Ukrainan sodasta tunnen  huonoa omatuntoa, kun en enää jaksa seurata sitä. Olen ollut vastaanottokeskuksessa vapaaehtoistöissä yhden kerran viikossa. Muttei siellä enää tarvi apua. Ei sota mihinkään muutu, jos lukisin uutisia ja ahdistuisin.

Koronaa en myöskään seuraa. Itsellä se on ollut jo kolme kertaa ja olen ottanut kolme rokotusta. Pelkään hieman turisteja ja pysyn kaukana heistä, jos mahdollista.

Teen taas jonkun uuden alun 1.1.2023, kuten viime vuonnakin. Ruokaremontti jotenkin onnistui eikä se enää kiinnosta, kun palkkasi yrittämisestä sain diabeteksen. Koska käyn kaksi kertaa vuodessa d-hoitajalla, pitää kuitenkin yrittää noudattaa jotain ruokavaliota. On naurettavaa kuinka diabetesta seurataan noin tarkkaan, kun en saanut nitroreseptiä uusittua. Ensin keskussairaalan lääkäri ei sitä uusinut, kun sanoi, että sen voi tehdä omakannassa. Sieltä tuli vastaus ettei uusita ennen kun lääkäri tutkii. Eli pitäisi päästä terveyskeskuksen lääkärille muttei sinne saa aikoja. Nyt mulla on vanhat nitrot, apteekki sanoi ettei ne välttämättä enää auta. Hälläväliä olo on, kuhan nyt asian vaan kirjoitin ettei aina yksin tarvi jupista tuotakin asiaa.

Liikuntaa mun ei tarvi lisätä, käyn kuntosalilla ja hiihdän. Keilailen aina kun saan kaverin. Jotain kai pitäisi tehdä henkiselle elämälle. Olen liian paljon yksin. Talvella ei tule käytyä naapureissa eikä ne mulla. Chateissa käyn joskus mutta en jaksa olla koko aikaa useinkaan. Kiva, kun on näitä yhteisketjuja täällä, mihin voi kirjoittaa.

Minusta vaan tuntuu, että elämästäni puuttuu jotain vaikka kaikki näennäisesti on hyvin. Tänäkin aamuna mietin miksi yleensä taas heräsin. Koiran syöttämään ja lumitöihin. Sitten kai kuntosalille, kauppaan ja kirjastoon.

Hyvää Uutta Vuotta koko porukalle.

Huomenta. kiitos samoin Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta, tai edes parempaa tai edes siedettävääkin.
Minun vuosi meni ensin ihan hyvin, tyytyväisenä avioliitossa, luullen että loppuelämän ollaan yhdessä. mutta kas mitenkä kävikään. Mies päätti erota, syitä en kerro enempää, mutta olihan se järkytys. Nyt on mennyt seitsemän kuukautta siitä päivästä ja monenlaista olen kokenut, tuskaa ahdistusta itkua raivoa ahdistusta pelkoa. Pelko on ollut suurin ja ikävä. Nyt pikkuhiljaa on ollut välillä ihan rauhallinen olo, ei tyytyväinen muttei enää niin katkerakaan. Ensin en voinut mihinkään mennä, olin neljän seinän sisällä itkemässä, mutta onneksi ystävät auttoivat.
Nyt on toive että löytäisin uudestaan uskon siihen että voin löytää elämänkumppanin, enää en sitten edes puhu mistään loppuelämän kaverista, se on nähty ettei sitä voi itse päättää. On vain elettävä päivä kerrallaan.

