Ihana Lavandula, tulin juuri lenkiltä ja toin koivunoksia maljakkoon. Tosin jouduin kaahlaamaan lumihangessa mutta ei se mitään se oli mukavaa. Odottelen nyt koska aukeavat hiirenkorvalle - ennakoimaan kesän tuloa.
Minulla kesti masennus tässä jaksossa josta nyt hyvin mielestäni olen toipunut neljä vuotta. Minun masennukseni alkoi surusta ja läheisen menetyksestä, yhtäaikaa sattui paha parisuhdekriisi, työpaikan menetys, läheisen repivä avioero ym. En vaan ymmärrä kuinka kaikki tulivat siihen samaan kaatoon. - Muistan eräänkin illan kun menin nukkumaan ja musta masennuksen tunne alkoi vetämään alas mietin mitä tää nyt on. Silloin ajattelin että tänne syöveriinhän on helppo vajota kaikki tuntui niin yhdentekevältä munkin elämässäni. En jaksanut taistella. - Kohta hakeuduin ammattiauttajalle - terapiaan ja sieltä yksityiselle psykiatrille jossa kuljin tuon lähes neljä vuotta. Sain ammattiapua, sain käydä keskusteluissa niin usein kuin tarvitsin, sain lääkärin apua ja lääkitystä. Minulla oli myös krooninen kipu johon tarvitsin apua ja lääkityksen. - Eläkettä hain ja sain kolmen vuoden sairastelun jälkeen. En helposti vaan monien tutkimusten kautta ja hyvien lääkäreiden ansiosta. Itse olin jo niin loppu että melkeinpä tarvitsin taluttajaa. Ystäväni jokapäiväistä apua, keskusteluissa, kauppa ja siivous ym. tilanteissa.
Kun alkoi eläkkeen hakeminen ja tilanne lähti menemään siihen suuntaan että ehkä alkaisin saamaan eläkettä ja lääkäreiden puoltavat lausunnot puhuivat puolestaan - mielenikin alkoi pikkuhiljaa nähdä toivoa tässä elämässä.
Asioitani olin pohtinut ja ratkonut keskusteluissa, hain apua kaikkialta jopa sielunhoidosta mikä minulle oli hyvä - se että ongelmista puhuttiin ja ongelmien puolesta rukoiltiin. Tuo antoi tunteen että minusta joku välittää ihan oikeasti.
- Kun eläke päätös vihdoin tuli aloin lenkkeilemään oikein toden teolla niinkuin ennen masennusta. Laihduin tulleet kymmenen kiloa ja vaatekomero uusiutui melko lyhyessä ajassa (tosin masentuneena en juuri välittänyt tukan pituudesta, ylipainosta tai vaatetuksesta juurikaan). - Liikuin, vesijuoksin, uin, harrastin lukemista ym. mieluisaa mieltä piristävää pienin askelin. Muutin asuntoa ja tänään on todellakin kulunut kaksi vuotta eläkepäätöksestä.
Muutamia kertoja itselleni tuntemattomasta syystä on tuo masennuksen tunne yrittänyt riistää minulta ilon elämästä, silloin olen mennyt polvilleni ja sanonut Taivaanisälle - ei enää kiitos, minulla olisi nyt hyvä olla näin mutta en tahdo masentua ja kokea uudelleen samaa. Nimittäin tämä oli toinen masennuskausi elämäni aikana.
Lääkityksen sain jättää pikkuhiljaa pois kokonaan ja kipuoireetkin ovat lähestulkoon pois. Herkkä olen mieleltäni ja helposti haavoittuva mutta kukapa sitä ei olisi etenkään ihminen joka kokee tai on kokenut masennuksen. Kokenut voi vaan ymmärtää ja tietää mitä kaikkea masennus voi sisällään pitää. - Energisiä päiviä ja valoa sinun elämääsi☺️❤️

