Millaisia paniikkikohtaukset ovat?

Millaisia paniikkikohtaukset ovat?

Käyttäjä littlelight aloittanut aikaan 23.03.2018 klo 13:09 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä littlelight kirjoittanut 23.03.2018 klo 13:09

Heippa! Olisin kysellyt paniikkihäiriötä sairastavilta kokemuksia siitä, millaisia teidän paniikkikohtaukset ovat. Eli miltä ne tuntuvat fyysisesti ja henkisesti?

Itselläni on masennusta ja ahdistusta taustalla, mutta olen pohtinut, voisiko pahimmissa hetkissäni kyseessä olla paniikkikohtaus. Tällaisia oireita saan:

– Puristava tunne rinnassa ja kurkussa, joskus myös outoa särkyä muualla kehossa
– Sydän hakkaa
– Itkettää ja ahdistavat ajatukset laukkaavat, tuntuu että ahdistus tavallaan vyöryy päälle, vaikeus keskittyä mihinkään muuhun
– Epätodellinen, irrallinen olo, ikään kuin en kuuluisi tähän maailmaan eikä edes oma koti tunnu tutulta
– ”Maailmanlopun fiilis”, en tiedä miten tätä kuvailisi paremmin.. Kauhun ja pelon tunne, sellainen lopullisuuden tunne ja olo, että ”kaikki” on mennyttä.

Oireet eivät kuitenkaan yleensä tule ihan puskista, kuten ilmeisesti oikeassa paniikkikohtauksessa pitäisi? Itselläni yleensä tulee ensin ahdistava ajatus ja pieni puristava tunne rinnassa, josta tilanne sitten paisuu. Oireet ikään kuin hiipivät pikku hiljaa ja ekasta ahdistuksen tunteesta voi mennä parikin tuntia, ennen kuin tulee (jos tulee) tällainen isompi kohtaus. Olen myös käsittänyt, että paniikkihäiriössä pitäisi olla enemmän fyysisiä oireita, esim. huimausta tai hikoilua?

Käyttäjä Cherry77 kirjoittanut 24.03.2018 klo 11:58

Omat paniikkikohtaukseni:

- voimakas pelko ja hulluksi tulemisen pelko
- sydän hakkaa
- kädet puutuu
- hengitys kiihtyy
- tunne että pitää paeta, juosta kauas pois
- henkinen paniikki pahempi kuin fyysinen

Kestää muutaman minuutin, jälkeen päin kamala väsymys. Antaa ennakkovaroituksen, vatsassa ikään kuin huono olo.

Kyllä oireesi voivat olla paniikkikohtausta, voimakasta ahdistustahan se on.

Käyttäjä vaniljapulla kirjoittanut 25.03.2018 klo 12:29

Moi littlelight. Kyllä oireesi kuulostavat todella paljon paniikkikohtaukselta, valitettavasti. Paniikkikohtaus ei tule välttämättä yleensä puskista, itse olen saanut sen muutaman kerran tilanteissa missä olen ollut pitkään stressantunut (esim. stressannut jotain tapahtuvaksi, on pitänyt lähteä jonnekin mitä olen jännittänyt), joka lopulta purkautuu paniikkikohtaukseksi.

Ensimmäisen kerran saatuani paniikkikohtauksen en edes tiennyt saaneeni sen. Maha sekosi, oksetti, sydän hakkasi, luulin että kuolen, tuli hirveän kylmä. Lopulta iski jäätävä väsymys ja nuokuin pari tuntia putkeen, energiat oli vedetty ruumiista ulos. Toisella kerralla palasin lenkiltä ja olin ollut todella stressaantunut pitkään monista asioista, olisi pitänyt lähteä hoitamaan pian asioita. Yhtäkkiä sydän alkoi takoa kurkussa asti, hengitys salpautui. Aloin täristä ja hyperventiloin, itkin hysteerisesti ja menin niin sekaisin että soitin ambulanssin itselleni koska olin varma että sain sydänkohtauksen. Kädistä ja jaloista hävisi tunto ja kun ambulanssi saapui niin en tuntenut enää raajojani ollenkaan. Tärinä loppui 20min sisään ja sain diagnoosiksi paniikkikohtauksen.

Jos sinulla on masennukseen jokin hoitotaso, ota nämä paniikkituntemukset ehdottomasti esiin. Voit myös halutessasi tutustua mielenterveysseuran vinkkeihin paniikin omahoidosta --> https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/paniikin_omahoito/Pages/default.aspx

Käyttäjä Myrtti_Fly kirjoittanut 15.06.2018 klo 19:03

Pisarani mereen. (menin joskus hyperventilaatiossa terveyskeskukseen kun oli paniikki päällä)

Ratkaseva alku on jotain 2 - 10 minsaa, jos ei saa itseä järkeilemään tilannetta,
alkaa yleensä pulssin nousu, nollasta sataan sekunnisssa, jos siinö vaiheessa ei saa
käskettyä itseä keskittymään johonkin plus hengittämiseen, todennäköisesti seuraavaksi
ollaan paniikissa, elimistö ja mieli hakee pakosuuntia ja puolustus keinoja, hyperventilaatio.

Tunne siitä että joku henkeä uhkaava tilanne on päällä, tai elimistö ainakin luulee,
voisi kuvailla esim 150 kg rinnanpäällä samalla ku rekka tulee kohti kun olet juuri
oksentamassa 38 asteen kuumessa matkalla alasti kouluun.

Minulla auttoi suuresti eri tilanteiden järkeistäminen, ja usko siihen että virheitä saa tehdä ,
omien sääntöjen löysääminen, plus alkoholismi mutta se on työn alla.