Miksi on usein niin tyhjä olo?
Onko muilla usein tyhjä olo?
Tyhjä olo voi olla niin monella tapaa. Tyhjä elämä (mitäköhän sekin tarkoittaisi, siis kokee ettei elämällä mitään merkitystä), tai horroksellinen tyhjä olo (ajatus ei kulje ja on ikäänkuin horroksessa eikä tajua mitään).
Minulla on joka kerta vähemmästäkin ”mullistavasta” tyhjä olo. Koen tyhjyyttä kun joku
-menee naimisiin
-eroaa
-saa lapsen
-tai ihan mitä vaan.
Koen hetkellistä tyhjyyttä siitäkin, kun menin mieheni kanssa kihloihin. Koen tyhjyyttä kun elämäni odotukset eivät olekaan sellaisia, mitä ne yleensä ihmisillä ovat. Kyllä minäkin haaveilen hiukan esim. omasta talosta. Lapset eivät kuulu haaveisiini, ja tämä aiheuttaa suurimman ongelman. Jotenkin koen, että koska en haaveile lapsistani, olen vajavainen nainen. Että ei ole mitään elämäntarkoitusta tai sisältöä, jossei tee lapsia. Tuntuu niin repivältä ja ristiriitaiselta, kun tuntuu että jos saa lapsia, kaikki tuhoutuu ja jos ei saa lapsia niin siltikin kaikki tuhoutuu. Sitä en tiedä, mistä minulle on tullut näin maailmanloppuolo kaikkien päätösten suhteen. Tein niin tai näin, niin tyhjyys on taattua.
Osaan myös tuntea täyttä oloa ja riemua. Tässä se onkin kun 5 minuuttia sitten oli ratkiriemukasta ja 5 minuutin päästä ei enää olekaan. Miksen voi vaan tuntea normaalisti. Miksi kaiken täytyy olla joko huippua tai sitten todella ikävystyttävää.
Stressaan varmaan koko elämää etukäteen. Jokaikinen asia tuntuu katastrofilta etukäteen, mutta itse tilanteessa ei enää tarkoita mitään. Eli mitä sitten jos saan tai en saa lapsia? Jostain syystä en voi kuitenkaan olla koko ajan murehtimatta kaikkea! Tai naimisiinmenopäätöksen jälkeen tuntui tyhjältä ja taas toisena päivänä tiedän haluavani, ja toisena mietin että olenko pöljä kun ymmärränkö ihan varmasti mitä se tarkoittaa, ihan kun kaikilla päätöksillä olisi joku maailmanloppuvaikutus. Mustavalkoisuutta! Joko- tai ei mitään.
En tiedä saako näistä ajatuksistani mitään selkoa.
Sen vielä tahdon ihmetellä ääneen (minulla on tapana ihmetellä kaikkea ääneen), että miksi on niin vaikeeta muistaa asioita. Sanotaan, että masennus ja lääkkeet voivat aiheuttaa muistamisvaikeuksia ja muutenkin keskittymisvaikeuksia, mutta minulla nuo ongelmat ovat kärjistyneet sen jälkeen, kun olen jo tavallaan parantunut masennuksesta (siis en koe olevani kovin masentunut, mitä nyt allapäin välillä) ja lopettanut lääkkeet. Ei tarvita kuin pieni häiriö jossain ja keskittyminen on pilalla. Puhun usein läpiä kaikille kun en muista miten asian oikea laita meni. Häpeän tätä. En halua olla mikään valehtelija, mutta muistamattomuus on tahatonta! Usein en muista tehneeni jotain, tai tekemättä jättämisiä, tai että mihin laitoin tavarat (vaikka ne olisivat kädessä). On niin turhauttavaa kun pää ei toimi! Jos joku menee vähänkin yli ymmärryksen, vaivun lähes välittömästi jonkinlaiseen horrokseen, standby-tilaan. Mitä ihmettä tämä on..
