Mitä tehdä kun apua ei saa?
Hei. Kuten otsikko jo hyvin kertookin aiheen, niin mitä tehdä kun ei saa apua? Vaikka vuosia olen hakenut avopuolelle ja myös kolmelle eri osastolle, niin osastoille joihin olen hakenut eivät ota kuin pakkohoitopotilaita paikkapulan vuoksi, muut ohjataan avohoidon piiriin. En enää tiedä mitä tehdä, kun en saa tarvitsemaani apua..Voisinhan minä yrittää vielä jonnekin muuhun maakuntaan päästä osastolle, mutta en enää jaksa siirrellä erikoissairaanhoitoani, voimat niin loppu..
Mutta mitä jos avohoidosta ei saa tarvitsemaansa apua? Lääkkeitä en suostu enää syömään, koska jos söisin, en olis enää tässä tätä kirjoittamassa, vaikka minulla on ilman lääkkeitäkin itsemurha-ajatuksia, niin ne jää ajatuksentasolle, lääkkeet voimistaa niitä ajatuksia, niin että olen tosissani yrittänytkin sitä, liian monta kertaa. Olen siis kokeillut luultavasti kaikki masennuslääkkeet läpi ja joka lääke tuon aiheuttaa.
PS. Olen siis todella vaikeaa masennusta sairastava 22 vuotias nuori nainen, viiltelen, ym. satutan itseäni en halua tässä nyt kertoa sen tarkemmin niistä.
Moi! Sä tunnet siis kuuluvasi osastolle? Onko sun ongelmat tarkoin diagnosisoitu, vai jäänyt vähän epäilyjen tasolle tai määrittelemättömäksi? Mua ainakin aikoinaan pompoteltiin eri hoitopaikkojen välillä, koska olin vähän niinkuin kaksoisdiagnoositapaus, jolle ei ollut oikein selvää diagnoosia saatu. Päihdepuolelta ohjattiin psykiatriselle ja siellä oltiin sitä mieltä, että päihdepuoli olis ollut mun paikka. Halusivat auttaa(ainakin jotkut) mutta eivät oikein keksineet mihin mä kuulun. Siitä tuli todella turhauttavaa ja olo, että oon täysin toivoton tapaus. Kauan meni, mutta löytyi kuin löytyikin paikka, joka mulle sopii. Psykiatrisen osastohoidon jälkeen avohoitoon säännölliselle keskustelu- sekä lääkityksenseuranta. Lääkärini on myös pätevä ja ymmärtää myös päihdeasioista. Sen lisäksi voivat tehdä yhteistyötä myös paikallisen A-klinikan kanssa.
Kyllä mä uskon, että sulle vielä löytyy paikka. On tietysti kauheaa jos voimat ovat niin loppu, ettei jaksa edes hakea apua. Oliskohan mitään, mistä voisi saada vähän potkua lisää? Onko paikkakunnallasi esimerkiksi jotain mielenterveysyhdistystä ja/tai tukihenkilötoimintaa? Kriisikeskusta tai jotain? Vai tunnetko olevasi niin loppu, että osastohoito olisi ainut järkevä? Kunpa sulle nyt löydettäisiin joku paikka, josta saisit apua. Elämä voi oikeasti muuttua paremmaksi, vaikka itsekin tiedän nuo itsarifiilikset ja toivottomuuden. Lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle ei ainakaan koskaan kannata alkaa vähättelemään mitään. Mielestäni jopa vähän liioitella, jos ei muuten tunnu menevän perille. Voimia nyt!
Hei!
Niin kuin Joonze edellä sanoi kannattaa liioitella ja vahvasti. Muuten ei apua tipu☹️. Mikä on todella ikävää, tiedän sen kokemuksesta. Meet vaikka päivystykseen ja uhkaat tappaa itsesi.
Kuulostaapa brutaalilta neuvolta, mutta tällasta tämä on. Ite olin avo osastolla 4 viikkoa ja hirveän pitkien jonojen takia en saanut olla kauempaa. Eli hajottivat mut osastolla rikki, kaikki vaikea kaivettiin taas auki ja sitten pihalle. Ihan yksin asioiden kanssa.
En tiiä nähdäänkö koskaan suomea jossa mielenterveysasiat laitetaan kuntoon. Ennen sitä tulee tapahtumaan paljon vakavia juttuja. Niin kuin on jo tapahtunut. Hallitukset ei vaan tajua.
Sulle kuitenkin paljon tsemppiä ja voimia!
Joonze kirjoitti 1.8.2017 21:49
Moi! Sä tunnet siis kuuluvasi osastolle? Onko sun ongelmat tarkoin diagnosisoitu, vai jäänyt vähän epäilyjen tasolle tai määrittelemättömäksi? Mua ainakin aikoinaan pompoteltiin eri hoitopaikkojen välillä, koska olin vähän niinkuin kaksoisdiagnoositapaus, jolle ei ollut oikein selvää diagnoosia saatu. Päihdepuolelta ohjattiin psykiatriselle ja siellä oltiin sitä mieltä, että päihdepuoli olis ollut mun paikka. Halusivat auttaa(ainakin jotkut) mutta eivät oikein keksineet mihin mä kuulun. Siitä tuli todella turhauttavaa ja olo, että oon täysin toivoton tapaus. Kauan meni, mutta löytyi kuin löytyikin paikka, joka mulle sopii. Psykiatrisen osastohoidon jälkeen avohoitoon säännölliselle keskustelu- sekä lääkityksenseuranta. Lääkärini on myös pätevä ja ymmärtää myös päihdeasioista. Sen lisäksi voivat tehdä yhteistyötä myös paikallisen A-klinikan kanssa.
Kyllä mä uskon, että sulle vielä löytyy paikka. On tietysti kauheaa jos voimat ovat niin loppu, ettei jaksa edes hakea apua. Oliskohan mitään, mistä voisi saada vähän potkua lisää? Onko paikkakunnallasi esimerkiksi jotain mielenterveysyhdistystä ja/tai tukihenkilötoimintaa? Kriisikeskusta tai jotain? Vai tunnetko olevasi niin loppu, että osastohoito olisi ainut järkevä? Kunpa sulle nyt löydettäisiin joku paikka, josta saisit apua. Elämä voi oikeasti muuttua paremmaksi, vaikka itsekin tiedän nuo itsarifiilikset ja toivottomuuden. Lääkäreille ja hoitohenkilökunnalle ei ainakaan koskaan kannata alkaa vähättelemään mitään. Mielestäni jopa vähän liioitella, jos ei muuten tunnu menevän perille. Voimia nyt!
Kiitos..Mulla on selvät diagnoosit, ja itsehän mä ihteeni pompotin maakunnasta toiseen, ko olin siinä toivossa, että jossain muussa maakunnassa pääsee osastolle helpommin, mutta ei vain pakkohoitopotilaita ottava paikkapulan vuoksi, muut avohoitoon. Mutta avohoito joka täällä on mahdollista, ei tarjoa minulle riittävää apua..
Koskaan en ole vähätellyt mitään, kerran erään im-yrityksen jälkeen menin päivystykseen ja kerroin yrittäneeni just itsemurhaa, mutta eivät siltikään ottaneet osastolle, olen kertonut myös kaikista niistä lukuisista muistakin yrityksistä, itseni satuttamisesta, ym. Mutta ei, koska ei ole tarpeeksi paikkoja niin avohoito..Toivotonta..