Moi,
ekaa kertaa täällä, yritin jo 6 kk sitten, mutta jokin meni pieleen kirjautumisessa. Outo alakulo on vallannut mielen viimeisten parin kolmen vuoden aikana. Luulin sen johtuvan työpaikasta, joka söi kaiken ilon elämästä. Mutta sain viime vuonna vaihdettua työpaikkaa ja joku 8 kk meni hyvin. Sitten alakulo iski taas. Nyt otin työpaikan tarjoamaan ammattilaiseen yhteyttä ja sen kanssa käydään muutama keskustelu. Ei mulla kuitenkaan suuria odotuksia sen suhteen ole.
Täälläkin "kaikki on hyvin", perheasiat kunnossa, talous ok, hyvä työpaikka, harrastan paljon liikuntaa ja ystäviäkin olisi...silti mieli painuu maahan. Häiritsevää, mutta en tiedä miten siitä pääsisi eroon. Tuntuu ettei ketään oikeasti kiinnosta ongelmani, ei mitään apua ole olemassakaan. Minulle on varattu positiivisen ihmisen rooli, ja alakuloisena olen vastenmielinen, josta pitää päästä eroon. Tässä roolissani minun kuuluu olla iloinen ja vahva, älykäs edelläkävijä.
Itseä ei valitettavasti kiinnosta juuri mikään. Se ehkä on pahinta. Huomaan että kiinnostus aina vain useampia asioita kohtaan hiipuu koko ajan. Elämä on muuttunut taas 50-vuotiaana yhtä tylsäksi kuin joskus nuorena, oli aikaa mutta ei mitään tekemistä. Nyt ei ole aikaa, mutta mikään ei kiinnosta.

Parempaa uutta vuotta meille kaikille.

Venäjän hyökkäyssodan takia vuosi 2022 oli eurooppalaisittain oikea annus horribilis. Sodan jatkoskenaariot näyttävät synkiltä nekin.

Henkilökohtaisesti työtilanne oli päättyvänä vuonna hyvä, ja oma ja läheisten terveys kohtalainen. Skitsofreniani pysyi aika hyvin hallinnassa, vaikka kärsinkin ajoittain ahdistuneisuudesta ja unettomuudesta. Jaksoin pakollisten rutiinien ohella toteuttaa joitain ylimääräisiäkin projekteja.

Toivotan kaikille tukinetin ihmisille hyvää vuotta 2023. Pidetään luottamus, toivo ja rakkaus matkassa, ilman niitä ihminen ei jaksa eteenpäin.

Minulla on ollut raskas vuosi. Toivon tulevan vuoden olevan edes sen verran helpompi, että edessä olisi paluu "pelkkään" perusahdistukseen.

Työtilanne on parempi kuin aikoihin, mutta epäsäännöllistä ja osa-aikaista 0-tuntityötä teen edelleen. Ennen kaikkea ennustettavuutta kaipaisin, kokoaikaista työtä tuskin jaksaisinkaan. Pelkää lähestyvän taantuman vaikutusta työhön, mutta muuten sen suhteen ei ole odotettavissa muutoksia.

Avoimen opinnot takkuavat. Päätin, etten enää ota opintoja vain jonkinlaista aktiivisuuden kulissia ylläpitääkseni, vaan etenen vain ja ainoastaan oman kiinnostukseni ja voimavarojeni mukaan. Saa nähdä miten tämä lupaus pitää.

Toivon myös, että 2023 alkaisi pikkuhiljaa palata siihen vanhaan normaaliin. Ei enää koronaa, ei sotaa.

Jos tekisin uudenvuodenlupauksia, niin lupaisin lenkkeillä enemmän (tämän vuoden saldo vaivaiset 926 km, kun tavoite on jotain 1500 km pintaan), etsiä muitakin liikuntamuotoja rinnalle (kotijumppa tai -jooga vaikkapa) ja vähentää suolan, rasvan ja sokerin käyttöä. Mutta tämä konditionaalin takana oleva lupauksentapainen on ollut sama vuodesta toiseen, joten olen oppinut olemaan antamatta lupauksia.

En siis ole erityisen positiivisissa fiiliksissä vuotta vaihtamassa, mutta näillä mennään.