😑❓
No nyt on taas joka päivä tätä ihmeellistä samaa. Höhlää? En oikeen tajua mistään mitään. Ei toimi yhteydet päässä. Ihanku kaikki olisi jotain outoa jota en ymmärrä, seinät ja lattiat ja pöydät. En vaan tajua. On niin kummallista, ettei tajua jonkun seinän merkitystä. Et se on siis seinä, eikä siitä kävellä läpi. Mikä on seinä, häh?
Entäs sitten sanojen merkitykset. Nauran joka päivä jotain sanaa, koska se kuulostaa niin pöljältä. Oikeastaan kaikki sanat kuulostavat. Seinäkin on tosi outo sana. Tai joku ruoka, esim. sipuli?? Tai kaali.
Tuntuu hirveän yksinkertaiselta ku ensinkään yhteydet ei toimi ja toisena naurattaa ihan omituiset jutut.
Eilen sitten itkin sitäkin ettei mies varmaan halua mua ollenkaan, vaikkei se antanut mitään viitteitä siitä. Kaikkea pitää itkeä etukäteen, koska jotain voi sattua tai entäs jos mies ei enää haluakaan olla kanssani. Pitää olla henkisesti varautunut kaikkein pahimpaan, koska niin voi tosiaan käydä. En tajua itseäni lainkaan.
Syötkö/oletko syönyt bentsodiatsepiinejä? Minulla sivuvaikutuksena oli juuri tuo muistin menetys, en seuraavana päivänä muistanut (täysin fiksusti) tekemiäni asioita. Muutenkin ne lääkkeet tekivät jotenkin unimaisen olotilan, rauhallisen, mutta lähes välinpitämättömän ja turran.
Älä murehdi siitä, että naurat hassuille sanoille, yms! Minäkin nauran aivan samanlaisille asioille silloin kun ylipäänsä pystyn nauramaan. 🙂
Heippa
Ihan yksinkertainen neuvo / ohje on Älä murehdi tai mieti tulevia asioita / ongelmia
sillä elämä kyllä järjestyy ja turha murehtiminen vie vaan kauheesti
ihmiseltä enerkijaa ja voimaa.
Kaunista kesää sinulle
volvomies, joo olen yrittänyt ja välillä onnistunkin siinä tosi hyvin, elämään siis tässä hetkessä murehtimatta turhia. Ja sitten on taas niitä hetkiä jolloin panikoin kaikkea, mennyttä ja tätä hetkeä ja tulevaa. Tiedän kyllä että turha murehtiminen vie hirveästi energiaa, koettu on..
En syö/ole syönyt bentsoja. Ainoastaan jotain Cipralexejä ja kokeiltiinhan muitakin neurolepteja, jotain peratsineja ja muita, en edes muista kaikkea. Mutta kun niistäkin on jo aikaa, oliskohan vuosi lopettamisesta, viime kesänä lopetin? Ja sen jälkeen tällanen on ilmaantunut ja pahentuu koko ajan. Unohdun vähän väliä kesken toimintojen johonkin ihmeen horrokseen. Ihan sellasta että kävelen eteiseen ja unohdin että minne olin menossa. Puhelin kädessä ja unohdin kirjoittaa tekstiviestin. Keskustelussa kesken lauseen jää juttu kesken enkä enää muista mitä olin sanomassa.
Parhainta ehkä ollut kun en ollut kerran edes tunnistaa omaa siskoani, mietin vain että kuin tuo näyttää niin tutulta ja ehkä minuutin päästä välähti että siskohan se. Tai että jotku tutut ovat käyneet joskus montakin kertaa kylässä, enkä siltikään tunnista heitä. Arvata saattaa myös nimimuistin, jossen edes muista tavallisia suomen kielen sanoja niinku vaikka lusikka tai veitsi tai matto. Se, että asiansa saa selville on jotain tällaista: "ostin muuten, hetkonen miksi niitä nyt kutsuttiinkaan, no sano nyt, ne jutut joita pidetään lattialla?". Päässä raksuttaa vaikka kuin monta minuuttia ja joskus ei siltikään. Eikä näin käy vaan yhen sanan kanssa joskus vaan vähän väliä. Ihan kuin olisin tukehtumassa ja uppoomassa johonkin löysään mössöön.
