minun elämäni ensimmäinen luku
Koska en enää tiedä mitä tekisin ja mihin menisin, ajattelin jospa omaa oloani auttasi jos kirjoittaisin tästä ”elämästäni” ja näin oppisin ymmärtämään paremmin elämäni päähenkilöä eli minua.
Aloitetaan siis. Olipa kerran tyttö, joka syntyi ihanaan perheeseen. Oli pari veljeä ja molemmat vanhemmat.Kaikki tuntui olevan hyvin, kunnes sukulais setä ”rakastui” pieneen tyttöön, joka ei ymmärtänyt mitä tapahtui. Tyttö oli vasta reilut neljä vuotta, meni piiloon pöydän alle ja leikkasi hiuksensa ja itki. Itki,koska salaisuutta ei saanut kertoa, ei äidille eikä isälle. Kiltit tytöt tottelevat, ja salaisuus säilyi kauan, niin kauan kunnes tuosta tytöstä oli tullut aikuinen.
Meni muutama vuosi kunnes perheeseen tuli lisää lapsia.Lapsia, joilla asiat ei omassa kodissaan sujuneet ja he tarvitsivat uuden perheen. Olihan se aluksi mukavaa, kunnes lapsia tuli lisää ja lisää. Kaikki he tuli surkeista oloista ja tarvitsivat turvaa, apua ja huomiota. Samalla tyttö pelkäsi kaikkea mahdollista, muttei uskaltanut kysyä ei äidiltä eikä isältä apua, koska hän olisi olullut vain vaivaksi. Tarvitsivathan muut lapset apua enemmän. Tyttö oli ahkera, auttoi ja hoiti pienempiä ja teki paljon töitä. Kouluasiat olivat toisarvoisia, koska tyttö eli toisia varten ja ansaitsi oikeuden olla olemassa vain jos jaksoi olla ahkera, avulias ja tunnollinen. Samalla tyttö olisi halunnut vain äidin tai isän syliin. Toisin kävi, isä halveksi ja muistutti aina siitä kuinka tytöstä ei tulisi mitään. Ajan kuluessa ja tytön kasvaessa perheessä koitti uudet ajat, isä löysi viinan. Siitä se sitten alkoi. Isä komensi tytön paistamaan lettuja nuoremmille, mutta tyttö uhmasi ensimmäistä kertaa isäänsä, se oli suuri virhe. Pian tuo tyttö löysi itsensä autosta, jossa isä hakkasi häntä halolla, ja tämä vain muutaman paistamatta jääneen letun tähden. Se sattui ja kovaa, olihan tyttö koko elämänsä vain halunnut olla hyväksytty. Mustelmat eivät tuntuneet miltään sen kivun rinnalla mitä tyttö tunsi sydämessään. Elämä jatkui ja pian tuo tyttö löysi isän kuristamassa äitiä. Aina tuollaisen jälkeen me lähdettiin isää pakoon metsään. Kesällä tyttö nukkui mökillä äidin kanssa, kun yhtäkkiä ikkunasta lasit helisten tuli isä, otti keittöjakkaran ja yritti lyödä sillä tuota jo nuoreksi kasvanutta tyttöä. Huh, että se pelotti. Onneksi tyttö ehti pois alta. Mutta taas sattui, sinne samaan sydämeen. Mahtui tuohon aikaan myös muutamia hyviä hetkiä, aina jos tyttö oli ollut oikein ahkera saattoi hän joskus kuulla jotain hyvää siitä miten siistiksi talo oli tullut tai kuinka hyvin pienemmät oli hoidettu. Hyvää sai kuulla, kun muisti olla ahkera ja auttavainen.
Pian vanhemmat erosivat ja tyttö kantoi hurjaa syyllisyyttä, jos olisin ollut vielä ahkerampi, olisiko kaikki vielä yhdessä?? Tyttö lähti äidin mukaan, joka masentui erosta ja myös hän löysi pian alkoholin. Äiti joi ja joi ja yrittipä hän jopa itsemurhaa. Tuo aika meni kuin sumussa. Tuolloin tyttö myös ihastui nuoreen poikaan, joka tuntui hyvältä Mutta se mitä hänen kanssaan tapahtui, se jää ikuisesti vain tytön sydämeen. Sitä ei tiedä kukaan eikä koskaan.
Vuodet vierivät, äiti raitistui ja löysi miehen, miehen, jota nyttemmin ymmärrän (ketä nyt en ymmärtäisi) mutta joskus ikävät tapahtumat vaan kalvaa mieltä. Jääköön tämäkin siis suureksi salaisuudeksi…
Jopa jo väsyin tässä vaiheessa, taidan jatkaa omaterapiaani huomenissa… tämä on vasta alkua sille elämälle, joka tuskin koskaan muuttuu hyväksi
😞