Moi.

Olen käsittänyt että "ratkaisu keskeiset" terapeutit täytättävät paljon kuponkeja ja kuponkien ohjeistusvihossa lukee mitä potilaalle tulee sanoa...edellinen on karkea yleistys.

Analyyttisen koulukunnan terapeutit eivät täytätä juurikaan kuponkeja.

Oletko tietoinen mitä "koulukuntaa" terapeuttisi edustaa? Edellisen voi kysyä jos ei ole tullut puheeksi.

Ei noita koulukuntia voi tavallinen ihminen oikein käsittää niistä tarvisi olla oikein selkeä vihkonen esim. Kelassa. Sitten vielä tarvitaan se että jos sellainen vihkonen on niin se käydään lävitse terapiaan lähtevälle.

Kuulostaa tosi huolestuttavalta. Minä neuvoisin sinua etsimään uuden terapeutin. Ammatti-ihminen ei toimi eikä käyttäydy tuolla tavoin!

Terapeutti on nimenomaan ratkaisukeskeinen ja tätä suuntautumista minulle suositeltiin silloin kun lähdin tuota terapeuttia etsimään, itsellä ei moisesta juuri mitään ennakkokäsitystä ollut ja kuulin että se toimisi nimenomaan epävakaasta persoonallisuushäiriöstä kärsivälle. Terapeutti on myöskin ohjannut dkt-ryhmiä ja erikoistuu nimenomaan epävakaaseen joten olen aina mennyt sillä oletuksella että hän tietää paremmin miten kuuluu toimia enkä näin ollen ole kehdannut tyhmänä sitten sanoa mitään näistä tapahtuneista.

Hän myöskin avoimesti ilmaisi itse ns. painelevansa nappuloita ja on minultakin kysynyt miksen ole toistaiseksi vielä huutanut tai raivonnut hänelle joten oletan aina näissä typerissä kommenteissa olevan joku pointti joka menee kyllä itseltä ihan ohi.

Juukelispuukelis, minusta on outoa, että terapeuttisi olettaa asioita. Et siis oikeasti käyttäydy niinkuin hän olettaa?

Tajusin tuossa tänään päivällä, että aikaisemmassa terapiassa jossa olen ollut niin minua häiritsi se että terapeutti sai samalla jutella tai kuunnella sekä kirjoittaa. Minua on tainnut häiritä että mitä kirjoitetaan minusta. Olisin halunnut nähdä kirjoitukset mutta samalla en olisi halunnut nähdä. Eli veikkaan että siihe liittyy jonkilainen itseinho ettei ole halunnut nähdä mitä itsestä kirjoitetaan. Muutamia kertoja taisin toivoa terapiassa myös sellaista että peilin edessä minua kehotettaisiin katsomaan itseäni ja rohkaistumaan puhumaan itselleni ehkä lähinnä rohkaisevia asioita. En muista toivoinko tätä ääneen mutta niin ei muistaakseni käynyt. Muistan kuinka katselin joskus itseäni peilistä siinä alussa kun riisuin takkia. Mutta veikkaan että tähänkin liittyy jonkilainen itseinho, ei pysty katsomaan itseään peilistä. Terapian toteutuminen on vähän hankalaa jos kokee tällaista itseinhoa. En muista sanoinko siitä vai en mutta sillä ei ollut mitään kehittävää merkitystä kuitenkaan, terapiassa käyntini ei kohentunut. Lopulta aloimme yrittämään minua työelämään. Ja tämäkin oli jonkin ihan muulta taholta saamani ajatus eikä terapiasta.

Mutta terapiaan ei pitäisi mennä sillä asenteella että arvuutellaan ja arvostellaan toistaan vaan sinne pitäisi mennä avoimin mielin apua saamaan.

Juukelispuukelis, minua mietityttää se, että mikähän suunnitelma sinun terapeutillasi on. Teidän edistymiseksi terapiassa.

Hei Hantzki, kiva kun vastailit 🙂

Tosiaan en siis ole koskaan ollut juurikaan riitaisa ihminen, tai mitään muutakaan näitä asioita mitä minun terapeuttini olettaa kaikista "meistä epävakaista". Olen ollut enemmän se sivustaseuraaja/koulukiusattu joka ei ole juurikaan ottanut kontaktia muihin, paitsi nyt viimeisen parin vuoden aikana olen löytänyt itseni ja vuosi sitten vielä koin oloni mukavaksi tässä omassa persoonassani jota vihdoin uskalsin ilmaista. Kuitenkin sitten tämän vuoden puolella tuli takapakkia kun terapeuttini väitti että olen oman persoonani kasannut sillä asenteella, että käyttäisin epävakaa diagnoosiani tekosyynä käyttäytyä kuin ääliö. Tällä ehkä viitataan siihen että puhun melko värikkäästi ja käytän paljon voimasanoja (?), mutta muuten olen tuntemattomilta ja vähän vähemmän tuntemattomilta kuullut palautteena minun olevan todella korrekti ja kohtelias ihminen.

