Tuo kertomani suhde toiseen naiseen ja ystäväksi sanominen on silkkaa vähättelyä. Olen valehdellut hänen nimeen, väärentänyt posteja. Poistanut toisen sähköpostista tulleita viestejä... Sain puhuttua tänään äidin kanssa asian ja sain ensimmäisen ajan mielenterveyspuolelle keskustelemaan jonne saan eniten satuttamani ihmisen mukaan varmistamaan että puhun siellä totta.

Minun on aika ottaa vastuut omista teoistani, sanoistani. Siitä kuinka sairaan maailman olen rakentanut valehtelemalla. En saa vaipua sairauden taakse ja alkaa itseäni säälimään, enkä keräämään säälipisteitä. Se tarkoittaisi vain ja ainoastaan sitä etten haluaisi itse tästä saada niskaotetta. Kestää kauan ennenkuin täysin tajuan tämän laajuuden.
Jokainen päivä tulee olemaan uusi. Ja jokainen päivä kun olen puhunut totta kaikessa tulee olemaan hyvä.

Heippa
Hyvä kun olet saanut ajan ammattiauttajan luokse ja käy siellä niin kauan kuin
tarvitset apua.
Hyvä kun sinulla on tärkeä ihminen mukana niin se antaa voimaa ja tukea.
Kuin myös hyvä kun olet itsellesi tiedostanut omat ongelmasi !!!!
Mutta jos tarkoitit rakkaimmallesi ( puolisoasi ) niin on tehokas keino kirjoita
paperinen kirje ja kerro siinä kaikki asiat mitä olet valehdellut ja tehnyt jne
keskustelkaa kaikista asioista jne
niin yleensä se helpottaa elämää ja solmut aukenevat.
Kaunista loppu kesää sinulle

Miten keksit sairautesi?Yleensähän valehtelija valehtelee niin kauan kuin jää kiinni.
Sairas valehtelija ei itse oivalla sitä.Eikä lähde itse hakemaan apua,vaan jatkaa valehteluaan.
Mitä ja miten olet puolisollesi valehdellut kuolleesta lapsesta?Kenen lapsesta?
Aika sekavaa tarinaa sulla.
Minulla oli mies joka oli palturinpuhuja.Niin paljon aina hävetti,kun tuli vieraita tai sukulaisia ja tämä kertoi tarinoitaan.
Enkä tiennyt mitä sanoisin seurassa.Nyökyttelisinkö vai pilaisinko vierailun sanomalla,että valhetta.
Vaivautunut olin joka tapauksessa ja häpesin.Toisaalta minä pelkäsin,että muut huomaavat valheet.Ja monet eivät tiedä vieläkään asioiden oikeaa tolaa.
Hänen ystävänsä tiesivät jotakin,mutta jälkeenpäin ajattelen,että heistä oli hauskaa nauraa takanapäin näitä älyttömiä juttuja.
Kuitenkin meillä oli hyvää paljon ja enhän minäkään ymmärtänyt enkä tiennyt moniakaan asioita valheiksi ennenkuin jälkeenpäin.Puhui aina myös valhetta valheen päälle.Ja jollei pystynyt näyttämään valokuvia tai muuta täyttä faktaa,niin hän ei koskaan myöntänyt valehdelleensa.
Hän puhui virkamiehet,sosiologit ja psykologit puolelleen.hänen puhelahjat ja mielikuvitus oli ja on niin kieroontunutta.Mutta uskottavaa.
Onneksi hän jäi petoksesta kiinni ja todettiin sitten sairaalloiseksi paskanpuhujaksi.
Olen tavannut myös muita patologisia valehtelijoita,mutten yhtään siitä parantunutta.
Se vaatisi aution saaren tai häkin,ettei valehtelija pääsisi tekemään lisää tuhojaan.
Jos ihminen on kymmeniä vuosia valehdellut,niin vuosia kestää myös hoito.Pitkä terapia mielisairaalassa vaihtoehtona.Mutta pääseekö hoitoon ja suostuuko valehtelija.
Mutta kuka hoitaa ne,joita tämä valehtelija on kiusannut?Perheen ja ystävät,jotka ovat uskoneet tämän ihmisen puheisiin.
Miten tämä puoliso ja lapset jaksavat uskoa mitään ja koskaan?Mitä puoliso kertoo työpaikallaan ja sukulaisille,kun valheet selviävät.
Vaimo saa kokea sen häpeän ja naurunalaisuuden,kun mies ja isä saa apua,kun on sairas.
Kerro nyt,miten olet ajatellut tämän puolisosi pärjäävän?Volvon ohje;paperilapulle asiat ok,mutta mitäs sen jälkeen olet ajatellut asiat menevän?
Miten hän selvittää yhteisille ja omille ystävilleen ja teidän suvulle asiat,jotka nyt hänelle lapusta selviävät?
Tsemppiä perheellenne!Ja totuuden tielle!

