Hei,

Kuinka kauan tuosta tapatumasta on? Oletko ollut sitä ennen aikaisemmin masentunut?

Hei!!

En ainakaan myönnä, että olisin aikaisemmin ollut masentunut. 😑❓Äitini kuoli viime vuonna sairastettuaan keuhkoahtaumatautia. Enkä arvannut, mikä romahdus mua odottaa. Luulin, että painajaiset äidistä loppuisivat äitini kuolemaan, muttei niin käynyt. 🤕Lapsena jouduin usein äidin pahoinpitelemäksi. Olin aina mustelmilla. Ne tulevat vielä uniin, jotka ahdistaa. 😞 Opin jo lapsena hymyilemään, kun menin ulos, eikä kukaan tiennyt, mitä kotona tapahtui.🙂

Suren myös siskoani, joka kuoli väkivaltaisesti. Sitä ei koskaan unohda. Sitten itse tulin nuorena raiskatuksi ja hyväksi käytetyksi, jonka olin yrittänyt unohtaa. Sitä ei vain unohda. Jää vain pelko. 😯🗯️Nyt kaikki kaatuu päälle. Neljän lapsen äitinä mun täytyy kuitenkin repiä jostain voimia. 🙂👍 Tehdastyökin on raskasta ja pakkotahtista. Yövuorot lisää univelkaa. Aina väsyttää. Uni vaan ei aina tule.😴

En vaan saa sanotettua, miltä musta tuntuu ja mitä pitäisi tehdä. Välillä vaan tuntuu siltä, että olisi parempi vaan nukkua pois...🤔 Mulla on kuitenkin ihanat lapset.☺️❤️

Tervehdys taasen!

Sinullahan on aikamoinen taakka käsittelemättömiä suruja ja kuinka oletkaan sen jaksanut kantaa!

Äitisi kuolema on ilmeisetikin nostanut käsittelemättömiä/suremattomia/vihaamattomia elämäsi asioita pintaan???

Ymmärsin, että selviytymisstrategiasi on ollut mennä vain eteenpäin hymyillen, vaikka mitä kauheuksia tapahtuu???? Oletko tähn asti pyrkinyt vain unohtamaan menneen, jättämään sen taakse?

Heips!!

Kiitos, kun jaksat vastailla. Joo olen yrittänyt unohtaa kaiken pahan, mitä on tapahtunut. Aina on velvollisuudet kutsuneet, eikä ole ollut varaa romahtaa. Siksi se niin yllättävää olikin, kun se romahdus iski. Saan pomoani kiittää siitä, että hän laittoi mut lääkärille ja sitä myöten olen hakeutumassa psykoterapiaan. Olen aina pyrkinyt tuomaan iloa läheisilleni ja ympäristölleni ja olla se kannustava persoona. 🙂

Harmi vaan, että olen niin väsynyt, etten jaksa hymyillä samalla tavalla kuin ennen. Mä mielelläni kuuntelen muita, mutta en osaa ilmaista itseäni, että tulisin ymmärretyksi. Pidän itseäni erittäin tylsänä henkilönä. 🤔 Olen ollut niin luottavainen ihmisten suhteen ja niin naiivi, että luulen, että otsassani lukee kusetettava.

En oikeasti tiedä, kuka minä olen. En tiedä, mitä tein lapsena väärin, kun luulin, että äiti tappaisi minut. Tai se, kun raiskaus tapahtui ja muuttui hyväksikäytöksi. Ne on asioita, mitä olen kantanut sisälläni ja joka nyt nujertaa minut. En aina uskalla nukkua, kun menneet tulevat uniin.😴

Enkä ole vielä varma pääsystä psykoterapiaan. Pelkään, ettei minua huolita, että minut taas petetään. Teenkö itsestäni siellä pellen? Nämä on vaan mun tyhmiä ajatuksia. En luota itseeni.

Sairaslomalla en ole. Se tuntuisi rangaistukselta, jos joituisi saikulle. Sitten olisi vielä vaikeampi mennä takaisin töihin saikun jälkeen. Edelleen sama ongelma kuin ekassa viestissä: en todellakaan tiedä, mitä mun kuuluu sanoa ja tehdä. Tuntuu, että mä tukehdun.

HEI PALA LASIA. OLEN TÄÄLLÄ PALSTALLA EKA KERTAA. JA LUIN SINUN TARINAASI.TÄYTYY KYLLÄ MYÖNTÄÄ,ETTÄ SINULLA ON OLLUT AIKA SURUISA LAPSUUS.JÄLLEEN OLISI AJATELTAVA,KUINKA MEILLÄ TÄSSÄ MAASSA JOKA PITÄISI OLLA TURVALLINEN PAIKKA,NIIN SEINIEN SISÄLLÄ VOI TAPAHTUA OMASSA KODISSA SELLAISTA MITÄ EI OIKEIN AINA KÄSITÄ. ONKO SINUN AVIO PUOLISO TIETOINEN SINUN TILANTEESTASI JOKA ON TÄLLÄ HETKELLÄ .SEKIN ON SUURTA JOS PYSTYY KESKUSTELEEN MIEHENSÄ KANSSA ASIOISTA,NIIN TUNTEE ETTEI OLE IHAN YKSIN NÄITTEN KANSSA. VOIMIA KOVASTI SINULLE.

