Nyt voin kirjoittaa että elämä hymyilee minulle. Olen käynyt aika syvällä masennuksen syövereissä. Syksyllä olin työttömän parikin kuukautta ja tein vain lyhyitä sijaisuuksia. Nyt tärppäsi ja sain äitiysloman sijaisuuden joka jatkuu syksyyn 2015 saakka. Mutta mieheltäni loppuu työt.
Minusta jotenkin tuntuu että elämäni menee niin että aina kun tapahtuu jotain hyvää niin tapahtuu myös ikäviä asioita. Koskaan ei voi olla täysin onnellinen ja tyytyväinen että kaikki olisi hyvin. Se tunne vie ilon onnistumisesta. Esim. kun valmistuin lähihoitajaksi pojallani oli paljon vaikeuksia. En pystynyt edes iloitsemaan valmistumisestani. Jo opiskeluaikanani isäni oli vähällä kuolla. Aina jotain ikävää.
En tiedä onko jollain muulla samanlaista, mutta tämä tuntuu olevan minun elämääni.