Heippa
Joo ei sinun tarvitse aikuisen ihmisen takia mieltäsi pahoittaa sillä miehesi tytär
voi hakea vaikka vuokra asunnon.
Niin uskon että näin paranisi jokaisen elämä.
Ja mielestäni ei sinun tarvitse anteeksi antaa ihmiselle joka on sulle pahaa tai harmia
tehnyt jos et itse halua anteeksi antaa.
Siitä olen pahoillani että sulle on uudestaan masennus tullut mut sillon kannattaa
ammattiapua hakea ja hyvä kun olet hakenut sillä masennus todellakin lamaannuttaa
ihmisen toimintakyvyn ja ajan oloon vaan yleensä pahenee.
Älä ikinä mieti itsetuhoajatuksia sillä elämä on todella upeeta ja siitä kannattaa nauttia
mut jos on tuollaisia ajatuksia niin heti ammattiauttajan puoleen käyntyä.
Että pääset pahimman vaikeuksien yli.
Kaunista kesää sulle

Kiva kuulla, että joku toinenkin on samaa mieltä, ettei mun tosta vaan tarvitse antaa kaikkia ilkeyksiä anteeksi. Tottakai tiedän, että se kannattaisi, sillä viha syö omia voimavaroja, mutta nyt olen liian katkera tämän sairauteni takia.

Tytär ei halua omaa asuntoa, koska ei halua maksaa vuokraa. Minulle ei tarvitse maksaa!! Nyt ollaan siinä tilanteessa, että isä hankki vuokra-asunnon, jonne muuttaa tyttärensä kanssa ja yritämme jatkaa seurustelua tältä pohjalta. En vaan tajua, miksei yli kaksikymppistä kakaraa voi jo pakottaa itsenäiseen asumiseen. Tämä on ratkaisu siihen, ettei minun tarvitse nähdä häntä ja hänen sotkujaan, mutta hän tulee varmasti sanelemaan edelleenkin isän aikataulun, kuinka paljon hänen kanssaan pitää olla je "leikkiä". Se ei yleensä ole ihan vähän. Mutta aika näyttää.

Ainahan nuo kuoleman ajatukset tulee, kun on oikein vaikeaa. Ei niinkään itsetuhoiset, vaan sellainen, että kun vaan kuolis yhtä äkkiä pois. Tietenkin jos olis olemassa jokin helppo keino, tyyliin yks pilleri, olisin jo täältä lähtenyt.

Mikä siinä elämässä on niin ihanaa? Yksinäisyys, karikkoinen parisuhde, tuska, epätoivo, ahdistus?

Heippa
Joo kyllä se on oikea ratkaisu että tytär muuttaa omaan asuntoon ja riippuu tuloista
niin saa esim asumistuen tosin en ymmärrä miksi isä muuttaa mukana koska 20. vuotiaan
jo kuuluu itsenäistyä.
Vaikka viha tosiaankin syö sisältä mutta pidä vaan pääsi ja jos et halua anteeksi antaa
kun sinua on loukattu niin et anteeksi anna niin minäkin toimin jos toinen on harmia
tahallaan tehnyt.
siis onni koostuu elämässä ihan pikkuasioista esim liiku luonnossa, harrastukset, katso elokuvia, käy pitsalla jne
Onko sulla ystäviä / kavereita joille voisit kertoa iloja ja suruja???
kyn pystyy puhumaan jollekin niin se helpottaa elämää.
Jos ei ole niin hommaa itsellesi esim tukihenkilö
Niin jos on ollut masentunut ja siitä paranee niin sen jälkeen elämän pitäs olla tasasta
että ei tulisi uudestaan mut hae apua ehdottomasti niin se siitä taas paranee
KIrjoita miten olet jaksanut niin yritän auttaa sinua.
Kaunista kesää sinulle

Hei!
Tilanteesi kuulostaa kamalalta ☹️ olen kuullut paljon uusperheiden ongelmista,mutta yleensä niissä ongelmia aiheuttavat pienet lapset,joiden on vaikea hyväksyä uutta äiti/isähahmoa. Anteeksi jos kysymykseni kuulostavat tyhmiltä, mutta en vain oikein ymmärtänyt kaikkea enkä saanut selkeää kuvaa tilanteestasi. Tietenkään kaikkea ei tarvitse kertoa,jos et halua. En halua olla tunkeileva.

