Elän vanhempieni elämää. En pysty nauttimaan omasta elämästäni, koska olen kokoajan huolissani vanhemmistani. Välillä tuntuu, etteivät vanhempani edes anna mahdollisuutta omaan elämään. Aina tulee jotain Kun heillä on paha olla, minulla on paha olla. Olen lähes koko ikäni elänyt pelossa ja huolissani. Koskaan ei voinut tietää kauanko hyvä olo kestää, joten ehkä sitä oli edes turha tavoitella. Se oli raskasta ja on edelleen.
Itselläkin olisi kyllä huolia ja murheita, mutta niihin ei pysty keskittymään, koska on huolehdittava vanhempien murheista. Välillä sitä miettii, millaista elämä olisi, jos minulla olisi ns. normaali perhe. Normaalilla perheellä tarkoitan sitä, ettei alkoholi ja masennus olisi kuvioissa, ja ehkä vanhemmat olisivat vielä yhdessä. Olisinko samassa tilanteessa kuin nyt? En varmasti. Voi olla, että olisin käynyt jo kouluni ja olisin työelämässä. Saattaisin olla hyvässä parisuhteessa. Ehkä minulla ei olisi koskaan ollut alkoholiongelmaa? En usko, että olisin ainakaan masentunut. Jossittelu on turhaa, mutta kai sitä saa haaveilla?
Rakastan vanhempiani yli kaiken, siitä ei ole kyse. Enkä vaihtaisi heitä mihinkään. Mutta ongelmat voisin mielelläni jättää pois. Välillä olen todella katkera siitä, miten nuoruuteni meni ja siitä mitä sain kokea. Mutta en kuitenkaan koskaan ole varsinaisesti ollut vihainen. Tai ehkä sisälläni on kuohunut, mutta en ole päästänyt sitä ulos. Olen hyvä puhumaan ja tykkään puhua ja kertoa tunteistani, mutta negatiiviset tunteet jäävät usein todella vaisuiksi. En ehkä uskalla olla vihainen? Pelkään että reaktioni aiheuttaisi sen, että vanhempani tekisivät itselleen jotain. Siinä pelossa olen elänyt n. 8-vuotiaasta asti eli noin 13 vuotta. Se on helvetin pitkä aika nuoren naisen elämästä
En kuitenkaan halua tehdä sitä päätöstä, että katkaisisin välit vanhemppini. Siihen en edes pystyisi. Mutta turhauttavaa ja ahdistavaa tällainenkin elämä on.
Toki minulla on paljon hienoja kokemuksia laitoselämästä ja niitä en varmasti olisi saanut, jos minua ei oltaisi otettu huostaan, mutta kyllä vaihtaisin ne kokemukset ihan milloin vain ehjään perheeseen, ehjään kotiin, ehjiin vanhempiin, ehjään itseeni…. Olen vain niin rikki…
Sellaista tänään. Voimia kaikille.
Hei!
Olet nuori vielä, ja pystyt opettelemaan irtautumaan liian tiiviistä tunnesuhteesta vanhempiisi. Onko sinulla kontaktia ammattiauttajaan? Olisi hyvä keskustella ja saada tukea tähän irtautumisprosessiin. Ei ole tarpeen että itse alat voida huonosti jos vanhemmillasi ongelmia. Saat rakastaa heitä mutta vanhemmat ovat itse vastuussa omasta elämästään.
Onko sinulla ystäviä? Heidän kanssaan voisit puhua ajatuksistasi ja huolenaiheistasi. Entä Al-Anon? Käsittääkseni moni alkoholiongelmaisen omainen on saanut apua tästä vertaistukiryhmästä?
Hyvää jatkoa Sinulle ja mukavaa joulunodotusta!