Moikka Sari!
Mulla itselläni on ollut eriasteisia masennusoireita jo lapsena, mutta diagnosoituna kans n.10vuoden ajan. Kertomasi tunne "ihan pohjalla" on tuttu mulle ja myös varmasti monelle täällä kävijöistä. Et ole siis todellakaan yksin tunteesi kanssa, jo sen tietäminen voi olla helpottavaa 🙂

Jos sulla on masennustaustaa ollut noinkin pitkään, niin mielestäni ensinnäkin se kuulostaa hurjalta, että saat ammatillista keskusteluapua vain kerran / pari kuukaudessa.
Oletko kysynyt voisiko noita kertoja lisätä, edes siksi aikaa kun tilanne on rauhoittunut taas?

Huomaan itsessäni saman etten halua puhua ystäville asioistani tai ongelmistani.. en tiedä onko siihen sitten syynä häpeä, vai se etten halua kaataa ongelmiani toisten hartioille.. vai monen jutun yhteissumma..
Olen kuitenkin yrittänyt rohkaista itseäni tähän läheisille puhumiseen, vaihtelevin menestyksin. Suosittelen sinuakin kokeilemaan, jos pystyt.. se varmasti voisi helpottaa hieman. 🙂👍

Oletko syönyt lääkettäsi kuinka kauan, ja seuraako mikään hoitava taho tilannettasi ylipäätään?
Itselläni ja monella tutulla on käynyt niin, että kun masennuslääkettä syö tietyn aikaa samalla annoksella, toleranssi nousee ja lääke ei enää tehoakaan.. vaan vaatisi kenties annoksen korottamista tai jopa lääkityksen vaihtoa.

Älä myöskään sulje pois tuota päivystykseen menon mahdollisuutta, jos olo tuntuu niin vaikealta.
Hae ihmeessä apua ettei tilanne pääse niin pahaksi ettet tosiaan enää vain jaksa. Sairaalaankaan meno ei ole vaikeassa voinnissa huono juttu, pääset purkamaan mieltä painavia asioita ja tuo lääkityksesi voitaisi ehkä tarkastaa tilanteen mukaiselle tasolle.
Tilanteesi kuulostaa jo nyt kovin vaikealta oloineen, joten avun hakeminen olis ajankohtaista.. toipuminenkin voi viedä kauemmin jos sinnittelet niin pitkälle, että
ns. kattilasta kiehuu vesi yli.
Kenenkään ei tarvitse aina jaksaa, ja jokainen tarvitsee joskus apua toisilta.

Kerrohan kuulumisia tännekin, jos jaksat tai haluat. En tiedä auttaako tämä sinua yhtään, mut minä ainakin välitän kuulumisistasi ja olisin mielelläni matkallasi tukemassa sinua, tälleen tukinetin kautta 🙂
Pidä huoli itsestäsi ja jaksamisestasi. Toivon paljon voimia sinulle ☺️❤️🌻🙂🌻

Moi Nella,
Kiitos kun kirjoitit 🙂

Odottelen siis yhteydenottoa psykiatrian keskukselta ja sitä odotellessa käyn nyt työpsykologilla. Hänkin ilmeisen kiireinen, kun aikoja saa niin huonosti.

Mulla ollut myös jo lapsena ns.tyhjyyden tunnetta, josta siis kärsin vieläkin.

Ystäville oon sen verran oppinut puhumaan, että yleisluontoisesti tietävät missä mennään. Varmaan kuitenkin juuri tuo muiden kuormittaminen ja omien ongelmien häpeäminen estää avaamasta asioita enempää. Ihan kaikesta en ole osannut puhua edes psykologille.