Mä en oikein ymmärrä miksi parikymppinen nainen on mustasukkainen isästään ja muutenkin käyttäytyy kuin pikkulapsi.... Sanoit hänen olevan henkisesti epävakaa... onko hänellä mahdollisesti jotain narsistisia piirteitä? Miksi hän on kiinni isässään? Eikö hän pärjää itsenäisesti? siis tarvitseeko hän apua päivittäisissä toiminnoissa? vai onko kyse siitä, että hän manipuloi isäänsä palvelemaan itseään?

Entä tämän tyttären isä... ymmärtääkö hän,että tyttärensä ei ole psyykkisesti terve? Mikäli kyseessä on se,että tytär käyttää isänsä hyväntahtoisuutta narsistisesti hyväkseen ja omii siten isänsä kokonaan itselleen, niin silloinhan isä tekee karhunpalveluksen tyttärelleen. Jos hän haluaisi toimia tyttärensä parhaaksi, niin hän vaatisi tätä hankkimaan apua psyykkisiin ongelmiinsa ja vaatisi myös tyttäreltä irtautumista hänestä. Oli ongelmana mikä tahansa, niin mahdollisimman itsenäinen elämä on aina parasta aikuiselle ihmiselle.

Hei!

Kysymyksesi ovat ihan aiheellisia ja puhut kuin minun suullani. Miten vaan saa tämän kaksikon ymmärtämään asian laidan?

Henkisesti epävakaalla tarkoitin lähinnä raivokohtauksia joita hän saa ja sitten itkulla kietoo isänsä pikkusormen ympäri. Samoin uhkailemalla päättää päivänsä tai sitten syyllistämällä isää menneistä, miten hän on ollut huono isä, eikä ole antanut tarpeeksi hänelle aikaa. Vaikka isä eron jälkeen, viimeiset 9 vuotta on elänyt vain tyttärelleen ja luopunut muista ihmissuhteistaan.

Narsistisiakin piirteitä löytyy, mutta ei haitaksi asti. Oma napa vaan on aina lähinnä ja kaiken pitäisi pyöriä sen ympärillä. Muut on idiootteja ja hän on suurin ja kaunein.

Kyllä hän itsenäisesti pärjäisi, paitsi taloudellisesti, sillä hän ei osaa elää varojensa mukaan. Hän opiskelee ulkomailla, mutta kaikki lomat eli 1/2 vuotta vuodessa on meidän luona ilmaiseksi terrorisoimassa elämäämme. Eikä mene edes kauppaan ilman isää. Samoin posti ja vakuutusyhtiö yms. aina pitää isän olla mukana.

Ja juuri tuo manipulointi on hänen erikoisalaansa ja isä menee lankaan kuus nolla 😞

Isä on vähitellen alkanut ymmärtää, että tyttö on hoidon tarpeessa, mutta asialle ei ole vielä tehty mitään ja parisuhteemme on äärimmäisen kovalla koetuksella. Nyt he sitten muuttavat yhdessä eri osoitteeseen. Isä sanoo, että seurustelumme jatkuu niin kuin ennenkin ja hän sanelee tytölle säänöt. Niin ei ole vielä käynyt, enkä usko, että nytkään. Sitten isä on luvannut vuoden aikana vieroittaa tytön itsestään ja kertoa hänelle, että ensi kesänä tyttö on omillaan ja me muutamme takaisin yhteen.

Paljon lupauksia, mutta isä on lupaillut asioita ennenkin, päästäkseen yli siitä, missä aita on matalin.

Olen sanonut isälle, että teet karhunpalveluksen, kun et vieroita tytärtäsi ja että se on vanhemman tehtävä, ellei lapsi itse ymmärrä. Isä vain sanoo, että tämä on pitkittynyttä murrosikää. Sitähän se ei ole, vaan Peter Pan -ilmiön naispuolinen versio. Tyttö on joskus sanonut, ettei halua koskaan kasvaa isoksi vaan haluaa aina olla isin kanssa.

