Mä olen pienestä asti ollut luova ja taiteellinen, sellainen ubersensitiivinen ja herkkä, masennukseen ja melankoliaan taipuvainen. Taide ja musiikki ovat mulle keinoja purkaa tunteitani. Tärkeitä asioita. Sairastan myös vaikeaa kroonistunutta migreeniä, joka tekee elämästäni tällä hetkellä helvettiä.

Jos saisin valita, en hetkeäkään epäröisi. Haluaisin olla terve. Jos se tarkoittaisi luovuudesta, taiteellisuudesta, musikaalisuudesta ym luopumista, niin ihan sama. Jos vain saisi olla terve.

Tämän hetkisessä elämäntilanteessani olen psyk sairaalahoidossa ja käyn sähköhoidoissa, sekä suunnittelen yhä päivittäin itsemurhaani. Vihaan tätä elämää. Osaan piirtää, maalata, soittaa, laulaa, mutta kaikesta olisin valmis luopumaan. Jos vain voisi olla terve ja onnellinen joskus...

Hei.Olen miettinyt tuota,kun välillä luovuus pysähtyy tai on niin,kuin tauolla.olen luova ja innostun herkästi myös asioista.🌻🙂🌻 tulee hyvälle mielelle,kun keksii jotain.Mielestäni tällä hetkellä asioideni pitäisi olla kunnossa,mutta työt loppuivat ja se asia painaa mieltä.😐 en halua enään masennusta tähän,ahdistus tuli takaisin ja koitan häätää sitä pois ei sovi minulle😋.Tuleeko ihminen masennuksen kautta luovaksi?luovuutta ilman masennusta🙂👍🙂

Moi!
Mulla ainakin luovuus ja masennus/ahdistus/kaikki kurjuus ei sovi yhteen. Oon ammattitaiteilija ja masennuskausina en saa mitään aikaan. Luulin nuorempana, että jos musta tulee tasapainoinen ja masennuskaudet loppuu, en osaa enää maalata mutta se olikin turha luulo.
Olin vuoden verran suht kunnossa ja sinä aikana tein hirveästi töitä ja ja duunit oli hyviä ja ideoita riitti kunnes taas tapahtui jotain ja masennus alkoi. Kuukausiin en ole saanut maalatttua, ei ole idean ideaa. ei mitään. Tyhjää vain. Sitä alkaa miettiä miksi edes maalaa. Miksi vaivautuu.
Jos olisin tiennyt mihin mun tasapainoisuuden pelkoni johtaa ja ymmärtänyt silloin alussa hakeutua hoitoon, olisin ehkä paremmassa kunnossa ja tyytyväisempi elämääni. Tai ei sitä tiedä.
Kuitenkin luova toiminta ei katoa mihinkään, se kehittyy elämän mukana ja muuttuu jatuvasti ihmisen kasvaessa ja muuttuessa.
Väittäisin, että jos kokee olevansa taiteilijasielu niin sitä ei poista mielen tasapaino. Se on ja pysyy. Onnellinen ja tasapainoinen elämä ei onneksi tarkota tylsyyttä eikä nk. normaaliutta. Voi olla mieleltään normaali ilman masennusta mutta sitä herkkyyttä ja luovaa ajattelua ei saa itsestään pois millään, se saattaa kadota hetkeksi mutta nostaa päätään kyllä aikanaan.

Hyviä pointteja,kiitos vastanneille 🌻🙂🌻.

Kai se niin on, että luovuus on ihmisessä on sitten masentunut ja melankolinen taikka ei. Tulee ja menee niinkuin pilvet taivaalla.

Tasapainoisuuden ja jonkunlainen normaaliuden pelko olikin aika oivaltava havainto, sitä täytyykin omallakin kohdalla pohtia... Olishan se varmasti oikeasti paljon antoisampaa elämää, kun saisi olla terve. Jaksaisi tehdä asioita ja olla ihmisten kanssa. Ehkä tällainen masennukseen takertuminen on osa sairautta tai ehkä se on vaan helpompaa ajatella, että sitä tarvitsee johonkin, ettei tämä kärsimys ole "turhaa". Ja kun taiteilijat usein kuvataan ahdistuneina, masentuneina yms, niin tuli mieleen onko se jotenkin väistämätön osa omaa elämää, jos aikoo tehdä luovaa työtä. Mutta ilmeisesti ei, ainakaan kaikille 🙂👍.