Hei.
Tämä on viimeinen yritykseni löytää vertaisapua ja juttukumppaneita.
Olen vakavasti masentunut nainen, sellaisessa tilanteessa etten enää kauaa jaksa. Kyse on päivistä.
Olen ihan pienestä pitäen kokenut paljon pahaa ja yhtäjaksoiset kriisit ja onnettomuudet ovat jatkuneet yli 30v.
Masennuslääkkeet aloitettiin jo lapsena.
Koskaan en saanut jutteluapua.
Jotenkin rämmin vuosia eteenpäin, kunnes lääkäri oli sitä mieltä että minulla onkin bipo. Vaikka ei ole ollut maniaa.
Yhtäkkiä sitten minut pumpattiin täyteen kolmea eri vahvaa neuroleptiä. Koska en asiasta mitään tiennyt, luotin vain lääkäriin.
Vuosi sitten jouduin osastolle, joka oli kamala kokemus. Yksin istuin kopissa, hoitaja käy kerran päivässä muka juttelemassa 5-10 minuuttia ja siinä se.
Itkin neljä viikkoa siinä kopissa, kunnes pääsin pois.
Sen jälkeen kaikki on vielä vaikeutunut, minkä luulin olevan mahdotonta.
Väärät lääkkeet on sairastuttanut minut niin pahasti, ettei ok päiviä ole enää ollenkaan.
Itken joka päivä aivan hysteerisesti, ahdistus on niin tuskaista ja kidutusta, että voisi raapia ihoaan rikki. Olen niin masentunut että olen mustassa luolassa josta en pääse pois.
Lääkäri tuputtaa vaan lisää neuroleptejä, eikä usko kun sanon että kuolen näihin lääkkeisiin.
Merkitsee vaan tietoihini ’ hoidon vastainen ’. En saa lääkärin vaihtoa vaikka olen pyytänyt eikä yksityiseen ole varaa.
Joka päivä rukoilen apua jostakin tai joltakin mutta minun elämäni taitaa olla tässä.
Psyyke eikä fysiikka kestä enää kauaa. Tämä on kidutusta.
Olisiko täällä joku, joka haluaisi kirjoittaa minulle?
Mitä vaan.
Lämmin etähalaus!🌻🙂🌻☺️❤️ Sinulla on ollut todella raskasta.Kuitenkin jossain ajatuksissasi tiedät, että ei kaikki ole niin huonosti.Yksin et ajatustesi kanssa ole.Minä uskon sinuun ja kykyysi löytää ilo itsestäsi.Aloita se ihan pienin askelin.Ilahdu näkemästäsi linnusta ja sen touhukkuudesta.Kuinka lintu lehahtaa paikasta toiseen ruokaa etsien. Luonto voi auttaa näkemään ympärilläsi sen kauneuden, jota me kaikki kaipaamme. Kumpa me ihmisetkin osaisimme keskittyä olennaiseen.Minä lähden nyt ulos.Hengitän ihanaa syysilmaa ja katselen moniväristen lehtien lepatusta.En vaadi itseltäni mitään vaan otan vastaan luonnon.Entä jos sinä teet samoin siellä missä olet? Olemme näin yhdessä ulkona luonnosta nauttien.
Hei, Pieniminä!☺️❤️☺️
Mua koskettaa se, ettet tosiaan tunnu saavan apua. Tilanteesi tuntuu varmaan tosi toivottomalta. Olet kuitenkin pitkään jaksanut.
En oikein osaa sanoa, miten sinua neuvoisin... En osaa sanoa... Mutta sen haluan kuitenkin sanoa , että ymmärrän luultavasti aika hyvin sen hädän, jossa nyt olet. Toivon, että jaksat edelleen yrittää. Toivon, että tulee vielä parempi päivä.
Täältäkin etäishalit, aurinkoiset sellaiset. Voisitko saada jokun tueksesi seuraavalle lääkärin käynnille. Itse sinä tiedät parhaiten jos hoito tai lääkkeet eivät ole auttaneet.
Saanko kysyä, oletko sairaseläkkeellä? Jos et, niin koita saada huomautus jonka tämä lääkäri on kirjoittanut papereihesi « hoidon vastaine»pois. Muuten sitä käytetään sinua vastaan kun haet esimerkiksi sairaseläkettä.
