Mitä tekisin tässä tilanteessa
En ole ollut vanhempiin pariin vuoteen yhteyksissä. Asutaan kuitenkin samassa kaupungissa yhä edelleen ja näin. Vanhemmat eivät tiedä osoitettani, tämän hetkistä elämäntilannettani eikä numeroa. Ainoastaan sähköpostiosoitteen.
Syynä tähän on se, että vanhemmat ovat tehneet jotain mitä en voi unohtaa. Ovat laittaneet sähköpostia ja tänään päätin hyvin lyhyesti vastata heille että minulle kuuluu hyvää.
Vanhempien luokse jäi koirat, jotka ovat minulle tosi tärkeitä ja niitä on ikävä. Nyt vanhemmat olisivat antamassa koirat minulle kun eivät niitä jaksa hoitaa.
Tosi mielelläni voisin ottaa koirat luokseni, siinä ei ole mitään ongelmaa. Eniten mietityttää se, miten suhtaudun vanhempiin. En heille haluaisi kertoa kaikkea mitä elämässäni on tapahtunut tms, mitä he kuitenkin kysyisivät.
He kirjoittivat sähköpostiin vielä että jos kulkeminen on este, niin he kyllä voivat hakea. Tässä taas tuli sekin, että minulta lähtee auto reilun kuukauden päästä pois ja sitten oma kulkeminen vaikeutuu huomattavasti. En enää pääsisi edes rakkaan harrastukseni pariin ilman autoa, joka pitää minut järjissäni.
Jos saisin vanhemmilta autoa sitten välillä ehkä käyttööni, lähinnä siihen että pääsisin muutaman kerran viikossa harrastamaan.. tuli tämä ajatus mieleen.
en tiedä yhtään mitä teen. Kaksi vuotta on kuitenkin aika pitkä aika, millainen olisi jälleennäkeminen. Miten suhtautuisin niihin.
Kuinka moni tässä tilanteessa rupeaisi olemaan yhteydessä vanhempiin, ottaisi koirat itselleen yms?
Vaikeaa kun ei tiedä mitä pitäisi ajatella ☹️
Vanhempiisi voit ihan hyvin olla yhteydessä, varmaan odottavat sitä sinulta koska ottivat yhteyttä sinuun mutta koirien kanssa voi olla hieman eri juttu.
Olen entisiä koiraihmisiä ja tiedän että koirilla on vahvat tunteet. Ne eivät ehkä sulattaisi kahden vuoden poissaoloasi kovinkaan helposti. Sinä varmaan ottaisit koirat mielellään mutta ottavatko koirat sinut, siitä en olisi ihan varma. Riippuu jonkin verran koirarodusta. Palveluskoirat saisivat ehkä traumoja ja niistä voi tulla arvaamattomia mutta pienet sylikoirat sopeutuisivat varmaan aika nopeasti siihen että sinusta tulee niiden huoltaja.
Mitä tulee vanhempiisi, on vaikea sanoa miten paluusi heidän lähipiiriin onnistuu sinulta jos et kerro enempää millä tavalla he ovat sinua loukanneet.
He haukkuivat ystävääni todella pahasti. Ja kun vielä heidän luonaan asuin, eivät laskeneet minua muuttamaan omilleen. Tämän ystävän avulla pääsin sieltä pois ja siitä lähti ystävän haukkuminen. Eivät ymmärrä että ystävä on vain auttanut minua.
Jos vielä asut yhdessä saman ystäväsi kanssa, on vanhempasi kai hyväksyneet hänet koska ovat ottaneet sinuun yhteyttä. Sinun kannattaa kysyä asiaa vanhimmiltasi miten asia on. Se on helpoin tapa edetä nyt.
Sen ymmärtää että loukkaannuit kun vanhempasi haukkuivat ystäväsi mutta miten ystäväsi asiaan suhtautui? Tietääkö hän lainkaan vanhempiesi reaktion kun saivat tietää muuttavasi ystäväsi luo? Vai kerroitko sinä ystävällesi mitä mieltä vanhempasi olivat hänestä? Selvitä nämä asiat itsellesi niin helpottaa kummasti.
Minunkaan kotoa lopullisesti lähtö ei ollut kivuton mutta äitini olikin ylisuojeleva. Voisiko sinunkin ongelma johtua samasta asiasta? Halusivatko vanhempasi suojella sinua? Miltä?
hejjdu hei
Olen samaa mieltä kuin Kalex että ota rohkeesti yhteyttä vanhempiisi .Luulisin että jos sinä teet aloitteen ottamalla heihin yhteyttä ja puhumalla asiat niin kuin ne on niin joku asiasta voisi kääntyä vaikka hyvään suuntaan. Luulen että vanhempasi on ajatelleet että mitä sulle kuuluu ja haluaisivat olla osana sun elämääsi ja autta sinua jos sulla on vaikeutta.
ota rohkeesti sinä se ensimmäinen askel ja ehdota tapaamista.
asiat on tapana järjestyä kun ne otetaan esille sopusasti.Rohkeutta ystäväni sitä sinä tarvitset ja itse luottamusta