Itselläni ei ole paljon kokemusta vaihtamisesta, lääkkeiden kanssa leikkimisestä sen sijaan on. Sairastuin masennukseen toden teolla syksyllä 2007, jolloin minulle määrättiin lääkkeeksi Seronil (50mg/pv). Se auttoi pahimman vaiheen yli ja jo seuraavan vuoden puolella olin mielestäni niin hyvässä kunnossa, että voisin jättää lääkkeet taakseni. Huonostihan siinä kävi ja ryhdyin syömään Seronilia uudelleen. En kaiketi koskaan oikein ollut sinut lääkkeen kanssa, mutta psykiatri oli sitä mieltä, että minun pitäisi pitää siitä kiinni, koska se selvästi auttoi minua jossain määrin.

Jossain vaiheessa vuotta 2009 vakuutin psykiatrini lääkkeen vaihdoin tarpeellisuudesta ja sain lääkkeekseni Venlafaxine Tevan (75mg). Minulle lääke sopi mainiosti, sillä olo koheni, vaikka niitä synkkiä hetkiä tuli silloin tällöin. Olon parantuessa puolitimme lääkkeen, koska Orionilta oli tullut juuri 37,5mg annoksella 28 kappaleen pakkaus. Sitä olen syönyt tähän päivään saakka ja olo on ollut parempi kuin isommalla annoksella. Ensi viikolla olisi tapaaminen psykiatrin kanssa, jolloin pitäisi juonia kasaan koko lääkkeen lopettaminen.

En ole tietoinen, että lääkkeen kanssa olisi kenelläkään ollut pahoja vierottautumisia, mutta itseäni pelottaa lähinnä se, että entä jos minulle käy samalla lailla kuin tuon Seronilin kanssa leikkiessä. Entä jos masennus puhkeaa uudelleen? Toisaalta, kaikki masentuneet tai siitä hiljalleen toipuvat painivat tämän ongelman kanssa. Jostain pitäisi vain kaivaa se uskallus tehdä päätös lopettaa lääkkeiden syönti ja yrittää pärjätä ilman. Pahoja päiviä tulee varmasti senkin jälkeen, mutta se ei välttämättä tarkoita, että masennus olisi palaamassa.

Mitä sitten sinun tapaukseesi tulee, niin kai minä pysyttelisin mieluiten siinä lääkkeessä, mikä on osoittautunut hyväksi. Toisaalta olisi tärkeää myös muistaa, että masennuksen hoito vaatii muutakin kuin pelkkää lääkitystä. Ihminen on sitä, mitä hän syö eli ruokavaliota kannattaa tarkkailla ja karsia sieltä esim. einekset kokonaan pois. Alkoholin jätin itse yli vuosi sitten, enkä ole katunut päätöstä kertaakaan. Väittäisin, että masennukseen taipuvaiselle absolutismi on melkeinpä pakollisuus. Ja ennen kaikkea paljon monipuolista liikuntaa, vaikka itsen saaminen liikkeelle olisikin tuskaisaa.

Kiitos vastauksestasi.

Olen menossa viikon päästä psykiatrille keskustelemaan lääkkeen annoksesta/vaihtamisesta. Uskaltaisikohan tässä huomenaamuna nostaa tuon citalopram annoksen nykyisestä 30 mg/vrk siihen 40 mg/vrk? Ei kai siinä mitään riskiä kai ole ja osaisipahan ainakin kertoa sitten lääkärille, että vaikuttiko nosto mitenkään.

Osaako joku kokenut vastata?

Kaikista lääkkeeseen liittyvistä muutoksista on aina keskusteltava psykiatrin kanssa. Omin päin ei kannata mennä vähentämään, lisäämään, lopettamaan tai ylipäätään mitään. Ihan samalla lailla, kun minkä tahansa muunkiin lääkkeen kanssa. Masennuslääkkeet nyt eivät ole mikään pakollinen antibioottikuuri, mutta silti niiden suhteen kannattaa olla varovainen ja luottaa siihen mitä psykiatri sanoo.

Ei sillä, minä en oikein alkuun tykännyt psykiatristani, mutta olen tässä kolmen vuoden aikana oppinut luottamaan ja arvostamaan hänen näkemystään. Toki, minä olen tässä hoidettava, mutta hänellä on ammattitaito ja ymmärrys lääkkeistä hieman erilaista kuin minulla. Eli siinä suhteessa kannattaa kuunnella omaa sitä omaa lääkäriä. Minulla pahimpaan ahdistukseen auttoi yleensä reilu juoksulenkki, ihan 20 minuuttiakin piisasi kerrallaan. Se auttaa yleensä täsmällisemmin (joskin lyhytaikaisesti) kuin lääkkeen nosto. Lääkkeet kun ovat hitaita vaikuttamaan.