minun elämäni ensimmäinen luku
Koska en enää tiedä mitä tekisin ja mihin menisin, ajattelin jospa omaa oloani auttasi jos kirjoittaisin tästä ”elämästäni” ja näin oppisin ymmärtämään paremmin elämäni päähenkilöä eli minua.
Aloitetaan siis. Olipa kerran tyttö, joka syntyi ihanaan perheeseen. Oli pari veljeä ja molemmat vanhemmat.Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes sukulais setä ”rakastui” pieneen tyttöön, joka ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Tyttö oli vasta reilut neljä vuotta, meni piiloon pöydän alle ja leikkasi hiuksensa ja itki. Itki,koska salaisuutta ei saanut kertoa, ei äidille eikä isälle. Kiltit tytöt tottelevat, ja salaisuus säilyi kauan, niin kauan kunnes tuosta tytöstä oli tullut aikuinen.
Meni muutama vuosi kunnes perheeseen tuli lisää lapsia.Lapsia, joilla asiat ei omassa kodissaan sujuneet ja he tarvitsivat uuden perheen. Olihan se aluksi mukavaa, kunnes lapsia tuli lisää ja lisää. Kaikki he tuli surkeista oloista ja tarvitsivat turvaa, apua ja huomiota. Samalla tyttö pelkäsi kaikkea mahdollista, muttei uskaltanut kysyä ei äidiltä eikä isältä apua, koska hän olisi olullut vain vaivaksi. Tarvitsivathan muut lapset apua enemmän. Tyttö oli ahkera, auttoi ja hoiti pienempiä ja teki paljon töitä. Kouluasiat olivat toisarvoisia, koska tyttö eli toisia varten ja ansaitsi oikeuden olla olemassa vain jos jaksoi olla ahkera, avulias ja tunnollinen. Samalla tyttö olisi halunnut vain äidin tai isän syliin. Toisin kävi, isä halveksi ja muistutti aina siitä kuinka tytöstä ei tulisi mitään. Ajan kuluessa ja tytön kasvaessa perheessä koitti uudet ajat, isä löysi viinan. Siitä se sitten alkoi. Isä komensi tytön paistamaan lettuja nuoremmille, mutta tyttö uhmasi ensimmäistä kertaa isäänsä, se oli suuri virhe. Pian tuo tyttö löysi itsensä autosta, jossa isä hakkasi häntä halolla, ja tämä vain muutaman paistamatta jääneen letun tähden. Se sattui ja kovaa, olihan tyttö koko elämänsä vain halunnut olla hyväksytty. Mustelmat eivät tuntuneet miltään sen kivun rinnalla mitä tyttö tunsi sydämessään. Elämä jatkui ja pian tuo tyttö löysi isän kuristamassa äitiä. Aina tuollaisen jälkeen me lähdettiin isää pakoon metsään. Kesällä tyttö nukkui mökillä äidin kanssa, kun yhtäkkiä ikkunasta lasit helisten tuli isä, otti keittöjakkaran ja yritti lyödä sillä tuota jo nuoreksi kasvanutta tyttöä. Huh, että se pelotti. Onneksi tyttö ehti pois alta. Mutta taas sattui, sinne samaan sydämeen. Mahtui tuohon aikaan myös muutamia hyviä hetkiä, aina jos tyttö oli ollut oikein ahkera saattoi hän joskus kuulla jotain hyvää siitä miten siistiksi talo oli tullut tai kuinka hyvin pienemmät oli hoidettu. Hyvää sai kuulla, kun muisti olla ahkera ja auttavainen.
Pian vanhemmat erosivat ja tyttö kantoi hurjaa syyllisyyttä, jos olisin ollut vielä ahkerampi, olisiko kaikki vielä yhdessä?? Tyttö lähti äidin mukaan, joka masentui erosta ja myös hän löysi pian alkoholin. Äiti joi ja joi ja yrittipä hän jopa itsemurhaa. Tuo aika meni kuin sumussa. Tuolloin tyttö myös ihastui nuoreen poikaan, joka tuntui hyvältä Mutta se mitä hänen kanssaan tapahtui, se jää ikuisesti vain tytön sydämeen. Sitä ei tiedä kukaan eikä koskaan.
