Minulla on väsy, joka ei lähde nukkumalla.. Herään joka aamu 4.00-6.00 aikaan. Kaikki tekeminen on suorittamista ja pakottamista itsensä kanssa.. En pysty enää edes itkemään, olen jotenkin turtunut kaikkeen..

Hei, kyllä olet masentunut. Kuulostaa, siltä, että tarvitset apua, avun saanti on nykypäivänä poikkeuksellisen vaikeaa, mutta yritä vain saada, sitä apua, jokainen on arvokas, ja tiedän mistä puhun, kun taistelen joka päivä psyygisten onggelmien kanssa, kirjoitin biisin tästä, minäkään en nuku ollenkaan, tää on ihan perseestä. Elämä on hasteelista

Kiitos paljon vastauksesta ja ystävällisistä sanoista. Niin...taidan yrittää soittaa tk:hon, vielä kun pystyn...Jos saisi keskusteluaikaa psykologille. Tämä on vain niin vaikeaa ja tuntuu ylitsepääsemättömälle.

Kirjoititko biisin masennuksesta? Paljon voimia sinulle ask.

Sain keskusteluajan "psykologille" kolmen viikon päähän. Nyt tämä on selviytymistä siihen saakka. En kuulu enää psyk. pkl. lle, niin terveyskeskukseen psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle on aika nyt. En tiedä onko he siellä kuinka asiantuntevaa porukkaa?

Oman kokemukseni mukaan tk:lla on ihan yhtä asiantuntevaa porukkaa kuin psyk.polillakin. Voimia sinulle!

Kiitos paljon vastauksesta.

Kirjoitan biisejä masennuksesta ja ahdistuksesta ja omasta elämästä, yritin saada apua ja nyt olenkin osastolla pakkohoidossa, minulla on terapeutti mutta tuntuu että voimat ovat aika lopussa, täällä olen kirjoitellut en ole vielä lauluja ja pikkuhiljaa olen näyttänyt ne hoitajalle, anteeksi vastauksen kestämisessä.

Kiitos vastauksestasi ask.

Hienoa, että kirjoitat biisejä. Ymmärrän väsymyksesi. Kirjoitan tuonne syöpä osioon lisää..on tapahtunut kaikkea tässä... Paljon voimia sinulle ask.

En löytänyt sopivaa ryhmää nyt tähän, niin kirjoittelen tänne.

Minun mieheni nukkui pois.. ja suru on musertavaa..Ehdin vielä edellisenä iltana hyvästellä rakkaani, kun hän sitten aamuyöllä nukkui pois. Hautajaiset pidettiin perjantaina ja ne oli kauniit. Mieheni oli 48-vuotias. Olen kovin itkuinen nyt... Tuntuu, että elämäni on pysähtynyt... Miten tästä eteenpäin?

Otan osaa! Katsoin ensimmäisen viestisi päivämäärää ja vaikka tietysti voi olla että miehesi syöpä oli ollut silloin tiedossa jo jonkin aikaa, aika nopeasti hän vaikuttaa menehtyneen.

Kuulostaa siltä että teit hyvin sen mitä tehtävissä oli, nyt on sitten vain jäljellä oma surutyö ja menetyksen kanssa elämään opetteleminen. Voimia siihen! 💚

Kiitos. Ja kiitos vastauksesta ja kannustuksesta.

Yritän nyt vähän jaksaa kirjoittaa mieheni sairastamisesta. Elikkä hänellä alkoi vatsakivut joulun jälkeen ja helmikuussa todettiin vatsasyöpä. Syöpä oli jo siinä vaiheessa niin levinnyt, ettei voitu leikata. Oli paljon tutkimuksia ja sytostaatit aloitettiin kesällä, niitä oli kolmen viikon välein. Mutta mieheni meni niistä vain huonompaan kuntoon. Nyt syksyllä minä aloin väsyä aivan totaalisesti ja lopussa oli paljon ambulanssien soitteluita yms. Mieheni menehtyi sairaalaan syyskuulla ja tosiaan viime perjantaina oli hautajaiset.

Siksi tulin tänne kirjoittelemaan kun aloin olla loppu. Nyt minä olen kerran käynyt psykologilla juttelemassa. Mutta minulla on nyt suru ja masennus samaan aikaan...on niin paha olla.