Tytär on hyvin älykäs, mutta henkisesti 12-vuotias.

Eilen tuli järkyttävä riita siitä, miksi isä muuttaa aikuisen tyttären kanssa asumaan. Aloitin sen itse ja menin asiattomuuksiinkin. Syy oli oikeastaan se, että pari päivää aiemmin isä olikin valmis jäämään minun luokseni ja omin päin ehdotti tyttärelle, että tämä muuttaisi yksin muualle. Tytär sai sellaisen hepulin, ettei isän auttanut kuin suostua. Väit meni eilisen riidan takia miehen kanssa ihan piippuun ja mulla on ihan hirveä ahdistus päällä. Viime yönä en pystynyt nukkumaan yhtään ja nyt töissä väsyttää.

Antakaa hyvät ihmiset jokin vinkki, miten tämän ahdistuksen kanssa pärjää, vaikka lääkityskin on päällä. Tunnen kärsineeni koko jupakassa niin paljon vääryyttä, että se tekee raskaaksi sietää koko touhua. Minä en saa ymmärrystä ja jos minä suutun ja puhun suuni puhtaaksi, siitä alkaa jäätävä välinpitämättömyys ja eräänlainen mykkäkoulu.

Onko tähän olemassa muuta helpotusta kuin kuolema? Sattuu.

heippa
Mielestäni oikea ratkaisu olisi että tytär asuu omassa asunnossa ja jos tarvitsee
apua ja tukea niin sillon pitää auttaa ja toisten luona voi käydä kylässä
mut asioista puhuen mut ei riidellen.
Ja älä rupea riitelemään ja mieltäsi pahoittamaan äläkä toiselta ota loukkauksia vastaan sano suoraan et jos näin ei onnistu niin sitten ei tule mitään
tärkeätä on että huolehdi omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta.
Ja jos asiat painaa mieltä niin ota yhteyttä esim tukihenkilöihin niin voit asioita jutella
kertoa iloja ja suruja niin auttaa varmasti.
Kirjoita miten olet jaksanut niin yritän tukea ja neuvoa sinua???
Kaunista kesää sulle.

Hei Hattivatti,
ymmärrän kyllä että tilanne on sinulle raskas. En tiedä jaksaisinko itse samassa tilanteessa. Ymmärrän myös miksi miehesi on vaikeaa nähdä asioita sinun kannaltasi ja toimia oikein kaikkien osapuolten parhaaksi. Miehesi näkee tyttärensä varmaan aina pikku tyttönään vaikka tytöllä olisi miten paljon ikää (kuten monet muutekin vanhemmat näkevät lapsensa aina jollain tapaa omina pikku lapsinaan eikä kenenä tahansa aikuisina) Tytär sitten manipuloinnin taitajana käyttää isän huolenpitoa rumasti hyväkseen. Ehkä miehesi ei halua nähdä pikku tyttäressään mitään pahaa ja siksi haluaa uskoa,että tämä on jotain pitkittynyttä murrosikää. Eihän kukaan halua nähdä tai edes ajatella lapsestaan pahaa. Eikä tuntea epäonnistuneensa vanhempana kun näkee lapsesssaan ikäviä piirteitä. Haluan täsmentää,että en tarkoita,että se olisi vanhemman syytä. Tiedän vain,että vanhemmilla on taipumus tuntea syylisyyttä lapsensa sairastumisesta, epäonnistumisista, vääristä valinnoista jne.