Tänään ollut vähän helpompi päivä, onneksi!
Aloitin masennuslääkkeiden syönnin uudestaan n.vuoden tauon jälkeen n.2kuukautta sitten ja pari viikkoa sitten vaihdettiin escitalopramit valdoxaniin. Escit.ei toiminut ollenkaan, mutta tämä valdoxan tuntuu ainakin lisäävän aktiivisuutta. Vielä kun veisi tuon pahan olon pois. Nyt kun olis energiaa tehdä asioita, niin olis mukava, kun uskaltas lähteä ihmisten ilmoille! Tänään jäin autolla penkkaan kiinni ja sain paniikkikohtauksen, kun näin että joku ihana ihminen tuli mua jeesimään! Ihan uskomatonta miten pienestä voi ihminen ahdistua.

Musta tuntuu että toi ahdistuneisuus kääntyy paniikiksi sekunneissa. Ystäväpiirissä mulla ei ole edes kohtalotovereita, joiden kanssa näistä voisi kokemuksia vaihdella.

Heips jälleen.

Muistathan senkin, että uuden lääkkeen täysi teho voi alkaa vasta näkymään 3viikon-reilu kuukaudenkin kuluttua aloittamisesta. On hyvä jos tuo on alkanut jo 2viikon päästä lisäämään aktiivisuutta, toivottavasti poistaisi tai lievittäisi myös tota ahdistusta.
Jos näyttää että ei lievitä, voisitko pyytää hätävaralle tarvittavaksi vielä jotain muuta.. esim. rauhoittavaa lääkettä.

Jos sieltä kaveripiiristä ei löydy vertaistukea.. niin ainakin täältä tukinetin maailmasta löytyy varmasti jos jonkinlaisten asioiden kanssa painivia, eli täältä sitä kyl löytyy.

😉🙂🌻

Moi taas.

Pari päivää meni jossain pilvien yläpuolella, oli hyvä olla ja elämä oli ihanaa. Nyt taas itkettää ja ahdistaa. Onneksi huomenna on perjantai. Lupauduin kyllä lähtemään kaverin kanssa iltaa istumaan, mutta nyt tuntuu siltä, että kotona, yksin peiton alla ois paras.

Mistähän se johtuu, että varsinkin masentuneena ottaa kaikkien ihmisten kommentit niin henkilökohtaisesti? Tätä taas tuumin,kun huominen ilta jännittää... ☹️

Olen kyllä tietoinen, että täyden tehon saanti lääkkeistä voi kestää useammankin viikon. Ehkä sitä ei vaan jaksaisi odottaa, kun olo on niin paska. Tarvittaessa otettavaksi mulla on ollut opamoxia, mutta lääkärit on sitä kovin nihkeitä kirjottamaan..toki ihan ymmärrettävää, mutta ei se kiva ole, kun joutuu säästelemään noita sitä seuraavaa "pahempaa päivää" varten siinä pelossa että kun ne loppuu,niille tulisi kipeä tarve ☹️ liikaa en mielestäni noita käytä, kun 30 kappaleen purkki kestää 2-3 kuukautta.

Vieläkään ei ole psykiatrian keskukselta mitään kuulunut. Alkaa tuntua jo aika epätoivoiselta keskusteluavun suhteen. Kai ne siellä sitten ajattelee, että en ole tarpeeksi tärkeä apua saadakseni. Tai no, ei tietenkään ajattele, mutta niissä syvyyksissä taas itsesäälissä kahlataan.

Moi.
Onpa kurjaa kuulla et vointi on lähteny laskuun noiden parin päivän jälkeen. Muuttuuko se ihan yllättäen vai antaako jotain varomerkkejä tulemisestaan? Vai sattuiko jotain mikä ehkä laukaisi ton?
Mulla itselläni vointien vaitelut on tosi ailahtelevaisia, joskus voi mennä kuukausi ihan masiksessa ja olla 3kk ihan hyvää ja kaikki on ihanaa. Välillä vaihtelut on ihan tuntikohtaisia, välillä vaihtelee viikottain, ja en koskaan saa kiinni laukaisevasta tekijästä.