Omassa parisuhteessanikin olen itse se joka käsittelee riidat rauhassa ja rakentavasti, otan omaa tilaa jos tuntuu että voisi tulla ylilyöntejä eli sanoisin jotain typerää, mutta aina jos mainitsen meillä olleen jotain riitaa mieheni kanssa, niin terapeutti ottaa aina jo valmiiksi sen kannan että minä olen taas jotenkin loukannut varmasti miestäni sanoillani ja minun pitää hänen monologinsa keskeyttää ja sanoa että mitään tällaista en todellakaan ole tehnyt.

Yksi kommentti myös särähti itsellä korvaan kertoessani etten pääse mitä ilmeisemmin koskaan armeijaan, joka oli pitkäaikainen haaveeni, sillä minun diagnoosieni perusteella saisin suorilta c-paperit, joka oli hänen mielestään ehkä ihan hyvä juttu koska "me" olemme huonoja ottamaan vastaan käskyjä. Viimeisimpänä nyt häirinnyt se, että täytimme kyselyn jossa kysyttiin millainen vointi minulla on ollut viime viikkoina, joissa kaikkiin kysymyksiin vastasin olevani erittäin masentunut tai miettiväni itsemurhaa jatkuvasti, tähän hän sanoi että "ehkä se siitä ajan kanssa".

Sitä en todellakaan tiedä, että mikä terapeuttini suunnitelma tämän terapian edistymistä varten on. Itse haluaisin vain katkaista koko terapiasuhteen jotenkin kasvottomasti sähköpostilla, mutta tiedän että tämä aihe täytyisi puida sekä terapeutin kanssa, että hoitokontakin kanssa (jota minulla ei edes ole), että voisin alkaa terapeuttia vaihtamaan, mutta olen liian uupunut käymään tätä prosessia läpi.

Hei, ilmoita vain lyhyesti (terapeutille) että lopetat terapian, ja että laitat Kelaan perustelut. Ja sitten ota yhteysttä Kelaan ja kerro sinne näitä mitä olet tänne kertonut tosin sillä suodattimella ettet liikaa kerro elämästäsi. Jokaisella on oikeus oman elämän suojaan.

Kelaan muistaakseni piti laittaa niiden jollain lomakkeella perustelut? tai en ole varma, ehkä tein vain omin sanoin Kelaan osoitetun paperin, jossa kerroin miksi haluan lopettaa sen terapeutin kanssa. Sen jälkeen ei kuulunut mistään mitään. Terapeutti ei ottanut yhteyttä. Kela ei ottanu yhteyttä. Jatkoin elämistä, reilun vuosikymmenen päästä vasta käynnistyi terapia, joka oli tosi hyvä.

Syy itsellä terapian päättämiseen oli terapeutin ulkonäky. Muistutti liikaa omaa isää joka oli hyväksikäyttänyt. Oli siinä toinenkin perustelu. Olen sen verran kompakti ihmisenä, että terapeutin tapa kuittauttaa käynnit Kelan paperiin loppui ja se herätti uhkan hyväksikäytön mahdollisuudesta. Silloin aloin nähdä isän siinä terapeutissa, fyysisesti samanlainen parta, jotain muutakin. Eli uhkan kokeminen, jota ei missään nimessä saisi kokea terapiassa. En kerta kaikkian vain kyennyt puhumaan enää terapeutille.

Kuulostaa siltä ettei terapiasuhde tosiaankaan oikein toimi. Ihan kuin sinä et (terapeutin töksähtelevien tai ehkä ajattelemattomien lausuntojen takia) uskaltaisi luottaa siihen että terapeutti haluaa parastasi, ja toisaalta taas kuulostaa siltä että terapeuttisi menee herkästi "diagnoosin taakse" eikä vaikuta erityisen kiinnostuneelta tutustumaan juuri sinuun.

Olisi varmaan tärkeää päästä antamaan palautetta - riippumatta siihen johtaako se asioiden selvittelyyn ja luottamussuhteen korjaantumiseen, tai terapiasuhteen purkautumiseen. Miltä kuulostaisi kirjoittaa tärkeimpiä asioita etukäteen paperille, jonka otat terapiaan mukaan muistutukseksi? Jos sitten käykin niin, että et saa niitä sanallisesti esitettyä (joko terapiakerran alussa tai lopussa, tai kun hän seuraavan kerran kysyy kuulumisiasi), voisit antaa paperin terapeutille, mikä todennäköisesti käynnistäisi keskustelun aiheesta.

Viittasit ensimmäisessä viestissä pari kertaa siihen että tunnet itsesi "tyhmäksi" (tai ehkä ajattelet terapeutin ajattelevan niin). Sinun kokemuksesi terapiasta on myös tärkeä hoidon toimimisen kannalta, joten riippumatta siitä miten kokenut terapeutti on, sinun ei tarvitse häpeillä palautteen antamista.