Nyttenkin kun luin noita vastauksia, kaikki oli ok mutta kun aloin kirjoittaa tätä niin yhtäkkiä olen jotenki ihan ku jossain pumpulissa ja olo vetää veteläksi ja voisin nukahtaa tähän.
Voisitko kärsiä dissosiaatiosta? Kuulostaa jokseenkin tutulta tuo sinun kertomasi. Minulla se on nimetty dissosioinniksi. Oletko kokenut elämässäsi jotain traumaattista? Se voi johtaa myöhemmin tähän dissosiointiin. Lisää aiheesta löytyy esim. täältä: http://koti.welho.com/marhalla/D_dissosiaatio_yleiskatsaus.html
amanta, en tiedä. Lapsuus nyt oli mitä oli, ei kovin ruusuista ja moni asia jäi kaivertamaan ja vieläkin mietin niitä enkä tahdo päästä ohi.
Mutta en kyllä tajunnut tuon linkin sanomasta oikeen. Siis joo, olen huonomuistinen ja välillä täysin keskittymiskyvytön horroksessa hortoileva, mutta en kyllä tajua noita hienoja termejä..ja kun en koko ajan kuitenkaan ole. Mutta usein pompin aiheesta toiseen pysymättä itsekään perässä. Joskus sanon jotain, jota en itsekään ymmärrä. Jotain käsittämätöntä mongerrusta, enkä edes muista jälkikäteen. Ja huonomuistisuus/valikoiva muisti. Muistan kaiken usein niin ettei semmoista ole todellakaan tapahtunut tai asiainkulku ei mennyt niin. Ihan kuin oma pää keksisi jotain tarinaa joka ei pidä lainkaan paikkaansa!
En tiedä enää mitä tehdä. Joko puhun tahattomasti jatkuvasti valheita ja palturia (koska pää muistaa väärin), tai sitten lakkaan puhumasta kokonaan.
Premnas kirjoitti 6.8.2010 15:7
volvomies, joo olen yrittänyt ja välillä onnistunkin siinä tosi hyvin, elämään siis tässä hetkessä murehtimatta turhia. Ja sitten on taas niitä hetkiä jolloin panikoin kaikkea, mennyttä ja tätä hetkeä ja tulevaa. Tiedän kyllä että turha murehtiminen vie hirveästi energiaa, koettu on..
En syö/ole syönyt bentsoja. Ainoastaan jotain Cipralexejä ja kokeiltiinhan muitakin neurolepteja, jotain peratsineja ja muita, en edes muista kaikkea. Mutta kun niistäkin on jo aikaa, oliskohan vuosi lopettamisesta, viime kesänä lopetin? Ja sen jälkeen tällanen on ilmaantunut ja pahentuu koko ajan. Unohdun vähän väliä kesken toimintojen johonkin ihmeen horrokseen. Ihan sellasta että kävelen eteiseen ja unohdin että minne olin menossa. Puhelin kädessä ja unohdin kirjoittaa tekstiviestin. Keskustelussa kesken lauseen jää juttu kesken enkä enää muista mitä olin sanomassa.
Parhainta ehkä ollut kun en ollut kerran edes tunnistaa omaa siskoani, mietin vain että kuin tuo näyttää niin tutulta ja ehkä minuutin päästä välähti että siskohan se. Tai että jotku tutut ovat käyneet joskus montakin kertaa kylässä, enkä siltikään tunnista heitä. Arvata saattaa myös nimimuistin, jossen edes muista tavallisia suomen kielen sanoja niinku vaikka lusikka tai veitsi tai matto. Se, että asiansa saa selville on jotain tällaista: "ostin muuten, hetkonen miksi niitä nyt kutsuttiinkaan, no sano nyt, ne jutut joita pidetään lattialla?". Päässä raksuttaa vaikka kuin monta minuuttia ja joskus ei siltikään. Eikä näin käy vaan yhen sanan kanssa joskus vaan vähän väliä. Ihan kuin olisin tukehtumassa ja uppoomassa johonkin löysään mössöön.