Jäin kiinni valheistani, vyyhdistä mikä oli paisunut niin suureksi. Milloin itse sen tajusin mikä olen, kuinka sairaan maailman olen ympärilleni rakentanut. Aina olen pieniä valheita, valkoisia valheita päästänyt, mutta kirjoitettuani elämästäni faktoja ylös tajusin että valheet muuttuivat sairaiksi ja hyvin paljon liioitelluksi avioeroni jälkeen vajaan 10v sitten. Vaimolleni silloin, pimitin paljon raha-asioita ja yleensä talouteen liittyviä asioita. Emme eronneet valehtelun vuoksi, siihen olivat omat syynsä. Sen eron jälkeen kun tapasin uuden ihmisen, kerroin asioita menneisyydestäni mitkä eivät olleet totta ja siitä eteenpäin olen pitäytynyt niissä tarinoissa, keksien lisää ja lisää, sairaita, inhottavia valheita.

Nyt 1,5v sitten tapasin naisen ja kiitän hänestä Jumalaa että jäin kiinni ja saan alkaa puhdistamaan pöytää ja rakentamaan elämää totuuden pohjalle. Minua ahdistaa suuresti se että se 1,5v oli helvettiä hänelle ja vein kaiken pohjan kaikesta, tämä oli aika lievästi sanottu kylläkin. Tunteita häneen en ole valehdellut.
Se että tapasin hänet, hän sai minut kiinni valheistani, antoi usein mahdollisuuksia kertoa totuus. Mutta en tarrannut niihin muulla tavoin kuin keksimällä lisää valheita, se että löysin uskon jokin aika sitten on syy että uskallan myöntää itselleni olevani hirviö, haluan aidosti apua tähän sairauteen, mitä en vieläkään täysin tajua kuinka vakava tämä on. Ahdistus kasvaa mitä enemmän käsitän, unettomuus vaivaa.

Ei tuo autio saari idea huono olisi, mutta silloin mielikuvitus lähtisi liikaa liikkeelle ja valehtelisin itselleni sinne elämän. Siinä olisi jo yksi miinus, valehtelisin sielläkin siis. Uskonko lääkkeelliseen apuun, en oikein tiedä. Päässä on joku vinksallaan pahasti kyllä kun tälläistä tekee, mutta onko siihen lääkitys? Kaikki hoitomuodot otan vastaan ja ensi viikolla selviää paljon jatko kun pääsen eteenpäin mielenterveyspuolelle!

Minun piti kirjoittaa tähän vielä niin paljon lisää, mutta nyt ei ole voimaa!

Koska löysit mahdoton uskon?Sen jälkeen kun puhdistit pöydän vai?Vai ennenkö?
Sen jälkeen et siis ole valehdellut kellekkään?Meinaan uskon tulon jälkeen?
Mun ex-äijäkin tuli "uskoon" ja sai sitä kautta lohtua ja päähän taputtelijoita ja lisää häneen uskovia ihmisiä.
Mutta sen jälkeenkin jatkoi palturin puhumista.
Välillä oli aikas ihmisiksi,mutta taas meni raiteiltaan.
Mua ei auttanut kukaan silloin,vaan hän sai sympatiat,kun sentään yritti ja oli sairas.
Siks utelinkin,että miten Sun tää puoliso on saanut tukea.Onko teijän yhteiset ystävät ja suku auttanut häntä?
Miten häneen on suhtauduttu,kun kertonut kavereille ja jos on duunis ni siel,että häntä ja muita on pissitty silmään ja lujaa?
Vai tiedätko edes,miten voi.Ota nyt äijä vastuu muutenkin,kun näin.
Ja senverran jäi kiinnostaa toi lapsiasia,mistä ekas avauksessasi kerroit,ni valkenisi millasta soopaa oot suoltanut?

