Olen viisikymppinen mies ja olen viime viikkoina tajunnut olevani aikamoisessa ahdingossa. Tajuan myös sen että useimmat ahdinkoni ovat ollee olemassa jo kakskytä vuotta ja jos en nyt tee asioille jotain, olen varmaan viimeistään 10 vuoden päästä lataamossa. Ja nyt mä tarttisin sitten neuvoa että mihinhän tahoon ottaisin yhteyttä asiani kanssa. Meillä on kyllä työterveyshuollossa myös nämä päävaivapalvelut, mutta niitä käyttäneen työkaverini mielestä siellä keskityttiin lähinnä työhyvinvointiin joten en nyt tiedä onko sekään oikea paikka aloittaa. Varsinkin kun työ ja erityisesti yksi työkaverini on se ainoa asia elämässäni mikä on oikeastaan ihan täydellisesti. Arveluttaa kyllä paikasta riippumatta että kuinkahan mut siellä sitten otetaan kun mä voin ihan hyvin kaikilta muilta osin paitsi näiden mun ongelmieni puolesta, eli mitään teilaavaa yleistä masennusta ei ole..

En millään kykene kertomaan näitä missään tarinan muodossa joten pistän tähän nyt vaan lähes listamuodossa nämä ongelmani.

Parisuhteissani (nykyinen 12v) en ole koskaan kehdannut kertoa ihan kaikkea heti kättelyssä, ja jonkun ajan päästä en enää kehtaa kertoa niitä kun olen jo antanut tietynlaisen vaikutelman itsestäni. Jollekulle en ole kertonut tupakoivani jokus viihteellä, jollekulle en ole kertonut millaista seksiä haluaisin, ja kelleen en ole kertonut että tykkään joskus meikata ja laittautua naiseksi ja silloin aina tekisi mieli miestä. Ja on noita asioita muitakin. Näitä mielitekoja vailla kun sitten kärvistelee lyhemmän tai pidemmän suhteen ajan niin viiden vuoden kohdalla alkaa olemaan jo aika tukalat paikat.

Kumppaneita suojelen aina kaikilta murheilta, peittelen ja piilottelen mahdollisia epäonnistumisiani, en halua koskaan juuri mitään jos pikkuisenkin ajattelen että toinen voisi siitä mielensä pahoittaa. Olen jopa ajanut autolla 160 kilometriä vain siksi että tuli mieleen että olen jättänyt jotain ’lelujani’ näkösälle (joka olisi ollut katastrofaalista koska seksiä ei ollut ollut vuosiin eikä asiaa mitenkään oltu käsitelty vaikka asia varmasti vaivasi molempia). Olen myös myynyt kaksi yhteistä venettä tekaistuilla verukkeilla vain sen takia että niihin alkoi kehittyä mittava vika ja puoliso olisi niistä kamalasti huolestunut ja stressaantunut.

Seksissä mä olen myös aivan lukossa, en kehtaa pyytää yhtään mitään. Kerran oli eräs suhdeviritys jossa aiheesta paljonkin ja se nainen ei todellakaan ujostellut yhtään mitään ja halusikin aivan mitä vaan, mutta kun hän kerran kysyi että haluaisinko laittautua naiseksi niin edes hänelle en sitä myöntänyt. Ja eräässä suhteessa – johon jo yllä viittasinkin – koko seksi meni aikalailla naisen mukaan, siinä alussa vielä rohkenin ehdottaa jotain hillittyä roolileikkiä ym mutta tuli niin pahasti kylmää vettä niskaan että en pyytänyt enää ikinä mitään. Ja niin se seksi sitten loppuikin. Ja nämä seksilukot minulla on ollut jo ennen tätä tapahtumaa joten kyse ei olisi siitä että olisin saanut tylytystä aiheen tiimoilta.