Moi purppuraenkeli! Hienoa,että olet selvinnyt masennuksesta 🙂ja Lavandula:mulla oli myös joskus pelkkä kauppaan meno tosi vaikeaa.Kävin joskus depressiokoulun ja siellä neuvottiin tekemään hengitysharjoituksia rauhallisesti hengittäen nenän kautta sisään ja suun kautta hitaasti ulos,laskea voi samalla vaikka kymmeneen ja mulle on hoitajakin neuvonut tekemään niitä,mut mulla ainakin jos on tosi ahdistunut olo niin ei auta☹️ Itse joskus kokeilin olla ilman lääkettä(lääkärin luvalla)ja pärjäsinkin puoli vuotta kunnes sairastuin taas.Itselläni lääkkeet on auttaneet aina aikansa,sit on tullu romahdus ja annostusta pitänyt nostaa,nyt vaan ei pysty Voxraa enää nostamaan kun kuulemma se 300mg on maksiannos.En nyt muista oonko jo näitä asioita kirjottanu tänne aiemmin,muisti pätkii. Mulla ollut vähän parempia päiviä nytten kun ketipinoria nostettiin.Liikunta on kyllä yksi hyvä lääke masennukseen.Mulla se on lievittänyt masennusta.Onneks harrastin liikuntaa jo ennen kuin masennuin,et pohjakunto ei niin huono. Tsemppiä teille kaikille🌻🙂🌻

Terve, pystyykö joku neuvomaan miten noiden lääkkeiden kanssa, toissapäivänä vahvistui että masentunut olen sitten virallisesti. Määrättiin yöksi mirtsabania ja päivisin jos ahistaa Obamaxia, noiden lisäksi selkäkipuun syön Tramaleita. Monenlaista tarinaa lukenut, uskaltaako niitä ottaa jos muuten ei pärjää. Pakko olisi jossain vaiheessa uskaltaa kohdata työelämän ongelmat ja alkaa selvittelemään sotkuja, nyt toivoisi että saisi olla piilossa vaikka 1 vuoden. sotkut enimäkseen johtuu tästä sairaudesta, älyän sen vatsa nyt, montakohan vuotta lienee mennyt väkisin puristamalla ja tehnyt tosi tyhmiä päätöksiä yrityksen kannalta. Kaikki ohjeet ja vinkit tervetulleita.

Moi! Muakin joskus pelotti kovasti aloittaa mielialalääkkeiden yms syöminen. Mulla oli joskus toi mirtasapiini ja itse sain siitä apua masennukseen,muuten oli mulle hyvä paitsi että se kasvatti ruokahalua liikaa.Opamoxia nyt olen joutunut syömään useita viikkoja,se on ainakin mulla hyvin lievittänyt ahdistusta.Tsemppiä!

Terve, kiitos viestistä, jotenkin alkaa tottumaan, ei ainakaan nukuta koko ajan enään. Nyt pitäisi nostaa annosta, mutta eiköhän se onnistu. Olokin vähän tasoittunut kun on jotenkin lupa tavallaan olla nyt väsynyt ja ymmärtää että nyt pitää alkaa jotenkin elämään oikeaa elämää, eli jotakin stressitöntä, kaipa se on olemassa sekin. On todella kiva kun aina joku vastailee, itse kokee olevan yksin tämän kanssa, pitäisi järjestää masentuneiden kokoontuminen jonnekkin, ei kenenkään tarvitsisi pelätä muita. Tsemppiä.

Heissan!
Mie ilmottaudun kanssa mukaan🙂. Olen 40v nainen ja olen nyt virallisesti kärsinyt masennuksesta reilun vuoden, epävirallisesti pitempäänkin, sitä itse tajuamatta. Ensin diagnosoitiin vaikea masennus sekä pakkotoimintainen pakko-oireinen häiriö. Tällä hetkellä testin mukaan mennään keskivaikean masennuksen kanssa eteenpäin, tosin pisteet kyllä hipoo aivan vaikean masennuksen rajalla. Pakko-oireisesta häiriöstä olen kärsinyt jo yli 20v.

Olen ollut pitkään sairaslomalla. Yritin viime syksynä palata töihin osasairaspäivärahan turvin mutta paluu tapahtui liian aikaisin. Nyt olisi tarkoitus yrittää uudestaan tämän kuun puolessa välissä paluuta työkokeilun avulla. Toisaalta odotan työhön paluuta voisiko sanoa jopa innolla mutta toisaalta se pelottaa aika lailla. Entäs jos taas epäonnistun ja vajoan taas alemmas masennuksen ja väsymyksen syövereihin☹️. Toimeentulo on yksi iso asia joka kaihertaa koko ajan mieltä, jo senkin takia koska asustelen yksin.

