Terve!

12 vuotta enempi tai vähempi masennusta takana. Reilu vuosi sitten ensi kerran sain suuni auki ja kerroin te. toimistossa mikä minua vaivaa. Tämän jälkeen minun on ollut paljon helpompi asioida työkkärissä. Tässä pari viikkoa sitten kävin työkkärissä ja juttelin jatkosta sillä heidänhän on pakko ruveta johonkin toimenpiteisiin minun kanssa. Nimen omaan hyvässä yhteishengessä. Tämä on vaan minun kokemus mutta minä tein todella hyvän ratkaisun kun kerroin tilanteestani🙂.
Se että pitääkö työhakemuksessa tai haastattelussa kertoa onki sitten ihan toinen asia. Jos minä olisin työnantaja ja kaveri tulisi sanoen että hänellä on mielenterveysongelmia niin miettisin. Jos työpaikalla on hyvä yhteishenki niin mikä ettei ja eihän tätä asiaa heti ihan ensimmäisenä tarvitse "hönkäistä". Olin yhdellä kurssilla jossa tätä asiaa käsiteltiin niin siellä kerrottiin että vain positiiviset asiat kerrotaan.

Toivottavasti tästä on jotain apua. Hyvät jatkot 😀.

Terve.

Keskivaikea masennus taustalla. Nyt ehkä jo parempaan suuntaan menossa.

Enpä juuri huutele ongelmastani. Paitsi olen koittanut seuloa porukasta, jonkun jolle olen uskoutunu, tyyliinn että jos menee vituksi, niin perkele. Mutta koitan siis katsoa kelle ja mitä. Riskihän siinä aina on.

Mielenteveysongelma taustalla asettaa aivan omat haasteet työelämään, ja olen rakenusalallla töissä, joissa jyrää perinteinen äijä menttaliteetti ja meininki.

On välillä melko tuskaa koittaa kestää sitä ja olla joten kuten hommassa mukana. Mutta kattelen muitakin hiljaisempia kavereita porukasta ja ajattelen, ettei minun perkele tartte olla sen kummemmpi. Itsetunto ongelmat vaivaa ja ammattitaitoakin saisi olla paaaaljon enemmän.

Kiroamiset siksi tekstissä, että se kuvaaa parahiten tämän hetkistä suhtautumista ja toimintastrategiaa pärjätä tuossa porukassa.

Työkkärissä olen asioinut ja kertonut ammatinvalintaterapeutin kautta bropleemastani / sairaudestani siihen tyyliin, että jos on jotain valittamista / mussuttamista, niin perekle koittakaa sitten keksiä parempi keino / tapa pärjätä työelämässä. Mun eväät on tässä ja niillä menen minkä menen.

Mulla ei ole enään mitään menetettävää. Perhe ja lapsetkin tietävät jollain tasolla, että minulla on näitä ongelmia. Kai olen jollain tasolla päässyt siihen pisteeseen, että jonkin verran venun, paukun ja yritän, mutta jos se ei riitä, niin voi voi.
Minusta ei enepää irti saa vaikka mitä tekisi, minä tai joku muu.

En tiedä auttaako tämä vuodatukseni juuri sinun tilanteeseesi millään tavalla, mutta näin täällää.

zimba3 kirjoitti 12.10.2012 20:35

Terve!

12 vuotta enempi tai vähempi masennusta takana. Reilu vuosi sitten ensi kerran sain suuni auki ja kerroin te. toimistossa mikä minua vaivaa. Tämän jälkeen minun on ollut paljon helpompi asioida työkkärissä. Tässä pari viikkoa sitten kävin työkkärissä ja juttelin jatkosta sillä heidänhän on pakko ruveta johonkin toimenpiteisiin minun kanssa. Nimen omaan hyvässä yhteishengessä. Tämä on vaan minun kokemus mutta minä tein todella hyvän ratkaisun kun kerroin tilanteestani🙂.

Toivottavasti tästä on jotain apua. Hyvät jatkot 😀.

Kiitos teille molemmille vastauksistanne. Kiva että näitä viestejä joku lukee ja käyttää aikaansa jopa vastaamiseen. Tuntuu hyvältä! 🌻🙂🌻

Voitko zimba3 vielä tarkentaa, että tarkoitatko edellä sitä, että olet ollut jo sen verran pitkään työttömänä, että Työkkärin on jo alettava osoittamaan töitä sinulle? Ja koska taas olet kertonut heille mielenterveyteen liittyvistä seikoista, heidän on taas otettava ne huomioon miettiessään millaista työtä/koulutusta he sinulle yrittävät tarjota? Tätä kautta siis koet, että viranomaisille on hyvä kertoa, omista rajoituksistaan?

Viranomaisilla on kai aika tiukat salassapitovelvollisuudet ja sitä kautta TE-toimistossa uskoisi voivan puhua avoimesti kaikista elämäntilanteistaan, jotka vaikuttavat työllistymiseen. Eli ehkä tässä kannattaa hiukan omaakin sanaista arkkuaan ensi kerralla raottaa. Eipähän ainakaan leimata liian helposti työtä vieroksuvaksi laiskimukseksi, koska siitähän ei useimpien ihmisten kohdalla todellakaan ole kyse! Täytyisi vain yrittää löytää kunkin henkisille ja fyysisille kyvyille sopivaa työtä!