Tänään kun pohdin asioita niin muistui mieleeni että minähän olen ollut jo lapsena sellainen että en ole myöntänyt tai kertonut pitäväni mistään. Muistan jo ihan ala-astevuosilta kun kotona tentattiin että onko koulussa ketään kivoja tyttöjä niin sanoin että ei ole, vaikka olihan siellä Sanna ja Minna ja vaikka ketä. Tai kun Tiina Lillak voitti jonkun keihäshomman ja ryntäsin aina telkkarin ääreen kun se uusintana tuli, niin sekin loppui siihen paikkaan ku äiti vihjasi että oonko vähän ihastunut siihen. Tai kun eno unohti talvitakkinsa meille niin olin ihan liekeissä siitä materiaalista ja pidinkin sitä aina kun mahdollista – mutta en mä tietenkään kertonut että miksi mä sitä pidin.

Mulla on kyllä ystäviä kenen kanssa jutella, kenen kanssa mistäkin mutta ei ketään kenen kanssa päästä ihan maaliin asti. Suurimmat ongelmat on tuo tyttöily (tästä en ole kertonut kenellekään, vaikka varsinkin ’bestikseni’ eivät juuri korvaansa lotkauttaisi eikä se nyt kauheasti muitakaan kiinnostaisi) sekä tuo älyttömyyksiin menevä kumppanin suojeleminen kaikelta. Eikä se ole edes pelkästään suojelua vaan koitan ylipäätään vältellä tekemästä/sanomasta/haluamasta mitään mitä hänen tarvitsisi ehkä pohtia. Mulla on esimerksi naispuolisia tuttuja joiden kanssa käyn välillä ’pussikaljoittelemassa pimeätä yötä myöten’ ja se on ihan ok, mutta silti välillä jätän lähtemättä kun mietin että mitähän kumppani tästä ajattelee. Ja nämä siis on ihan ok, koskaan ei ole tullut mitään kränää.

Kun tämä nykyinen suhde on kestänyt jo tämän reilun 10 vuotta, on pari kertaa käynyt niin että olen voinut ihan todella kamalan huonosti jonkun haluamiseni suhteen (jota en siis ole kertonut) että en ole pystynyt peittämään sitä vaan olen vaan itkeä pillittänyt ja tärissyt. Enkä ole kertonut vaikka tietysti on tentattu. Jonkin ajan kuluttua olen noita asioita sitten ottanut puheeksi eikä niistä ole koskaan mitään ongelmaa tullut, ihan hyvin olisin voinut esittää asiani jo aikaisemminkin kuin vasta sitten kun ne ei enää pysy sisällä.

Eräs kaverini – joka tietää lähes kaiken koska se on mun luottoihminen – aina tsemppaa että mitään ei saa jos ei sano ja oikeassahan se on, mutta kun ei se vaan tule. Niin jotain mun tarttisi nyt keksiä. En voi – enkä halua – elää loppuelämääni niin että ujostelen haluamisiani, suojelen kumppaniani murheilta oman hyvinvointini uhalla ja jätän asioita tekemättä siksi että kumppani ja/tai kaverit ihmettelisivät – varsinkin kun ei niitä edes liikuttaisi. Ja mikä koomisinta, jos jätetään aivan läheisimmistä läheisimmät ihmiset pois laskuista niin ei mua edes liikuta mitä ne ajattelevat, haluaisin lähinnä etteivät ne ajattele mitään – ja sehän onnistuu juuri pitämällä asiat ominaan.

Niin että mihin mä nyt menen näyttämään tämän kirjoituksen että joku saisi nää mun lukot auki? Työterveyteen pääsee heti mutta liekö siitä tarpeeksi pitkäaikaista apua, mt-toimistoon lienee aikamoiset ruuhkat ja lukemani perusteella sinne pääsee vasta kun on koittanut heittää veivinsä, ja parisuhdeneuvontakaan ei musta oo nyt ehkä ihan oikea osoite kun ongelmahan on enemmänkin mun korvien välissä kuin parisuhteessa. Joka sekin toki kärsii tästä koska puoliso tietää että mulla on asioita joita en kerro ja ne vaivaavat minua ja tietysti nyt sitten häntäkin.