Masennus ja ystäväpula
Koko elämä ahdistaa, joka hetki on paha olla, itkettää silloin tällöin. Kropassakin tuntuu tää paha olo: sydänoireet, unettomuus, vatsaoireet vaivaa. Ja kaikki johtuu työstäni ja siitä, että olen suorastaan asunut työpaikallani kaikki viime vuodet. Oma perfektionismi ja työpaikan hektisyys ja siellä paineet suoriutua vaikka mistä on tään kaiken takana. Ensi kertaa elämässäni n. 4-kymppisenä naisena hakeudun psykologinkin asiakkaaksi. Oma muutoin puolisona hyvä mies ei ymmärrä fiilistäni. Kokee, et kotiin ei ole lupa jäädä sairastelemaan eikä ainakaan hyvästä asemasta poiskaan yrittää hakeutua. Tuntuu, et miehelle merkitsee eniten perheen taloudellinen toimeentulo, ei mun tämänhetkinen henkinen tilanne elämäs. Ite kykenen kyllä vaatimattomampaankin elämään ja tiedän, et myös miehen palkalla elettäis, vaikka vähän joutuiski euroja tarkemmin laskemaan. Vihaan koko työtäni niin paljon, koska se on pilannut mun terveyden. Unen saamiseksikin joutuu turvautumaan nykyisin lääkkeisiin. Avioerokin on mieles käynyt, kun mies ei ymmärrä tätä mun paskaa olotilaa sit yhtään. En voi edes kotona puhua ahdistuksestani, koska mieheni ajattelee et täyspäiset ihmiset ei sekoo tälleen eikä sellasta ku masennus ole hälle olemassakaan. Vaikka mieheni muuten on hyvä mies, niin se puoli miehessäni syö mua naisena ja saa ahdistumaan vieläkin enemmän kun täs joutuu kokemaan, et ei saa sit yhtään ymmärrystä tälle omalle fiilikselleen. Tulee olo et haluun vierelleni miehen joka oikeasti ymmärtää elämän tätäkin puolta, et voi henkinen tasapaino joskus pettää. Olis edes tosiystävii, joille avautua, mut ku ei ole edes niitäkään. Puolitutuille puolestaan ei ole kiva avautua. Olen niin yksin työuupumiseni kanssa. Koen myös häpeää tästä omasta tilanteestani, koska ei ole ketään muuta kuin psykologi elämäs jolle voi puhua olostaan. Kotonakin pitää pyrkii pitää tunteet sisällään, ku muuten mies itkukohtauksen tullessa kysyy et mikä nyt taas on. Eli joka hetki pyrin vain keräämään itseni ja pahaolo sisälläni vain kasvaa.
Hei!
Mua ahdistaa tää sama vitsaus masennus......
Olo on henkesti ihan rikki...kotiäitinä tällä hetkellä. Ahdistaa kun toiset ei ymmärrä. Ei oma aviomieskään sanoo vaan et tee kotitöitä nauti lasten kanssa olemisesta.Nauti kun saat olla kotona yms shittiä. Olen 37-vuotias nainen kahden lapsen äiti. Esikoinen ,tyttö täytti tänään 5-vuotta ja poika 6,5kk syntyi 9.10.2011. molemmat ovat kyllä terveitä. Mut äiti ei kun ei hymyilytä .itkemäänkin pitää mennä vessaan tai parvekkeelle ettei läpset nää et äiti tressaantunut , väsynyt ja masentunut.
Olen hakenut myös apua lääkäriltä. Sano et baby blues ja määräs masennus pillerit. Olen käyny 2 eri psykologilla. Sanovat vaan et toi on sitä kasvamista äidiksi , aikuisuuteen ettei pitäs olla näin minä tyyppi kuulemma. 🙄:☹️☹️
Mä haluan olla ystäväsi.... vastaa niin jutellaan...jos huolit mut yksinäisen kotiäidin ystäväksi😮 Suunta yöspäin vai mitä?🙂👍
Olisiko mahdollista, että menisitte yhdessä keskustelemaan tilanteestasi jonnekin? Se todennäköisesti saisi miehesi katsomaan ja kuuntelemaan tilannettasi uudesta vinkkelistä.
Tsemppiä 🙂👍
Hei,
Voin sanoa, että ymmärrän sua hyvin. Olen vähän samanlaisessa tilanteessa itsekin. Tosin en ole töissä ollenkaan...
