Masennuslääkkeen lopetus

Masennuslääkkeen lopetus

Käyttäjä kapss aloittanut aikaan 23.02.2019 klo 11:35 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä kapss kirjoittanut 23.02.2019 klo 11:35

Hei,

olisiki täältä mahdollisuus saada vertaistukea/näkemystä maaennuslääkityksen lopetuksesta ja sen aiheuttamista oireista?

Sertralin 50mg ahdistukseen aloitettu 05/2008, annos ollut huippuaikana 100mg. Nyt viimeisen 2-3 (??) vuoden aikana annos ollut 25mg ja sitä tiputettu marraskuusta joka toisen, kolmannen ja neljännen päivän kautta nollaan 1,5 viikkoa sitten. Vieroitusoireet menivät vähän nurinkurisesti loppuvaiheessa, kun ”selvimmät” päivät olivat lääkkeettömät päivät 2 ja 3 ja aina lääkettä ottaessa tuntui kuin kävelisi päin seinää eikä ajatus pysynyt kasassa ollenkaan.

Ongelma tässä lopetuksessa varmaan tällä hetkellä on pelkästään psyykkinen, koska mietin, selviänkö ilman lääkettä ja tuleeko romahdus mahdollisesti viiveellä. Koko ajan jokin epärealistinen paniikki jyllää kehossa enkä saa sitä katkaistua, vaikka on työkaluja asiaan. Lääkäri on määrännyt Alprox 2,5mg jännitykseen, mutta en haluaisi lähteä sille tielle. Tietenkin jännitän myös kehollani, joka ei ainakaan helpota tilannetta ja se aiheuttaa pientä itkuisuutta ja pelkoa siitä, saanko työni hoidettua. 😀

Mitä keinoja teillä on ollut unohtaa se, ettei lääkettä enää tarvitse ja murehtiminen vieroitusoireista?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 27.02.2019 klo 13:09

Heippa! Varmaan eri lääkkeet aiheuttaa eri vieroitusoireita? Uskoisin? En suosittele ilman lääkärin apua yrittämäänkään. Huoh, itse olen vaikka kuinka monta kertaa koittanut päästä eroon Mirtzaphinista, mutta ei onnistu. Katoaa heti yöunet ja tulee aivan kauhea valkoinen raivo. Pakko vaan jatkaa niiden syömistä. Lääkäri vaan toteaa, että kaiken minulle tapahtuneen jälkeen niitä kannattaa syödä. Ottaa päähän, todella paljon. Etenkin, kun tuo lääke määrättiin jossakin vaiheessa, kun en voinut puuttua asiaan.
Siispä, keskustele lääkärin kanssa asiasta on minun neuvoni ja ole kärsivällinen. Ei varmaan helppoa lopettaa. Voimia!

Käyttäjä September kirjoittanut 01.03.2019 klo 15:56

Hei,

Minulla kokemusta aiemmin Sepramin lopetuksesta. Lopetin itse, mitä ei tietenkään pidä mennä tekemään. Vieroitusoireet olivat kamalat ja siitä seurannut ahdistus vielä kamalampi.

Nyt saman lääkkeen lopetus edessä lääkärin määräyksestä. Toivon, että vieroitusoireet jäävät tällä kertaa muiden tasaavien lääkkeiden varjoon. Ja kyseessä siis Sepram 30mg, lopetus seinään hypomanian takia.