Hei,

taas talven keskellä palailen Tukinettiin. Pieni toivo säilyy, että kevät koittaisi ja olo paranisi sen myötä… mutta usko on aika vähäistä.

Työssä on ollut stressiä pitkään, viime kevään kestin sen hyvin mutta syksystä asti en ole viihtynyt työssä juuri lainkaan. Syksyllä lihoinkin. Marras- joulukuussa alkoi väsymys, joka nyt on muuttunut univaikeuksiksi. Ärsyynnyn ja lannistun pienimmästäkin asiasta. Olen etsinyt uutta työtä lokakuusta asti, ja nyt sentään pienenä ilopilkkuna on muutaman viikon päästä tuleva työhaastattelu.

Stressin myötä menee terveys. Ensin kävin lääkärissä huimauksen ja silmäoireiden takia, ja vuodenvaihteessa fysioterapeutti löysi syyksi heikot syvät lihakset. Olin jo pelännyt aivokasvainta, enkä vieläkään ole siitä ajatuksesta täysin luopunut.

Muutama viikko sitten löysin kaulastani patin, ja luulotautisena olin varma sairastuneeni kilpirauhassyöpään. Viime viikolla lopulta patti ultraäänikuvattiin, ja sepäs olikin ”ihan tyypillinen löydös”, ei vakavaa. Jo puoli tuntia lääkärireissun jälkeen hyvä olo alkoi kadota, ja epäilen taas josko patin takana onkin jotain vakavampaa. Odottelen nyt vielä verikoetuloksia, huomenna toivottavasti saan tämän stressin pois mielestä.

Siihen asti olin pärjännyt suht hyvin. Olin pitänyt koko talven sertraliiniannokseni 25mg:ssä, toiveena että pääsen lääkkeestä eroon. Sunnuntai-maanantaiyönä kuitenkin sitten heräsin yöllä kahdesti sydänmentykytykseen ja huonoon oloon, eikä diapamikaan auttanut. Arvelin että kyseessä on paniikkikohtaus, mutta olon vain pahentuessa kävin päivystyksessä: tulos juuri se mitä odotin. Paniikkikohtaus. Sain lisää diapamia ja käskyn nostaa sertraliiniannosta.. ja kaksi päivää sairaslomaa.

Tällä hetkellä olo on aika voimaton, henkisesti. Halusin eroon lääkkeistä, joita olen syönyt jo n 8 vuotta, mutta ei. Lääkärikäynnin jälkeinen helpottunut ”huh, se oli vain paniikkikohtaus” -olo on mennyt ohi aikaa sitten, etenkin kun tänään iski uusi kohtaus ja säntäsin sen takia ulos kuntosalitreeneistä.. siihen en ole aiemmin suostunut. Seuraava kohtaus pelottaa jo nyt.

Tekee mieli lähinnä lyödä itseäni. Jos joku muu on keksinyt, miten tällaisesta typeryydestä pääsee eroon, niin kertokaa toki.