Voisit myös soittanut apu puhelimiin, niistä saat ohjausta eteenpäin. Laitan linkin jossa on numeroita joihin voit soittaa:
http://www.taimiry.fi/apua
Olet ollu jo melkein 30 vuotta yksin vaikeuksesi kanssa. Nyt toivottavasti saat apua ja helpotusta taakkaasi ja selkäreppusi kevenee.
Halit sinulle ja voimia.
🌻🙂🌻
Oletpa sinä raukka koville joutunut! Tämän paikan heikkous on, ettei aina saa heti vastauksia ja pitää odottaa.
Jos lääkkeet ei auta, niin voisit kokeilla puolilääketieteellisesti seuraavia: maitohappobakteereja ja D-vitamiinia päivittäin ja etenkin hoidata ientulehdus apteekista saatavalla suuvedellä, jos sinulla sellaista on. Näillä kaikilla edellisillä on tulehduksia tai vastustuskykyä parantavia vaikutuksia.Nämä siksi, että joidenkin tutkimusten mukaan masennus voi johtua muista kehon tulehduksista tai sairauksista. Esim. ientulehduksen on epäilty olevan sellainen.
Voimia! Tiedän oikein hyvin miltä tuntuu, kun tuntuu ettei enää jaksa, eikä elämässä ole enää mitään miksi jatkaa! Voimahalauksia sinulle!
🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻
Hei lopun alku,
kuulostaa niin tutulta toi sun luola. Mulla samaa virkaa toimitti musta kaivo, jonka reunuksia kiertelin, kunnes lopulta sinne mustuuteen putosin...
Mutta kyllä sieltä pimeästä voi päästä pois, olen siitä elävä esimerkki. Nykyään (vuosien kuluttua) jo uskon, että mulla on lupa kävellä yhteiskunnan maksamaa tietä pitkin (siis konkreettisesti tota asfaltoitua kävelytietä), vaikka vain pieni ja arvoton ihminen olenkin. Saan siis käydä lenkillä ilman, että joku tulisi sitä kieltämään.
Pienillä askelilla se valoon pääsy kyllä tapahtuu... tärkeintä on usko siihen, että se on mahdollista. Ja vastahakoisuus antaa pimeyden voittaa... mulla aina iti aivojen takaosassa pieni valotuikku, joka kuvitteli jonain päivänä valaisevansa koko huoneen, sitten tienoon ja lopulta vaikka koko maailman...
Et ole yksin tuskiesi kanssa, on niin paljon muitakin epätoivoisia. Tämä tietokin jo varmasti auttaa vähän edes.
Toivon, että saat kiinni jostain pienestä valonkipinästä, josta sitten kasvaa suurempi lämpö ja ilo. Et saa luovuttaa itsesi suhteen, sillä olet oman elämäsi tärkein ja viisain ihminen!
terveisin kohtalotoveri
Hei,
Kuulostaa kamalalta, mutta tästä on suunta vain ylöspäin! Niinkuin joku jo ehdotti, jos sinulla on joku läheinen jolle voit kertoa tilanteesi, niin hän voisi tulla lääkärikäynnille mukaan "puolustamaan" sinua. Kerro lääkärille että sinusta tuntuu että lääkkeet saavat olon vain pahemmaksi, kysy voisiko kokeilla jotain muuta lääkitystä. Pyydä että saisit säännöllistä keskusteluapua sairaanhoitajalta tai psykologilta, se on sun oikeus! Ei hoitoa voi jättää pelkkien lääkkeiden varaan, tosi harmi ettet ole saanut vielä kunnollista hoitoa. Lääkärin pitäisi kuunnella sinun toiveitasi, mutta jos on hyvin uppiniskainen lääkäri, niin kannattaa yrittää perustella asiallisesti lääkkeiden vaihtotoive ja vakuuttaa että haluat oikeasti parantua, eli et ole hoitoa vastaan, tämä hoito vain ei toimi. Jos lääkäri ei vieläkään usko niin ota sitten yhteys johonkin toiseen sairaalan työntekijään.
Voimia! <3