkaaksi, niin asiat alkavat rullaamaan reippaammin. Jos opiskelet tai olet töissä, ota yhteyttä opiskelija- tai työterveyshuoltoon. Hätätapauksessa (mainitsit viiltelystä) soita tai mene käymään psykiatrian päivystyksessä, joka Helsingissä sijaitsee Auroran sairaalassa.
Apua pitää osata ja jaksaa vaatia, sen olen itse huomannut. Mitä vankemmin pyytää sitä enemmän saa. Ja avun hakeminen kannattaa. Olen jo toipumassa ja palaamassa pitkän sairasloman jälkeen työelämään. Minä sain apua ja olen siitä erittäin kiitollinen.
Toivon sinulle rohkeutta ja voimia avun hakemiseen ja mukavaa kevään odotusta!
Kävin just ostaa pizzan, pussin dumleja ja järjettömän ison dallaspitkon. Klo 21.30 illalla. Onneks olin hakenu vinkkejä miten oksentaminen onnistuu helpommin ni tuli varmaan hienosti onnistuttua, aiai kun oon ylpeä. 😞 ..sit viel suurimman osan vaan pureskelin ja syljin roskiin.
Mä oon välillä miettiny miltä se näyttäis jos joku kuvais mua täällä kämpässä kun iskee mässykohtaus. Voisko olla mitään karmittavampaa näkyä. Mä häpeän ja inhoan itseäni siitä että teen tällasta, se on niin hemmetin inhottavaa ja... ☹️
Huomenna en enää syö, en taho syyä enää ikinä. Karmee olo. Ja olin jo ollu viikon "kuivilla", luulin et oon taas saamassa yliotteen. Jos en nyt ihan omituisesta syömisen tarkkailusta ni ees alkuun tosta oksentamisesta ja mässäämisestä. En tahdo enää ruokaa kun en osaa kerta lopettaa.
Ja miten muka ikinä löydän ketään kumppania tähän elämään? Miten kukaan mies vois mua rakastaa kun itsekin inhoan itseäni? 😯🗯️
Luoja että voi olla ihminen typerä.
MMh.
Nyt mä olen oikeesti luvannut että jos vielä oksennan niin sitten haen apua, ihan oikeesti. Tä kokojuttu vie multa niin suunnattomasti jo energiaa ja eristää mut yksinäisyyteen. En jaksa ihmisiä, kun en tahdo jaksaa itsenikään.
Eilen pääsin vihdoin täältä oikeen keskustaan asti juhlimaan ja oli pitkästä aikaa ihan suht hyvä fiilis. Ei mikään läski, idiootti olo vaan ihan yees. Sitten sain vihdoin yhen miehenpuolikkaan kiinni kuka mun on pitäny tavata jo pidemmän aikaa. Ai hitto että oli niin hyvä fiilis.
Ja niin. Ei olis kannattanu. Mies löys parempaa seuraa ja unohti mut aika totaalisesti. Pahimmat oharit mitä ihmiselle voi tehä, kylmästi vaan rupee hengaa jonkun muun kanssa tolleen. Ehkä se oli sitte kauniimpi, ehkä sillä oli isommat rinnat, ehkä se oli enemmän. Ihmisellä ei voi olla niin tyhmä olo ku mulla kun mä seurailin niitä siellä. ennenku kyllästyin ja sanoin et jooh, en mä tosiaan mikään idiootti oo, että taidanpa lähteä kotiin päin.
😠😠😠😠 Mä olin niiiiin vihanen ja surullinen ja pettyny ja EI NOIN SAA TEHDÄ!
Mulla oli niin uskomattoman huono fiilis. Paikalliseen vielä parille, viinasta lohtua hakemaan ja Itkin kävelymatkan kotiin aika täysiä.
Sitten sammuin sohvalle, puukko vieressä. Tahdoin niin kovin saada apua, mutta musta tuntuu etten voi mihkään sairaalaan mennä vaan sen takia että idiootit itkettää. Niinni... No, en käyttäny sitä. Mutta vieläkin on niin turha ja huono olo. En tied miten selviän tästä päivästä ja pystyn unohtaa ton nöyryytyksen. Se tuli jotenkin niin väärään kohtaan mun elämässä..☹️ ..sillon kun en ollu nin syvällä suossa tiiän et olisin tietty hieman ollu harmissani mut sit olisin tod. näk. vaan vaihtanu baaria, jatkanu biletystä ja saanu parempaa seuraa.
Noh, hyvä että tänne saa purkautua joskus. Siideri on auki tossa vieressä, kello on ykstoista, yritän taas ponnistaa eteenpäin, jotenkin.
Ohoh, tainnu poiketa omasta aiheestani.
😀
Hitto ku se on vaan niin vaikeeta ottaa se luuri käteen ja soittaa itelleen lääkäriaika, vaikka tahtois parantua ja tahtois apua ja alkaa ymmärtää ettei tästä suosta enää ite nousta. 🙄 Huoh, pitäis nyt vaan koittaa.
Mulla on ihan samanlaisia fiiliksiä. Olen niin maassa, etten jaksa edes apua hakea.
Olen mailaillut opiskelupaikkani mielenterveysapua tarjoavan tahon kanssa, ja sinne
pitäisi kai soittaa aamulla, jotta saisi ajan ekaan arviointikäyntiin. Hommassa on
kuitenkin sellainen ongelma, että pitäis soittaa aamulla yhdeksän aikaan, ja kun tähän
mun pahaan oloon liittyy just se, etten pääse aamuisin ylös sängystä. Ja kun sinne
soitto kuitenkin jännittää aika paljon, ja sitten aamulla unenpöpperössä käännän vaan
kylkeä, ja myöhemmin ottaa päähän, etten taaskaan saanut aikaa varattua. Kunnon
kierre siis.