Nyttenkin kun luin noita vastauksia, kaikki oli ok mutta kun aloin kirjoittaa tätä niin yhtäkkiä olen jotenki ihan ku jossain pumpulissa ja olo vetää veteläksi ja voisin nukahtaa tähän.
mä olen myös syönyt Cipralexia masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön monta vuotta,nyt puolisen vuotta olen syönyt Venlavaxia.
mainitsemasi asiat vaikuttavat aika tutuilta.. mulla on olo myös kovin sekava ja turta usein. jään myös miettimään ja tankkaamaan asioita..asioita joilla ei välttämättä ole mitään merkitystä. unet ovat myös tosi levottomia ja pelottavia,ja vaihtuvat samassa yössä usein.usein jään vaan tuijottamaan jonnekin kaukaisuuteen ja pää tuntuu olevan ihan tyhjä. unohtelen myös asioita paljon,just niinkuin kirjoitit että laittaa jonkun esineen johonkin ja hetken päästä ei muista tehneensä sitä tai minne sen laittoi!
myös mulla on "hyperaktiivisia" hetkiä joilloin ajatukset kuin juoksee päässä ja olo on energinen,mutta seuraavassa hetkessä aivan voimaton ja väsynyt.outoa..
oletko muuten käynyt/käytkö parhaillaan terapiassa? siitä voisi olla apua kun pääsee ammatti-ihmiselle sanomaan asioita niinkuin ne on,häpeämättä. hän osaisi myös käsitellä niitä asioita ammattimaisesti sinun kanssasi ja saisit selvyyttä asioihin.
lapsista vielä.. en kaikkien naisten ole todellakaan pakko haluta lasta! jokainen me teemme kuten parhaaksi näemme🙂 kyllä niitä elämäniloja löytyy muistakin asioita,monista. ne vaan masentuneena tuppaa unohtumaan,kun kaikki on vain mustaa☹️
jaksuja sinulle!
Sama juttu, millään ei ole mitään väliä koska olen 43 eläkkeellä,elämä takana mun mielestäni, viimeksi tänään makasin sängyssä ja mietin silmät kiinni että tätäkö tämä elämä tulee olemaan hautaan saakka, ei siis mitään järkeä, peiton alle vaan piiloon.
otin rivatrilia rauhoittamaan oloa, vähän helpotti sydämen tuskaa.
olo on kuin katsoisi lukemansa kirjan viimeistä sivua tietämättä mitä sitten tekisi, elämä on tuo kirja ja se on hoidettu loppuun.
Älä ainakaan lakkaa puhumasta. Itse tein niin ja siitä ei hyvää seurannut. Meni pitkä aika kun opettelin uusiksi koko puhumisen.
Toi linkki on kyllä vähän haastavaa luettavaa.
Oletko ehkä stressaantunut tai jotenkin ylikuormittunut? Onko sinulla elämässäsi paljon asioita joita joudut muistamaan ja selvittelemään? Työasioita tai muita. Onko tätä jatkunut pitempään vai onko tämä tullut jonkun tietyn asian seurauksena?
Itse huomaan , jos olen stressaantunut, jotenkin ylikuormittunut tai väsynyt niin unohtelen asioita ja päivässä on hetkiä jolloin olen ihan horroksessa ja "unohdun" jonnekkin pois.
Mietin myös sitä, että jännitätkö sosiaalisia tilanteita? Itse olen jännittäjä, ja minulla se tekee sitä, että puhuessa en voi keskittyä itse puhumiseen vaan keskityn siihen jännityksen tunteeseen. Sen vuoksi saatan puhua mitä sattuun ja en muista kunnolla mitä olen puhunut. Tai saatan sölköttää jotain ihan soopaa.
Tsemppiä kovasti, toivottavasti olosi helpottuu!!
🙂🌻
Kuulostaa melkoisen tutulta tollanen unohtelu ja keskittymiskyvyttömyys, itkuisuus yms.
