Tänään jouduin töissä toimipisteeseen, jossa työskennellään yksin. Nyt koko aamupäivän itkenyt täällä.

En muista milloin oon viimeksi syönyt.

On niin paha olla. Viikonloppuna tulee lapset kylään ja en tiedä miten pysyn kasassa koko viikonlopun.

Oon miettiny itsemurhaa tänään.

Minulla myös usein itsemurha ajatuksia, mutta onneksi en niitä toteuta.

Tänään opiskelua koskeva haastattelu videopuheluna.

Olen joskus kun jännittää niin ihan lukossa.

Nyt vielä tuli jokin allergiakohtaus. Ottaa päähän, että miksi just tänään.

Olen tottunut siihen jo että päivässä ei ole paljoakaan sisältöä. Teen kävelylenkin aamupäivästä ja sitten käyn kaverilla ja siinä se.

En näe oikein mitään mieltä tässä elämässä, mutta silti taistelen koska en näe mieltä kuolemassakaan. Aika vain kuluu koko ajan. Vuodet vierii. Ja samanlaista kärsimystä tämä koko ajan on.

Sitten tartun aina johonkin mitä joku on minulle sanonut. Johonkin esim. solvaukseen ja pyörittelen sitä päässä monta päivää. Helvettiä tämä välillä on.

Pakko lähteä kävelylle. Ei tätä muuten kestä.

Tsemppiä!

Hei janeckyfin,

tosi rankalta kuulostaa elämäntilanteesi. Minusta on ihme, että jaksat käydä töissä.

Itse olen huonossa kunnossa pärjännyt lapsen kanssa viikonlopun yli sillä tavalla, että olen etukäteen miettinyt, mitä ruokaa teen eri päivinä tai mitä valmista ostan ja milloin syödään mitäkin. Sitten olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että laitan ruuan tarjolle oikeaan aikaan. Katsoin kellosta ja pidin siitä kiinni, vaikka oli välillä tosi kuolemanhaluinen ja huono olo.

En tiedä, minkä ikäisiä lapsesi ovat. Jos he ovat hyvin pieniä, myös muun päivärytmin saaminen toimimaan vaatii paljon voimia, jos itse voi huonosti. Tein itse etukäteen suunnitelmia, milloin suurin piirtein tehdään mitäkin. En yrittänyt ikinä mitään isoja asioita, vaan hyvin yksinkertaisia, kuten läheiseen leikkipuistoon meneminen aamupäivällä, sitten tietty ruoka lounaaksi. Tai pihalle leikkimään vähäksi aikaa. En millään jaksanut leikkiä siellä, mutta jotenkin sinnittelin vähintään tunnin verran. Joskus meni helposti parikin tuntia, mutta useimmiten ei. Huomasin, että päivä meni helpommin, jos onnistuin saamaan aamupäivään edes lyhyen ulkoilun ja sitten lounaaksi ruuan pöytään suurin piirtein oikeaan aikaan. Ei ollut enää niin väliä, jos iltapäivä meni sekaisin.

Jos lapset ovat niin pieniä, että nukkuvat myös päiväunet, myös siinä katsoin kelloa ja laitoin päiväunille samaan aikaan kuin muulloinkin. Aina se ei onnistunut, mutta yritin.

Varsinkin ruuasta ja ulkoilusta huolehtiminen kuitenkin vaati suunnittelemista etukäteen, ja kun ei ole voimia, on vaikeaa pystyä suunnittelemaan mitään. Kun rahaakin on vähän, on vielä vaikeampaa ostaa jotain sellaista, mihin rahat riittää. Suunnittelemisen lisäksi huomasin, että minulle oli tärkeää etukäteen päättää yksinkertaisista rutiineista (vie pihalle leikkimään, lämmitä pinaattiletut lounaaksi). Opin rutiinien tärkeyden joltain kaupungin kotipalvelun työntekijältä, joka kertoi perusasioita, miten kannattaa toimia lapsen kanssa, jotta hänelle tulee turvallinen olo ja päivä sujuu helpommin. Usein kirjoitin lapulle muistiin nämä yksinkertaiset asiat, ja jos oli tosi huono olo, seurasin vain sitä listaa. Siihen useimmiten kykenin.

Ymmärrän, että olet varmasti aivan poikki, jos olet jotenkin selvinnyt ensin työviikosta ja sitten pitäisi vielä jaksaa lasten kanssa viikonloppu siihen perään.

Minullakin oli usein tuo kysymys, mitä järkeä on jaksaa tällaista. Se ei ikinä lopu eikä mitään toivoa ole. Lapset kuitenkin kasvavat. Sen takia tilanne ainakin minulla on selvästi helpottunut aiempaan verrattuna, vaikken vieläkään voi kovin hyvin. Vaikka lapset kasvavat, työ on varmasti yhtä raskasta edelleen, mutta lapset eivät sitten enää vaadi niin paljon, vaan tekevät paljon enemmän itsenäisesti omia juttujaan. Riittää, kun tarjoaa ruokaa suurin piirtein oikeisiin aikoihin ja patistaa pihalle leikkimään välillä. Silloin tulee myös enemmän hyviä hetkiä.

