Miksi me suomalaiset ollaan niin yksinäisiä???
Itse koen häpeällisenä myöntää että olen yksinäinen. Koen vaikeana lähestyä kavereita omilla ongelmillani, vieraalle on tavallaan helpompi puhua – niin, ei siis hävetä samalla tavalla kuin kaverin edessä.
Mutta miksi häpeän yksinäisyyttäni ja avun tarvetta? Tai oikeastaan vain se kuuluisa olkapää on se mitä eniten tarvitsisin. Siksikö että ajattelen ihmisten pitävän minua heikkona ja saamattomana? Eikö ne tosikaverit ole juuri niitä heikkoja hetkiä varten.. myös? Mutta miksi en uskalla turvata omiin kavereihini… vaan rypeän mielummin yksinäisyydessäni? Ja ennenpitkää erakoidun kokonaan..?
Miten tämä voi olla näin hankalaa?
Jos me suomalaiset ollaan tällaisia niin miten ne muut sitten tekevät? Aina iloiset Espanjalaiset?
Niinpä. Aika kylmä kulttuuri meillä suomalaisilla.
Kyllähän sen kouluajoilta oppi, että yksin oleminen on jotenkin säälittävää ja häpeällistä. Ihan perseestä sekin ajattelutapa.
Jätetäänköhän muissa maissa sinkkukaverit ulkopuolelle kun ruvetaan seurustelemaan ja ollaan tekemisissä vain muiden pariskuntien kanssa? Ja siitä ei saisi edes loukkaantua vaan tyytyä siihen, että kaivetaan ulos sieltä kellarista sitten kun siippa on vaikka työmatkalla tai suhde menee muuten päin seiniä. Mua ainakin ottaa tällaiset kertakäyttöystävyyksiä harrastavat ihmiset todella pahasti päähän. Sitten no niitä, jotka keräävät ympärilleen hyväksikäyttöverkostoa.
Tylsää on myös se, että kun vihdoin saa uudessa kaupungissa muutamia ystäviä ympärilleen, niin joutuukin muuttamaan työn perässä muualle. Ilman mukana kulkevaa parisuhdetta on siis aika yksin. Yksinäiset eivät mahdu tähän yhteiskuntaan. Politiikassakin huolehditaan vain lapsiperheiden asioista ja kunnat kosiskelee erilaisilla etuuksilla lapsiperheitä. Mitä tasa-arvoa se sitten on?
LonelyWolf kirjoitti 10.3.2013 23:46
Niinpä. Aika kylmä kulttuuri meillä suomalaisilla.
Kyllähän sen kouluajoilta oppi, että yksin oleminen on jotenkin säälittävää ja häpeällistä. Ihan perseestä sekin ajattelutapa.Jätetäänköhän muissa maissa sinkkukaverit ulkopuolelle kun ruvetaan seurustelemaan ja ollaan tekemisissä vain muiden pariskuntien kanssa? Ja siitä ei saisi edes loukkaantua vaan tyytyä siihen, että kaivetaan ulos sieltä kellarista sitten kun siippa on vaikka työmatkalla tai suhde menee muuten päin seiniä. Mua ainakin ottaa tällaiset kertakäyttöystävyyksiä harrastavat ihmiset todella pahasti päähän. Sitten no niitä, jotka keräävät ympärilleen hyväksikäyttöverkostoa.
Tylsää on myös se, että kun vihdoin saa uudessa kaupungissa muutamia ystäviä ympärilleen, niin joutuukin muuttamaan työn perässä muualle. Ilman mukana kulkevaa parisuhdetta on siis aika yksin. Yksinäiset eivät mahdu tähän yhteiskuntaan. Politiikassakin huolehditaan vain lapsiperheiden asioista ja kunnat kosiskelee erilaisilla etuuksilla lapsiperheitä. Mitä tasa-arvoa se sitten on?
Minulla on monta kertaa käynyt niin, että kaverit on alkanut seurustelemaan ja sitten niitä ei ole enää kiinnostanut minun kanssa hengata kun aikaa menee niin paljon sen poika/tyttöystävän kanssa. Eli jouduin roskakoriin. Silloin kun itse olin parisuhteessa, kovasti yritin pitää kiinni ystävistäni ja vietin myös heidän kanssa aikaa, että molemmat osapuolet parisuhteessani saivat hengittää.
Olen todella yksinäinen ja häpeän sitä. On minulla jotain kavereita, mutta niiden kanssa ei tule niin usein vietettyä aikaa kun niillä on omat poikaystävät jne. Myöskin olen ollut sinkkuna jo 3 vuotta, minkä aikana olen tapaillut useita miehiä, mutta jatkuvasti joutunut pettymään ja minua on kohteltu miten sattuu.
Koen myös, että Suomessa on vaikea ystävystyä uusien ihmisten kanssa. Jotenkin suomalaiset haluavat olla lapsuuden kavereiden kanssa ja pysyvät niissä vanhoissa piireissä. Harvoin tulee pyyntöjä, että lähdetkö käymään jossain ulkona viettää aikaa. Ikää minulla on siis 24 vuotta. Teini-iässä ja opiskeluaikana kyllä tuli saatua uusia kavereita. Toisaalta kun menin ammattikorkeakouluun 19 vuotiaana monet opiskelijat olivat siellä minua huomattavasti vanhempia, joiden elämäntilanne oli täysin erilainen verrattuna omaani.