Muin kohdalla asia on hiukan helpottunut kun käytän säännöllisesti (masennuslääkityksen lisäksi) ahdistuslääkitystä koska olen elänyt melkoista kriisiä viimeiset 2,5v.
Välillä yritin olla ottamatta niin oloni palasi itkuiseksi ja vain pahojen asioitten vatvomiseksi.
Sanoit että oot lopettanut lääkityksesi, varmaankin lääkärin ohjeistuksella?
käytkö missään terapiassa tms juttelemassa olostasi koskaan?
mulla on lähes kaikki 'ystävät' hävinneet mun tän pahentuneen olotilani vuoksi ja oon kokenut tosi tärkeäksi saada käydä juttelemassa jonkun kanssa.
Muutin 9kk sitten paikkakuntaa enkä ole täällä saanut vielä apua ja elänkin hyvin tuskaista ja yksinäistä elämää koirieni kanssa, mutta nyt viimeinkin pääsen ryhmään, toivottavasti koen sen itselleni oikeaksi koska en pysty puhumaan vieraille rehellisesti tilastani ja olen aiemmin käynytkin vain kahdenkeskisissä jutteluissa.
Mä ehdotan että käyt lekurilla juttelemassa sun olostasi ja vaadit sun terveydentilan tutkimista muutakin kuin ilm. masennuksen osalta; en tiedä minkä ikäinen oot mutta kuulemma esim 'väärä' hormoonitila voi aiheuttaa vaikka minkälaisia oireita.
Itse oon paljon tekemisissä ihmisten kanssa jotka ovat aivovammautuneet jossain vaiheessa ja heillä on paljon samanlaista oirehtimista kun mulla 'pöpillä'.. usein kuulemma alkuun heitäkin luullaan mielenterv.ongelmaisiksi kunnes pää kuvataan ja löytyykin jokin vanhan kolarin tai kaatumisen aiheuttama aivovamma. (en halunnut pelotella sua tolla mutta kyllä itsekin mietin miten 'pelkkä' masennus yms voi ihmisen sekottaa täysin)
Toivottavasti sun asia selviää ja opit taas tunteen iloa ja surua ja kaikkia tunteita <3
Oho, olipas tullut vastauksia..muistankohan vastata kaikkiin?
No siis kuvio on sellainen, että tuntuu että tämä pääsohjo alkoi sen jälkeen tai vähän ajan kuluttua lääkkeitten loppumisesta ja paheten koko ajan. Lääkkeet lopetin "omalla luvalla", koska sairaanhoitaja vaan pelotteli mitä kaikkea voi tulla jos lopettaa. Minulla noista lääkkeistä oli kuitenkin lähinnä haittaa, en pystynyt siihenkään vähään mitä nyt, enkä taatusti tuntenut mitään tunteita vaan kaikki meni vielä enempi täydellisessä sohjossa. Ihan oman pääni takia otin itselleni oikeudet lopettaa lääkityksen, vaikkei se rankka ollutkaan. Lopetin lääkkeet pikkuhiljaa, aina pari viikkoa sama annos ja sitten hiukan pienemmäksi, joten mitään yhden päivän lopettamisia en harrastanut. Olen ollut aina vähän herkkä lääkkeille ja ne pistävät minut herkästi sekaisin/väsyksiin.
Käyn tällä hetkellä psyk. polilla sh:lla juttelemassa, kaavailtu on psykoterapiaa mutta koska en ikinä muista asioita niin ei tiedä koska muistan soitella niille terapeuteille tai milloin saan aikaiseksi, koska arkipäivän toimetkin ottavat hirmu pitkän ajan. Minulla ei siis mitenkään riitä 24h normaaliin arkiaskareisiin, joku aina kärsii. Yleensä kärsii syöminen tai kotityöt jää hoitamatta, eikä niinkään sen takia että olisin uupunut vaan koska jumitan vähän väliä eli en ehdi/tajua hoitaa.
