Koetteko että olette vain ns. ajelehtineet elämässä eteenpäin ilman mitään omaa mielenkiintoa asioihin?
Eilen täytin siis 28 vuotta. Olen vähäsanainen, alavireinen. Puhun hiljaisella ja epäselvällä äänellä. En juuri muista elämästäni mitään, muistamisen kanssa on vaikeuksia. Vaikea masennus on diagnosoitu ja psykologini epäilee, että minulla skitsotypaalinen persoonallisuushäiriö. Pääni lyö tyhjää, enkä saa ajatuksistani kiinni. Vaikeuksia kuvata omia mielenkiinnonkohteita ja elämän valintojani. Koko ajan vain masentunut mieliala erityisesti mielihyvän puute. Olen sitten masennuksen vuoksi aloitekyvytön ja eristäytyvä. Kykenen uppoutumaan fantasia- ja pelimaailmoihin. On ollut epätodellisuuden tunnetta ja huolta psykoottisesta hajoamisesta. Pohdiskelen jonkun verran traumaattisia elämäntapahtumiani, toivon että olisin voinut tehdä asiat toisin. Olen pääasiassa jatkuvasti väsyneen oloinen. Saatan myös saada dissosiatiivisia tilan vaihdoksia jolloin muutun vähän agressiivisemmaksi tai että tipahdan kokonaan keskustelusta. (En muista mitä on kysytty tai sanottu). Koen kotoa lähtemisen erittäin vaikeaksi, jumiudun miettimään asioita enkä saa mitään aikaiseksi. Vietän koneella 15 tuntia päivässä ja seuraan Youtubea. Koen että minulla on kognitiivisia vaikeuksia ja tarkkaavaisuus ongelmaa. Vastavuoroiseen keskuteluun kanssani on vaikea päästä. Sosiaalinen elämäntilanne on kapeutunut (ei ole yhtään ystävää jolle puhua). Ääniharhat ovat olleet negatiivisia ihmisääniä. Vainoamiskokemuksia ja epäluuloja hoitotahoa kohtaan. Mielialavaihteluihin liittyvä itsetuhoisuus. Herkkyys vuorovaikutussuhteissa ja tulkintojen tekeminen toisten eleistä ja ilmeistä. En osaa puolustaa itseäni epäasialliselta kohtelulta. Sosiaalinen toimintakykyni on huono.
Epäilen että minulla on diagnosoimaton ADD, monet merkit viittaavat siihen. Minulla on vaikeuksia uskoa omaan työllistymiseeni ja nykyään pidän itseäni työkyvyttömänä.
En tiedä, mutta soitan Rahmaninovia pianolla ja kädet tulee kipeäksi.
Toivon, että saat apua ongelmiisi ja elämäsi helpottuu vielä Anselmi90, kuulostaa, että tarvitset sitä 🙂🌻
Täytän ensi kuussa 26, olen hämmentynyt sukupuoli-identiteetistäni ja minulla todettiin noin vuosi sitten keskivaikea masennus, johon minulla on lääkitys. Olen työelämässä, josta nautin, koska meillä on ihana tiimi ja hyvä yhteishenki, sekä tunnen olevani tarpeellinen ja yleensä myös hyvä työssäni. Kaikki pienetkin vastoinkäymiset otan kuitenkin helposti raskaasti ja asiakaspalvelussa on välillä tosi vaikeaa antaa asioiden mennä vain korvasta sisään ja toisesta ulos, jos on herkkä ja pienikin agressiivinen käytös alkaa itkettää ja ahdistaa. En omista kuin pari ystävää, joiden kanssa olen yhteyksissä netin kautta. En tykkää oikein poistua kotoa, sosiaaliset tilanteet ovat vähän pelottavia. Nautin muutenkin introverttina enemmän omasta seurastani, pleikkarilla pelaamisesta ja piirtämisestä. Rakastan eläimiä ja kaikkea söpöä. Pääni on pimeä paikka ja huono itsetuntoni polkee minua päivittäin. En ole koskaan tarpeeksi hyvä, en millään saralla. Kun mieliala painuu normaaliakin alhaisemmalle tasolle, olen ruikuttava surkimus, jolla saattaa olla taipumus itsetuhoiseen ajatteluun tai ainakin itsensä satuttamiseen. Läheisille perheenjäsenilleni olen olemassa pääsääntöisesti rahan lainaamista varten, se turhauttaa. Vietän kaiken vapaa-aikani pääsääntöisesti netissä, jos pääsen sängystä ylös. Tai sitten katson netflixistä hölmöjä sarjoja ja elokuvia. En tykkää liikkua, en halua mennä ulos. Joinakin päivinä en haluaisi edes olla olemassa. Joinakin haluaisin vain lähteä kauas pois ja jättää kaiken taakse. Elämän ympärilläni pitää olla turvallista ja tuttua.
Aikalailla teen samoja juttuja kuin sinä, ainakin tekstistä päätellen. Paitsi lisäksi vaikeaa alkoholiriippuvuutta ja aika satavarma laitoshoito edessä. Mulla siis on ns. "skitsotypaalinen persoonallisuushäiriö" jos DSM:n mukaan mennään. Itse en jaksa sanaa "skitsotypaalinen" koska useimmat ei sitä ymmärrä (sama kuin skitsotyyppinen häiriö ICD:ssä) Kyseessähän on "lievä mielisairaus", joista ei mitkään kuitenkaan ole mitenkään lieviä, vaan tekee arjesta pahimmillaan orjuuttavaa helvettiä. Mutta on niitä muutama pahempi tauti. Tuo "skitsotyyppinen" tarkoittaa käytännössä ihan samaa, kuin skitsofrenian tyyppinen, mutta sitä ei ole käännetty vaan niin. Sit on piirteitä vielä pershäröistä. Paranoia on kaikista kamalinta, koska pahimmillaan se voi tehdä täysin vakuuttuneeksi kaikesta. Tietty itellä on myös "tervettä paranoiaa", kuten kaikilla muillakin ja sillä voi vähän löytää kaikkia pahimpia pelkojaan, jos alkaa kunnolla kaivamaan.
Noh mutta, aika paljon vietän aikaa koneella. YouTube, SoundCloud, Iltapas-lehti... lehti, Face (jota vihaan) videopelit, musankuuntelu, makoilu, tupakointi, ryyppääminen ja jos onnaa, niin satunnainen kukan poltto nykyään auttaa stressiin ja paranoiaan. Enkä soita mitään pianoa oikeesti... 😀 Itseasiassa kukka voi muuttaa paranoian siedettäväksi omalla kohdalla (ei kiihkoilua ja kyseistä kasvia EI saa aliarvioida!)
Eniten oikeastaan skitsoilla on ongelmana se, että tosi harvat on kiinnostuneet niiden kanssa hengaamisesta, kun niillä voi olla vähän suppeat tai erilaiset kiinnostuksenkohteet. Kaikki on niin stnan autistista 😮