Sitä ei koskaan tiedä ketä oma elämä koskettaa ja kenelle oma läsnäolo on tärkeää. Ehkä se että kirjoitit viestin tänne tukinettiin resonoi jonkun lukijan kanssa ja saa tämän tuntemaan olonsa pikkuisen vähemmän yksinäiseksi tai eristyneeksi. Ehkä joku työpaikalla arvostaa sitä että päivästä toiseen käyt siellä ja yrität työntää omia hommiasi eteenpäin, vaikkei sitä sinulle suoraan sano tai näytäkään.

Ei sillä, että sun olemassaololla oleva arvo perustuisi millään tavalla siihen että saatat tuottaa jonkinlaista hyötyä itsellesi, yhteiskunnalle tai muille. Sä olet mikä olet, ja se riittää.

Kuulostaa siltä että sulla on juuri nyt hyvin vaikeaa, mutta se ei millään tavalla vähennä sun arvoa tai merkitystä. Toivon että löydät helpotuksen tilanteeseesi, joko jatkamalla kirjoittamista tänne tai jotain muuta kautta.

Hippo123 kirjoitti:
En enään jaksa välittää, herään ahdistukseen, koitan selvitä työpäivästä edes jotenkin. Kokoajan miettien miksi enään edes yrittää jaksaa, toisiko kuolema sen lopun tähän paineeseen. Itken, mietin, miksi tämä elämä on tälläistä. Ketä tämä hyödyttää täällä enään olla?

Psykologi Jordan Peterson sanoi, että ei pidä aliarvioida sitä kuinka suuren aukon ihminen jättää, jos hän päätyy äärimmäiseen tekoon. Voit olla monelle ihmiselle äärettömän tärkeä, he vaan eivät ole sitä mitenkään välttämättä ilmaisseet. Tiedän moniakin itsemurha tapauksia: kaveri teki, kaverin kaveri teki ja koulukaveri teki aikanaan. Ja oon nähnyt kuinka se vaikuttaa heidän lähipiiriin. Lähipiirille jää aina hirveästi kysymyksiä: Miksi hän teki sen? Oliko se heidän vika? Miten olisi voinut sen teon estää? Vaikka kyllä sekin on totta, että elämä on raskasta ja hankalaa useinkin. Mutta pitää muistaa välillä ns. hemmotella itseään... Ja sitten elää vain päivän kerrallaan... Tai hetken kerrallaan...

Minulla myös samanlaisia ajatuksia. Tunnen syvää merkityksettömyyttä elämässäni. En ole enää edes työkykyinen, vaan uuvuin ja masennuin ja olen ollut syksystä asti kokonaan töistä pois. Lapsi on, mutta tunnen epäonnistuneeni myös äitiydessä.

Itsetuhoisesta ajattelusta huolimatta olen edelleen elossa. Toivottavasti löydät jostain apua. Ehkä pieni tauko työstä, jos koet että väsyt ja paineet työssä ovat liikaa?

Hippo123 kirjoitti:
En enään jaksa välittää, herään ahdistukseen, koitan selvitä työpäivästä edes jotenkin. Kokoajan miettien miksi enään edes yrittää jaksaa, toisiko kuolema sen lopun tähän paineeseen. Itken, mietin, miksi tämä elämä on tälläistä. Ketä tämä hyödyttää täällä enään olla?

Minulla myös ahdistusta. En jaksaisi enää tätä maailmaa ja elämää. Jokainen teko vaatii ponnisteluja. Ja sitten kun on koko ajan yksin... Ei vaan jaksaisi tehdä enää yhtään mitään... Kun voisi vaan vaipua johonkin horrokseen. Ehkä se olisi mulle parempi, kuin tämä tämmöinen kärsiminen... Tuntuu etten nauti enää mistään... Elämä vain selviytymiskamppailua...On tämäkin sitten elämää... Tätäkö loppuelämäni sitten on? Todennäköisesti... Ottaa vaan niin päähän...

Nuo ovat niin kovin tuttuja ajatuksia. Tuttuja tunteita. Ymmärrän hyvin.

Toivoton1234567 kirjoitti:
Nuo ovat niin kovin tuttuja ajatuksia. Tuttuja tunteita. Ymmärrän hyvin.

Pitää kai vaan sitten nähdä toisia ihmisiä, ehkä se parantaa olotilaa... Uupumusta ollut viime aikoina myös... Menen pian lääkäriin. Jos saisi jotain apua tähän oloon...

Onko sinulla ihmisiä elämässäsi? Oletko yrittänyt etsiä uusia?

Eop kirjoitti:
Onko sinulla ihmisiä elämässäsi? Oletko yrittänyt etsiä uusia?

Muutama kaveri on. Vanhempien luona käyn välillä. En ole viime aikoina etsinyt. Tykkään olla välillä yksinkin. On ollut vähän inhottavia kipuja tässä... Lääkäri onneksi ensi viikolla...

Kävin tänään EKG:ssä. Tutkitaan onko sydänperäistä vaivaa. Kyllä on uupumus iskenyt... Ja särkyjä jonkin verran...

Ei tässä muu auta kuin nauttia vain pienistä asioista. Kahvin juonnista yms. Ei tätä elämää ole kenellekään helpoksi tehty.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Mitäpä loppujen lopuksi tännekään kirjoittelu auttaa..? Sitä vaan kuitenkin kirjoittelee... On vain välitettävä itsestään tässä maailmassa... Kun se kuitenkin tuntuu olevan totuus, että meillä on vain tämä keho, josta on pakko pitää huolta... Elämähän on oikeastaan todella tylsää, jossain mielessä... Ja ne pärjää parhaiten jotka kestää mahdollisimman hyvin tylsyyttä... Ja koko ajan elämä on vain itsensä ylittämistä... En tiedä onko tällä elämällä oikeasti mitään ns. ulkoapäin annettua tarkoitusta... Elämähän periaattessa on vain ns. oleilua... Että vähän välillä katsoo telkkaria, näkee kavereita yms. Siis sellaista ajan kuluttamista vaan... Ja arkisia tekoja... Ja pointtina on vain se, että on kestettävä kaikki asiat, koska periaatteessa ei ole muuta vaihtoehtoa... Kestettävä vain minuutista ja tunnista toiseen... Ja huollettava kehoa...

Mietin vaan että miten tästä elämästä voi oikein tulla mitään kun koko ajan väsyttää... Koko ajan pitää maata... Alkaa oleen tätä samaa jokainen päivä... Että paikkoja särkee ja väsyttää todella paljon... Ja jatkuvaa kärsimistä vaan... Kipuja... Yms. Vaikka urheilen aika paljon, enkä syö roskaruokaa, niin kuitenkin... Kiduttavaa välillä tämä oleminen... Tekisi vaan koko ajan mieli nukkua... On tämäkin sitten elämää...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Välillä ajattelen että lähtisin tästä maailmasta. Sillä elämä on pelkkää kärsimistä... Minkä takia mun pitäisi enää sietää tätä päivääkään? Vaikka kuoleman jälkeen ei mitään olisikaan, niin tämä elämä on hirveen raskasta... Ainakin voi leikitellä ajatuksella... Miksi elää tässä maailmassa? 20 vuotta jo im-ajatuksia. Koska tämä loppuu oikein? Onko ihmisellä lupa lähteä täältä? Näen tulevaisuudessa olevan vain pelkkää tuskaa... Olisi helpotus lähteä... Joka päivä aina sama ongelma tämän elämän kanssa... Että miksi täällä pitää väkisin olla?

Mitenköhän tästä maailmasta pääsee pois?