Juuri tuollainen kokemus minulla onkin mitä sanoit soroppi, että koen olevani periaatteessa kävelevä stereotypia, ettei terapeutti oikeastaan ole kiinnostunut tutustumaan juuri minuun itseeni omana persoonanani. Olen aiemminkin terapiassa käynyt ja ongelmana oli vahvasti silloinkin se, etten oikein osaa luottaa ihmisiin, mutta luottamus saatiin yhdessä kasattua kun terapeutti vain kuunteli minua, ei pistänyt sanoja suuhuni eikä todellakaan lokeroinut minua mihinkään muottiin diagnoosieni perusteella. Se minusta juuri onkin häiritsevää, että terapeutti ei juurikaan keskity siihen miten huonon olon tämä epävakaa persoonallisuus tekee minulle itselleni, vaan lähinnä miettii miten perseestä minun kanssani on varmasti olla parisuhteessa.

Olenkin vähän tätä tukinettiä nyt käyttänyt eräänlaisena tapana kirjoittaa asioita ylös, että ehkä osaisin kuunnella omaa vointiani ja todeta ettei tämä terapia tuo mitään hyvää elämääni. En ehkä  sanoisi itseäni niinkään tyhmäksi, se on lähinnä se helpoin sanavalinta jota käytän itsestäni jatkuvasti. Enemmänkin olen todella epävarma enkä osaa luottaa omaan harkintakykyyni ja kyselenkin usein tutuilta ihmisiltä mitä he ovat mieltä näistä terapiassa tapahtuneista asioista, sillä olen kasvanut perheessä jossa minun ja sisareni tunteita ei otettu huomioon ja aina kaikki tilanteet kuitattiin sillä että me liioittelimme tai "tätä ei ole koskaan tapahtunut". Tiedostan myös tämän ns. mustavalkoajattelun joka monella muullakin varmasti on ongelmana, jolloin pelkään että joku on napsahtanut päässäni ja kuulen kaikki toisen sanomiset loukkauksina vaikkei ne niitä olisi, mutta olen jo pari vuotta kokenut sen tasoittuneen, ettei sen pitäisi tässä terapiasuhteessa vaikuttaa asiaan. Toistaiseksi jokainen jolle terapeutistani olen puhunut on sanonut että ehdottomasti terapeutti vaihtoon, mutta en tiedä mikä siinä sitten on että kuvittelen jotenkin epäonnistuneeni jos niin teen.

Hei juukelispuukelis, minua jäi mietityttämään, että missä olet tuon diagnoosin saanut ja pitäneekö se edes paikkaansa. Surullista kun näyttää siltä, ettet hyödy tuollaisesta terapiasta. Toisekseen minua ihmetyttää tuo terapeutin diagnoosiin takertuminen, kun itse olen käsittänyt, etteivät ratkaisukeskeiset terapeutit painota sitä. Rohkaisisin sinua ehkäpä jopa vaihtamaan terapeutin. Itse olen sen kerran tehnyt ja se pelasti minut ja sain voimaa opiskelujeni päätökseen saattamiseen. Minun terapeuttini oli kognitiivinen, mutta hänellä oli ihmeellisiä myyttisiä selityksiä minusta ja läheisestäni. Ahdistuin vain hänen terapiassaan ja melkein menetin luottamukseni koko ammattikuntaan. Löysin nopeasti uuden ja toimivan terapiasuhteen. Kaikkea hyvää sinulle!

Hei lassessiina ja kiitos kun vastailit 🙂

Tuon diagnoosin olen saanut joskus 23-vuotiaana eli noin 3 vuotta sitten käydessäni psykoterapeutiksi kouluttautuvan psykologin (?) juttusilla ja hän aavisteli että minulla olisi epävakaa persoonallisuushäiriö ja tätä on aiemminkin lääkärit arvelleet. 16-vuotiaasta asti minua on hoidettu pääasiassa masennus ja ahdistuneisuushäiriö diagnooseilla ja koen että ne enemmän kyllä pitää paikkaansa. Epävakaan diagnoosin sain omasta mielestäni kuitenkin vähän turhan löyhin perustein, että käytännössä lääkäri vain kysyi että olisko mulle ok jos laitetaan tänne nyt tämmöinen diagnoosi ja totesin että tottakai ajatellen että se ehkä auttaisi jatkossa ymmärtämään omaa oloa paremmin.

Itsellä ei tällä hetkellä valitettavasti ole yhteyksiä psykiatriseen lääkäriin, mutta jossain vaiheessa elämää haluaisin kyllä katsoa näitä diagnooseja uusiksi, mutta ennen se ei ole tuntunut niin ajankohtaiselta asialta kun en juuri ole näin raskaalla kädellä tullut yleistetyksi. Joka tapauksessa tein mieheni avustuksella kyllä sen päätöksen että tuolle terapeutille nyt viestiä laitan ja kerron mikä asian laita on, etten hänen kanssaan halua enää jatkaa työskentelyä.