Tsemppiä kaikille ja lisääkin kokemuksia saa kirjoittaa! 🙂👍

Olipas rohkaisevasti sanottu psykiatrilta! Ehkä hänen ammattitaidollaaan apua ei saakaan. Monet kyllä parantuvatkin hyvässä hoidossa ennen hautaanmenoa.

Et kertonut, miksi ajattelet, että sinun ehkä pitäisi kertoa noista asioista työvoimatoimistossa tai työpaikalla. Miksi? Olethan pystynyt olemaan tuollaisenakin töissä. Ne ovat yksityisasioitasi, ei niitä ole pakko kertoa. Et ole sen viallisempi kuin muutkaan. Liittyykö tuo ajatus, että pitäisi kertoa, juuri tuohon itsekriittisyyteen, ujouteen ja alistuvuuteen - että muka pitäisi olla nöyrä ja täysin "rehellinen" kaikille itsensä vaaraan asettamisen uhallakin? Tietysti on hyvä, jos ei tarvitse salailla mitään, mutta entä jos tuleekin huonompi olo, jos ei salaile? Eivät kaikki ole ymmärtäväisiä. Tärkeintä on ymmärtää itse itseään ja hyväksyä itsensä. Kertoisin vain luotettaville ihmisille ongelmistani. Työvoimaviranomaisista en tiedä - onko heillä jonkin sortin vaitiolovelvollisuus henkilökohtaisista asioista?

Tämmöisiä tuli mieleen, kun itsekin olen samantapainen. Tsemppiä!

Moro!
Aika tavalla oikein tulkitsit. Tällä hetkellä menossa "projekti" minun, lääkärin, työkkärin ja kelan välillä että onko minusta töihin. En aina tahdo tietää sitä itsekkään.😐.
Minun työtä vieroksuva leima oikeastaan karisi kun sain asian "kakaistua" ulos. Tiedän, asiaan vaikuttaa jo se miten työkkärissä virkailija suhtautuu asiaan. Minun kohdalla hyvin.🙂.
Ei tähänkään varmaan mitään yksiselitteistä ratkaisua löydy. Kaikki ei sovi kaikille.🙂👍.

zimba3 kirjoitti 14.10.2012 20:25

Moro!
Aika tavalla oikein tulkitsit. Tällä hetkellä menossa "projekti" minun, lääkärin, työkkärin ja kelan välillä että onko minusta töihin. En aina tahdo tietää sitä itsekkään.😐.
Minun työtä vieroksuva leima oikeastaan karisi kun sain asian "kakaistua" ulos. Tiedän, asiaan vaikuttaa jo se miten työkkärissä virkailija suhtautuu asiaan. Minun kohdalla hyvin.🙂.
Ei tähänkään varmaan mitään yksiselitteistä ratkaisua löydy. Kaikki ei sovi kaikille.🙂👍.

Moi Zimba3,

Kiva kun vielä kerroit tilanteestasi - luo uskoa omaankin tulevaisuuteeni. Apua on monesti saatavilla kun vain uskaltaa sitä hakea.

Tsemppiä kaikille mielenterveysongelmien kanssa kamppaileville!!!!!

🌻🙂🌻

Mäkin olen miettinyt pitäisikö kertoa työkkärissä mielenterveys asioista. Olen kymmenisen vuotta elänyt vuoristorataa. Milloin töissä, milloin sairaslomalla, välillä opiskelemassa ja kuntoutuksessa. Tällä hetkellä olen työtön ja epäröin omaa kykyäni edes tehdä töitä.

Jotain osa-aikaista voisin tehdä. Sen takia olen miettinyt että kertoisin työkkärissä. Jos se helpottaisi asioiden sopimista. Pelkällä osa-aikaisen palkalla ei pärjää, joten siihen lisäksi olisi saatava jotain tukea. Lisäksi työkkärin painostus kokopäivätöihin ei auta asioita yhtään. Nyt ovat vielä vaatimassa minua menemään johonkin älyttömään koulutukseen, vaikka juuri valmistuin uuteen ammattiin. Ahdistaa.

Mulle työkkärissä mussutettiin kovasti kun ei ole ammattia ja koulut jääneet kaikki kesken niin sanoin ihan suoraan akalle että ei voi mitään kun masennus painaa niin pahasti päälle ettei opiskeluja ole jaksanut suorittaa loppuun asti. Aluksi tuntui ihan ymmärtäväiseltä ja pitkän aikaa sen jälkeen kyselikin aina ensimmäisenä mikä on vointi ja terveydentila jne, mut viime aikoina tuntuu unohtaneen koko asian ja on puhunut minulle välillä siihen tyyliin että minä olen vain laiska eikä minua kiinnosta saada töitä tai opiskelupaikkaa.

Onneksi se turppas mut johonkin kuntakokeiluun niin pääsin ihan toiseen paikkaan eri ihmisten kanssa jutteleen näistä työllistymis asioista ja siellä tuntui olevan sellanen työntekijä vastassa joka oikeesti ymmärtää näitä MT-ongelmiakin ja ottaa ne myös huomioon.