En myöskään itkeskele, tällä hetkellä en koe että olisi mitään niin väsyttävää tai surullista tai muuta, ja jos olisi pystyisin kyllä itkemään. Minusta vaan tuntuu että tämä vajaateholla käyvä pää ei pysty keskittymään normaaleihin arkiaskareisiin. Se, että käyn koulun loppuun vaikeuttaa kotitöiden hoitoa. En näköjään voi saada kaikkea. Jos on työtä/koulua, kotielämä kärsii (=syöminen, ehkä harvoin nukkuminen), jos taas pystyn pitämään terveydestä huolta niin silloin en voi yksinkertaisesti keskittyä samaan aikaan käymään jossain muualla. Mahdoton kuvio, harvoin onnistuu kaikki samaan aikaan samana päivänä.
En ole jännittäjä, koen itseni aika rohkeaksi uudessakin seurassa vaikka tietty varovaisuus aina seuraa mukana, ei suin päin rynnitä tilanteisiin. Jännitän ainoastaan silloin kun yritän selvittää jotain hiukankin monimutkaisempaa asiaa, jolloin sanat alkavat levitä kokonaan tai niitä ei tule ollenkaan. Enkä välttämättä jännitä tuota vaikeaa tilannetta etukäteen, alku on lupaava mutta loppu on jotain ihan outoa, koska en itsekään tajua mitä yritän selittää.
Olen ollut yhdessä psykologin testissä, siinä tutkittiin muistamista ja keskittymiskykyä. Ei havaittu mitään erikoista, tosin huone oli hiljainen eikä ollut yhtäkään häiriötä, joka olisi katkaissut keskittymisen.
Suoritan myös yhtä kurssia ihan yksin ja ero on huomattava: opettaja selittää asiat ja tajuan heti ja kun saan rauhassa tehdä, ei ilmene kauheasti ongelmia. Tosin viimeisimpänä tehtävänä kun tuli joku hiukan vaikeampi (siis enempi työvaiheita), meni keskittyminen jotenkin sekaisin niin, että kaikkien aikaisempien päivien osaamiset olivat kuin jotenkin pyyhkäisty sillä hetkellä pois? Ja jos yritän kirjallisista ohjeista tehdä saman tehtävän, saan tulkata kirjaa vaikka puoli päivää tajuamatta silti siitä yhtään mitään.
En kyllä tajua sitä, että jos oppii yhden uuden asian, kaikki vanhat unohtuu. Onko minulla siis joku minidisketti asennettuna päähän kun synnyin vai onko muisti oikeasti näin rajallinen että yhen oppii, kaikki muut unohtaa? Eikä edes auta opiskella niitä vanhoja, koska silloin uusi ja vanha menee ristiin sekaisin.
Ite olen ruvennut pelkäämään että entäs jos ne lääkkeet ovatkin aiheuttaneet minulle jonkun aivokasvaimen tai jonkun, ja nyt se kasvava loinen siellä painaa jotain kohtaa jolloin minulla pahenee vaan tämä keskittymishäiriö ynnä muut..inhottavaa kun ei tiedä mistä kiikastaa!
Tätä saman vatvomistahan tää on. Olen jutellut sairaanhoitajan kanssa tästä aika useasti ja hän taas miettii että kun tietysti keskityn näihin unohtelemisiin että ruokkisko se tätä..mutta kun en todellakaan aina mieti koko asiaa, tajuan vasta jälkikäteen että mitähän höpönpöppöä on taas tullut kerrottua muille. Pystyn jopa kertomaan tosiasioita, jos oikeen pinnistämällä keskityn siihen ettei tuu taas puhuttua ihan valetta. En tajua tätä miksi on niin vaikeeta puhua niin ettei sanat menisi koko ajan ihmeelliseksi mongerrukseksi jopa vaikka kuinka yritän saada selkokieltä ulos. Sitten ihmiset sanovat siihen että puhun siksi ihmeitä kun yritän liikaa keskittyä. Mulla menee kirjoittaessakin välillä kirjaimet ihan vääriin paikkoihin, mutta kirjoittaessa se ei sentään ilmaannu niin helposti koska sen voi korjata.
