Noloa sanoa, mutta tervetuloa joukkoon. Varsinkin puolisoni sairauden alkuaika otti todella lujille (eikä anopin jäkätys edistänyt asiaa). Selkeää diagnoosia ei ole vieläkään, mikä auttaisi jäsentämään tilannetta tarkemmin.

Puolisoni on sairastanut nyt liki 4 vuotta eikä arki ole vieläkään kovinkaan sujuvaa. Parisuhteesta ei voi puhua, kyse on enemmänkin hoitosuhteesta. Jotenkin tässä vaan rämmitään eteenpäin.

Iänikuinen klisee on, että omaisen tulisi pitää huoli omasta jaksamisestaan ja yrittää tehdä asioita mistä itse pitää (mitkä voimaannuttavat). Itselleni kävi harrastuksessa (se minun henkireikä) tapaturma ja jouduin leikkauspöydälle + 2 kk sairaslomaa. Tuntui pahalta, että rakas harrastus satutti minua niin kovin ja käytännössä oli tyystin muiden armoilla. Nyt on pirtissä kaksi toipilasta. toisella "viiraa" psyykkisesti ja toinen on tasapuolisuuden nimessä raajarikko.

Ei silti auta lannistua vaikka kivireen vetäminen tuntuukin toivottomalta toisinaan. Koskaa ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Tsemppiä ja jaksamisia sinulle 🙂🌻