Hei Whiteprincess,

Luin tekstisi ja se, mitä kirjoitit empatian hyväksikäytöstä, on todellakin niin. Siitä voi jäädä pitkät jäljet. Mielenkiintoinen ilmiö onkin se, että ematiakyvytön ihminen ei hae apua/tunne tarvitsevansa apua, hänen ympärillään olevat ihmiset sen sijaan tuntuvat hajoavan palaksiksi, vaikka heillä on kaikki kyky kohdata kanssaihmiset. Empatiakyvyttömän ihmisen kanssa kommunikointi ja vuorovaikutus on vain niin kuluttavaa ja ennalta-arvaamatonta. Siihen kai sitä väsyy, hämmentyy, vihastuu... Mielenkiintoinen kysymys tuo, että kenellä on vastuu empatiakyvyttömistä ihmisistä. En ole koskaan ajatellut asiaa noin. Luulen, että hoitoon ei heitä koskaan saa vastoin tahtoaan, syyttelykään ei juuri auta, joten itse olen tullut siihen tulokseen, että luotan intuitiooni ja poistun sellaisten ihmisten vaikutuspiiristä mahdollisiman nopeasti. Olen siis itse vastuussa siitä, että en ole tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa.

Itse koen kuitenkin, että aidosti empatiakyvyttömiä on hyvin vähän. Ajattelemattomia, törppöjä, itsekkäitä ja omaneduntavoittelijoita sitäkin enemmän. Ajan henki on se, että jokainen kaapikoon itselleen kasaan sen, minkä voi. Se suosii raadollisiakin menetelmiä. Toisaalta on olemassa (onneksi) paljon ihmisiä, jotka ovat aidosti välittäviä, lämpimiä, empaattisia ja kykenevät pyytettömään auttamiseen ja kuuntelemiseen. Sellaiset ihmiset vetävät minua puoleensa ja heidän seurassaan viihdyn paremmin kuin hyvin. Omassa elämässäni sellaisia ihmisiä on tullut useiin vastaan, kun olen ollut aivan pohjalla. Jälkeenpäin katsoen huomaan, että monessa todella vaikeassa paikassa on matkaan mukaan tarttunut joku sittemmin hyvin tärkeäksi muodostunut ihminen. Silloin kun ei ole muuta kuin oma haavoittunut itsensä, voi löytää melkoisia aarteita. hankaluus on siinä, että niiden löytämisen tai arvon huomaa usein vasta vuosia tapahtuneen jälkeen.

Kiitos vastauksestasi Fenix30. Minäkin olen ottanut sen asenteen, että jos huomaan, että empatiakykyäni yritetään käyttää hyväksi, tai rajani yritetään rikkoa, niin otan etäisyyttä. Samaten on luottamuksen laita. Kaikki eivät vain ole luottamuksen arvoisia. Minusta voi saada ajoittain hyvin kylmän ja etäisen kuvan, mutta se on juuri sitä, että ei päästä lähelleen ihmisiä, jotka eivät kykene empaattiseen vuorovaikutukseen. Joissain kulttuureissa kuitenkin juuri empatia on vahvuus. Muissa kulttuureissa on helpompi olla lämmin. Valikoin ihmiset kenet päästän lähelleni. Muutama sekunti vuorovaikutuksessa ratkaisee, tuleeko suhteesta antoisaa. Tilanteessa on aina niin monta osapuolta kuin on ihmisiäkin. Se miten ihmisen kohtaa on ratkaisevaa. Eri persoonallisuustyypit vaativat erilaista kohtaamista. Empatiakykyä kun ei voi toiselle ihmiselle antaa.