Heippa kaikille!
Selailin masiksesta kertovia nettisivuja ja löysin tänne. Olen kolmen lapsen äiti, sairastuin nuorimmaisenin ollessa vuosikas. Siitä on jo kohta kuusi vuotta. Takana lääkitystä, sen yritin lopettaa kesällä kun oli niin hyvin kaikki. Ei onnistunut. Kelan kolmivuotinen terapia on myös käyty. Välillä on ollut hyviä pitkiä kausia, kunnes taas tulee pieni tai iso monttu.
Minulla on kaikki asiat hyvin, työ, perhe, ystäviä, sisarukset, koti, talous ei mitään isompia asioita ole painolastina.
Mutta taas ollaan täällä ahdistuksen tuskan itkun syöverissä☹️
Mikä ja miksi mulle käy näin? Ei mitään selvää syytä jota saisin kaivella ja parantaa puhumalla pois. Tai tekemällä.
Tämä ajankohta on otollinen, sairastuin ekan kerran just näihin aikoihin. Ilma on kamala, eilen onneksi paistoi aurinko.
Nyt on toista kertaa kirkasvalolamput korvissa, kokeillaan nyt nämäkin, auttaako.
aloitin taas syömääm epaa dvitamiinia. Beroccaa silloin tällöin.
Pitkiä kävelylenkkejä aloin taas tekemään viime viikolla yhdessä koiran kanssa. Sieltä kun tulee niin olo on hieman tasoittunut.
Terapiassa käyn harvakseltaan omakustanteisesti, nyt tosin tulee monta kertaa peräkkäin, viestin sunnuntaina oloni olevan huonon, ja terapeuttini otti minut vastaa jo silloin illalla. Täytyy hänelle nostaa hattua, on arvokas ja ihana ihminen🙂
Työstäni hakeuduin vapaaehtoisesti pois, olen vapaalla ensi kevääsen. Ajattelin että saan olla lasteni tukena ja mieheni kanssa, tarkoitus oli nauttia ei ahdistua.
Vuodatuksellani ei taida olla päätä ei häntää, ehkä ajatuksena oli jos teillä jollain on samankaltaista tilannetta tai sinne päinkään. Ja onko teillä jotain keinoa tarjota minulle? Miten tästä taas pääsee kiini normaaliin elämään? En halua aamukuudelta ottaa rauhoitavan puolikasta että saan itseni kuosiin ja lapset kouluun☹️ jos en ottaisi niin itkisin sohvalla☹️
Ja se ei lasten kannalta taida olla paras vaihtoehto, (mies on jo mennyt aikaisin töihin, ei siitäkään ole apua aamuihin)
Jos jaksoitte lukea, niin kirjoittakaa jotakin, täällä päivystän koneen äärellä kunnes voi lähteä ulkoilemaan………………
Heippa
Kirkasvalolamppu korvissa pitäisi olla kyllä hyvä ja auttaa ihmistä
siitä olikin vähän aikaa sitten juttua.
Mutta oliko se että noin parissa viikossa pitäisi jo tulosta tulla
Mutta kannattaa lääkärin kanssa siitäkin jutella.
Kun minulla oli lapsuudessa / nuoruudessa vaikeuksia ja ongelmia
niin minulla oli töitä niin paljon että en kerennyt ongelmia murehtia ja niin minulla
on kyllä töitä nytkin liikaa.
Käy ehdottomasti lääkärissä niin sieltäkin saisit varmasti apua.
Ei kannata miettiä mikä ja miksi minulle käy näin.
Vaan ihmiselle elämän varrella sattuu ja tapahtuu kaikkea.
Onkos sinulla ketään ystävää / kaveria jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se helpottas elämää.
Onkos puolisosi sinun tukena ???
Yritä tehdä kaikkea vointisi ja jaksamisesi rajoissa mistä sinulle tulisi hyvä
ja onnellinen olo.
Kaunista syksyä sinulle
Kiitos volvomies, samoin sinulle kaunista syksyä
Mies ei osaa olla silloin tukena kun on pahin olo, itkevä vaikeroiva nainen on varmasti hänelle kauhístus.
Ystäviä läheisiä on jotka huolehtivat, kun vain jaksaisi vastata puhelimeen...
Sain varattua lääkäriajan tälle viikolle, jospa tämä tästä pikkuhiljaa.