Olen suunnitellut kirjoittavani tänne jo usean vuoden ajan, ja nyt sen uskallan viimein tehdä.
Olen kolmekymppinen masentuneen miehen puoliso, joka alkaa nyt olla jo sen verran väsynyt tilanteeseen, ettei tiedä mitä enää tehdä 😯🗯️

Tilanne on lyhennettynä tämä:
Mieheni oli masentunut jo silloin kuin aloimme 5 vuotta sitten seurustella. Kyseessä on ensimmäinen ja ainoa suhteeni. Hänellä on psykoottinen vaikea masennus. Hänellä on lääkitys jä hän käy terapiassa.
Hän sairastui alunperin työpaikkakiusaamisen johdosta, sairaus paheni eräiden naapurien takia, paheni jälleenkerran kun opiskelukin epäonnistui ja sen myötä tullut työpaikka meni ja nyt rahattomuus ja työttömyys on aloittanut jälleen koko prosessin alusta. Terapia keskeutettiin yhdesä vaiheessa, kun hänen vointinsa oli parempi. Olin sitä vastaan ja virhehän se oli. Nyt etsimme jälleen uutta terapeuttia hänelle ja kohta näköjään myös minulle (mikäli rahat riittävät).

Raha: Puolisoni on työtön. Minä olen yrittäjä ja tienaan vielä vähemmän kuin työtön puolisoni (koska en tilanteen takia jaksa tehdä enää töitä kuin erittäin vähän). Emme saa asumistukea emmekä toimeentulotukea, koska olen yrittäjä. Meillä ei ole rahaa varsinaiseen terapeuttiin eikä lääkkeisiin. Tämän takia ainoastaan puolisoni käy terapiassa enkä minä, sillä hänen tilanteensa on pahempi. Minulla on myös muutama fyysinen vamma (estää työnteon) joka tarvitsisi fysioterapiaa ja lääkäreissä käyntiä, näihin ei ole rahaa. Vakuutuksia ei ole, sillä niihin ei ole ollut rahaa. Elämme käytännössä puolisoni työttömyyspäivärahalla (n 500€/kk), sillä omat vähäiset tuloni menevät YEL-maksuihin ja ennakkoveroihin ym pakollisiin maksuihin. Muutimme maalle asumaan, sillä sieltä sai vuokra-asunnon edullisesti.

Me: kuten monilla masentuneilla, lääkkeet vievät halut. Näin myös mieheni kohdalla. Seksiä on korkeintaan kerran vuodessa. Haleja ja pusuja ei juurikaan, ainoastaan useamman kerran pyytämällä. Itse olisin valmis vaikka jokapäivä, mutta nyt aika menee vain itkua pidätellessä jatkuvan torjutuksi tulemisen takia.

Olen aina jaksanut olla hänen tukenaan ja yrittänyt parhaani mukaan helpottaa hänen oloaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Nyt on kuitenkin voimat totaalisen lopussa ja tapahtui se, mitä ei olisi saanut tapahtua: masennuin itse.

Huomasin, että masentunut puoliso on ainoa ystäväni ja olemme aina kahdestaan. Yrittäjänä teen töitä kotoa käsin. Nyt kyhjötämme täällä yhdessä, kaksi masentunutta saman katon alla jakamassa saman mustan maailman. Olen miettinyt hiljaa mielessäi jo eroakin, mutta en missään nimessä halua erota ihmisestä jota kaikesta huolimatta rakastan.

Kuvailisin itseäni kolmella sanalla: rahaton, yksinäinen ja rikki. En enää jaksa tehdä kotitöitä tai käydä edes suihkussa. En jaksa tehdä töitä tai ulkoilla (välilevyn pullistuman takia liikunta on kiellettyä muutenkin, kunnes paranee, mutta ei ole varaa fysioterapeutin käyntiin). Sekä fyysinen että psyykkinen kipu on jotain ihan kamalaa. Minulla ei ole enää ystäviä (ainoa muutti pois suomesta). Haluaisin olla puolisoni tukena, mutta en enää voi tehdä muuta kuin itkeä.

Miten te muut huolehditte omasta jaksamisestanne sairaan puolison rinnalla? Onko teillä elämää kodin ulkopuolella? Etenkin pienellä paikkakunnalla, missä harrastusmahdollisuuksia ei juuri ole?

Kiitos niille jotka jaksoivat lukea pitkän viestini.😳