Mikä on ratkaisu elämän ongelmaan?
Elämä on ongelma. Siitä ei pääse mihinkään. Ihmisellä useimmiten on tahto elää, mutta mihin me ihmiset oikein pyrimme? Mitä me oikeastaan tavoittelemme? Mitään ei nimittäin saa mukaan, kun täältä lähdetään. Ehkä tavoittelemme hyvää elämää. Mutta millaista sitten on hyvä elämä? Mietin, että onko elämän tarkoitus kuitenkin se että meidän pitää jossain määrin polttaa itsemme loppuun? Että oikeastaan täytyy kulkea läpi helvetin, jotta pääsisimme taivaaseen. Noin niin kuin kuvainnollisesti. Olen sen kyllä huomannut että elämässä on paljon enemmän helvettiä kuin taivasta… Miksi näin? Ja se että ihminen ei voi koskaan pysähtyä tavallaan, elämä on liikettä… Pysähtyminen on sama asia kuin kuolema. Elämä on vain prosessi. Nesteet virtaavat kehossa. Sähköiset impulsit liikkuvat aivoissa. Kaikki on koko ajan liikkeessä. Ja ihmisellä on koko ajan halu tehdä jotain. Täytyy koko ajan mennä johonkin. Paikallaan ei voi olla, koska se juurikin on pieni muotoinen kuolema. Aina täytyy tahtoa jotain. Esim. Nyt tahdon mennä jääkaapille ja syödä jotain. Sitten tulee taas uusi halu. Haluan mennä ulos. Jatkuvaa tahtomista siis. Ilman tuota tahtomista ihminen ei voi elää… On tämä elämä vaan niin kummallista, kun vaikka tietäisimme että kaikki on lopulta aika turhaa niin silti meillä on tuo tahtominen. Me jostain syystä olemme sellaisia olentoja että meidän on koko ajan tahdottava jotain… Ehkä hyvä niin… Ehkä tahto on ratkaisu elämän ongelmaan..?
Mun mielestä on kiinnostavaa mitä philosybiini tekee aivoille? Poistaako kyseinen aine jotain mielen "suoja muureja". Miten tiede tulee vastaan philosybiinistä ja tietoisuudesta?
En oikein tiedä haluanko tietää mitä tapahtuu tietoisuuden kuolemassa - kun ne ovat teorioita, enkä ole laskenut kuoleman jälkeiseen elämään.
Mikään energia ei karkaa täältä maailman kaikkeudesta se muuttaa vain muotoaan - ihminen ja hänen tietoisuutensa on energiaa.
En usko taivas/helvetti asetelmaan - saati tuomiopäivään tai ikuiseen kadotukseen. Toivoisin että saan levätä kuoleman jälkeen jolla tarkoitan ettei sen jälkeen tarvi "painia" vastakohtien kanssa (hyvä-huono, kylmä-kuuma, jne.) Jos tää touhu loppuu aivojen sammumiseen ja Jumalan kuolemaan sillä mennään sitten...
Tää elämä on perusluonteeltaan nihilististä jonka masentunut mieli tekee itselleen En usko että onnellinen mieli on nihilistinen?
Tiede ei ole ottanut mielestäni juurikaan kantaa metafyysisiin asioihin. Nyt on vallalla "positivismi" jonka teesi oli "asioista joista ei voida puhua on vaiettava". Postivismin vahva sanan saattaja oli Bernart Russel - oletko lukenut hänen elämän kertaansa? Aika karu lapsuus ja nuoruus...
Eikös Wittgenstein, myös todennut tuon että: "Asioista joista ei voi puhua, on vaiettava."
Russell muistaakseni oli aika kovan luokan ateisti? En ole lukenut hänen elämänkertaansa.
Haluaisin joskus vanhana sitten kokeilla philosybiiniä. Sitten kun ei ole enää mitään menetettävää...
Tietoisuuden mysteeri on aikamoinen palapeli ratkaistavaksi... Mutta luulen että tiedemiehet senkin asian joskus hamassa tulevaisuudessa selvittää...
Joo Wittgensteinilta napattii teesi positivismin ydin lauseeksi. Wittgenstein käänsi kelkkansa myöhäis-filosofiassaan.
Russell kirjoitti sen artikkeln "Onko Jumala olemassa" jossa perustelee oman näkemyksensä kyseisestä asiasta.