Luulen että miehesi tuntee olevansa jotenkin puun ja kuoren välissä. Hänestä saattaa tuntua,että häntä revitään kahtia ja pakotetaan valitsemaan puolensa. Senkin takia hänen on varmasti vaikeaa keskustella asiasta riitelemättä. Mitä jos yrittäisit lähestyä asiaa kertomalla, ettet ole hänen tytärtään vastaan etkä pakota valitsemaan väliltänne. Yrittäisit saada ymmärtämään että haluat myös tyttären parasta kaikista hänen ilkeilyistään huolimatta. Ja jos tämä ei onnistu kahden kesken,niin pariterapia voisi olla paikallaan. Pariterapiassa miehesi voisi ainakin luottaa siihen,että paikalla on yksi puolueeton henkilö. Suosittelen pariterapiaa senkin takia, että itse olemme mieheni kanssa saaaneet seurakunnan perheasiain neuvottelukeskuksen pariterapiasta loistavaa apua suhteemme solmuihin.
Luulen,että miehesikin on ahdistunut tilanteestanne ja tyttärensä käytöksestä, joten hän voisi olla hyvinkin halukas ottamaan ulkopuolista apua vastaan. Varsinkin kun sen tuloksena voisi olla se, että te voisitte saada suhteenne toimimaan ja olla myös hyvissä väleissä miehesi tyttären kanssa. Kuulostaa varmaan kaukaiselta ajatukselta, mutta uskon sen olevan mahdollista. Olkaa vain avoimia ja hakekaa apua.

Kiitos vastauksistanne.

Niin Volvomies kuin Lumena ja kaikki aikaisemmatkin kirjoittajat ovat ihan oikeassa ja samoilla linjoilla kuin itsekin. Sitä viestiä vain ei saa perille tälle kaksikolle ja isä ei millään huomaa, että meidän suhteemme on mennyt karille tyttären takia, ei minkään muun. Hän vain ihmettelee, miksi olen tällainen kuin nyt olen. Ei ymmärrä, että kaksi vuotta jatkuneen paineen ja stressin seurauksena olen sairastunut uudestaan masennukseen, jonka kanssa kamppailen nyt vähän niin kuin yksin. Hän vain ihmettelee, että onpa sulla heikko psyyke, kun tytär nyt on muutaman viikon ollut ok, niin miksei se mulle riitä. Ei ymmärrä, vaikka rautalangasta vääntäis.

Hän tosiaan on puun ja kuoren välissä ja tekee mielestäni elämänsä virheen, kun vieläkin muuttaa tyttärensä kanssa ja jatkaa hänen palvelemistaan. Tässä olisi ollut oiva tilaisuus vieroittaa lasta vähän ja tavata sitten tarpeen mukaan.

Juttelin eilen terkkarini kanssa ja hän sanoi, että isä-tytär-suhteessa tulee varmasti jatkossakin olemaan ongelmia. Vaikka minä nyt vetäydyn ja annan heille tilaa, tulee varmasti muita riitaa aiheuttavia tilanteita, sillä tytär on hirvittävän vaikea luonne. Mielenkiintoista nähdä, sillä näin varmaan tulee käymään. Tosin isä varmasti viimeiseen asti haluaa salata ne minulta ja esittää, että hyvin menee. Vähän samalla tavalla kuin nyt.

Nyt olen ainakin vakuuttunut, että tein oikean ratkaisun kun annoin tytölle häädön omasta kodistani.

Volvomies viittaa aina tukihenkilöihin, joihin voi ottaa yhteyttä. Onko sellaisia siis ihan livenä olemassa ja mitä heidän toimintansa pitää sisällään. Ajattelin vain, jos ahdistus kasvaa niin paljon, että olisi pakko päästä jonkun kanssa puhumaan. Mistä sellaisen löytää)😐

Kesäloma alkaa viikon kuluttua ja elämä on ihan sekaisin. Ei minkäänlaista mielenkiintoa jäädä lomalle, koska kaikki suunnitelmat ovat tämän muuton takia romuna. Tai jos sitten kaikki muuttuu paremmaksi. En tiedä.