Käyn kerran viikossa terapiassa. Alussa se tuntui että siitä oli apua, mutta tällä hetkellä on olo että se jotenkin junnaa paikallaan. Lääkityksenä on tällä hetkellä Seronil 20mg. Sen määrää ajettiin tossa alas psykiatrin toimesta. Annos oli sitä ennen 80mg. Psykiatri meinasi että on liian suuri annos hyötyyn nähden minkä siitä olen saanut. Sitten on myös Ketipinor 50mg. Näillä eväillä yritetään nyt mennä eteenpäin🙂.

Oli todella kiva lukea teidän muiden kirjoituksia ja todeta ettei ole aivan yksin. Voimia teille kaikille🙂🌻.

Hei taas, kauanko menee ennenkuin nuo lääkkeet auttaa, 30 sitä mirtzepaania illalla ja 3 kpl opamaxia päivässä ei tunnu helpottavan. Sairaslomaa tuntuu tulevan niin paljon kuin haluaa, mutta yrittäjänä ei niin helppoa pitää. Olen tosin ymmärtänyt että pakko on entinen tyyli saada tasaisemmaksi. Kova tarve on kadota johonkin hukkaan, ilman puhelinta / tietsikkaa. Puhelinta ei uskalla pitää päällä ja sähköposteja ei lukea. Ajattelin vuokrata mökin jostakin erämaasta muutamaksi viikoksi ja olla ihan rauhassa, vai onko hyvä idea. Ei oikein halua outojen ihmisten kanssa olla tekemisessä, siksi en vielä ole aikaa tilannut terapeutille, jotenkin tuntuu sekin liukuhihnatouhulta kun lukee muiden tarinoita. Hyviä vointeja ja eipä anneta periksi vaikka vähän korventaa.

Heips! Ainakin mun tietääkseni voi mennä parikin viikkoa ennen kuin mielialalääkkeet alkaa vaikuttamaan.Kärsivällisyyttä se vaatii.Kannattaa varmaan omalta lääkäriltä kysyä. Voimia kovasti 🌻🙂🌻

Heipätihei, menee kulemma aikaa, voi se olla myös että vaikutus alkaa tavallaan huomaamatta, välillä tuntuu että mikä tässä., minuutin päästä kauhea sterssi. koittanut joka päivä jotakin töitä käydä hoitamassa, mutta ei se oikein onnistu. Etäisyyttä pitää ottaa tähän elämään mitä elän nyt kuulemma. Lähden varmaan jonnekkin, onko ylensä kukaan pitempään sairastanut saanut siitä apua, vai tekeekö yksinäisyys sitten hullummaksi. Vai pitäisikö olla kaveri mukaan kenellä sama tilanne. Toinen mitä mietin onko olemassa jotakin keskustelu tai vastaavia ryhmiä olemassa, esim. täällä Oulun seutuvilla. Tämä nettikin on hyvä mutta jotenkin jää etäiseksi kaikki kenen kanssa ajatuksia vaihtaa. Vastaa vain vaikkei asiaakaan välttämättä.😉

Tervehdys ja kiitos kaikille vastanneille.Tässä ei nyt mulla taida olla enää muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla uutta lääkettä( Escitalopram 10mg) sen pitäisi tehostaa voxran vaikutusta.Ihan tarpeeksi tässä jo kärvistelty. Pelottaa kieltämättä miten käypi😯🗯️

On niin paha olla. Masennus ,ahdistus ja pelot kipussa. Kauhea stressi
päällä. En saa aikaiseksi mitään. Mietin vain että pitäisi tehdä sitä
ja tätä. Ei jaksa. Mikään ei kiinnosta eikä huvita. Voi kun olisi joku
ihmepilleri joka veisi nämä vaivat pois. Pelottaa töihin meno. Sairaslomaa
saisin kun vain hakisin. Jossain vaiheessa varmasti taas romahdan
pakko hakea apua. Olisi edes joku jolle puhua. Ei ole ketään. Kukaan
jaksa kuunnella. Terveen ihmisen vaikea ymmärtää millaista tämmöinen
elämä on. Jatkuvaa selviytymitaistelua. Joskus tuntuu että haluaisi
pois täältä. Elämällä ei tarkoitusta.