Olen miettinyt, että olenkohan patologinen valehtelija? Jäin tänään kiinni todella isosta valheesta. Se aiheutti läheisille tuskaa ja kaikkea mitä valehtelu nyt yleensä aiheuttaa. Olen viime aikoina kiinnittänyt asiaan enemmän huomiota. Olen jäännyt tavallista isoimmista asioista kiinni. Olen valehdellut mm. rahoista, joita minulla ei ole.

En ymmärrä, mikä minua vaivaa. Tänään tajusin, että olenko patologinen valehtelija. Eräs tärkeä ihminen joutui vaaratilanteeseen takiani. Tai siis valehtelujeni takia. Eli siis minun takia. En tiedä enää, että mitä tekisin. En kuitenkaan ole niinkään yrittänyt ajaa omaa etuani. Tai kun tarkemmin ajattellen niin olen. Olen yrittänyt pelastaa itseni monta kertaa, ja aina valheella. Pitäisikö hakea ammatti apua ennkuin mitään vakavampaa sattuu? Olenko siis patologinen valehtelija? Jotenkin tuntuu, että olen.

😯🗯️

mahdoton78 kirjoitti 8.8.2011 11:53

Olen 33v mies. Olen tiedostanut kauan että valehtelen asioita. Lähipäivinä olen ymmärtänyt sen tosiasian että olen psyykkisesti sairas, patologinen valehtelija. Olen tuhonnut toisten elämät ympärilläni, valehdellut rakkaimmilleni. Peitellyt valheita valheilla ja niiden päälle valheita. Verkosto ympärilläni on kuihtunut. Pahimmat valheeni ovat olleet tarina kuolleesta lapsesta, suhde toiseen naiseen minkä sanoin olevan ystävyyttä. En ole ennen nähnyt kuinka vakava tämä ongelmani on ja olen hakemassa apua siihen. Mielenterveyspuolella vain kovat jonot ja toista viikkoa joudun odottamaan. Yleislääkärille menen huomenna kertomaan tästä tilanteestani. Tänään illalla vielä keskustelen äitini kanssa tilanteesta. Seuraavaksi kontakteja ihmisiin joita olen loukannut elämäni varrella.

Onko kokemuksia, olenko liian paatunut parantuakseni. Mikä on paras apu minulle?

Hei!
Täällä toinen reilu kolmekymppinen, joka on valehdellut tai jättänyt kertomatta asioita puolisolleen pitkin parisuhdetta. Itse en ole koskaan halunnut satuttaa, vaan jättää piiloon ja historiaan häpeälliset asiat, mutta ne ovat aina tulleet ilmi. Se ei tee valehtelusta ja totuuden pimittämisestä yhtään vähemmän pahaa. Ko. ihminen on vieläpä erittäin rakas, kaikkein tärkein asia. 😭

Itsekin katselin verkosta patologisesta valehtelusta, ja sehän on aika trendikäs termi, jota käytetään ehkä vähän väärinkin (kuin myös adhd-diagnoosia, mutta se on oma lukunsa). Pointti on siinä, että patologinen valehtelu EI ole diagnoosi sisänsä, vaan voi liittyä johonkin oikeaan diagnoosiin. Eli: valehtelu on syy jostakin, ei syy jollekin. Omalla kohdalla valehtelu liittyy vain puolisoon (mikä on pahin mahdollinen vaihtoehto), ei muihin. Miten omalla kohdallasi, valehteletko aivan kaikille mahdollisuuksien mukaan vai voitko olla kellekään täysin rehellinen? Ketju on vanha, mutta toivottavasti olet saanut ammattiapua. Itse käyn mt-puolella juttelemassa viikoittain, olen käynyt jo yli puoli vuotta ja tuntuu että edelleen juttua riittää.

Hei itsellä ollut ja on samaa vaivaa. Jos on muutenkin onton tyhjä olo itsestään niinperehtykää aiheeseen läheisriippuvuus. Minun avioliittoni meni poikki osittain tuosta syystä, osittain kun ex kohteli minua todella huonosti ja maksatti vain laskujaan...