Luottamus ihmisiin/aikuisiin
Olen ollut lapsena koulukiusattu, eikä kukaan aikuinen puuttunut siihen, vaikka he tiesivät siitä. Ehkä olen jo silloin saanut kokemuksen, ettei sillä ole mitään merkitystä, mitä minä sanon, kun ei kukaan kuitenkaan tee asioille mitään, eikä minun mielipiteellä ole väliä. En tiedä onko minulla ollut sen jälkeen ongelmia luottaa ihmisiin vai ei, luulisin, että enimmäkseen ei. Mutta nyt tuntuu, että lähes kaikki yrittävät/”tietämättään” toistavat lapsuuteni kokemukset, ettei minun sanoilla ole mitään merkitystä. Ei lääkärille, ei sosiaalityöntekijälle, ei kenellekään… Olen sanonut samat asiat moneen moneen kertaan, mutta aina halutaan vain lääkärin mielipide. Sitten halutaan kuulla minun mielipide, muttei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä. Ensi viikolla on verkostopalaveri ja ajattelin ihan suoraan sanoa, jos pystyn (tai ainakin olen kirjoittanut sen kaiken), että ei minun mielipiteelläni ole aiemminkaan ollut merkitystä. Johan olen sen sanonut moneen kertaan. Samoin kuin terapeuttini on lausunnoissaan todennut samat asiat moneen kertaan ja hän meinasi ”ihmetellä” vähän samaa asiaa kuin minä, että miksi ylipäätään olen tässä palaverissa, kun olen sanonut mielipiteeni jo moneen kertaan, mutta kukaan ei ole tuntunut sitä kuuntelevan.
Ymmärrän täysin mitä tunnet. Itse olin myös koulukiusattu ja nykyisessä parisuhteessa on ongelmia koska en luota rakastamaani tunteillani. On semmoinen ajatus niin lujasti juurtunut päähän että mielipiteilläni ja sanoillani ei ole merkitystä. Onhan ne muutkin aina selvinneet pohjalta, niin miksi ei me?
Moroos Annikki88
Ihtellä tuo kiusattuna oleminen lopulta meni niin pitkälle, ettei tarvinnut enää kiusata, kun olin ahdistunut, pelokas etc...
Lasten psykiatriselle osastolle jouduin ja sen jälkeen vuoden nuorten psykologilla ja se,kun meni pieleen niin 6v taistelin päästäkseni kiusaamis-jutuista eroon. Teki kuitenkin vaikeata, kun eka lukion jälkeinen ammattikorkea-opinnot lopetin jne...
Noih siis taustana.. ja seuraavaksi se syy miksi päätin kirjoittaa oikeastaan... löysin sellaisen sivuston joka voisi auttaa sinua tai enhän takuuna voi antaa, mutta vaikuttaisi sopivalta.
http://hidastaelamaa.fi/2015/10/45828/
Se, että päädyin tuonne osastolla, oli lopulta itsestäni kiinni ja sattui, että piti olla itsensä pelastaja, kun aikuiset saaneet asiantiimoilta mitään ratkaistua. Tässä ollaan, vaikka yhä kipeitä asioita ovatkin...
Kun tuossa juuri eilien puolla jutelin yhden henkilön kanssa niin tuli esiin vaihtoehto potilas asia henkilöön yhteydenotto. Toisilla paikkakunnilla toimiva juttu ja joillain ei niin hyvin toimiva, mutta mietin vain, että sinun pitäisi saada joku ystäväsi tai sukulainen verkostopalaveriin mukaan ja niin, että olisi hyvin voimakas sanainen eli saisi taottua vastapuolelle sen mitä et itse ole saanut heidän korviin kuulumaan asti.
Ei toki optimaalisin vaihtoehto, mutta tuo on yksi mitä keinoa on onnistuneesti käytetty silloin, kun kaltaisesi tilanne on kyseessä tai olen lukenut sellaisesta monsita paikoista niin englanniksi kuin suomalaisilta sivustoilta.
Kurja on tilanteesi. Ole kuitenkin itsesi tärkein henkilö ja nosta asiat niin pyödälle, mitä ei sinulta odotettaisi aka "shokkiarvo" tulisi ja saattaisivat jopa huomata sanomasi ja halusi.
Voimia ja Jaksuja tilanteeseesi.
En tiedä tarkkaan kenenkään mielensairauksista, ja täälläkin vain on yhden osapuolen kertomuksia, ei siis oikeasti voi tietää mikä ketäkin vaivaa. Mielensairaudet kun ovat niin monimutkaisia ja itse ei välttämättä tajua edes missä mennään kun on ongelmiensa kanssa solmussa. En tiedä ymmärsikö kukaan mitä tarkoitan.
Itse en parantunut terapiassa tai muilla keinoin jota oli tarjolla. Lääkkeitä en onneksi uskaltanut syödä joten säästyin siltä koukulta.
Oikeastaan aloin parantua kun tajusin etten parane jos muilta sitä ymmärrystä ja paranemista haluan ja vaadin, en tiedä oliko se Jumalan aikaansaannos että ymmärsin että minun on itse alettava itseäni parantamaan eikä vaadittava muilta sitä.
Siis olin sitä omaa surkeaa tarinaa itkenyt jo vaikka missä ja pyytänyt apua, eikä mikään muuttunut. Jos hetkeksi sain hyvän olon kun joku ymmärsi niin kohta oli uusi paha olo tilalla. Olin itsesäälin vaivaama. No, ei kaikilla ole sellaista, mutta jos tunnistaa tämän että aina vain palaa lapsuuteen ja johonkin kiusaamis tai pahoipitelyjuttuun niin silloin ehkä on jumiutunut siihen ja antaa itselleen luvan voida huonosti kun on kokenut...
Oli vaikeaa katsoa itseään peiliin ja tajuta että tein itselleni väärin kun jatkuvasti vain mietin kuka ja mitä minulle oli tehty. Se on kuin antais itselleen luvan elää huonosti. Minulla oli alkoholismi siinä kuvioissa mukana. Alkoholi ja tupakka jäivät pois kun aloin etsimään uutta elämää.