Joku keskusteluryhmä olisi kiva. Saisi jutella toisten samoista
vaivoista kärsivien kanssa. Täällä mitään sellaista ole. Varmaan
lähimmät vertaistukiryhmät n.100 kilometrin päässä. Miten sitä
sinne asti lähtee. En omista autoa.

sarrukka kirjoitti 19.4.2013 12:8

Joku keskusteluryhmä olisi kiva. Saisi jutella toisten samoista
vaivoista kärsivien kanssa. Täällä mitään sellaista ole. Varmaan
lähimmät vertaistukiryhmät n.100 kilometrin päässä. Miten sitä
sinne asti lähtee. En omista autoa.

Ei ne "terveet" ihmiset välttämättä tosiaan ymmärrä. Vaikka aika harva on loppujenlopuksi koko elämäänsä psyykkisesti kokoajan terve, varmaan suurimmalle osalle se masennus tai joku muu tulee eteen jossainvaiheessa, kansantauti.
Oletko sarrukka kokeillu nuita tukinetin live chatteja, olisko niistä mitään apua ? Itse en ole kokeillu ainakaa vielä, mut ne vois olla ihan hyviäki varmaan.
Maaseudulla ja korpikylissä ei kyllä mielenterveys palveluita taida juuri olla 😞.

Jospa näistä ahdistuksista ja masennuksista saat jossainvaiheessa otettua niskalenkin ja käännettyä ne eduksesi, kokemukseks jota ei voi muuten saada ja jonka avulla pystyy auttaan vahvana muita 🙂.

Moni ihminen kärsii semmosestaki et on "liian kiltti". Mä olen ollu semmonen etten osaa sanoa "ei". Nykyään sanon aika suoraankin asiat ja olen paljon omatahtoisempi. Paljon asioita mitä töissäkin sanomisista tai muista asioista voi "kiltti" ja herkempi ihminen ottaa henkiökohtaisesti, vaikka se ei sitä oliskaan, tämä on kova maailma.
Samalla kun olen kärkkäämpi, ja sanon asiat suoremmin ja tartun epäkohtiin hanakammin, on myös ymmärrys ja empatian tunne monia asioita kohtaa kehittyny valtavasti, mtä ei ennen ollu samalla lailla. Se on jo erävoitto taistelussa masennusta vastaan, sodassa joka ei koskaan varmaan lopu, mut jossa pitää pyrkiä olemaan enempi voitolla ku tappiolla ja saada voittoputki päälle!

Jopas meni melkein runolliseks 😀. Voimia sulle sarrukka! 🌻🙂🌻

Hei Jupiteri. En ole kokoellut live chattia. En ole hommannut tarvittavia
välineitä. Minulla myös oolut ongelmana se kiltteys. On toisaalta vieläki.
Tai ehkä se on pelkoa. Jos töissä joku keljuilee enkä kommentoi ajatellaan
tuo mitään ymmärrä. Jos otan kantaa asiaan ja puolustaudun asia
kuitataan leikin varjolla. Tuntuu että mua pidetään mitään ymmärtämättömänä
tollona. Tosin siellä tällä hetkellä kuin yksi ihminen joka sitä tekee.
Toivon että saan masennuksen kuriin. En kyllä usko niin käyvän.

Tsemppiä sinullekin🙂👍

Elämä on tyhjää ja tarkoituksetonta.Olisi edes vähän toivoa paremmasta.
Ei ole kiinnostusta eikä voimia edes yritää muuttaa tilannetta. Vajoan
vain yhä syvemalle ahdistuksen ja pelkojen syövereihin. Pitäisi ensi
viikolla töihin . En tiedä mistä saan voimia. Vaikka toki pitäisi ölla
onnellinen että on töitä. Ei vain jaksa. Haluaisin vain mennä piiloon
tätä pahaa maailmaa. Elämä on niin turhauttavaa ja yksinäistä😞.