Hei taasen,

Pidänpä molempia peukkuja pystyssä, jotta pääset sinne terapiaan.

Anteeksi nyt tämä keittöpsykologia, mutta tuli vaikutelma kysymyksistäsi, että nyt olet oikeastaan ensimäistä kertaa katsomassa itseäsi peiliin ja et oikein tiedä mitä siellä näkyy.

Olet joutunut rakentamaan psyykettäsi suojelevia kerroksia niin kauan, että yhteys tunteisiin on peitetty. Ne tunteet voivat olla aika hurjia, repiä ja tuntua pahoilta.

Sinulla oli oikeus odottaa ja saada rakkautta äidiltäsi, aikuisen suojaa ja turvallisuutta. Tämä sinulta kiellettiin ja toimittiin aivan toisin. Tuo valtaisa epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus!!!! Olettaisin, että juuri noita tunteita tulisi voida käsitellä ja elää ne, jotta pääset eteenpäin.

Tukehtumisen tunne - johtuuko se siitä, että kaikkea pintaan pyrkivää on niin paljon?

Toivoisin sinun kaikkien vaikeuksien keskellä muistavan seuraavan hokeman:
Kriisien kautta tapahtuu kasvua, kriisien kautta päästään kuitenkin eteenpäin.
🌻🙂🌻

Hei jasse!

Kiitos kannustavista sanoista! Etkä taida pahasti olla väärässä suojakerrosten rakentamisesta. Arveluttaa todella sitten, kun muurit murtuu ympäriltä. Kaipa sekin on kestettävä, jos se sitten kasvattaisi ihmisenä.🙂

Hei vanhemmuus!!

Kiitos rakentavista sanoista!! Tietää mieheni noista vanhoista jutuista. Meillä on kyllä hieman sukset ristissä keskenään, joten se osaltaan lisää masennusta. Nyt mä olen kyllä niin odottavalla ja uteliaalla kannalla, koska olen pääsemässä psykoterapiaan. Toivon, että pääsisin menneiden haamuista eroon.🤔

Hei!

Nämä yövuorot ovat tosi uuvuttavia. Päivällä ei tule nukuttu kovin hyvin ja helposti yörytmi jää päälle eikä yövuorojen loputtua saa välttämättä iltaisin unta varsinkaan ennen aamuvuoroja. On jonkun kerran käynyt niin, että olen nukkunut vain tunnin pari ennen aamuja. Yövuoronukkumisetkin jäävät 4-6 tuntiin.😴

Onneksi huomenna aamulla kuudelta, kun pääsen töistä pois, alkaa kesäloma. Jos sitten palautuisi ja saisi voimia. Nyt on valmiiksi jo uupunut olo.😑❓

Hyvää kesää kaikille!!

Hei.

vuorotyö ja stressi ne yhteen soppii. Tai sit jos sattuu olemaan vielä jonkunsortin mielenterveysongelma niin sittenhän ne vasta yhteen soppiikin. Ite oon pitkäaikaisen stressioireyhtymän kokenut ja kolmivuorotöissä. Tuli vietettyä jo pitempi sairasloma. Tuskin oli viimeinen jos eivät saneeraa pihalle.

Pitkällä sairaslomalla pääsi moneen, moneen vuoteen nauttimaan "säännöllisestä" yöunesta. Silloin vasta näki mitä yövuorot saa aikaan. On stressi, nukuttaa huonosti, nukkuu huonosti, stressi pahenee. Kaikki vääristyy. Ei minkäänlaista mahdollisuutta väsyneenä ajatella loogisesti. Pienistä ongelmista kasvaa maailmanloppu. Sitten määrätään hermomyrkkyjä että pystyy nukkumaan. Myrkyillä on sivuvaikutuksia ja luonnollinen uni karkaa käsistä. Ongelma syvenee.

Mikä ratkaisuks? Hei relaa! Ei pidä stressaantua! Antaa sen pomon marmattaa ihan rauhassa. Jos heittää pihalle niin heittäköön. Jos on myytävä autot ja talot niin myydään. Jos eukko lähtee niin menköön. Jos kuolema tulee niin tulkoon - jossain vaiheessahan se tulee jokatapauksessa. Jopas alkoi uni maistumaan😀

Hei!!

Mun työ on nelivuorotyötä. Mulla vaan ei ole varaa menettää työpaikkaani, kun on neljä lasta ruokittavana. Meillä töissä on yleinen sanonta, että kuolema korjaa univelat. Tehdastyö ei tosiaan ole kenenkään unelmatyö. Mulla ei ole muita vaihtoehtoja. Mulla tuli juuri 18 vuotta täyteen samalla työnantajalla. Nyt olen onneksi kesälomalla ja unohdan työn ja aloitan loman jälkeen toivottavasti uusin voimin. Ja nyt nukun, milloin uni suostuu tulemaan.😴