Vuodet vierivät, äiti raitistui ja löysi miehen, miehen, jota nyttemmin ymmärrän (ketä nyt en ymmärtäisi) mutta joskus ikävät tapahtumat vaan kalvaa mieltä. Jääköön tämäkin siis suureksi salaisuudeksi…
Jopa jo väsyin tässä vaiheessa, taidan jatkaa omaterapiaani huomenissa… tämä on vasta alkua sille elämälle, joka tuskin koskaan muuttuu hyväksi
😞
Voimia sinulle elämäntilanteessasi ja hyviä ratkaisuja ja mikäli ne eivät ole kannaltasi hyviä niin elämä tuo sinulle muuta, kun vaan jaksat odottaa. Älä luovuta. Rukoilen puolestasi ☺️❤️
Täällä taas pienen tauon jälkeen. On niin käsittämättömän surkea olo. Minä joka aina olen jaksanut kaikesta huolimatta edes yrittää hymyillä, en jaksa enää. Tuntuu kuin se ei olisi enää mahdollista. Pahinta kaikessa on, että jouduin jäämään töistä pois, kun ei vaan jaksa. Miten ja miksi mulle kävi näin, ja selviänkö ikinä! Unettomat yöt vaan jatkuu ja pää täynnä mustia ajatuksia. Miks mulle kävi näin, juuri kun luulin että kaikki on viimein hyvin.😯🗯️
Heippa
Meillä jokaisella on elämässä heikkoja hetkijä ja nyt sinulla on heikko hetki
mutta sinua pitää auttaa ja tukea vaikeassa elämän tilanteessa niin sitä
pääsee ongelmien yli ja elämä jatkuu.
Mutta toivoisin että kävisit ammattiauttajan luona niin saisit avun
jaksamiseen niin elämä helpottus.
Kun voi iloja ja suruja puhua toiselle niin se jo helpottaa.
kyllä elämä järjestyy usko minua.
Kaunista juhannusta sinulle
Ajatukset pyörii taas miten sattuu, eikä niissä tunnu olevan järjen häivääkään. Ainut hyvä asia on,että olen poissa kotoa nyt jonkin aikaa. En vaan voi olla siellä. Aluksi piti olla poissa vain hetki, mutten enää voi tavata sitä ihmistä joka elämästäni katoaa lopullisesti. Tällä matkallani aion päästä eroon hänestä henkisesti ja tukahduttaa kaikki tunteeni. Luulen, että se on ainut asia joka voi viedä minua eteenpäin. Mieheni toki sanoi minusta välittävänsä ja haluavansa jatkaa kanssani vaikka asummekin erillään. hmm... pitkään tätä mietin, mutten voi moiseen ryhtyä. Uskon jo tietäväni mitä tarvitsen, tarvitsen turvallisen kainalon johon voin nukahtaa ja ihmisen joka on mukana siinä ihanan karussa arjessa. Mitä on olla yhdessä mutta asua erillään kaiken tämän jälkeen, uskon vahvasti että olisin miehelleni näin vain hätävara kunnes uusi löytyisi ja paikka johon voi tulla kun tuntee olonsa yksinäiseksi. Mitä minä tuosta saisin.. tuskin mitään. Olen niin kovin surullinen ja varma siitä ettei asiat enää suoristu, tämän vuoksi olen päättäntyt lakata rakastamasta ja luottamasta...lopullisesti!
hitto mikä päivä taas takana. Ikävä on kamala ja toistaalta myös päätös unohtaa tuo ihminen pitää. Kaikesta huolimatta odotan koko ajan, että hän ottaisi minuun yhteyttä ja kertoisi myös ikävöivänsä. Toisaalta taas ajattelen, ettei tuo ihminen ole ansainnut sitä kaikkein kauneinta rakkautta jota olen häntä kohtaan tuntenut. Nyt en voi enää kuin toivoa, että hän sen jonakin päivänä ymmärtää. Ehkä minun on aika lähteä... toiseen suuntaan.
Huoh, taas edessä uneton yö ☹️ Toistaalta olen oppinut taas elämästä paljon uutta. Ainakin sen ettei uhosta huolimatta tunteitaan voi tukahduttaa. Olenkin päättänyt itseni rakastaa tuota viimeisintä miestäni niin kauan kun siltä tuntuu. Edelleen kannan kihlasormusta sormessani, koska sydämessäni olen hänen kanssaan ikuisesti. Toisaalta näin yksinkin on hyvä, ei tarvitse ainakaan elää epävarmuudessa. Joskin ajoittain ajatukset on erittäin synkkiä, teinkin tuossa päivänä muutamana jotain mikä ei ollut kovin järkevää, mutta taisi olla enkelit matkassa. Toivon, että jaksan taas vain huomiseen, ylihuomista ei edes uskalla ajatella...
hei annah80, toivon sinulle vaikeassa tilanteessasi kaikki maailman voimat. olen itse vähän samanlaisessa ja ajoittain jaksamisen rajoja koetellaan. tuntuu etten koskaan pääse yli. vaan sitten minusta tulisi ensimmäinen laatuani. aika auttaa. annettaan kaiken tuskan tulla ylitsemme, emme ole todellisessa vaarassa vaikka siltä tuntuukin. annetaan tulla kaiken ja ajan kulua. paha olo helpottaa ajan myötä se on varma. Haluan tukea sinua vaikka näin netin välityksellä, selviät varmasti, kuten minäkin!!😍
Hitto, että voi olla jotain ihmistä niin ikävä. Ei tätä osaa sanoin kuvailla. -----miten tää helpottaa? milloin? mitä vois tehdä?
ei osaakaan. sama ongelma minulla. kaikista pahimmalta tuntuu se ettei sillä toisella ole luultavasti näin ikävä jos ollenkaan. se satuttaa niin pahasti etten oikeastaan halua ajatella koko asiaa.