Heippa
Teit todellakin oikean ratkaisun kun annoit tyttärelle häädön ja kun on
sulle ollut viellä hankala ja koitellut sinun terveyttäsi sillä ei toisen pidä antaa
itseään terrorisoida ja varsinkin kun sulle on tullut Väsymys / masennus eli riskeeraat
omaa terveyttäsi ja kestänyt jo pari vuotta, ei sellaiseen pidä suostua.
Mutta ikävä kyllä on niitä vastaavanlaisia juttuja jotka on kestänyt kymmeniä vuosia.
Ja niinkuin sanoin voi tytär tulla kylään mutta sinun ehdoilla ja jos yhtään
on kelju ja tekee elämällesi harmia niin sano vaan että ei tästä tule mitään.
Nyt vaan keskityt hoitamaan itsesi kuntoon ja saamaan elämäsi oikeille raiteille.
Ja vaikka menee aikaa niin joka päivä vaan menet askel askeleelta eteenpäin
ja tulet voittajana maaliin vaikka ei elämä aina ole helppoa mutta eteenpäin vaan mennään.
Mutta ehdottomasti sen teet selväksi että sinua ei pompoteta, ei tehdä elämällesi harmia, eikä vaikeuteta elämääsi jne
Tukihenkilö on sellainen henkilö jolle voi soittaa
ja jutella ihan mistä vaan mieltä painavista asioista tukihenkilö autaa
ja etsii tarvittavia tietoja, kun ihmisellä on vaikea
elämäntilanne autetaan ihmistä.
Sillä se on hassua mut jos elämässä on vaikeata niin se on pahin virhe että itse rupeaa
asioita miettimään eikä hae apua sillä se on sellainen oravanpyörä että
lamaantuu ja menee toiminta kyky ja vaikka olisi pieni ongelma niin siitä äkkiä tulee
iso ongelma.
Tähän en voi laittaa osoitetta mistä saat tukihenkilön mutta laita googleen tuo sana
niin sieltä löytyy.
Mut sehän on kiva kun sulla alkaa kesäloma!
Päätäppä nyt itsellesi että teet tästä kesästä upean loman ja nautit suomen upeasta
kesästä ja käy kaikenlaisissa kesä tapahtumissa, käy sellaisissa tapahtumissa mitkä tuo sulle iloa ja pystyt
arjen unohtamaan.
Mutta se on vaan tärkeintä että et ongelmien kanssa jää yksin.
Edetään vaan hiljakseen eteenpäin ja kirjoita miten olet jaksanut?
Kaunista kesää sinulle

Masentuneena 60 vuotta. Paljonko unilääkkeitä tarvitaan... Tietääkö kukaan? Kiva nähdä teidän "lohdutukset"...

Desper kirjoitti 24.6.2010 22:4

Masentuneena 60 vuotta. Paljonko unilääkkeitä tarvitaan... Tietääkö kukaan? Kiva nähdä teidän "lohdutukset"...

????
Mitä oikein yrität sanoa?

meebu kirjoitti 29.6.2010 2:22

Desper kirjoitti 24.6.2010 22:4

Masentuneena 60 vuotta. Paljonko unilääkkeitä tarvitaan... Tietääkö kukaan? Kiva nähdä teidän "lohdutukset"...

????
Mitä oikein yrität sanoa?

- että paljonko niitä tarvitaan
- että tämmöistä ei kukaan lohduta, koska lohdutusta ei ole. Ei lohduttanutkaan.

Olen itkenyt koko vuoden. Yritän nyt olla apaattinen, etten saisi itkemisestä mahahaavaa. Elämänhalun merkki? Olisihan se yksi tapa kuolla. En jaksa mitään. Mikään ei ole kiinnostanut neljään vuoteen. Elämäni on mennyt hukkaan. Minulla oli paljon lahjoja, mutta kaikki jäivät käyttämättä vaikeiden sosiaalisten pelkojen takia. Elämäni oli tauotonta pelkäämistä. Yritin terapiaa, sain käsittämätöntä kohtelua. Ymmärsin, ettei apua ole, sitä ei kannata hakea. Kaikki on nyt myöhäistä. Ei ole ketään kenelle puhua paitsi tämä kuollut ruutu. Ei ole ketään, ei olkapäätä, ei syliä. Olen vanha ja sairas. Naurettavaa kirjoittaa tänne.

Hei Desper!

