50vee lähenee. No ei ihan viel mutta on se tossa nurkan takana.
Niinku on takana kolme vuotta intensiivistä psykoterapiaakin.
Takana on myös kolme konkurssia. Ensin meni iskän firma, sitten aviomiehen ja hupsheijaa omakin. Kahteen ekaan en pystynyt vaikuttaan millään tavalla. Kolmas oli tasan tarkkaan oma moka.
Lapset sentään tein ihan tietoisesti ja tarkotuksella.
Muuten onkin elämä ollut yks mokien sarja. Varmaan siitä johtuukin hillitön hihityskohtaus aina kun katson Raidia ja tulee se Johanssonin repliikki vaimolleen. Elämä – sarja hupaisia sattumuksia matkalla kalmistoon. Sinne kalmistoon yritin pari kertaa jo lähteäkin. Eipä onnistunu nekään.
Kaikenkaikkiaan tuntuu että mokailen kaiken. Työpaikat ei pysy. Joko uupumus iskee tai firma vaihtaa omistajaa ja uuden kanssa ei kemiat toimi. Viimesimmässä viel jouduin niin kusetetuks, ettei riitä luottamusta enää mihinkään firmaan. Tai uskallusta. Tai siis en luota itseeni ja arvostelukykyyni. Enkä uskalla hakeakaan töitä.
En uskalla edes pitää omaa nimeä ovessani. Tuli sevverta raakaa tappouhkausta edellisen työpaikan tiimoilta.
On mulla tommonen seurustelusuhde. Ja on mulla koirakin.
En edes muista koska oisi viimeks saanu seksiä. Tosin eip tuo houkutakaan. Koska mokaanhan mä senkin. Ja tällee vanhemmiten mokoma alkanu sattuunkin.
Koira sentäs tietää paikkansa eikä ainakaa räksy sisällä. Oikeestaan se ei räksy kun ton miähen mökillä vastapäisen mäen supikoiria.
Oma kämppä on siinä kunnossa, että kulkeen ei pääse kunnolla. Me koiran kans kiipeillään ja kierrellään romukasojen lomassa. Tai koira kiertää. Mä istun persuksillani ja virkkaan. Piste. Niin no samalla kuuntelen ja joskus jopa katselen telkkaria. Ommeinaa sähkölaskua. Kun toi toosa ja tää läppäri on päällä suht aina.
Musta tuntuu että taisin heittää pyyhkeen kehään tossa yläasteen aikana. Siitä on hetki vierähtäny. Aivan herttasen yhdentekevää mitä alan puuhata. Joka rojektin alusta asti takaraivossa nakuttaa toi mun sisäinen ääni joka kertoo että älä ny vaan innostu kun mokaat kuitenkin. Aikalailla samankuulonen ääni sillä on ku äiteellä. Tosin kyllähä puhelimessa meidät on moni sekottanu.
Olen niin surkuhupaisa että naurattais jos ei itkettäs jatkuvasti.
Sekavaako? Joo en ihmettele. Oon nyt valvonu 21 tuntia ja edelliset torkut oli kaikki kaks tuntia. Ei auta. Leuka tissien väliin ja koiran kanssa sateeseen. Helevata ku toi sääennusteki heitti häränpyllyä. Piti olla sosiaalisesti ja iloisesti ulkoilmatapahtumassa tänään. No olen sitte sosiaalisesti väsyneesti litimärkänä ulkoilmatapahtumassa.
Joo ei mulla muuta tähän lauantaiaamuun. Koitanpa kirjottaa jotain hiukan selkeempää sitte joskus. Jos ny onnistun.