Minkä ikäisiä lapsia sinulla on, janeckyfin?

Myös työterveyslääkärissä käyntiä kannattaa harkita, jos koet, ettet millään jaksa työssä. Olen myös kokenut tuollaisen vaiheen, kun kävin salaa itkemässä vessassa työpaikalla päivän aikana.

Mikä siinä on, että joku ikävä, johonkin syvään osunut sanominen, jää pyörimään ja virtaa kuluttamasn? Miksei se mene kuin vesi hanhen selästä kuten jos jotain positiivista kuulis?

*.

Janeckyfin, hyvä kun päästät noita tuskan oloja pois. Yksin ei jaksa kukaan. Vaikutat jotenkin tutulta nimimerkiltä vuosien takaa?

Tuo lohduttomuus jota kuvaat, riipaisee lukea, ettei sinulle maistu ruoka. Että kyyneleet on kuin hädän leipää. Että elämä on niin vaikeaa!.

Yhteishuoltajuuden kipua olen kokenut, juuri tuota, lapset tulivat tai hain joka toinen vknl. Mitä sinun sinua syyllistävät tunteet pitää sisällään? Mistä kaikesta tuo syvä suru on syntynyt?

Sanotaan, kaikella on tarkoitus. Jos ei löydä mikä se on omassa elämässä, eikö sitä ole? Vai eikö  vaan ole voimia etsiä? 

Voiko tarkoitus elämässä olla voimaa? Yhteyteen avautumista? Itsessä olevan pienen syvältä satutetun ihmisen syvältä esiin nostamista?

Hyvä kun jaksoit, hyvä että kirjoitat. Kirjoita vaikka tuntuisi miltä.!

Jotain viikonloppufiiliksiä...Perjantaina töiden jälkeen tuli vähän parempi fiilis, varmaan sen takia, kun tiesi, ettei tarvitse raahautua sinne pariin päivään. Loppupäivä oli ihan ok, sain vähän syötyä ja illalla pelasin pleikkaria pitkästä aikaa, ei ole ollu siihenkään mielenkiintoa...

Eilinen ja tää päivä on sit ollut taas huono. Lasten kanssa meni ehkä normaaliakin huonommin, ne riehuivat ja taisin pariin otteeseen huutaa niille. Vaikka ei se niiden vika oo et oon poissaoleva ja paska vanhempi muutenkin. Pihalla oli ok, siellä ne viihtyy keskenään. 10, 5 ja 2v.

Illalla meen ehkä saunaan jos se rentouttais, vaikka monesti sielläkin itken. Tällä viikolla mietin joka ilta, laitanko huomiseks enää herätystä töihin, niin tänäänkin.

Alamäki alko ehkä about vuos sitten avioerosta, tosin oli mulla huono olla jo paljon ennne sitä). No sen jälkeen on ollu yks hyvä kaveri, vaikkei se lopulta edes ollut hyvä kaveri. Myös pari lyhyttä parisuhdetta, mut ei nekään toiminut, enkä tiedä, haluunko edes mitään parisuhdetta, ehkä ei oo järkevää just nyt.

Mietin sitä, kun mulla on yks vanha kaveri, se laittoi syksyllä viestiä ja kysy miten menee, halus olla yhteyksissä. No mulla oli yks syy, minkä takia se yhteydenpito jäi, jouluna toivotti vielä hyvää joulua. Nyt mietin, ottaisko siihen vielä yhteyttä, kun edellisistä viesteistä on puol vuotta. Oon aina viihtyny sen seurassa ja se kuuntelee.

Kesälomaakin mietin, alkaa kk päästä, mitä mä silloinkin teen...en mitään.

Siinä nyt taas jotain tuntemuksia, toivottavasti selviin hengissä ens viikosta, tai en edes tiedä, toivonko sitä.

Ja ei, en oo ollut täällä vuosia sitten, ihan tuore kasvo täällä.

"Janecky"  - sen nimimerkin jostain menneiden vuosien viestien seasta muistiin jäänyt? Voi olla että jossain muualla konemaailmassa jollain samantapainen nicki...

Ero... vie tosiaan aikaa koota elämää uudestaan sen jälkeen. Aluksi voi ajautua uuteen yritykseen, mutta siinä tekee ehkä hallaa molemmille pidemmän päälle. Ensin kannattaa satsata kaikki voimat siihen, että jaksaa, vaan jaksaa. Syyllisyys kyllä yrittää aamut ja yöt ihmistä kalvaa, vaikka koskaan ei ole vain toisen syy jos kaksi ajautuu 'karille'.