Parempaa vuotta 2023 kaikille! 🤗

Radiossa jossain ohjelmassa soi Tonavan kaunoinen. Ei todellakaan elämä ole semmoista, kaukana siitä. Kaikki mitä tuleva tuo tullessaan lamauttaa minua. En uskalla kirjoittaa niitä asioita tähän etteivät ne toteutuisi, severan taikauskoinen olen. Ahdistunut, turhautunut, surullinen, katkera, vihainen. En haluaisi muistella menneitä, kadonneita hetkiä, lyhyitä onnellisia häivähdyksiä, koska tulee suru niiden loppumisesta. En haluaisi odotella huomisen vastoinkäymisiä, koska ne tulevat kumminkin. En tiedä miten päin olisin tässä hetkessä kun ei ole mitään ajateltavaa eikä mikään tunnu enää merkitykselliseltä. Hengitän väsyneesti, koska elimistö vielä on päättänyt toimia päällisin puolin, vaikka olen huonossa kunnossa fyysisesti ja henkisesti. Voimia ja toivoa ja lohtua toivotan kaikkien uuteem vuoteen. Minä en semmoista itselleni enää toivo, mutta kaikille teille toivon

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: Lihavointi vahingossa päälle niin poistin

Ahdistuneella mielellä. Minua ei ahdista Covid eikä sota. Minua ahdistaa se, ettei ole ketään kelle voisin puhua kaikista asioista mitä mielessä pyörii ja siellä pyörii mennyt elämä kaikkineen sekä lapseni jaksaminen. Mistään ei saa apua kun pelkään, että mopo lähtee milloin hyvänsä karkuun ja syöksyy ties mihin. Yksin täälläkin näkyy ihminen olevan kuten koko maailmassa. Miksi ketään kiinnostaisi.

Rahat loppuu kohta ja itseni ja lemmikkieni sairastamiseen menee kaikki eikä edes riitä. Rahan puute ahdistaa kovasti eikä uusi vuosi tuo helpotusta.

Ahdistaa myös eläinten ja erityisesti kissojen tilanne kun jätetään heitteille kärsimää enkä pysty vaikuttamaan vaikka haluaisin kaikki maailman kissat turvaan ja lämpimään.

Eieiei, hyvin kuvattu! Osuvia huomioita! Hyvin samansuuntaisia ajatuksia minullakin on tulevasta vuodesta. Luultavasti tulee yhtä paljon vastoinkäymisiä kuin tänäkin vuonna, ja minuakin lamauttaa kaikki tuleva, mistä taas pitää selviytyä jotenkin. Ehkä se on erilaista, että en tunne olevani erityisen katkera mistään vanhoista jutuista. Kaikkea muuta mainitsemaasi löytyy runsaasti minunkin mieleni sisältä.

En tee uudenvuodenlupauksia. En usko sellaisiin enkä muutenkaan pysty tekemään mitään enää yhtään enempää kuin tällä hetkellä jo teen.

Vuoden vaihtuminen muistuttaa lähinnä siitä, että aika kuluu ja mikään ei muutu ainakaan paremmaksi. Enkä itse voi vaikuttaa mihinkään, millä olisi merkitystä. Juuri millään ei tunnu olevan merkitystä. Toisten ihmisten elämät näyttävät menevän eteenpäin, mutta omani on jäänyt paikoilleen tuskaisaan kuoppaan.

Eieiei, siinä ajattelen eri tavalla, että en usko, että lamauttavien asioiden kirjoittaminen näkyviin vaikuttaa niihin millään tavalla. Ihan niin kuin ei vaikuta kirjoittamatta jättäminenkään. Niihin ei välttämättä voi vaikuttaa mitenkään, ei taikauskolla eikä teoilla eikä ajatuksilla eikä toiveilla eikä uskomuksilla. Ne vaan ovat niin kuin ovat.

Nymphalis Antiopa, minuakaan ei ahdista covid eikä sota. Ymmärrän hyvin rahahuolten ahdistuksen, koska olen kokenut saman aiemmin. Ehkä nyt pitäisi olla kiitollinen siitä, että juuri nyt sentään rahatilanne on ihan hyvä. Myötätuntoni sinulle, jos kamppailet parhaillaan rahaongelmien kanssa.