Olen omassa kriisissäni koittanut kaikkia pakokeinoja, perheneuvolaa, tukipuhelimia, ystäviä, äitiä, liikuntaa, raivoa, itkua, unta, juoksemista, KAIKKEA ja todennut kauhuissani ettei mikään auta ennenkuin pää ja sydän on käsitellyt asiaa tarpeeksi. mikään ei ennen sitä auta, ehkä helpottaa hetkeksi ja nämä hetket ovatkin tärkeitä olla pakosalla, ainaista ahdistusta ei jaksa.
tsemppiä!!!!🙂🌻
No niin uusia vastoinkäymisiä... Nyt sitten menetän myös kodinkin. Ystävällinen pankijohtaja päätti olla myöntämättä lainaa, joten muutto edessä..on vaan muutama pieni mutta. MINNE,MILLOIN,MILLÄ VOIMILLA, MITEN JA ERITYISESTI MIKSI??????????? En oikeesti jaksa, mun elämässä ei ole enää mitään, ei sitten mitään. Olen niin uupunut. Annoin kaikkeni perheellemme ja yhteiselle kodillemme ja nyt... minulla ei ole kumpaakaan. Ei jaksa enää ☹️
Heippa
On niin tuttua tekstiä että niin hyvin pystyn sinuun samaistumaan.
Niin oli itsellänikin monesti niin tiukkaa että monesti meinasi mökki mennä.
Et tiedän sinun olon.
Mutta kyllä elämä järjestyy kaikine huoline vaikka koti menee myyntiin.
Mutta muista että yksin et saa jäädä kun on vaikea elämän tilanne.
Onko pankki lainan irtisanonut ????
Kunta / kaupunki on velvollinen järjestämään asunnon ja suomessa on
perusturva niin ei ihminen jää tyhjän päälle.
Kannattaa kunnasta / kaupungilta jo nyt kysyä asuntoa ja kertoa tilanne.
Mutta onko hirveän isoista veloista kyse ???
Eikö esim maksuaikataulu muutokset onnistu ???
Kaunista kesää sinulle
Täällä sitä taas pureskellaan kynsiä vaikka pitäisi olla nukkumassa. Ei vaan nukuta. Käsittämätöntä miten ihminen voi kahden työpäivän jälkeen olla tässä kunnossa. En edes viitsi kirjoittaa millaisia ajatuksia päässä pyörii. Vaikkei mitään töissä olekkaan tapahtunut, alan itkeä välittömästi autoon päästyäni ja sitä sitten jatkuu. En viitsi enää puhua tästä edes lääkärille koska sairauslomaa siitä tulis ja sitäkään en halua. Älytöntä tietää olevansa sairas ja samalla käyttää kaikki voimansa sen peittäääkseen jopa itseltään. En oikeesti tiedä mikä on enää järkevää ja mikä ei. Kaiken tän lisäks mä en muista yhtään mitään. Lapsetkin on jo huomannu et puhun samoja asioita moneen kertaan. Töissä ihmettelen samoja tekemättömiä ja keskeneräisiä hommia useasti päivän aikana. Unohdan tiedottaa tärkeistä asioista ja voisin vaikka vannoa että olen niistä tiedottanut.. että näin hyvin täällä. Ei ymmärrä enää itsekkään ☹️
Minua auttoi oman tilan ottaminen,
meneminen ulos,
luontoon,
- ja eräässä vaiheessa asuminen erillään -
palasimme yhteen.
Teillä on hyvä pohja rakentaa lisää alkanutta oikeaa - rakkautta sisältävää parisuhdetta -
vaikeuksista huolimatta.
elämä koettelee, muttei hylkää.
Taustassasi mitä olet kokenut, se kaikki väkivalta,
keho muistaa ja vapautuu niistä satuttaneista muistoista kun rakkaudella ne
kehomuistot kohtaa.
Alun alkaen elämäni suman ensi 'tukin' liikahdus
tapahtui kun kävin Rosen-terapiassa.
Hänen käsitellessään selkääni nikama nikamalta ylöspäin kuulin mielessäni junanpillinujelluksen maatessani murrosiässä junan raiteilla.
Terapeutti kysyi myöhemmin mitä tapahtui, mutta en voinut kertoa.
Itkin vaan-
Teissä molemmissa on omat tuntemukset.
Jos miehesi kykenee käsittelemään omiaan tunnelukkojaan etc asenneongelmiaan ihmisen kanssa, joka eettisesti ammattilainen,
eikä parisuhteenomainen ystäväsuhde,
luottamuksesi häneen palaa ennalleen.