Yksin jääminen tuskin koskaan on paras vaihtoehto, sillon ne kaikki masentuneet ajatukset vaan syvenee.. vaikka ymmärrän kyllä että halu jäädä olis kova.
Entä jos kävisit olemassa jonkin aikaa ystäväsi kanssa?
Ottaisit vähän niinku tavoitteen siitä puolitiestä, lupaat itsellesi et ei tartte kun käväistä olemassa(tunnin, kaksi, puoli tuntia?), mutta toisaalta et jätä menemättäkään. Auttaisiko se? Jos teidän illanistujaisiin kuuluu alko, ni suosittelen limulinjalla menoa.. monesti tuo viisastenjuoma pahentaa jo valmiiks masentunutta mielialaa.

Masentunut mieli tekee kepposiaan ja saa monesti asiat käännettyä negatiiviseen ajatteluun olipa kyse mistä tahansa. Luulen että tuo on myös syypää siihen, että kaikki kommentit tuntuu loukkaavilta tms. / ottaa ne itseensä.
Mä nimittäin huomaan masentuneena et esim ulkona käydessä, kuvittelen et jokainen vastaantulija puhuu/ajattelee just musta pahaa. Vaikka kuinka järkeilen, että asia ei oo niin.. niin silti mieli tekee kepposiaan.

No ei tuo sinun tarvittavan käyttö kyllä liialta tunnu, ehkä jopa päinvastoin, tai ainakin normaalilta.
On outoa että niin nihkeesti myöntävät.. luulis et tukisivat silläkin sitä et pääsisit tuosta hankalimmasta olosta yli. Ja kyllähän ne apteekissakin näkee milloin oot lääkettä hakenut.. ja sen että käyttö on normaalia eikä oo pelkoa ns. väärinkäytöstä. Kannattaa ehkä ottaa puheeksi toi vielä.
Jos on ollut jtn väärinkäyttöö ni sillo ne yleensä on nohkeempiä noissa, mut sulla ilmeisesti ei oo?
Mulle melkeen väkisin tuputetaan taas reseptiä kouraan, ja oon ite aika lääkekielteinen etten haluis ottaa, vaikka välillä olisi oikeesti tarvekin. On ollut pakko opetella joustamaan, että pää kestää.

Sun alakuloinen olo ja masennus se siellä taas huutelee. Sinä OLET TÄRKEÄ SAADAKSES apua. Todellakin. Jokainen on, ja ansaitsee avun kun sille on tarve. Voisitko yrittää soitella perään, että missä aika viipyy? ja kertoa että olosi on noin kurja että haluaisit avun nopeesti.
On aina kauheen surullista kuulla, miten masentunut/ahdistunut tai ylipäätään sairas ihminen joutuu taistelemaan oikeuksistaan, ja nimenomaan kun siihen ei olisi todellakaan voimia.

Toivon että pääsisit tapaamaan ystävääsi edes hetkeksi, se voi tuodakin pienen hetkellisen hyvänolon tunteen itsellesi, vaikka se ei sille nyt tunnukaan. Anna sille kuitenkin mahdollisuus🙂
Ja toivon todella että saisit ajan nopeasti sinne psykalle.
Onko asuinkunnassasi/kaupungissasi sellasta ns. akuuttipalvelua minne voi soittaa hädän yllättäessä tai jos et enää kertakaikkiaan jaksa? Ja jos ei ole, niin 112:seenkaan soittaminen ei ole häpeä. Pääasia että haet itselles sillon kiireesti avun.

Käsittääkseni noihin kaupunkien akuutti-ihmisille soiton yhteydessä voi ainakin täälläpäin saada keskusteluajan ja tilannearvon omasta pärjäämisestä.

Toivon älyttömästi jaksamista viikonloppuusi☺️❤️ pärjäile ja pidä huoli itsestäsi niin hyvin, kuin pystyt. *halaus*