En tunne tarinaasi, mutta voin sanoa, että olen tosiaan ollut masentuneena puolet elämästäni, tosin en noin pahasti kuin sinä, sillä minulla on ollut lääkitys yli 20 vuotta. Ny kuitenkin tuli tämän aloittamani tarinan mukainen romahdus niin, että oli taas pakko hakeutua hoitoon. Itkin ja toivoin kuolemaa, enkä nähnyt valoa missään, en jaksanut tehdä mitään... niin kuin tiedät. Pääsin psykiatrin vastaanotolle ja hän määräsi nykyaikaisen lääkityksen, jos sen täällä saa mainita, niin Sepram.

Jo ensimmäisen viikon aikana huomasin oireiden helpottavan, lukuunottamatta muutamia lyhyitä ahdistuskohtauksia, jotka olivat pahempia kuin aiemmin ja uusia tuntemuksia taas. Niitä ei ollut montaa ja toisella viikolla olo oli kuin uudellä ihmisellä. Lopetin itkemisen, aamulla herätessä ei ollut kauhea ahdistus päällä ja nykyään voin jo aamulla hereillä maatessani miettiä, mitä tekisin tulevana päivänä. Sellaista en ole kokenut koskaan aikaisemmin.

Kestin ihan reippaasti sen, että avomieheni muutti tyttärensä takia uuteen osoitteeseen ja meidän suhteemme on taas seurusteluvaiheessa. En pidä ajatuksesta, mutta se, että pääsin dominoivasta kaksikymppisestä eroon, helpotti elämääni ja lääkityksen avulla osasin jopa nauttia siitä.

Nyt olen viikon siivonnut hänen jälkiään ja ikään kuin pessyt tuon hirveän ihmisen elämästäni ulos. Tuntui niin hyvältä joka jätesäkillinen, jonka laitoin ovesta ulos hänen kamppeitaan. Tietysti ahdisti, että mies vei myös jotain omiaan, mutta täällä on vielä paljon hänen tavaroitaan ja vietämme yhteistä aikaa sen verran kuin tuo dominantti sallii.

Itsemurha-ajatukseni ja toiveet nopeasta kuolemasta ovat väistyneet. Olen kierrellyt kaupoissa ja tehnyt pieniä hankintoja ja nauttinut joka hetkestä. Suunnittelen remontoivani tuon tytön tyhjäksi jättämän huoneen niin että viimenenkin hänestä muistuttava asia häipyy kodistani.

Olen jaksanut nauttia näistä helteistäkin, sillä rakastan aurinkoa joka on lääkettä pimeyteen, joka vielä entisestään pahentaa masennustani. Marraskuut ovat vaikeimpia.

Mitä siis haluan sanoa? Että ellei sinulla jo ole lääkitystä, yritä saada itsellesi sopiva sellainen. Sen jälkeen on mahdollisuudet toipua parempaan elämään.

Itse ajattelen niin, että masennus ei ole psyykkinen sairaus, vaan se on aivojen välittäjäaineen, serotoniinin, toimintahäiriö ja sitähän se on. Me emme siis ole hulluja!!!

Toisilla taipumus masennukseen on voimakkaampi ja jokin tekijä laukaisee sen. Olisinpa saanut tätä lääkettä 20 vuotta aikaisemmin, niin paljon on mennyt elämää hukkaan masentuneena, väsyneenä, toivottomana ja kuolemaa odottavana.

Tauti on ilmeisen periytyvää, sillä 23-vuotias tyttäreni on ikänsä ollut alavireinen ja oli tässä myös niin epätoivoinen, että hommasin hänet ihan ensiavuksi yleislääkärille. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja tarjosi tuota samaa lääkettä. Tytär on syönyt sitä nyt toista viikkoa ja on huomattavasti paremmassa jamassa, ja mikä parasta, jatkuva tarve itkeä on väistynyt. Sattumoisin hänelle sopi sama lääke, eikä siitä ole oikeastaan mitään sivuvaikutuksia ollut meille kummallekaan. Lievää suun kuivumista, mutta sekin on helpottanut ajan kanssa.

Kaikkea hyvää sulle ja kaikille masentuneille ja tänne kirjoittaville. Hakekaa apua, älkää jääkö asianne kanssa yksin.