Lapset on lahjoja, ei voida kumpikaan osapuoli omia niitä, yhteisiä haasteita ovat. Se joka lasten kanssa enemmän on, kasvaa lähemmäksi - tai voi olla että jossain perheessä se joka enemmän pääsee lähemmäksi lapsia niin, että lapset purppailevat ongelmiaan enemmän sille vanhemmalle? Omassa perheessä jokainen me pidimme sisällä kaiken. Lapset nyt kolmekymppisiä.

Kirjoitit ihmisestä, josta mietit kysyä kiinnostaisiko vielä jatkaa ystävyyttä? Sanoit, että on hyvä kuuntelemaan. Kuuntele, miltä sinusta tuntuu ja jos saat olon itseen, että haluat kokeilla, sanonta 'ei se ota jos ei annakaan' niin oletpahan ainakin osoittanut että olet kiinnostunut kuulemaan mitä sinne kuuluu?

Voihan olla, että hän siellä syvemmissä vaikeuksissa itsen kanssa? tai sitten kaipaa yhteyttä, muttei vaan saa aikaseksi ottaa kenennkään yhteyttä, hukkuu töihin?

Aikaa kulunut, ollu hyviäkin hetkiä, tosi hyviäkin, pääosin huonoja, nyt oon ihan loppu, ollu jo jonkun aikaa, mut viimeyön tapahtumat, ja miten tein vääriä valintoja ja pilasin kaiken, hajottaa totaalisesti.

Tuskin meen maanantaina töihin. Kokoajan mietin, et haen keittiöstä veitsen ja viiltelen.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: -
• Muokattu moderaattoreiden toimesta 2 vuotta sitten. Syy: -

Mitä toissayönä tapahtui, haluatko kertoa?

Virheitä tai huonoja valintoja sattuu jokaiselle joka ylipäätään uskaltaa tehdä jotain. Se on osa ihmisyyttä - toivon, ettei sinun tarvitse rankaista itseäsi siitä.

Heippa Janeckyfin. Mä ajattelen niin että elämä on elämisen arvoinen vaikka se olis kurjaa. En jaksa tehdä sitä mitä meinaat osittain siksi että en vaan jaksa, en siksi että toivoisin käännettä parempaan. Joku sanoo että se on typerää masokismia mutta mulle on sanantekevää miten muut ajattelee. Toivon että sä et tee mitään peruuttamatonta. Mä toivon että sä löydät elämän ilon ja voit paremmin. Toivon että kirjoittelet tänne koska ihmiset täällä haluavat sulle hyvää ja välittävät susta vaikka netti on keinotekoinen eikä korvaa todellista ihmiskohtaamista.

Päätin nyt kuitenki kirjottaa, vaikka eilen ajattelin, etten jaksa kirjottaa, ku ajatukset niin sekaisin.

Kävin kuitenki töissä. Oli rankkaa, kävin aamupäivällä monta kertaa vessassa itkemässä. Pomokin sano kerran, et onko kaikki kunnossa. Sanoin, et mee pois. Myöhemmin vähän helpottu hetkeks, ku avauduin työkaverille, joka on ylipäätään ainoa, jota voi ehkä kaveriksi kutsua. Avauduin tosin vaan pintapuolisesti, kun ei sekään nyt niin hyvä kaveri oo, mut kuitenki. Nyt on taas todella kauhea olo, kun "saa" olla vaan yksin. En kyl kauaa pysty töihin menemään. Tänäänkin menin sinne myöhässä, ku mietin himassa jäänkö jo tänään pois. Ei kukaan reagoinu myöhästymiseen. Sekin kertoo miten turha olen.

Mua ei kiinnosta tehdä mitään. Eilen ois pitäny siivota, no en jaksanu sitäkään. Roskat vein ja lakanat vaihdoin sänkyyn. Muuten istuin sohvalla koko päivän, katoin välillä jotain YouTube-videoita, välillä vaan olin. Sauna, missä käyn 2-3 krt viikossa, koska siel pystyn edes hetkeks rentoutumaan, en sitäkään saanu aikaseks lämmittää viikonloppuna. Mä en tiedä miks tällästä kirjotan.

Mä oon pilannu kaiken elämässä, ei mul oo mitään sisältöä. Ja viikonloppuna pilasin kaiken vähänkin mitä oli jäljellä. Oon niin turha. Eilen meinasin tehdä niinkin rohkean teon, et soitan äidille ja itken sille mun tilanteesta. Mut en oo puhunu äidin kans puhelimes melkein kahteen vuoteen, enkä nähnytkään yli kahteen vuoteen. Parit viestit joskus vaihdettu.

Kohta pitäs taas yrittää nukkua edes hetki.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: -
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta sitten. Syy: -

Kiitos kun kirjoitit. Kyllä minä haluan kuulla sinusta. Sinä olet hyvä, usko pois. Onko sinulla psykologin tai psykahoitajan tapaamisen mahdollisuutta? Voiko äitisi auttaa sinua?