Aviomieheni kävi ensimmäistä kertaa yhdessäolomme aikanana (reilut 8 vuotta) laivalla. Lupasi olla kunnolla ja ottamatta alkoholia ylenmäärin. Ei ole muutenkaan kova kännääjä, pari olutta illassa ja viihtyy perheen kanssa kotona ja on aina ollut joka asiassa uskollinen. Nyt tilaisuus teki varkaan ja päätyi kuitenkin ympärihumalassa pussaamaan toista naista suulle. Kotiin tultuaan kertoi minulle vakuuttaen, että oli vain ohimenevä tilanne, ilman tunteita, ilman jatkoaikeita. Pelkkä pusu.
Olen käyttänyt lähestulkoon kaiken aikani asian miettimiseen. Mieli aaltoilee, välillä on kaikki hyvin ja välillä en voi uskoa asiaa todeksi, mieheni on kaiken tämän yhteiselon jälkeen rikkonut keskeisen koskemattomuutemme jonkun känniläisakan pusupyynnön takia. Koen itseni petetyksi, vaikka eihän kyse periaatteessa sellaisesta ole.
Haluaisinkin muiden mielipiteitä, ajattelenko liian syvällisesti asiaa, kun kyse ei kuitenkaan ole tuon isommasta asiasta. Epäilys kuitenkin kalvaa ja luottamus mieheeni on ainakin hetkellisesti mennyt. Haluan kuitenkin antaa asian anteeksi ja jatkaa yhteiseloamme, mutta mielessäni pyörii silti ajatus että hän on kajonnut toiseen naiseen. Toivoisin keskustelua asiasta, oikeita mittasuhteita ja samankaltaisia kokemuksia..
Olen masennukseen taipuvainen, liikaa ajatteleva nainen. Pelkäänkin nyt masennuksen lauenneen uudestaan tämän tapauksen takia, elämässäni kun on tapahtunut monia muitakin suuria muutoksia syksyn aikana. Olen työtön, vanhempi lapseni lähti ekalle luokalle syksyllä.. niin ja syksy aiheuttaa masennuksen oireita joka vuosi, eli siis aika on otollinen masennukselle. Ahdistaa ja olo on epätoivoinen, mikään ei tunnu miltään tai mitään ei huvita tehdä. Auttakaa..
Kaikki on suhteellista. En halua vähätellä tai puolustella mitenkään miehesi tekoa, mutta kuulostaa aika pitkälle kännisekoilulta, joka
a) olisi voinut jättää kokonaan tunnustamatta
b) olisi voinut johtaa pidemmällekin kuin "ykköspesälle"
c) jonka senkin olisi voinut jättää kokonaan tunnustamatta
Olisit ylpeä siitä, että miehesi tunnustaa heikon hetkensä ja jättää itsensä sinun arvioitavakseksi. Se on luottamusta ja avoimuutta. Keskusteluyhteys on auki.
Koska synkkä vaihtoehto on se, että toiseen ei luoteta ja selän takana pelataan vuosia epämääräistä peliä, jossa mikään ei merkkaa mitään ja kaikki on loukattavissa vain oman edun ja mielihyvän maksimoimiseksi.
Eli yritän mahdollismman hienotunteisesti sanoa, että on pettämistä ja on sekoilua. Kilahda, huuda ja itke. Tee rajat selväksi. Get over it. Ja elämä hymyilee jälleen.
Niin, nainenhan tässä on ollut se osapuoli joka on halunnut jotain enemmän. Istunut vieressä, pyytänyt pusua, johon mieheni on vastannut myöntyvästi ja pussannut. Ennen ja jälkeen pusun mieheni on kertonut olevansa naimisissa ja sanonut rakastavansa minua, ja ettei lähde hänen mukaansa muihin puuhiin. Sen jälkeen nainen on kaikonnut paikalta ja thats that.
Ollaankin asiasta avoimesti keskusteltu, kysyttyäni häneltä suutelitko ketään, vastasi, saatoin pussata, jolloin lähdin itkien paikalta. Olen itkenyt, olen asiasta/tilanteesta kysellyt ja saanut vastauksia. En ole huutanut, en raivonnut, vain hakenut selitystä. Känninen hetki, naisten lähentely ja ajattelemattomuus siitä, miten minä asiaan suhtaudun. Herkkä mieli kun on, sitä ottaa pienetkin asiat astetta isommin.