Jos se philosybiini toimii niin miksi kokeilla "vanhana" - siis odotella helpotusta? Toinen kysymys minkä ikäisenä olisit niin "vanha" että voisit kokeilla philosybiini hoitoa?
"Tietoisuuden mysteeri on aikamoinen palapeli ratkaistavaksi... Mutta luulen että tiedemiehet senkin asian joskus hamassa tulevaisuudessa selvittää..."
Mä en usko ratkaisuun kovin nopeasti kun tieteen harjoittajissa on osa ihmisiä jotka ajattelee tietoisuudessa olevan jotain Jumalallista ja sitten toisen tieteenharjoittajat uskoo asian olevan toisinpäin. Olisi kuitenkin mukava kuunnella tieteen kentässä työskenteleviä mitä he ovat saaneet selville vaikka viimeisen 20:nen vuoden aikana tietoisuuden rakenteesta?
Millaisia näkemyksiä Russelilla oli?
En tarkalleen tiedä minkä ikäisenä olen "vanha". Ehkä voisin sanoa, että jos elän 85-vuotiaaksi niin silloin voisin kokeilla philosybiiniä...
Olen joskus miettinyt että olisiko universumia olemassa jos ei olisi eläviä tietoisia olentoja? Sehän on sama asia kuin että kuuluuko kaatuvasta puusta mitään ääntä metsässä, jos kukaan ei ole sitä ääntä havaitsemassa...
Mietin tuota mitä tiede yrittää ratkaista? Eikö tieteen tarkoitus ole ratkaista mitä tää maailman kaikkeus on perimmiltään? Edellisestä voidaan sitten johtaa muu tieteen piirissä...
Jos perimmäinen koostumus selviää siitä selviää myös se että tarviiko perimmäinen "aine" jonkin "liikumattoman liikuttajan" jotta tää kaikkeus pysyy ylipäätään kasassa.
Sama perimmäinen aine löytyy hiukanjyvästä, ihmisen/eläimen solusta. Sama juttu pitää tietoisuutta kasassa, tai sitten ei ole mitään juttua.
Tieteen tarkoitus on löytää perimmäinen "juttu".
Näin mä näen tieteen.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Lisäys
Tuntuu siltä ettei mitään "juttua" ole... Mutta jos sitten sitä "juttua" ei ole, niin mitä tehdä elämässä? Jatkaakko vain elämän taistelua nihilismin keskellä? Minua nimittäin on vaivannut nihilismi nyt jo aika kauan... En vain pääse siitä ajatuksesta että elämä voi olla merkityksetöntä. Ainakin jossain mielessä... Ja olen vain yksi ja iso kysymysmerkki, että mitä täällä maailmassa oikein "pitää" tehdä? Se kysymys minua seuraa koko ajan. Menin sitten kirjastoon, kauppaan jne. Koko ajan mielessä se kysymys, että mitä minun "täytyy" tehdä? Muuta kuin syödä, nukkua ja urheilla. Onneksi silloin kun näen muita ihmisiä, vaikka kavereita, niin tuo nihilistinen ajatus-ketju vähäksi aikaa katkeaa ja minulla voi olla ihan hyväkin olo silloin. Mutta sitten taas kun palaan kotiin, niin aika usein se nihilismi-kela alkaa pyörimään... 😐
P.S. Oletan siis että tarkoitat sillä "jutulla" jotain ehkä Jumalaan tai johonkin ns. "yliluonnolliseen" viittaavaa asiaa..? Tai johonkin transsendentaaliseen..?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: -
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Lisää tekstiä
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: vielä lisää tekstiä
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: korjailu
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: vielä lisää tekstiä
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: korjailu
Jotain kvanttikentää, Jumalaa, Taoa, Siwaa, miksi sitä kukin haluaa kutsua.
Mulla kokeillaan uutta lääkettä - aloitan tänään. Ei lääke muuta tätä maailmaa, mutta jos sillä saisi erilaisen katsonta kannan.
Jos lääkkeellä näkisi sen "jutun"? Jotain positiivista tähän elämään. Enemmän mä toivon et maailmassa olisi jokin syvempi merkitys kuin muuntaa ruokaa toiseen olomuotoon, ja kamppailla nihilismin kanssa.
Tää maailma ei tunnu kovin kuuntelevan mun toiveita...
