Johansson kirjoitti 14.12.2010 19:42

Tervehdys

Kirjoitan (puhun) ensimmäistä kertaa asiasta minnekkään/kenellekkään, viimeisen parin vuoden aikana olen enemmän ja enemmän uponnut syvemmälle omiin ajatuksiini. Ajattelen asioita melkein lakkaamatta, heti herättyäni aivot alkavat juosta ylikierroksilla käsitellen erilaisia asioita, positiivisia, negatiivisia, aggressiivisiakin, kuvitteellisia fantasioita, todellisia tapahtumia. Ajatukset voivat käsitellä melkein mitä vain.

Kaikilla varmasti näin on mutta tämä on jatkuvaa ja menee välillä jopa yksinpuheluksi tai keskusteluksi oletetun henkilön kanssa. Eli se ajatus/fantasia/mikä hyvänsä on niin voimakas sillä hetkellä että se tulee ulos asti puheena.

Masennustestit näyttävät 'vaikeaa' masennusta, jota olen pidemmän aikaa jo epäillytkin tai tiennyt.

Asun yksin, olen asunut yksin koko elämäni käytännössä. (Olen siis mies, yllätys yllätys)
Selviän sosiaalisista tilanteista mutta arkuutta on niihin liittyen siltikin ja jonkin sortin ahistusta kun joutuu menemään bussiin tai paikkaan missä on paljon ihmisiä.

Olen nyt yrittänyt etsiä nimeä tälläiselle sairaudelle mutta en ole vielä kyennyt löytämään, tähän asti olen välttänyt edes etsimästä tietoa, ehkä siksi että olen halunnut lykätä ratkaisua. Ei kai kukaan halua myöntää olevan menettämässä mielenterveyttään tai olevansa hullu ☹️

Siinäpä se, elämäni tällä hetkellä.

mulla on myös pakonomaisia ajatuksia, välillä tuntuu että pää on aivan sekaisin ja kuitenkaan tuntuu ettei siellä mitään järkevää ajatusta ole. mä myös puhun itselleni ,joskus itsekseni. joskus yritän rauhoitella itseäni, joskus taas kun olen todella ahdistunut ja epätoivoinen ,toistelen: "mä en jaksa enää tätä elämää" tms ☹️😳

huomaan että teen tuota enemmän,jos olen stressaantunut. silloin ahdistun enemmän ja ajatukset alkaa kiitää. olo on silloin levoton ja jännittynyt,oikein mihinkään ei pysty täysin keskittymään.

mulla on perhe mutta ei juurikaan kodin ulkopuolista elämää,ei juuri ystäviä. en oikein edes osaa olla vieraiden ihmisten seurassa,ehkä suojelen itseäni. ja aina ollessani ihmisten seurassa, kuvittelen tietäväni mitä he ajattelevat. kuvittelen usein myös että musta puhutaan pahaa jms. tosi raastavaa!!!

Tsemppiä Sulle!!🙂🌻

Moi,

Oletko käynyt missään terapiassa, onko sinulla lääkitys?

Mepa kirjoitti 16.12.2010 13:0

Moi,

Oletko käynyt missään terapiassa, onko sinulla lääkitys?

Moi, en ole käynyt terapiassa eikä ole lääkitystäkään.
Tämä on ensimmäinen kerta kun asiasta puhun kenellekkään.

En tiedä voiko omalle lääkärille asiasta puhua, jotenkin jäi hänestä sellainen kuva että ei välttämättä ihan vakavasti ottaisi asiaan tai käskisi menemään lenkille tai jotain sellaista.

Mun neuvo on että varaat lääkäriltä ajan, jos oman lääkärin kanssa ei hommat suju, niin pyydä aikaa jollekkin toiselle. Älä päästä tilannettta enää pahemmaksi. Lääkkeet on keksitty ja ne on ihan hyviä. Itse pääsin neljän vuoden jälkeen psyk.polille hoitoon, minusta se on hyvä asia.

Olen itsekin huomannus, kuinka vaikeaa on päästä minnekään. Vaikka opiskelijana pitäisi päästä helposti lääkärille, niin sieltä tuli ohje ottaa yhteyttä työterveyshoitoon. Paitsi ettei omalla firmalla ole sellaista erikseen järjestettynä...

Asiaan. Lääkkeet helpottavat ja tasoittavat oloa. Ne ovat kemiaa, joka auttaa aivoja toimimaan selkeämmin. Kun mieleen on saatu edes vähän tätä tasapainoa, voidaan alkaa miettiä mikä muu auttaisi. Voisiko asialle itse ruveta tekemään jotain. Pikku hiljaa.

Itse pääsin nyt lopulta johonkin haastattelutapaamiseen. Saa nähdä saanko vaan lämmintä kättä ja jonkun kirjasuosituksen vai ajan terapeutille.

Onnea yritykselle!

Saat minulta nyt kirjasuosituksen. Kirjastossa näkyy olevan kirja "Hieronta psykiatrisen potilaan auttamismenetelmänä". Sen on kirjoittanut Tanja Jakonen. Väitöskirjan mukaan hieronta oli auttanut mielenterveyspotilaita voimaan paremmin. Voi olla, että todellisuudessa hierontaterapiaan ei tule ryhdyttyä jo kustannusten takia, mutta halusin kuitenkin ilmoittaa, että tällainenkin kirja on kirjoitettu.

Moikka!

Et tosiaan ole yksin noiden pakkoajatusten kanssa! Niistä on todella vaikeaa (ainakin mulle) puhua kenellekään, "myöntää" että kaikki ei olekaan ihan hyvin. Mutta siltikin se puhuminen saattaisi helpottaa...Ja ainakin itselle lääkkeistä on myös vähän ollut apua.

Mulla on ollut noita pakkoajatuksia melkein 8 vuoden ajan, ne alkoi kun sairastuin anoreksiaan. Pakonomaisia ajatuksia ruokaan liittyen aivan koko ajan, syömisten kelaamista uudestaan ja uudestaan. Melkoisen väsyttävää... ☹️
Nykyään mun on edelleenkin (vaikka anoreksiasta olenkin toipunut) yksinkertaisesti pakko ajatella ruokaa ihan koko ajan. "Mitä olen syönyt, monelta, mitä voin syödä seuraavaksi, monelta, söinkö jotain "väärää". Ja niin edelleen. Sen lisäksi kelaan aivoissani yhä uudelleen ja uudelleen päivän kalenterimerkintöjä (merkitsen ylös ihan kaiken, jopa kaupassa käynnin 😳) ja etten vain ole unohtanut jotain. "Joko tein asian X ja hyvä, Y on jo suoritettu, mutta menikö se tarpeeksi hyvin?"
Väsyttää ja turhauttaa ihan älyttömästi ☹️