Itse en juo alkoholia lainkaan, joten tekee todella vaikeata hyväksyä tuo mitätön, tunteeton teko. Väärin hän on minua kohtaan tehnyt, sen myöntää itsekin. Kuinka kauan tätä olotilaa jatkuu, kun tuntuu että kaikki mikä viittaa vähänkin risteilyyn, saa mieleni entistä pahemmaksi. Etenkin kun jokaisen kanssa siitä on erikseen juteltava ja minun mielessäni risteilyllä ei ole tapahtunut muuta kuin tuo pusu..
Hei ajatuksiavain!
Voin kyllä ajatella tunteesi ja ahdistuksesi lähes omikseni.
Itse olen myös hyvin herkkä ja ihan liikaa ajatteleva nainen. Erosin miehestäni toisen vuoksi, hän oli opiskelija tavatessamme. Uuden työpaikan myötä (jonka sai noin 2kk tavattuamme) olen lähes koko ajan yksin. Reissuhomma ja pieni poika vie hänen kaiken aikansa. Elin ennen täysin normaalia elämää ilman minkäälaisia mt-ongelmia. Nyt tilanne on niin paha että joudun lääkärin pakeille pillereitä hommaamaan. Kaikesta syytän miehen työtä. Ja miestäkin. Tiedän syvällä sisimmässäni ettei hän voi asialle mitään eikä tee sitä tahalleen, silti kaikki kalvaa minua. Ajattelen että minä heitin 7 avioliitto vuottani hukkaan hänen vuokseen ja mitä sain palkaksi. Mielenterveys ongelmaisen leiman ja kauhean elämän jossa saan taistella päivästä toiseen vain selviytyäkseni seuraavaan hirveään päivään. Ahdistaa valtavasti kaikki. Koko ajan.
Parasta tilanteessasi on se että mies on avoimesti sinulle puhunut ja myöntänyt. Halunnut keskustella ja vastailla. Tavallaan antanut sitä luottamusta sinulle juuri kertomalla ettei ole halunnut salata.
Itse olen baarissa töissä ja miesystäväni on todella mustasukkainen. Olen myös ihan ok.n näköinen joten ehdotuksia tulee vähän väliä suunnasta jos toisesta. Kaikista kerron hänelle. Kaikesta pienestäkin. Juuri siksi että hän voisi luottaa minun kertovan asioista sattui mitä vaan, suoraan kiertelemättä. Jopa vanhan luokkakaverin kättelyt on tulleet ilmi tästä syystä. En tahdo hänen kuulevan mitään "kyliltä" vaan suoraan minulta.
Olemme myös "sopineet" tai enempi keskustelleet siitä että kavereita saa olla mutta kaikki mitä tekee kannattaa ajatella niin että miltä itsestä tuntuu jos se vastapuoli tekisi näin. Se on aika hyvä ohjenuora ollut, ihan totta..
Kuitenkin älä vähättele tunteitasi. Sua on loukattu vaikka kyseessä ehkä "pieni" teko, silti se on tehty ja sinua loukattu. Anna tunteiden tuntua että älä ainakaan ala vähättelemään itseäsi niiden vuoksi. Sulla on oikeus olla ahdistunut tuosta asiasta. Varsinaista ulospääsy tietä en osaa neuvoa, aika ainakin tekee tehtävänsä. Tekoa ei saa tekemättömäksi joten varmasti se kalvaa..
Silti kannattaa yrittää keskittyä suhteessanne positiivisiin asioihin. Kuinka hän tekee sinut onnelliseksi, kuinka hän huolehtii perheestään ja lapsistaan, on ehkä huomaavainen laittamalla aamuisin kahvinkeittimen valmiiksi odottamaan, antaa iltasuukon nukkumaan mentäessä, kyselee ja on kiinnostunut sinun päivän askareistasi, haluaa jakaa omat päivän touhunsa kanssasi, kattaa ehkä pöydän valmiiksi kun teet ruokaa tai kaitsee lapsia sen ajan jotta saat rauhassa käydä kunnon saunassa, ehkä hieroo kipeitä hartioita jotka päivän touhuista on jumittuneet, sipaisee olkapäästä ohi kävellessään ihan vain tunteakseen sinut siinä, kertoo rakastavansa sinua tai mitä tahansa muuta hän tekeekään joka sinusta näyttää sen että hän välittää, rakastaa ja tahtoo sinut.
