Ota yhteyttä lääkäriisi ja käske hänen laittaa lähete mtt:hen, sieltä saat apua. Siellä jutellaan psykologin kanssa ja tarvittaessa psykiatrin kanssa. Tuota kautta minä hain apua. 🙂👍

Hyvä Milla,
minulla oli samankaltainen tilanne. Otin yhteyttä lääkäriin ja sieltä sain lähetteen mielenterveystoimistoon. Siellä tehtiin testejä, ja minulla todettiin keskivaikea masennus johon sain lääkityksen.
Mutta puhuminen auttaa minua paremmin. Ryhdyin rohkeasti ottamaan vanhoihin ystäviin yhteyttä ja kerroin tilanteeni. Saan tukea s-postin kautta ja tapaillaan joskus lähinnä olevia ystäviä. Se auttaa minua ja vahvistaa uskoa ihmisiin. JA pikkuhiljaa oireet helpottavat.
Sinun tilanteesi saattaa olla paniikkihäiriö, joten apua saat tk:sta lääkäriltäsi. Hän neuvoo ja kuuntelee sinua.
Voimia ja rohkeutta sinulle!
Et ole yksin asiasi kanssa.🙂

Hei Milla ja muut masentuneet!

Olen kärsinyt masennuksesta tosi pitkään, vaikka olenkin käynyt eri paikoissa saamassa siihen apua. Ongelmani on se, että välillä muutun pitkiksi ajoiksi totaalisen lamaantuneeksi; silloin vaan makaan, luen ja katson telkkaria.😟 En jaksa tehdä mitään, en halua nähdä ketään,.. Kaikki on vaan tosi surullista ja usein itkettää.🤕

Mietin miten OIKEASTI saisin apua. Olisi kiinnostavaa lukea, saatko, Milla, apua omaan tilaasi?😑❓ Haluatko kertoa tässä ketjussa pelkotiloistasi? Minulla ei mielestäni ole mitään sellaisia, mutta en vaan viihdy esim. ihmismassoissa tai pienissä/ahtaissa tiloissa enkä jaksa puhua niitä näitä lamaannuksessani. Haluaisin puhua todellisesta olotilastani, mutta koen ettei siitä kukaan halua kuulla

Voi olla, että kirjoitin väärään ketjuun... Voimia kaikille masentuneille sinnitellä ikävän olotilan, voimattomuuden ja yksinäisyyden kanssa!🙂👍

Sehän voi olla niinkin, että ajattelet vain itse että kukaan ei halua kuunnella sinua?
voin olla väärässäkin.
Mutta minulla itselläni oli luulo silloin kun masennus alkoi, että kukaan ei halua kuunnella mua ja kukaan ei välitä minusta.

voit yrittää kertoa pieniä sanoja, esim. että mulla on paha olla, tai jtn. 🙂

Ja jos kaverisi kysyy että miksi, niin voit kertoa enemmän. 🙂

tsemppiä meille 🙂🌻

Kirjoitin vastauksen mandi 18:lle! 🙂

Sinulla tuntuu olevan sama tilanne, kuin minulla oli syksyllä. Minulla oli onneksi ihana perhe, joka oli rinnallani koko ajan. Minä en uskaltanut olla yksin edes kotona. Tosi outo kokemus, kun olen aina tottunut pärjäämään ja olemaan se vahva osapuoli.
Avain minulla oli se, että menin lääkärille, ja kerroin miltä minusta tuntui. Sain heti lääkitystä, joka auttoi tosi paljon. Kyllähän me otamme helposti särkylääkettä, kun on migreeni. Mieliala lääkkeet ovat aivan sama asia🙂
Kun on huono olla, ja elää paniikkioireen kanssa, niin siihen auttaa lääkitys. Sitten toinen asia on se, että kannattaa jutella jonkun ammattilaisen kanssa. Psykiatrisille hoitajille ja psykologeille voi itse varata ajan, mutta kannattaa käydä omalla lääkärillä, niin saat apua.
Ala sitten kulkea uusissa paikoissa, kun sinusta tuntuu turvalliselta. Pyydä ystävää mukaan tai jotakin läheistä. Kerro tilanteestasi rehellisesti. Kun minä olin avoin tilanteestani, se auttoi. Pelkojen tunnistaminen ja julki tuominen vapauttaa jonkin verran.
Parantuminen on prosessi, joka kestää niin kauan kuin se sitten kestää. Ole armollinen itsellesi, etsi itsellesi seuraa ja jotain mielekästä tekemistä. Minä joskus lähdin hakemaan bussilla itselleni postimerkkiä. Minä muistan elävästi kuinka onnellinen olin, kun selvisin siitä palasena. Paniikki nousi, mutta se meni ohi. Aluksihan en mennyt tiettyihin tilanteisiin ilman rauhoittavan apua, mutta onneksi ei tarvi nyt.
Netistä löytyy myös paljon hyvää tietoa. Esim http://www.tohtori.fi :stä löytyy paljon tietoa masennuksesta ja paniikkihäiriöstä. Siellä on myös kysely joka on suuntaa antava. Siinä arvioidaan oletko masentunut vai ei. HUOM! Se on vain suuntaa antava, ja diagnoosin voi tehdä vain lääkäri.🙂
Eli haluan vain kertoa sinulle, että meitä on paljon muita samanlaisia, ja apua on saatavilla. Ota se ensimmäinen askel.
Semppiä, ja kaikkea hyvää sinulle.🙂🌻

Hei Milla ja muut!🙂👍

Oletkohan jo saanut tai ainakin etsinyt apua?😑❓ Täällä on annettu mielestäni hyviä neuvoja. Usein kai juuri se yksin jääminen on pahinta (vai onko kotona joku muukin kuin sinä?) masentuneena. Kunpa saisit ihan pyydettyä jotakuta vaikka hakemaan sinut kanssaan pikkukävelylle tai johonkin sellaiseen tekemiseen, mistä ainakin joskus olet pitänyt.

