Olen huomannut että kaikki tunteeni ovat lähes kokonaan kadonneet. En tunne oikeastaan mitään en surua en iloa en nautintoa. Päivästä toiseen kuljen tunteettomana vaikka yritän tietysti näytellä jonkinlaista sympatiaa, mutta ei se tule sydämestä. Huomasin toissa kesänä tunteettomuuteni kun isälleni sattui paha onnettomuus. En tuntenut minkaanlaista surua enkä empatiaa enkä muutakaan. Muut sukulaiset itkivät ja valvoivat öitä, mutta minä vain pystyin olemaan surematta. Ehkä tuo osaltaan johtuu myös siitä että koskaan minulla ei ole ollut mitenkään kovin läheiset suhteet sukulaisiini.
Nyt opiskelen lähihoitajaksi oppisopimuksella ja olen yrittänyt opetella tuntemaan empatiaa vanhuksia kohtaan, mutta on se vaikeaa.
Sama tunteettomuus tuli ilmi kun poikani humalapäissään riehui kotona ja hajotti huoneessaan tavaroita. Soitin vain poliisit paikalle ja käskin viedä pojan putkaan. En tuntenut mitään en edes pelkoa, vaikka poika uhkasi myös lyödä minua ja isäänsä. Tuntui kuin aivoni olisivat olleet tyhjät tunteista.