Toivon todella että asia ratkeaa parhain päin ja muista että aika tekee tehtävänsä. Villinä korttina voisin sinulle nakata tähän että järjestä vaikka yhteinen elokuvailta, lapset hoitoon ja hieman herkkuja tarjolle, soffan nurkassa rakkaan kainalossa viltin alla katsella kummallekkin sopivaa leffaa, ehkä kynttilöitäkin.. Hmm näyttäisit ainakin että sinä rakastat ja välität ja haluat antaa anteeksi vaikka asia vaivaakin paljon.
Kiitos mini-mii rohkaisevasta ja ajatuksia antavasta viestistä. Tunteet aaltoilevat tällä hetkellä suuntaan ja toiseen, aivan tyypillisesti masennuskausinani. Välillä tuntuu hyvältä ajatella, että kyllä tämä tästä ja miestäni kyllä rakastan, mutta synkkinä hetkinä en voi ajatella muuta kuin hänen tehneen väärin minua kohtaan, enkä voi ajatella muuta kuin hänen tekoaan. Niin mitätöntä kuin se onkin, ajatukset vaeltaa villinä, enkä voi sille ajatukselle mitään, että jos hän ei kuitenkaan kerro kaikkea. Vaikka kysyessäni olisiko kertonut, jos muuta olisi tapahtunut, vastasi, että olisi ja ettei voisi sitä salata. Tähän en kuitenkaan syvällä sisimmässäni voi luottaa, ainakaan vielä, sillä mistäpä minä sen tiedän.. Toisaalta, kun on pususta kertonut, luulisin, että kertoisi pettämisestäkin..
Sanoit, että olet aivan liikaa ajatteleva persoona, samaistun tähän täysin, eikä sille voi mitään. Mieheni kertoessa ja näyttäessä jo vanhat, risteilyllä lopullisesti rikki menneet kenkänsä, uusia ajatuksia tulvi mieleeni valtoimenaan... Missä tilanteessa, minkä takia.. Vaikka itse tunteilla ajattelen, haluan saada asioille järkevän selityksen. Aina sitä vain ei löydy, tämä on oikein hyvä esimerkki siitä. Se kai tässä mieltäni kaihertaakin, kun yritän miettiä miksi, ja sitten vain joudun tyytymään vastaukseen siksi.
Loppujen lopuksi näen, miten tämä tilanne on itseeni vaikuttanut. Ruokaa en saa alas juuri ollenkaan, kaikki päivän toiminnot tuntuu pakkopullalta; herää aamulla laittamaan lapsi kouluun, toisen lapsen herättyä vaateta, aamupala, touhua, päiväruoka, ehkä tiskiä ja pyykkiä..Normaalisti juon kahvia 3-4 krt päivässä, nyttemmin vain aamulla. Nukkumaan mennessä joudun ottamaan rauhoittavan, etten jää illalla miettimään asiaa ja että saan kuitenkin hyvät yöunet, silti aamulla herätessä tekisi mieli vain jäädä nukkumaan. Tuntuu, että kaikki minulle tuttu ja turvallinen on riistetty tekemällä jotain normaalista poikkeavaa. Kammoan suuria muutoksia elämässä ylipäätään, ja siksi kai muutos omaan ajatusmalliin tekee kipeää.
Pientähän tämä tosiaan on pettämiseen verrattuna, mutta jonkun tietyn rajan mieheni on ylittänyt, koska tämä ottaa niin koville. Vanhemmat ihmiset (mm. anoppini ja äitini) voivat sanoa, että mitäs tuosta, anna olla, älä ajattele. Mutta en mahda tälle mitään. Mieheni on jaksanut tilannetta selostaa uudestaan ja uudestaan, kertonut tapahtumien kulun ja sanonut tehneensä väärin ja ettei tilanteelle ole selitystä. Ohimenevä hetki. Kunpa voisin ajatella samoin..
Toivon sydämestäni mini-mii, että sinun tilanteesi tulee helpottamaan. Ei ole helppoa elää mustasukkaisen miehen kanssa, omanikin on sellainen. Itse olen ollut töissä miesvaltaisella alalla, jossa suurinosa työkavereista oli miehiä. Jatkuvasti sai kuunnella kuittailua, syytöksiä mitä hänen mielestään kahvitauoilla on voinut käydä jne. Jossain vaiheessa meillä tuli keskustelu, että tuollaisen on loputtava ja että mitään ei tule tapahtumaan. Avoin keskusteluyhteys on meidän tapauksessamme pelastanut paljon. Ja myös mieheni kärsivällisyys ja ilmeisesti rakkaus..Voimia tulevaan sinullekin.