Minulla on masentuneena juuri sitä, ettei haluta tehdä mitään, eikä mennä minnekään. Silloin päässä on usein myös ajatus, etten kuitenkaan nauttisi mistään. Kuitenkin olen saanut 'väkisin' itseni jonnekin 'pakotettua'/raahauduttua kokea, että jopa unohdan pahan oloni hetkeksi sen tekemisen myötä (viimeisin kokemus oli luistelu - en ole niin hyvä siinä, että se sujuisi ilman ajattelua ja keskittymistä, joten jossain vaiheessa vaan huomasin keskittyneeni pelkkään luisteluun ja seurassani olleisiin lapsiin kokonaisen tunnin!) ja siis jopa nautin ja unohdin pahan oloni(vaikka perusolotilani onkin tosi pitkään ollut masentunut).

Sitten kun olen kotona, missä on sotkuista ja missä olen pääasiassa yksin, voin huonommin ja huonommin, mitä vähemmän saan lähdettyä muualle. Ihan lamassahan en saa tehtyä mitään kotitöitä.

Todella toivon saavani lukea kuulumisiasi, Milla?🙂🌻

Vihreäsilmälle🙂🌻

Siitä on jo pari viikkoa, kun minulle vastasit tässä ketjussa. En tiedä luetko tätä enää😑❓, mutta KIITOS, kun huomasit minut. Voisin nyt kommentoida vastaustasi:

Kyllä minulle on ihan suoraankin sanottu, ettei mun 'tulis jauhaa samaa vanhaa'. Olen myös kuullut, että jotkut eivät ole minuun yhteydessä, kun eivät itse jaksa kuulla vaikeista asioistani (ja toisaalta ovat NIIN huolissaan minusta). Tosin, tiedän olevani ihminen, joka herkemmin kuuntelen muita kuin puhun itsestäni. Riippuu kyllä tilanteesta. Otan jotenkin liikaakin toiset huomioon noin yleensä ottaen. Joku opittu malli kai. Toisaalta, nekään ihmiset, joille kerron vaikeuksistani tai pahasta olostani, eivät kysele tai kaipaile missään vaiheessa jälkeenpäin, joten on tullut sellainen olo, etteivät ihmiset todellakaan välitä.

Minun masennukseni on tullut jotenkin hiljalleen samoin kuin ystävät ja läheiset ovat putoilleet pois ajan myötä. Viimeisimmät siten, etten enää minäkään jaksa olla aloitteentekijä, kun eivät enää koskaan soita tai pyri tapaamaan. Itse taas jaksan sen verran huonosti, etten ainakaan jaksa 'esittää iloista' yhtään kenellekään. Joskus toki olenkin iloinen, ja silloin olen enemmän tekemisissä ihmisten kanssa. Iloisena tosin masentuneen maailma ei ole päällimmäisenä vaan itsekin iloitsen ja nautin 'siitä terveen olotilasta'. Mutta juuri yksinoloon, lamaan, ahdistaviin aikoihin, pahaan oloon, jne. kaipaisin IHMISIÄ.

Nyt on lamaannuksen jälkeen enemmän ahdistava vaihe, mikä on tosi rankka kestää. Sain varattua lääkäriajan (siis lääkärin puhelinajan ensin ja sitten ko. lääkäri soitti ja varsinaista lääkäriaikaa voi sitten varata), mutta sen sai vasta puolentoista kuukauden päähän. Tämän kuun lopulla on varattuna yleislääkäriaika ihan 'perusjuttujen' tarkistuksiin (kuten veriarvot -nekin kun joskus selittävät väsymystä) ja muutenkin tähän pahaan olooni liittyen (sitä varatessani en vielä ollut yrittänytkään saada erityislääkäriaikaa). Todella vaikea on päästä lääkäriin, vaikka on tosi paha olla. Menin kyllä viikko sitten päivystykseen ahdistukseni ja itkuisuuteni takia; ainoa hyöty siitä oli, että sain uuden reseptin nukahtamislääkkeelleni (mitä minulla vielä on mutta mitä olen nyt poikkeuksellisesti joutunut käyttämään joka ilta varmaan jo parin viikon ajan). Lääkäri ei tuntunut ymmärtävän päivystykseen tuloani...

Mahtaakohan tässä ketjussa joku kirjoittaa vielä, vaikka aloittaja ei kirjoittelekaan?😑❓ Vai, pitäisikö aloittaa oma masennusaiheinen ketju
Vihreäsilmän sanoin: tsemppiä meille🙂👍