Mä toivon kauheasti jaksamista sulle! Sun kirjoitus kosketti mua. Sähän voit purkaa vaikka tänne aina pahaa oloa, jos tuntuu ettei ole ketään... Ja onneksi sulla on kuitenkin se psykologi. Mun mielestä se on mahtava asia.
Terv. Jenna
Et ole yksin työuupumisesi kanssa, sitähän voi kutsua vaikkapa kansantaudiksi. Olen itse sairastanut sen, samoin hyvä ystäväni. Hänenkään miehensä ei ymmärtänyt häntä ollenkaan, vaikka muuten on ihan hyvä mies. Hän sai apua terveyskeskuksesta, omalta työterveyslääkäriltään, terapiasta ja lääkkeistä. Omat kokemukseni ovat samanlaisia.
Kun voimat loppuvat, alkaa itkettää. Työnantajan kanssa voi sopia työn kevennyksestä, siihen on monenlaisia ratkaisuja. Lääkäri voi kirjoittaa sairaslomaa toipumiseen. Jos ongelmat ovat rakenteellisia, tarvitaan toimia työpaikalla. On olemassa työsuojeluvaltuutettuja, joihin voi ottaa yhteyttä. Työterveyshuoltoon kannattaa myös olla yhteydessä.
Tiedän, että tämä kaikki on vaikeaa, kun on jo noin pitkällä kuin Sinä olet. Neuvoisin kuitenkin rohkeasti nostamaan kissan pöydälle eli puhumaan asiasta avoimesti, niin miehesi, lääkärin kuin jopa pomosi kanssa. On olemassa kuntoutusta, on olemassa apua, mutta jokaisen tilanne on yksilöllinen. Mikä sopii yhdelle, ei käy toiselle. Juuri siksi kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen. Naisia vaivaa usein perfektionismi, joka pakottaa yrittämään yli voimien. Se on aika lailla kulttuurista, mutta itse voi yrittää antaa itselleen luvan hellittää. Tiedän omasta kokemuksesta, ettei se ole helppoa, mutta mahdollista se on ja tavoittelemisen arvoista.
Onko työpaikallasi muita uupuneita? Uskallatko puhua kenenkään kanssa ongelmistasi? Onko Sinulla muita ihmissuhteita, sukulaisia, ystäviä? Tässä vielä muutama kirjavinkki:
Kari Koivisto: Tunnista ja torju työuupumus
Eino Nykänen: Eroon työstressistä
Eino Nykänen: Rennosti töissä : käytännön ohjeita työssäjaksamiseen
Allikosta ojaan ja eteenpäin:ensiapua mielen kriiseihin
Juha Siltala: Työelämä huonontumisen lyhyt historia
Tuntuu todella pahalta kuulla, ettet saa tukea mieheltäsi tässä asiassa. Se olisi ensiarvoisen tärkeää oman jaksamisesi kannalta. Jos joudut peittelemään tunteitasi ihmisen kanssa, jolle täytyisi voida olla kuin avoin kirja, on vointisi varmasti hyvin ahdistava. Ylitunnolliset ja itselleen korkeat vaatimukset asettaneet ihmiset yhdistettynä nykyajan työelämän trendiin " ota kaikki, mitä työntekijän selkänahasta irti lähtee" on tuhoisa yhdistelmä. Sitä tuntee olevansa tärkeä, kun pistää itsensä likoon ja puurtaa itseään säästelemättä. Jonkin aikaa meneekin hyvin 110 lasissa, mutta jossain vaiheessa kova tahti alkaa vaatimaan veroaan. Silloin kun keho ja pää laukaisee hälytyskellot soimaan, niitä kannattaa kuunnella. Pystytkö keskustelemaan työpaikalla tämänhetkisestä tilanteesta ? Mikä osuus työpaikan vaatimuksilla on nykytilanteen syntymiseen ja minkä verran olet ehkä voimavarasi yliarvioimalla edesauttanut tilanteen syntyyn ? Työuupumuksesta selviytymiseen tarvitaan perustavamman laatuista oman elämän ja tapojen kartoitusta sekä niiden muutosta. Ensin sinun tulisi kuitenkin päästä juttelemaan lääkärin kanssa, saada riittävän pituinen hengähdystauko. Sinä aikana saisit voimiasi takaisin ja kun on aika palata työelämään, rajanveto työhon annettavaan panokseen olisi selkeytynyt. Olisi todella hienoa, jos miehesi oppisi näkemään asiat uudesta vinkkelistä. Muista, että työ ei saa olla koko elämänsisältö eikä se määritä sitä, keitä olemme. 😉