Sitten kokee sellaisia boostikausia että kaikki on ihanaa ja täydellistä ja on niin elinvoimainen ja sitten taas ettei mikään kiinnosta tai kaikki on ihan menetetty eikä kannata yrittää. Vihaan sitä olotilaa.
Olen niin hemmetin tuuliviiri ettei ole tosikaan. Nyt mua kiinnostaa joku juttu ja viiden minuutin päästä muahan ei oo koskaan ees se juttu kiinnostanutkaan!
Sitten mulla on joku ihmeen juttu että pitäisi olla niin fiksu ja aina "oikeeta mieltä" asioista. Siis eihän koskaan voi olla mitään oikeeta mieltä. Ei sellasta olekaan. Koen vaan usein että oon tyhmä jossen oo oikeeta mieltä jostain asiasta. Että jos ajattelen toisin ku joku toinen, olen joko tyhmä ja mustavalkoinen tai sit se toinen ei vaan tiedä. Tai jos olen kauheesti kaikesta eri mieltä, olen vaan vastarannan kiiski ja haen vaan huomiota sillä et "hei mä en ajattelekaan niin ku moni muu", mutta ei se varmaan ole sitäkään ku tajuan vaan yhtäkkiä et hei, ei tän tarvii olla näin, mutta ei se toinenkaan vaihtoehto oo.. *no nyt meni ajatukset taas niin solmuun etten enää itekään tiedä mitä olin selittämässä*.
Onpas nyt jo..
Tämä päivä on ollut niin turha. Äsken itkin pitkän aikaa kun kaikki tuntuu niin turhalta ja olemattomalta, semmoiselta että mikä tarkoitus on yhtään millään? En ole käynyt tänään lainkaan ulkona ja kotityöt kasaantuvat. Ehkä tämä olo johtuukin siitä. En saa itseäni toimimaan enkä tee muuta kuin nyhvään koneella ja haaveilen jostain paremmasta.
Lisäksi minua turhauttaa ehkäisyasia. Haluisin sterilisaation. No onneksi nyt illalla täällä on livekeskustelu, tosin en ole ihan varma koskeeko otsikossa oleva Ehkäisy siis jotain muuta ehkäisyä. No nyt minua rupesi naurattamaan koko sana ehkäisy, kuulostaa niin omituiselta! Mutta siis minua ilahdutti huomata että tänään on livekeskustelu ja aihekin on ajankohtainen!
Mulla on liian usein sellainen olo että olen vaan tyhmä eikä kukaan jaksa mua. Että kysyn liikaa ja ihmettelen liikaa ja olen vaan tyhmä törppö joka ei tajua mitään. Tulee sellanen olo että mun pitää pyydellä anteeksi sitä jos kysyn jotain liian yksinkertaista asiaa. Mun pitäis vaan tajuta kaikki itse tai sit olla hiljaa. Anteeks etten ollut edes hiljaa.
Apua!
Olen ihan stressaantunut. Pitäisi valmistua jouluun mennessä koulusta ja koen jonkinasteista burn outia niihin töihin liittyen. Koen riittämättömyyttä, en uskalla tehdä niitä töitä, varsinkaan lopputyötä, sillä koen etten kuitenkaan osaa tehdä tarpeeksi oikein/hyvää työtä. Apua, mitä teen! Pakko olisi pystyä tekemään ne työt jos haluan valmistua, ja tämä taas nostaa stressiä potenssiin sata. Miten pystyn tekemään työtä, jossa koen taitoni täysin riittämättömiksi!!
Jos ei olisi kiire, voisin hetkeksi perääntyä ja pitää inspiraatioloman, mutta nyt en voi! Tuntuu että juna menee taas liian nopeaan enkä voi sitä pysäyttää. Kohta jää kaikki hommat tekemättä koska olen niin stressaantunut. Kaikki vaan kasaantuu. Enkä voi estää kasaantumasta. Hukun tähän. Lamaannun.