En tiedä, ehkä itsekin tarvisin mieliala-lääkityksen. Lääkityksen tähän nihilismiin. Nihilismissä pahinta on juurikin se että jos uppoaa oikein syvälle, niin ihminen näyttäytyy vain ruoansulatus-järjestelmänä. Ja sitten on kyllä syvässä suossa. Ja siitä suosta on päästävä äkkiä ylös...
Olisi kiva nähdä se "juttu". Todellisuuden perimmäinen luonne... Herää toki sitten kysymys, että jos sitä "juttua" ei ole, niin millaisessa valossa ihminen ja elämä pitäisi nähdä? Vaikea kysymys...
Lainasin kirjastosta kirjan jossa käsitellään nihilismiä. Siinä puhutaan Nietzschestä ja Heideggeristä. Ihan mielenkiintoinen...
P.S. Kirjan nimi on: Ei voisi vähempää kiinnostaa -kirjoituksia nihilismistä. Sen on kirjoittanut Kalle Haatanen. Olen lukenut nyt 50 sivua. Erittäin mielenkiintoista pohdintaa. Suosittelen...
En tiedä onko lääkettä nihilismiin? Edellinen on tapa katsoa maailmaa...ei niinkään valinta.
Minulla on pitkä aika filosofiaa käsittelevien kirjojen lukemisesta - ehkä sekin aika tulee?
Nihilismi on kai sitten länsimaisen ihmisen perustila. Mutta mietin, että mitä sillä oikeastaan on väliä vaikka kaikki tuntuisi turhalta? Silti voin elää elämääni. Sehän on pääasia...
Ei jatkuva iloisuus ole varmaan normitila sitä vaan hybetetään mediassa.
Sitten semmoinen juttu että median jutut masennuksesta ja ahdistuksesta päätyy niin että kuvattu henkilö selviytyy pois ahdistuksesta/masennuksesta, tai päätyy itsemurhaan. Mediassa en ole törmännyt juttuu jossa puhutaan ihmisistä jotka ovat päätyneet nihilismiin... Ehkä siksi että nihilismi ei ole myyvää.
Toi oli hyvä - syvästi nihilistinen ihminen ajattelee itsemurhankin turhana...
Niin se taitaa olla?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: Korjaus
Itselleni ainakin jonkinlainen usko Korkeimpaan Hyvään, ja tuon Korkeimman Hyvän tavoittelu tuo merkitystä elämään. Tekin olette todennäköisesti siinä taistossa oikeasti. Nihilismi kulkee ikään kuin käsikädessä sen Korkeimman tavoittelun kanssa. "Jotain on, jotain ei ole" jne.
HerKaramazov kirjoitti:
Ei tieteen pitäisi synnyttää nihilismiä päin vastoin. Jos tiede valjastetaan pelkän markkinatalouden juoksupojaksi voi nihilismi lisääntyä.Meinasin sitä, että kun tiede voi tavallaan "kumota" kaikki uskonnot ja metafyysiset asiat, niin sehän voi aiheuttaa nihilismiä... Sitähän tiede jatkuvasti tekee, esim. lopulta tieteen avulla ihmiskunta selvittää mistä tietoisuus koostuu ja todennäköisesti siten se lopullisesti kumoaa esim. Jumalan olemassaolon. Sillä jos tietoisuus ei ole mitenkään "yliluonnollinen" asia, niin sittenhän se sammuu kuolin hetkellä, eikä mitään kuoleman jälkeistä elämää ole ja siten ei todennäköisesti ole Jumalaa... Ja mitä muuta jää jäljelle "Jumalan kuoleman" jälkeen kuin nihilismi? Mutta mietin, että nihilismi on kai sitten jollain tavalla ihmisen "perus-tila". Ja jos aikoo elää niin on vain siedettävä nihilistiset ajatukset... Kai...
Mielestäni siitä, että kuoleman jälkeistä elämää ei ole, ei voi vetää yhtäsuuruusmerkkejä sen kanssa, että Jumalaa ei ole. Edelleen on olemass elämän mysteeri.
Eikä sekään kumoa Jumalan olemassaoloa, vaikka tietoisuuden koostumus saataisiin selville. Edelleen on kysymysmerkki, että mistä se koostumus ja aine on tullut.
Olen samaa mieltä siitä, että tieteen löydökset pikemminkin todistavat Jumalan olemassaoloa kuin toisinpäin. Kuka on fysiikan ja kemian lait tänne maailmankaikkeuteen asettanut?